Aikaansaavat ihmiset istuivat harvoin paikoillaan ja antoivat asioiden tapahtua heille. He ryhtyivät toimeen ja tapahtuivat asioille.— Leonardo da Vinci
Ei yksikään ihminen voi pitempää aikaa elää kaksin kasvoin, joista paljastaa toiset itselleen, toiset muille ihmisille, tulematta lopulta epätietoiseksi siitä, kummatko ovat todelliset.— Nathaniel Hawthorne
Syömäkelpoisen ruuan heittäminen roskiin on huutava vääryys. On aika tehdä asialle jotakin. Tutustuin ryhmään opiskelijoita, jotka ovat huhtikuussa menossa opiskelijatapahtumaan Roomaan. Tapahtuman aiheena on Cosmos:
Yksi ihmisen merkittävimmistä tehtävistä on tukea ja auttaa toisiamme kukoistamaan. Kun ihmiseen uskotaan ja hän saa kehua ja vastuuta, hän puhkeaa kukkaan.— Yritysjohdon valmentaja Makke Leppänen
Osa ihmisistä luulee, että jos ihmisille annetaan liikaa kehuja ja kiitosta, heistä saattaa tulla ylimielisiä ja saattavat jopa laiskistua. Kyllä tämäkin on mahdollista, mutta hyvin
Jokainen johdettava on hiomaton timantti. Johtajan tehtävä on rohkaista ja auttaa jokaista näkemään oma kyvykkyytensä ja mahdollisuusavaruutensa.— Jorma Ollila
Ihmiskäsitykseni ratkaisee läheisteni kohottavuuden! Kun ihminen saa vastuuta, häneen uskotaan ja häntä tuetaan sopivasti, niin jokainen meistä leimahtaa liekkeihin. Eräs henkilökohtainen valmennettavani, Juha, sai juuri
Henkilö, jolla ei ole periaatteita, on vielä pelottavampi kuin periaatteensa pyörtävä. Jälkimmäinen heikko ihminen on kuitenkin ihminen. Edelliseltä puuttuu jotain olennaista, joka tekee hänestä ihmisen.— Jason
Määritelläänkö addiktio vain kohteensa kautta? Miksi kirjailija saa hukkua tekstiinsä mutta alkoholisti ei pulloonsa? Miksi ajan- ja paikantajun saa kadottaa taiteeseen mutta ei nettipeleihin? Katleena
Omista poikkeavia mielipiteitä on ihmeen vaikea sietää. Mutta koska elämme epätäydellisessä maailmassa, myös käsitykset hyvästä ja sitä kohti kulkevista reiteistä vaihtelevat. Erimielisyyksiltä ei voi välttyä.
Hyvejohtajuus.fi:n päätoimittaja Isa Merikallio valmentaa Högfors-nimistä salolaista venttiiliyhtiötä tosielämää kuvaavassa TV-sarjassa Pelastetaan Duunit, joka esitetään YLE TV1:llä alkaen 7.1. klo 20.00. Luvassa yllättäviä käänteitä! Dokumenttisarjassa