Syömäkelpoisen ruuan heittäminen roskiin on huutava vääryys. On aika tehdä asialle jotakin.
Tutustuin ryhmään opiskelijoita, jotka ovat huhtikuussa menossa opiskelijatapahtumaan Roomaan. Tapahtuman aiheena on Cosmos: The Ecology of the Person and his Environment. Opiskelijat näyttivät minulle pari videota siitä, kuinka paljon syömäkelpoista ruokaa heitetään päivittäin pois ravintoloista ja ruokakaupoista. Vielä järkyttävämpää on se määrää ruokaa, joka ei pääse kauppojen hyllyille, koska se ei vain kelpaa.
Syömäkelpoisella ruualla, joka Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa heitetään pois, voitaisiin ruokkia joka vuosi kaikkia nälänhätää kärsiviä ihmisiä. Asialle täytyy tehdä jotakin, ajattelin.
En ole naiivi: ruuan haaskaamisesta tiesin kyllä jo aikoja sitten. Mutta piti nähdä nuo videot, jotta se aidosti koskisi.
Vielä muutama päivä sen jälkeen söin hampurilaisravintolassa. Sain juustohampurilaisen, vaikka tilasin hampurilaisen ilman juustoa. En voi syödä juustoa, joten menin sanomaan.
Koskematon juustohampurilainen heitettiin roskiin. Tilalle sain uuden. En tullut vihaiseksi: tulin surulliseksi. Ei ollut enää nälkä.
Haluan tällä kirjoituksella kutsua kaikkia lukijoita uuteen kansanliikkeeseen, joka vaatii eri elintarvikealan tekijöiltä eettisempää ruuan käyttöä. Jatkossa aidon yritysvastuun tulisi sisältää mekanismeja, jotka takaavat käyttämättömän ruuan hyödyntämisen uudelleen.
Lainsäädäntöä, normeja yms. tulisi muuttaa niin, että ne kannustavat asennemuutokseen: syömäkelpoista ruokaa ei saa heittää roskalavalle. Uudet rakenteet tulee luoda: uusi logistiikka, ruokapankkeja, uusia varastoja, jne. niin, että elintarvikealasta tulee aito ”zero waste” -ala.
Miten? Jakamalla jäljelle jäänyttä ruokaa. Silloin voitaisiin puhua aidosta yritysvastuusta.
Maksoi se mitä tahansa.
