Mistä on kiltit naistenlehdet tehty? Naistenpäivän kunniaksi Katleena Kortesuo kävi läpi Annan, Eevan ja Me Naiset löytääkseen täydellisen naistenlehden formaatin. Syntyi Me Katleenat, voilà!
Naistenpäivän kunniaksi ostin elämäni ensimmäiset kolme naistenlehteä. Käteeni tarttuivat tuoreimmat numerot eli Otavamedian Anna 9/2013, A-lehtien Eeva (helmikuu 2013) ja Sanoma-magazinesin Me naiset 9/2013.
Kävin ne läpi ja analysoin, mistä muodostuu hyvän naistenlehden formaatti. Voisin kenties perustaa sellaisen itsekin, koska homma vaikuttaa varsin yksinkertaiselta. Sanan kaikissa merkityksissä.
Ensin pitää keksiä uudelle lehdelleni nimi. Ilmeisesti sen pitää viitata naisten nimiin tai sukupuoleen, sillä muuten naiset eivät tajua, että kyseessä on heille tarkoitettu lehti. Olen ajatellut nimeksi Me Katleenat.
Mutta mitä muuta vaaditaan menestyvän naistenlehden konseptiin?
1) Mainosrahat L’Oréalilta
Sanna Ukkolan tekstin pohjalta ajattelin, että mainoksien haaliminen lehteen on helppoa. Mainosrahoitus näyttää tulevan naistenlehtiin yhdeltä taholta: L’Oréalilta.
Jokaisen tutkimani lehden ensiaukeaman täyttää L’Oréalin jättimainos. Annassa on L’Oréalin mainoksia muuallakin: kaksi koko sivun mainosta ja yksi puolikas.
Ihanan kätevää. Me Katleenat aikoo olla kiltti, kun se arvioi L’Oréalin tuotteita.
2) Kirjailija Katja Kallion haastattelu
Jokaisessa naistenlehdessä pitää olla Katja Kalliosta kertova juttu. Se voi toki olla eri näkökulmasta kirjoitettu:
”En tuntenut isänkaipuuta”, Eeva, kolme aukeamaa mainoksineen.
”En kaipaa vaihtelua”, Me naiset, kaksi aukeamaa.
”Yöpuku on ainoa vaate, jonka silitän”, Anna, yksi aukeama.
Nyanssina kerrottakoon, että Kalliolla on aina oltava kuvissa sinisävyinen asu. Muuten naistenlehti ei ole uskottava.
3) Oscar-gaalassa tärkeintä ovat vaatteet
Naistenlehdet kyllä tietävät, miksi Oscar-gaala järjestetään: siksi että voisimme keskustella vaatteista.
Annassa Oscar-gaalaa käsittelevä juttu on aukeaman mittainen. Siinä on yhdeksän (9) mainintaa palkituista sekä viisitoista (15) mainintaa naisten juhlapuvuista.
Myös Me naiset esittelee aukeamallisen Oscar-gaalaa: tekstissä on neljä (4) mainintaa palkituista sekä viisitoista (15) mainintaa naisten juhlapuvuista.
Helmikuun Eeva on ilmestynyt ennen Oscar-gaalaa. Niinpä jäämme kaikki jännittämään, millaisia Oscar-asuja Eeva esittelee maaliskuun numerossaan.
4) Naisten henkilökuvat
Naistenlehden pääjuttujen pitää olla henkilökuvia. Ja mieluummin naisista, sillä eihän kyseessä muuten olisi naistenlehti. Olisi absurdia luulla, että lukija voisi oppia jotain miehiltä.
Eevassa on yhdeksän henkilökuvaa: kuusi naisista ja kolme miehistä.
Annassa on neljä henkilökuvaa: kolme naisista ja yksi miehestä.
Me naisissa on kuusi henkilökuvaa: neljä naisista ja kaksi miehistä.
Jos erehdyt tekemään henkilökuvan miehestä, voit aina paikata mokasi: kysy haastateltavalta, mitä mieltä tämä on naisista. Sehän meitä tyttöjä kiinnostaa aina. Anna kysyi Roman Schatzilta, ”millainen on eroottinen nainen”. Me naiset pyysi Niko Saarelaa vastaamaan väitteeseen ”Naisen paikka on kotona”.
5) Kirjailija Pirjo Hassisen kaunokirjallinen teksti
Et kai luule tekeväsi naistenlehteä ilman Pirjo Hassista? Eeva luulee, mutta onneksi me muut tiedämme paremmin.
”Münchhausenin lapset”, jatkokertomus, Me naiset, neljä aukeamaa mainoksineen.
”Vallan ja väkivallan verkoissa”, Popula-romaanin alku, Anna, kaksi aukeamaa mainoksineen.
Ilman Pirjo Hassista lehti ei ole mitään. Toivottavasti Eevakin tajuaa tämän mahdollisimman pian.
6) Yhteys yliluonnolliseen
Kaikissa naistenlehdissä on oltava horoskooppi, sillä lukijalle pitää luoda ymmärrys tähtien tarjoamasta opastuksesta.
Siltä varalta että tämä ei sattuisi riittämään, kannattaa myös haastatella ihmisiä, joilla on yhteys yliluonnolliseen:
”Rakkaus sokaisi selvänäkijän”, Anna, kaksi aukeamaa.
”Vaikeudet opettavat totuutta”, artikkeli enkelihoitajasta, Eeva, kaksi aukeamaa.
Olen hieman pettynyt siihen, että Me naiset ei haastatellut ketään astrologia. Me Katleenat aikoo ehdottomasti olla yhteyksissä ufologeihin.
Tilaa nyt Me Katleenat!
Ensimmäisessä numerossa haastattelemme Katja Kalliota ja julkaisemme Pirjo Hassisen novellin. Lisäksi kerromme viikkohoroskoopin ja esittelemme Emma-gaalan ihanimmat asut.
Me Katleenat kirjoittaa kaikesta, mitä naisen elämään kuuluu. Ja siihen kuuluu ihmissuhteita, muotia, meikkejä, ruokaa, ihmissuhteita, muotia, meikkejä, ruokaa, ihmissuhteita, muotia…
Mainitsinko jo meikit?
Me Katleenat -uutuuslehden kansisuunnittelu: Anssi Koskinen (Aucor Oy)
Muista product placement. Sillä tekee fyrkkaa. Joka ainoaan kuvaan tavarat ja tuotteet maahantuojilta ja maininta alalaitaan. Yhdestä mainoksesta saat muutaman tonnin. 250 tuotemainintaa á 110 € on sievoinen summa. Lisäksi kuvaat itse, pidät tuotteet ja myyt ne kirpparilla. Kätevää.
Mahtava!
Jep!
Jostain syystä minulle vielä tulee yksi näistä lehdistä määräaikaisena. Tunnustan. Sen tilaaminen loppuu nyt. Olen ajatellut, että se on sellaista aivojen tyhjennyslukemista, mutta kyllä sieltä aina varmaankin livahtaa mieleen jokin tyytymättömyyden siemen, että hitsi kun olisi edes vähän laihempi ja jos sittenkin jaksaisi vähän tarkemmin katsoa mitä päälleen laittaa. Mutta on siellä ajoittain ihan ok-juttujakin. Mutta niiden tekeminen vaatii aikaa ja niitä on aina vaan vähemmän. Siis ajankohtaisista elämän ilmiöistä, naisen asemasta, työelämästä, taloudesta ja miksei ihmissuhteistakin. Ei heitetä koko genreä romukoppaan!!!
Joitakin vuosia sitten yritettiin lanseerata miehille vastaavanlaisia tuotekatalogeja, mutta ainakin toistaiseksi ne ovat jääneet lyhytikäisiksi. Tässä meillä olisi oppimista. Miksi me naiset muka tarvitsemme jonkun, joka sanoo mikä on muotia ja miltä pitäisi näyttää?Eli tämä kosmetiikkateollisuuden ja kauneus- ja muotisivustojen kytky pitäisi purkaa.
Ihan suoraan naistenlehtiä vastaavia lehtiä ei miehille ole Suomessa onnistuttu lanseeraamaan. Miestenlehdethän tarkoittavat hieman toisenlaisia julkaisuja…
Mutta jos ajatellaan miesten lehdiksi vaikka jotkut tekniikan, autourheilun tms. lehdet, niin kummasti niissäkin noita mainoksia näkyy olevan, epäilenpä että myös tuotesijoittelua. Mutta koska en ole niitä niin tarkkaan lukenut niin varma en voi olla.
Marja R:n pointti ”aivojen yhtennyslukemisesta” on hyvä. Ei kaikki raina ole täysin arvotonta. Toki täytyy varjella sisimpäänsä, ettei raina kuljeta sinne myrkkyä.
Suosittelen lukemaan Olli-Pekka Vainion kolumnin ”Tiedon rakastamisesta”. Mikä on epäterveellisen ja terveellisen tiedonhalun ero? Alla ote kirjoituksesta ja lopussa linkki. ”Elokuvien” kohdalle voisimme sijoittaa ”naistenlehdet”.
”Tämän lisäksi tarvitsemme tietynlaista elämänrytmiä, joka jaksottaa toimintaamme. Ludwig Wittgesteinistä, joka oli epäilemättä yksi historian suurimmista filosofeista, kerrotaan, että hänellä oli tapana käydä usein elokuvissa varsinkin ankarien filosofisten väittelyiden ja intensiivisten seminaari-istuntojen jälkeen. Hänen ystävänsä Norman Malcolmin mukaan Wittgenstein piti erityisesti senaikaisista toimintapätkistä, amerikkalaisista lännenelokuvista, joita hän seurasi aina teatterin eturivistä. Näin hän ’puhdistautui’ liiasta mietiskelystä ja passivoi itseään.
Esimerkiksi Michael Bayn elokuvat (mm. Transformers, Bad Boys, Armageddon) eivät ole tunnettuja siitä, että niissä esitellään moraalisia ja tiedollisia hyveitä, vaan siitä, että niissä on paljon näyttäviä hidastuksia, pateettista musiikkia, helikoptereita ja suuria räjähdyksiä. Bayn suurin elokuvallinen ansio onkin yhdistää nämä kaikki yhteen kohtaukseen.
Käsikirjoituksellisesti elokuvat ovat ehtaa roskaa, mutta tämä ei tee niistä kokonaan arvottomia. Niillä voi olla sama funktio kuin Wittgensteinin suosimilla lännenelokuvilla silloin, kun ne suhteutetaan elämän kokonaisuuteen. Mikäli Transformers II muodostaa henkilön henkisen ja intellektuaalisen elämän huipun, jotain on niin pahasti pielessä, ettei edes Jack Bauer voi asialle mitään, vaikka hänelle annettaisiin aikaa 48 tuntia.
Mutta jos ihminen osaa suhteutua kyseiseen rainaan sellaisena, kuin se on—aivottomana viihteenä, joka tarjoaa mahdollisuuden pään nollaamiseen—niin silloin se toimii kuin junan vessa. Aivottoman roskan katsominen (silloin tällöin) parantaa ihmisen tiedollisia kykyjä, koska silloin muutoin aina aktiiviset mielenliikkeet taukoavat.”
Olli-Pekka Vainio, ”Tiedon rakastamisesta”:
http://www.hyvejohtajuus.fi/2063/tiedon-rakastamisesta/
”Lukemisen himo”:
http://www.hyvejohtajuus.fi/6745/lukemisen-himo/
Maarit: Pointti miestenlehdistä on tosi hyvä. Enkä nyt tarkoita pornolehtiä vaan esimerkiksi autolehtiä. Välillä kun lukee iltalehtienkin ”arvioita” autoista, tulee mieleen että on tilattu juttu. Niistäkin pitäisi saada tällainen kieli poskessa tehty ”analyysi”. Ei miestenlehdet kokonaan arvottomia ole, mutta mehussa on mukana paljon myrkkyä. Huumori siivilöi sen joskus parhaiten.
Maarit ja Jason, minäkin uskon, että tuotesijoittelu ja maksetut kehuarvostelut ovat varsin yleisiä useimmissa aikakauslehdissä. Ilmiö ei rajoitu pelkkiin naistenlehtiin, vaan uskon, että asialla ovat myös auto-, urheilu-, sisustus- ja muotilehdet.
Ranskalaista arvostettua Science Po:n tutkijaa Nonna Mayeria siteeratakseni ”Ranskalaista yhteiskuntaa ei voi ymmärtää lukematta marieclairea tai elleä”- onkohan Suomessa näin mekatleenoiden kohdalla?:) Ranskassahan erityisesti naistenlehtijulkisuus on nostanut Marine Le Peniä, hänet on näissä haastatteluissa esitetty ”paljaana ja aitona”.
Erkka Railo teki väitöskirjan (2011) naispoliitikkojen haastatteluista Annassa, johon siihenkin kannattaa tutustua. Suomesta tulee mieleen jonkun kohun jälkeen menaisissa ilmestynyt Ilkka Kanervan koskettava parisuhdehaastis. Sattumaako?
Selasin muuten äskettäin yhtä haastista varten (keskusteltiin menaisten pt:n kanssa radiossa mm.siitä millaisia juttuja naistenlehdet nostavat) vinon pinon naistenlehtiä. Eeva on näistä aika eri genreä tyyliin ”kipukokemusten jälkeen löysin naiseuteni” ja menaisissa oli oikeastikin pari kiinnostavaa juttua esim.liikalihavasta Pyrystä. jk. Minne MeKatleenat unohti Rakel Lignellin?
En allekirjoita kaikkea, mut pääpiirteittäin ihan jees…
Kiitos ajatuksia herättäneestä kirjoituksesta, jota olen nyt vuorokauden verran pohtinut. Hauskaksi kevennykseksihän tämä kai on toki tarkoitettu. Osuiko sitten niin pahasti omaan nilkkaan naistenlehden kestotilaajana (myös jatkossa), että loppujen lopuksi en ole siitä hauskuudesta niin varma.
Naistenpäivän kunniaksi oli siis tehtävä kolmen lehden perusteella kevyt pinta-analyysi, jonka tuloksena naistenlehtien sisälltö havaittiin kovin kepoisaksi, naurettavaksi ja hölmöksi. Samalla tultiin tosin myös leimanneeksi niiden lukijat, eli lähinnä naiset (tosin uskon näitä miestenkin joskus vilkaisevan, vaikkeivat sitä myöntäisikään) hölmöiksi. Koska tottahan he ottavat joka ikisen lehteen kirjoitetun sanan taivahan totena ja muokkavat elämänsä sen mukaan? Jutun tekijä ei tietenkään ole näitä hölmöjä naisia, eihän hän ole aiemmin edes ostanut moisia lehtiä. Ei sentään kieltänyt lukeneensa, sitä kun ei olisi uskonut kukaan, niin laajasti näitä lehtiä luetaan ainakin erilaisissa odotushuoneissa. Pakon edessä tietenkin, eihän sitä nyt muuten…
En nyt ala tunnustautuneena naistenlehden lukijana tässä todistelemaan onko naistenlehdissä jopa ihan järkevää sisältöä? Tai onko joskus pieni aivojen nollaustuokio paikallaan? Tai, tai tai… Mutta olen jo pidempään miettinyt miksi lähes kaikki mistä naiset pitävät on jotenkin naurettavaa ja tyhmää? Poppari, josta teinitytöt tykkäävät on poppareista naurettavin, eikä todellakaan tippakaan katu-uskottava. Esiintyjä, josta tykkäävät vaihdeikäiset tädit, ei ole cool tai hip. Kulttuuritapahtuman järjestäjät tuntevat onnistuneensa kunnolla vasta kun saavat myös miehet osallistumaan tilaisuuksiinsa. Naisten rahat toki kelpaavat.
Että hyvää naistenpäivää vuonna 2013! Toivoo ilmeisesti huumorintajuton kukkahattutäti (siinä muuten, kas kummaa, yksi keskustelupalstojen yleisin haukkumanimi).
Maarit, kiitos kommentistasi!
Olen ilman muuta ennenkin selaillut naistenlehtiä odotushuoneissa, ja juuri näistä kokemuksista inspiroituneena päätin kirjoittaa tekstini. En ole nimittäin koskaan löytänyt yhdestäkään naistenlehdestä enempää kuin pari artikkelia, joista olisin oikeasti ollut kiinnostunut.
Hömppä ja viihde on sallittua ja hyödyllistä, mutta silloin lehden pitäisi kertoa olevansa viihdelehti. Sitä en kestä, että lehti väittää olevansa naistenlehti, jolloin se kutistaa aihevalikoimallaan naiseuden pelkkiin meikkeihin, muotiin ja ihmissuhteisiin.
Voisin hyvinkin lukea naistenlehtiä, jos niissä käsiteltäisiin myös bisnestä, tiedettä, yhteiskuntaa ja politiikkaa. Nykyisellään naistenlehdet antavat ymmärtää, että naiset ovat aivottomia kanoja, joita edellä mainitut aihepiirit eivät kiinnosta. Tämä ei kuitenkaan liene totuus.
Kiitos vastauksesta, Katleena. Se mukavasti selkeytti minulle miksi olit alkuperäisen kirjoituksesi tehnyt.
En itse ole koskaan ajatellut, että naistenlehdet edustavat koko naiseutta. Ehkä sen tähden en osaa ajatella, että niiden pitäisi tuoda esiin kaiken maailman aihepiirit. Niillehän on omat lehdet, joita voivat lukea sekä naiset, että miehet.
En ole myöskään ajatellut, että ns. miestenlehdet edustavat koko miehitsyyttä. Tai jos joskus nuorena saatoin hetkittäin niin ajatella, olen elämän aikana oppinut, että näin ei ole.
Muistaakseni Erkan väitöksessä oli jotain siitä, miten Anna-lehti ainakin 70-90-luvuilla ajoi feminismiä, tasa-arvoisuutta, vaikutti sosiaalilain säädäntöön ym. Nythän kaikki journalismi viihteellistyy ja vaikkapa naistenlehtiin tullaan suoraan iltapäivälehdistöstä.
Katleena, kun sulla nyt on blogiasiantuntemusta, katsopa joskus nuorten tyyliblogien retoriikkaa. Tälle tädille (joka todella ei ole mikään fashionista) särähti pahasti korvaan, kun n.19-vuotias bloggari kirjoittaa ”todellinen luottotuote” (LV-huivi!)/”tyylini kulmakivet”. Oikeesti.
Meissä kaikissa asuu pieni(/laiha/tyylikäs… Jne) kuluttaja..?
lähinnä tarkoitin sitä, että aika sääli kun suoranainen mainoskieli omaksutaan täysin, kun tuon ikäisiltä retorinen lukutaito puuttuu. (kauheeta kalevalat vaan puuttuu, oon oikea äikänmaikka..)Journalisti-lehdessä oli muuten juttu Ellen Mirva Saukkolan matka”journalismista”. ”Herkuttelun jälkeen keho huutaa hemmottelua.” Luxusmatka oli sponsoroitu juttu ja mikä erottaa sen markkinointiviestinnästä(sama mistä Sanna Ukkola kirjoitti- lehdet täynnä kosmetiikan tuotemainontaa)? Kuten ranskanmaikkamme sanoi, marieclairessa on hyvää ranskaa:) että ehkä menen nyt R-kioskille hankkimaan sen:)
MC on hyvä… Reportaaseja, ei vain meikkivinkkejä… Ja houkuttelevia reseptejä! Täällä ”maalla” sitä on vain vaikea löytää…
Olen aiemmin joissakin muissa kirjoituksissa törmännyt kielteiseen kantaasi naistenlehtiä kohtaan, ja oli mielenkiintoista lukea tästä perusteluja. Ne hyvät artikkelit naistenlehdissa saattavat olla todella hyviä ja hötön voi ottaa aivojen nollauksena, miksi olen tilannut ja lukenut joskus paljonkin naistenlehtiä. Tuosta naisten henkilökuvien julkaisusta olen eri mieltä. Minusta on hienoa, että miesten henkilökuvia löytyy, mutta myös että naisia tuodaan kerrankin miehiä enemmän esille. Tämä tarve toivottavasti joskus poistuu, mutta tällä hetkellä henkilökuvat muualla ovat surullisen usein miehiä + se yksi nainen.
Tuosta käsittämättömästä ”meikit, vaatteet, miehet, ruoka (+ sisustus)” tulvasta olen samaa mieltä. On surullista ja toisaalta loogista, ettei moni osaa ottaa sitä vain höttönä. Kun ympäristö tuputtaa vain noita aiheita, voi nuorelle naiselle olla hankalaa miettiä elämäänsä muutakin sisältöä. Näin päättelen muotiblogien pitkästyttävästä vyörystä, jossa päivät ilmeisesti monella kuluvat merkeissä ”meikit, vaatteet, miehet, ruoka (+ sisustus)” ja sitten illat niistä kuvia jakaessa ja kirjoittaessa.