Hyvä vanhempi ei tahdo asettaa lapselle oikeita rajoja, vaan istuttaa oikeita tapoja. Rakkautta ja rajoja vaihtuu rakkauteen ja tapoihin. Kyse ei nimittäin ole rajoista. Kyse
Avainsana: lapset
Oli tuikitavallinen päivä ja leikin tapani mukaan lasteni kanssa. Eli lapset leikkivät omiaan ja minä katsoin sivusta puolella silmällä räpeltäen samalla puhelintani. Mielestäni siinä ei
Ajankäytön oppaissa ja lehtiartikkeleissa kerrotaan, kuinka ihmiset katuvat liiallista työntekoa. Kukaan ei kadu viettäneensä liikaa aikaa perheensa parissa. Ennen kuin nyt. Kosti, olet siis koti-isä
Jos vihkialttarilla olisi kysytty, niin kuinka paljon olisit luvannut päivittäistä, jakamatonta huomiota puolisollesi? Minä olisin luvannut tunnin. Mittasin tuon ajan juuri ja osaatko arvata kuinka
Tämä artikkeli valottaa joidenkin kotimaisten tutkimusten ja suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä avioerosta ja surusta avioeron selviytymiskeinona. Surevalla on toivoa. Tilastot osoittavat, että avioerot ovat yleistyneet merkittävästi
Sydämen sivistys kosketti neljän lapsen isää syvästi. Kotien ja koulun kasvatuksessa on puutteita erityisesti sydämen sivistyksen alueella. Ongelmat eivät johdu tiedon puutteesta, vaan tunne-elämän ristiriidoista. Kasvatuksen
Television katsominen, kuten kaikki muukin toimintamme, muuttaa meitä. Mutta onko televisio hyvästä vai pahasta? Tämän jutun tausta mahtuu yhteen virkkeeseen. ”Jokainen vuosi, jonka aikana lapsi ensimmäisen
Tilastoanalyysi lasten ja vanhempien taustatiedoista ja syvähaastatteluista kertoo, kuinka vanhemmat voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen. Ja kuinka menestykseen ei voi vaikuttaa. Yli 20.000 lasta ei voi
Rehellisyys maan perii, sanotaan. Mutta mistä rehellisyydestä ja mistä maasta on kyse? Usein törmäämme elämässämme samoihin asioihin uudestaan: on aina liian vähän aikaa tai rahaa
”Paras koulutukseni tähän arvostettuun ammattiin ei kuitenkaan tullut Suomen 90-luvun alussa ainoasta elokuvaohjaajan oppilaitoksesta eli Taideteollisesta Korkeakoulusta. Varsinaiselle tiimijohtamisen erikoiskurssille pääsin jo ennen opintojani valitessani
Pornon hyväksyttävyys on kasvanut huimasti edellisten vuosikymmenien aikana, erityisesti viime vuosina internetin yleistymisen myötä. Pornon vaikutukset eivät kuitenkaan ole juuri muuttuneet, ja siksi haluan nostaa
Isyys ei ollut mitenkään ongelmallinen asia silloin kun itse tulin isäksi. Vasta nelikymppisenä kohtasin isyyden vaatimukset uudessa valossa. Omat pojat kasvoivat kovaa vauhtia ja olin
Onko oma isäsi itsekäs? Toivottavasti ei. Eipä kukaan toivoisi itsekästä isää, mutta joitakin viikkoja sitten havahduin omaan itsekkyyteeni – isänä. Pidin itseäni epäitsekkäänä, mutten liian