Voiko politiikko olla työpaikkakiusaaja? Politiikkojen koulukiusaamisen suhteen tavoitellaan urheasti nollatoleranssia. Silti voi käydä kuten usein vanhempainilloissa: poissa ovat juuri ne vanhemmat, joiden olisi eniten syytä olla läsnä.
Voiko poliitikko olla työpaikkakiusaaja? Muutamat työelämän asiantuntijat ja poliitikot ovat käsitelleet poliitikkojen toimintatapojen vaikutusta työhyvinvointiin.
Esimerkiksi Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuija Pohjola (SDP) ja filosofian tohtori, työsuojelukonsultti Juhani Tarkkonen puhuvat aiheesta Kalevan Puheenvuoro-palstalla (5.5.2007).
Pohjola ja Tarkkonen kirjoittavat:
”Luottamushenkilöhallinto voi synnyttää omilla toimillaan työorganisaatioon sellaisia häiriöitä ja seuraamuksia, jotka heikentävät merkittävästi työhyvinvointia. Rikos- ja työturvallisuussäädökset kieltävät kaiken sellaisen toiminnan, jossa jonkun työpaikalla olevan henkilön tai ryhmän toimintaa ja olemassaoloa vahingoitetaan, arvostellaan tai vaikeutetaan ilman työnsuoritukseen kuuluvia objektiivisia perusteita.”
Tyypillisesti tällainen lainvastainen toiminta voi olla jonkun yksittäisen työntekijän tai työyksikön tulosten vähättelyä ja ammattitaidon mitätöintiä. Joskus ”syömistä” ruokitaan organisaation sisältä; työntekijä syöttää luottamushenkilöille vääristeltyä tietoa toisen työntekijän vahingoittamiseksi.
Erityisesti tällaista ilmenee muutosvaiheissa, jolloin työtekijät voivat kokea olevansa jonkinlaisessa pudotuskilpailussa. Tällöin myös oman työn tulosten ja ammattitaidon ylikorostaminen on silmiinpistävää.
Kunnallisessa päätöksentekojärjestelmässä viranhaltijoilla ja poliittisilla toimielimillä on hallintosäännöissä omat erikseen määritellyt toimivaltansa. Kunnanhallituksen tehdessä päätöksiä, asioiden esittelystä ja päätösehdotuksesta vastaa kunnan- tai kaupunginjohtaja, lautakuntien osalla yleensä ao. hallintokunnan osastopäällikkö.
Pohjola ja Tarkkonen jatkavat:
”Kuntien ylimmät palkatut johtajat voivat saada joskus esittelijäasemansa vuoksi hyvin epäoikeudenmukaista kohtelua luottamushenkilöhallinnon edustajilta, joilla ei ole asianmukaista tietoa juridisista ja ammatillisista tosiasioista. Tämä tilanne voi jatkua vuosikausia. Ylimpien johtajien mahdollisuudet puolustaa itseään ovat vähäiset. Monille jää ainoaksi mahdollisuudeksi hakeutua toiseen työpaikkaan, jotta he kykenisivät säilyttämään mielenterveytensä ja työkykynsä. Näissä tilanteissa jatkuva painostus, moittiminen ja työn vaikeuttaminen täyttäisivät yksiselitteisesti ne kriteerit, joita työturvallisuuslain 28 §:n epäasiallisen kohtelun kiellon nojalla sovellettaisiin palkattuun henkilöstöön.”
Toisin sanoen, jos viranhaltijat ja työntekijät käyttäytyisivät toisiaan kohtaan samalla tavalla kuin poliitikot joskus käyttäytyvät heitä kohtaan, viranhaltijat joutuisivat juridiseen vastuuseen tekemisistään. Kuitenkin viranhaltijat ja luottamushenkilöt ovat tarkkaan ottaen yhtä lailla rikosoikeudellisessa ja vahingonkorvauksellisessa vastuussa. Lähes ainoita eroja on se, että luottamushenkilöllä ei ole virkaa mitä menettää.
Kriiseissä ja muutostilanteissa muualle hakeutuvat monesti ne, joilla on osaamista ja kysyntää työmarkkinoilla ja samaan aikaan myös alhainen kynnys ”maiseman vaihtamiseen”.
Epäasiallinen kohtelu voi olla joskus jopa tarkoituksellista tavoitteena kylmästi savustaa työntekijä ulos organisaatiosta.
Kuntien eläkevakuutuksen Kevan tutkimusten mukaan tällainen ”kylmäsavustettu” työntekijä voi silti olla lopulta onnellisemmassa asemassa kuin sairaaseen työyhteisöön jääneet entiset työkaverit. Jos työpaikan henkilösuhteita koskevat ongelmat ovat kroonistuneet useiden vuosien aikana, tällaiset tapaukset harvemmin korjaantuvat ennen kuin henkilöt vaihtuvat.
Esittelijöiden on hyvä tiedostaa, että heillä on suvereeni esittelijän vapaus ja valta. Tämä kulkee käsi kädessä esittelijän vastuun kanssa. Vastuuta esityksistä ei kanna kukaan muu kuin esittelijä, jolloin loogisesti esittelijälle kuuluu myös täysi vapaus ja valta. Esittelijän selvitystyön suuntaa ja valmistelun laajuutta ei voida myöskään rajoittaa, mikä liittyy edelleen vastuun kantamiseen.
Luottamushenkilöistä koostuvat toimielimet kuuluvat monisyiseen kunnalliseen johtamis- ja päätöksentekojärjestelmään. Toimielimissä korostuu työnantaja-rooli. Se voi olla hukassa, jos luottamushenkilöllä ei ole työnantaja saati edes esimieskokemusta.
Kunnallista järjestelmää tulee selkeyttää ja kehittää nykyistä vahvemmin delegoitua ja suoraviivaisempaa ammattijohtaja-järjestelmää tai vaihtoehtoisesti pormestarimallia kohti. Pormestarimallin mahdollistaneessa kuntalain muutoksessa hallituksen esityksessä todetaan säädetyn mallin suunnitellun ja soveltuvan isoihin keskuksiin, ei pikkukuntiin.
Pohjola ja Tarkkonen tarjoavat ratkaisuksi luottamushenkilöiden kouluttamista työhyvinvoinnin ja työsuojelun lainalaisuuksista. Valtuustojen vaihtuminen voi olla sellaiselle hyvä ajankohta. Siinä voi silti käydä kuten usein vanhempainilloissa: poissa ovat juuri ne vanhemmat, joiden olisi eniten syytä olla läsnä.
Silti koulukiusaamisen suhteen urheasti tavoitellaan nollatoleranssia. Niin työ- kuin yksityiselämässä tärkeintä on, roolistaan riippumatta, yrittää kohdella toisiaan kuin toivoisi itseään kohdeltavan.