Seuraa intohimoasi! Innostu, suomalainen, puurtamaan kansakunnan hyväksi! Innostu, työntekijä, tuottamaan osakkeenomistajille lisäarvoa! Tehdään yhdessä elämästä fantastisen intohimoista!
Kiusaannuitko, tai peräti ärsyynnyit? Ei ihme, sillä innostus- ja intohimopuhe ovat kokeneet inflaation. Me suosittelemme nyt uutta reseptiä: älä innostu mistään.
Innostus ei nimittäin takaa, että saisi mitään aikaan. Ja jos saakin aikaan, tulokset eivät välttämättä ole erityisen laadukkaita tai hyödyllisiä. Innostus ei myöskään takaa, että saavuttaisi mielettömän tuotteliaan flow’n. Tutkimukset ovat osoittaneet, että usein flow’ta edeltää matalavireinen, jopa alakuloinen puurtaminen, ei kuplivan myönteinen innostus.
Innostus takaa lähinnä sen, että itsellä on kivaa ja hyvä olla, ainakin hetken.
Ehkä aikamme mielihyväkeskeisyys onkin syy siihen, että innostuksesta ja intohimosta puhutaan nykyisin niin paljon. Mehän haluamme, että meillä on hyvä olla. Haluamme, että on kivaa. Tylsyys ja ponnistelu eivät kuulosta oikein – no – innostavilta.
Mutta innostus ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Psykologi Jarkko Rantanen on ehdottanut, että innostuksen sijasta voisi kokeilla vaikka kiitollisuutta.
Jos kiitollisuuskin on jo ruvennut kyllästyttämään Facebookin positiivisuushaasteen jälkeen, kokeile sinnikkyyttä. Se saattaisi olla innostusta parempi tapa saada hommat hoidettua ja tunnelma paremmaksi. Sinnikkyys on nimittäin voima, joka vastustaa kesken jättämistä. Sinnikkyys on kykyä kestää jatkuvaa muutosta, selvitä vastoinkäymisistä ja tulla toimeen omien vaikeidenkin tunteiden kanssa. Sinnikkyyden kanssa käsi kädessä kulkee merkityksellisyys: jotta ihminen voi olla sinnikäs, hänen pitää kokea merkitykselliseksi se, mitä hän on tekemässä.
Sinnikkyys on suomalaisille tuttua, olemmehan aina kuvanneet itseämme sisukkaaksi kansaksi. Eiköhän nosteta vahvuus taas ansaitsemalleen paikalle ja unohdeta innostusvouhotus?
Tai no, ei unohdeta innostusta ihan kokonaan. Pakko nimittäin myöntää, että jotain innostusimmuunia meissä suomalaisissa on. Ehkä meidän on syytä opetella nykyistä useammin kokemaan tätä tunnetta, joka virittyy, kun havaitsemme uusia kiinnostavia mahdollisuuksia?
Joten olkoon menneeksi, innostukaa, kun innostuksenne on aitoa. Mutta älkää pitäkö innostuksen puutetta kovin suurena ongelmana. Palkinnon – hyviä tuloksia ja hyvän mielen – voi saada muutenkin kuin innostumalla.
Kirjoittajat Elina Yrjölä, 46 vuotias media-alan yrittäjä, ja Annamari Heikkilä ovat henkilöitä, jotka innostuvat koko ajan erilaisista asioista: toisista ihmisistä, yhdessä ajattelemisesta ja kirjoittamisesta, ongelmista, tanssista, työn tekemisestä. Milloin mistäkin.
Maltillinen tavoitteiden asettaminen,sinnikkyys ja itsekuri ovat avainasemassa jos tuloksia halutaan. Aika vieras ajatus ihmiselle on, että pitäisi uhrautua kansakunnan tai kasvottomien osakkeenomistajien hyväksi, kyllä jokaisella kuitenkin on oma henkilökohtainen etu mielessä ensiksi.
Innostuja aika usein vaan polttaa itsensä loppuun. Ideat tyrmätään ja intoa käytetään hyväksi. Aikansa sitä jaksaa, mutta innostuja alkaa lopulta alisuorittaa. Puurtaja ja vähemmän innostuva hoitaa ne hommat sitten loppuun. Itse palkkaisin puurtajan ja itse olen valitettavasti innostuja.
Kuten tuossa sanotaan, niin on eri asia innostua aidosti kuin innostuksen itsensä vuoksi. Kun on mielekästä tekemistä tai saavuttaa hyviä tuloksia, syntyy innostustakin. Eli lopulta innostus tulee parhaimmillaan aika käytännöllisistä asioista.
Innostus on ohimenevää ja sitkeyttä tarvitaan sen ylläpitämisessä ja uteliaisuutta sen uudelleen löytämisessä. Surullisinta lienee kuitenkin se, jos ei saa näyttää innostustaan.