Hyvejohtajuus, ihmisen kutsumus

oviaukenee

Hyveet on helppo tunnistaa maalaisjärjellä, sillä ne ovat usein piirteitä, mitä ihmiset arvostavat itsessään ja muissa, kuten ystävällisyys, läsnäolo ja täsmällisyys. Hyveiden ei tarvitse rajoittua päähyvekategoriaan: voi alkaa harjoitella vaikkapa kärsivällisyyden hyvettä. Aamuruuhkassa tai ravintolan pöydässä voi rauhoittua. Autojono liikkuu kun on liikkuakseen ja ruoka saapuu aikanaan.

Hyvejohtajuus-mallin mukaan jokainen meistä on kutsuttu oman elämänsä johtajuuteen ja onnellisuuden tavoitteluun. Kukaan ei ole johtaja syntyjään, vaan hyväksi johtajaksi voi tulla harjoittamalla hyveitä, jotka ovat meissä jokaisessa valmiina: erivahvuisina, mutta kehityskelpoisina. Puheenjohtajan, esimiehen tai pääministerin virka ei ole kaikkia varten, mutta jokainen voi johtaa itseään. Hyvejohtajuus käsittää ihmisen kokonaisuutena – johtajuus on luonnetta.

Alexandre Havard on mies Hyvejohtajuus-mallin takana. Hän on Havard Virtuous Leadership Instituten perustaja ja johtajuuskouluttaja. Havard on syntynyt Ranskassa, mutta asunut monessa maailmankolkassa – 90-luvulla myös Suomessa. Täällä asuessaan hän kirjoitti kirjan, jonka suomennettu titteli on Hyvejohtajuus.

Jotain hänen Suomessa oleskelunsa aikana lähti liikkeelle, sillä kirjan suomennetun version esipuheessa sanotaan: ”–. Vain Suomessa saatoin kirjoittaa tästä aiheesta. Suomi on minun erämaani ja minun keitaani, minun pimeyteni ja minun valoni. Suomenlahden rannikolla sain uuden perspektiivin ja uudet voimat.”

Haastattelin juttua varten kahta Hyvejohtajuus-blogiin kirjoittavaa hyvejohtajuuden asiantuntijaa. Tapasin ensin Isa Merikallion, joka työskentelee johtamisen ja itsensä johtamisen valmentajana, liikkeenjohdon konsulttina, kirjailijana sekä Hyvejohtajuus.fi-blogin vastaavana päätoimittajana.

Toinen haastateltavani Santi Martínez puolestaan on yksi Hyvejohtajuus.fi-blogin vakituisista kolumnisteista. Hän toimii myös johtajuusvalmentajana ja Helsingin kauppakorkeakoulussa liike-elämän etiikan tuntiopettajana.

Molemmat suostuivat jutun tekoon ilomielin ja empimättä. Myönteisestä vastaanotosta huolimatta ennen kumpaistakin haastattelua jännitti. Entä jos viime päivien paheellisuus näkyisi naamasta? Olin jättänyt koko viikon hommia aivan viime tinkaan tehtäviksi ja syönyt turhan paljon suklaata. Kuntoiluohjelmastanikin olin hieman lipsunut.

Tiesin Isalla olevan monta roolia ja toimea, mutta kysyin häneltä silti aluksi töksäyttäen: Kuka olet? Isan hetken mietittyä pääsimme heti asiaan. ”Ihmisenä kasvamisen harjoittelija.” Santikin kuvaili olevansa vasta ”erikoistumassa hyvejohtajuuteen”. Ei siis vielä erikoistunut, sillä hyvejohtajuus on jatkuvan kehittymisen tie. Huomasin hetken haastateltuani, että keskeneräisiä olemme kaikki. Se oli armollinen lähtökohta keskustelulle.

Hyveet ovat täysillä elämistä oikealla hetkellä

Kun surffailin Hyvejohtajuus.fi-blogissa ensimmäisiä kertoja, hyvejohtajuuden teema ei oikein auennut. Se kyllä kuulosti hienolta, jopa ylevältä. Vaan koska käsite sisälsi sanan ”johtajuus”, en arvellut sen koskevan minua. Olenhan vain tuiki tavallinen yliopisto-opiskelija, enkä toimi missään johtamista sivuavassa virassa.

Havard Virtuous Leadership Instituten sivuilta löytyy lyhyt esittelyvideo, joka kiteyttää hyvejohtajuuden ytimen. Videossa Havard kertoo, että ”Hyvejohtajuus on kutsumus. Se on kutsumus jokaiselle meistä.”Hyvejohtajuus-kirjassa kerrotaan, kuinka jokaisessa meissä on hyvejohtajan ainesta: luonteen tasapainoisuus ja vahvuus saavat hyveistä tukensa. Mieli, tahto ja sydän ovat hyveiden koti.

”Hyvejohtajuus on ihmistä varten”, Isa myötäilee: ”ei kannata lähteä johtamaan muita, ennen kuin osaa johtaa itseään”. Voiko siis aivan jokainen ihminen käsittää itsensä johtajaksi? ”Kyllä, oman elämänsä ja itsensä johtajaksi – ehdottomasti. On sääli jos ei käsitä.”

Filosofiaa hieman lukeneena osaan määritellä hyveiden merkityksen. Mutta arkikielessä hyveet rinnastuvat mutkitta tekopyhyyteen. Hyveellisyys on kuin naamio, jonka ei katsota vastaavan kenenkään todellista minää. Kukapa luonnehtisi itseään hyveelliseksi?

Meissä jokaisessa on paljon hyveellisyyttä, vaikkemme aina sitä tunnista”, Santi oikaisee. ”Se on kuin kyky juosta: jokainen pystyy juoksemaan edes vähäsen. Tai ainakin kävelemään”.

Moni ymmärtää hyveellisyyden totaalikieltäytymiseksi, vaikka hyveet ovat valinta ääripäiden väliltä. Ei ole hyveellistä olla uhkarohkea tai arka, mutta rohkea. On vältettävä ahneutta siinä missä askeesiakin. Hyveitään harjoittava valitsee kohtuullisuuden. Hyveet ovat korottamista. Hyveiden avulla voidaan luopua jostain, jotta voitaisiin saavuttaa jotain parempaa.

Ei hassumpaa. Haluan olla hyveellinen ihminen ja osata johtaa itseäni. Minua kuitenkin ahdistaa hieman. Kokonaisvaltainen hyvejohtajuuden harjoittaminen tietänee jatkuvaa kontrollia. Oma itse jää taka-alalle ja tilalle tulee yli-itsetietoinen hyveihminen. Ihminen, joka nauraa vain harkitusti. Ihminen, joka osaa ottaa vain yhden suklaakonvehdin ja puoli kuppia kahvia. Ihminen, joka harkitsee sanomisiaan niin, ettei vahingossakaan loukkaa ketään.

Isa, voiko ihminen hallita kaikkia reaktioitaan?

”Ei tietenkään. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa kohtuullisuuden hyve. Voi miettiä, millaista on kohtuullista toivoa itseltään.”

Santi korostaa juuri tämän kontrolliin liittyvän väärinymmärryksen olevan hänen suuri taistelunsa keskustelussa hyvejohtajuudesta. Hyve nimittäin ei saa olla pelkkä väline tehokkuudelle. Hyve voi auttaa keskittymään olennaiseen, mutta hyve auttaa tarvittaessa myös joustamaan: ”Ei ole välttämättä olennaista jättää huomiotta lintua joka tulee työtä tehdessä lepäämään ikkunalaudalle. Pitää olla henkistä varaa todeta, että nyt pidän breikin, koska on kaunista.”

Silti hyveet särähtävät korvaan. Isa myöntää, että: ”hyve kuulostaa vähän hienolta sanalta, se ei oikein kuulu arkikieleen. Mutta liikunnassa voi nähdä analogian: jos emme harjoita lihaksiamme, ne surkastuvat. Samoin käy ajattelulle.” Isan mukaan hyveet ovat kuin lupauksensa lunastava kuntoiluohjelma – näkyviä tuloksia välittömästi. ”Jos harjoittaa hyvettä, niin se saa aikaan hyvää omassa elämässä saman tien.”

Mutta vaivaa ei tarvitse nähdä äärettömän paljon: tämä ohjelma ei vaadi porrasjuoksua aamuhämärissä: ”Se ensiaskel voi olla joku ihan yksinkertainen, arkinen tilanne. Sen tehon huomaa välittömästi omassa mielenrauhassa ja elämänlaadussa.”

Mitkä ominaisuudet lasketaan hyveiksi? Havard piirtää kirjassaan hyveistä temppelin. Sen kivijalan muodostavat neljä päähyvettä: oikeudenmukaisuus, rohkeus, viisaus ja itsehillintä. Temppelin kattona on johtajuus, johon jokainen voi kasvaa. Katon ja kivijalan väliin sijoittuvat suurisieluisuus ja nöyryys.

Hyveet eivät lopu siihen – niitä on lukuisia. Hyveet on helppo tunnistaa maalaisjärjellä, sillä ne ovat usein piirteitä, mitä ihmiset arvostavat itsessään ja muissa, kuten ystävällisyys, läsnäolo ja täsmällisyys.

Hyveiden harjoittamisen voi aloittaa – kuinkas muutenkaan – asettamalla itselleen kohtuullisia tavoitteita. Hyveistä voi valita sen itseään kaikkein eniten puhuttelevimman. Hyveiden ei tarvitse rajoittua päähyvekategoriaan: voi alkaa harjoitella vaikkapa kärsivällisyyden hyvettä. Aamuruuhkassa tai ravintolan pöydässä voi rauhoittua. Autojono liikkuu kun on liikkuakseen ja ruoka saapuu aikanaan.

On tärkeää ymmärtää hyveen käsite”, Santi komppaa. Hyve ei tarkoita samaa kuin ei koskaan.  Sekä Santi että Isa luonnehtivat hyvettä oikeassa hetkessä täysillä elämiseksi.

Minua arveluttaa, kuinka hyvejohtajuuden puolesta voi puhua pitkälti hetken nautinnon perässä juoksentelevalle nykyihmiselle. Isan mukaan hyveet ovat käyttökelpoisia ennen muuta paatuneelle hedonistille, sillä hyveiden avulla voi nauttia elämästä vielä enemmän. ”Onnellisuustutkimuksissa on ilmennyt, että edistyminen ja onnistuminen jossain itselle tärkeässä asiassa on erittäin tärkeä tekijä onnellisuudelle. Ihminen on itselleen tärkeä. Ja ihminen itse voi edistää itsensä parempaa versiota ja tulla onnellisemmaksi!”, Isa havainnollistaa.

Santi sanoo: ”Hyveet ovat erinomaisia kykyjä. Ne nostavat meidät lähemmäs jotain suurta ja opettavat tunnistamaan kahdesta hyvästä paremman”.  Käytännössä: Kun sulkee television ja jättää älypuhelimen eteisen pöydälle, voi nauttia päivällisestä puolison kanssa ilman kiireen tuntua. Luopua jostain – suuremman hyvän vuoksi.

Erinomaisuus on pyrkimystä onnellisuuteen

Erinomaisuus on käsitteenä vangitseva. Eikö tavallinen elämä riitä? Miksi kaiken pitäisi olla suurta tai erinomaista? Jos yritän olla erinomainen, tuntuu siltä, että sinnittelemään jatkuvan arvostelun alaisena. Pinnalla ei voi räpiköidä ikuisesti.

Vika lienee kielen vivahteissa. Suomen kieleen kun eivät erinomaisen kaltaiset ylisanat istu. ”Sanoisin, että erinomaisuus on pikemminkin kasvussa onnistumista askel kerrallaan. Erinomaisuudesta tulee vähän sellanen olo, että joku muu arvioi ja antaa siitä arvosanan… ehkä henkilökohtainen kasvu olisi parempi.”

Mutta Isa tuntuu itse hoitaneen asiansa erinomaisesti. Onko hyvejohtajuudesta ollut hyötyä hänen etenemiselleen? Isa kuvailee ikuisen janon ja tarpeen mennä eteenpäin olevan häntä ajavia voimia. On voimakas halu kasvaa ja kehittyä.

Onko tällaisen elämänasenteen kanssa mahdollista elää elämäänsä tyytyväisenä? ”Visualisoin monesti, että hyveet ovat ikään kuin teeviljelmiä, joiden välissä kulkee risteileviä polkuja. Se on polku, jolla on aina perillä, mutta se vie aina samaan aikaan eteenpäin.”

Santi niin ikään on jakautunut työssään monelle suunnalle. Hänen mukaansa erinomaisuus on käytännössä onnellisuuden tavoittelua. Onnellisuus on jokaisen elämän tarkoitus ja päämäärä. Onnellisuuteen puolestaan päästään hyväksymällä itsensä ja pyrkimällä kehittymään itsensä johtamisessa. Tätä on henkilökohtainen erinomaisuus.

Erinomaisuus saattaa sekoittua juurikin täydellisyyden hakuun. Perfektionismiin. Erinomaisuus on onnellisuuteen pyrkimistä koko elämässä. Suorittajayksilölle erityisesti seuraava huomio on tärkeä: ”Jos hakee erinomaisuutta pelkästään työpaikaltaan, menettää aikaa. Hyvejohtajuus on 24/7. Ei pidä pitää kahta elämää – työ- ja henkilökohtaista – erillään. Koko elämä on henkilökohtainen.”

Yksi hyve saattaa korostua tietyssä tilanteessa ylitse muiden, mutta harvoin mikään pääsee täyteen kukoistukseensa ilman jonkin toisen tukea. Erinomaisuus on siis onnellisuuden tavoittelua, mutta kuinka olla erinomainen?

Suurisieluisuus

Suurisieluisuus on kurottamista kohti suuruutta. Se voi olla pienten, arkisten asioiden näkemistä suurina: imuroimista oikealla asenteella. Toisaalta suurisieluisuus voi olla myös rohkeaa yrittämistä tai riskin ottamista. Mukavuusalueen laajentamista. Kasvua.

Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että suomalaisia vaivaa suurisieluisuuden puute ja epäonnistumisen pelko. Tätä on toki alettu huomioida: valtakunnallista epäonnistumisen päivää vietettiin tänä vuonna jo neljättä kertaa. Suunnanmuutos on hidasta: ”Kutistamisen kulttuuri. Vähätellään, kritisoidaan ja ollaan varautuneita asioita kohtaan”, Isa myöntää.

Vastakohdaksi vähättelylle keskustelemme amerikkalaisesta mentaliteetista. Isa kuvailee amerikkalaista taipuvaisuutta yrittämiseen ja kehumiseen ’pullistamisen kulttuurina’. ”Meillä on sieltä enemmän imuroitavaa. Mutta aivan sinne asti tarvitse mennä.” Niinpä, ei sentään äärimmäisyydestä toiseen.

Santi on syntymäkatalaani, mutta suomalaistunut mainiosti ”22:n talven aikana”. Arvelen hänen näkevän suomalaisuudelle leimallisia piirteitä itseäni objektiivisemmin.

Santin mukaan Suomessa yritetään olla täydellisiä. Ei hyväksytä omaa vajavaisuutta ja sitä, että virheiden tekeminen kuuluu väistämättä jokaisen elämään.

Pitää pyrkiä tuomaan esille hyvää muissa, jotta se hyveellisyyden siemen, joka jokaisessa asuu, pääsee esiin. Valitettavasti tavanomaisista onnistumisista ei suomalaisittain liioin kehaista.

Suomessa ollaan perinteisesti vähäeleisiä: puhutaan vain, kun on asiaa. Ei turhaan tutustuta, jos tiedetään, ettei henkilöä enää koskaan myöhemmin tavata. Santin mukaan suomalaisten suurin hyve on juurikin aitous. ”You get what you see. Ei olla niin kuin näyteikkunassa.” Mutta aitous ei yksin riitä (eikä ystävällismielinen smalltalk liene pahasta). Tarvitaan tukea suurisieluisuudelta.”Jos suomalaiset olisivat hieman uskaliaampia, suurisieluisempia, niin Suomi olisi monissa mittareissa menestysmaa.”

Suomessa ollaan valitettavasti masentuneisuuteen päin kallellaan. Siksi hyveet ovat tärkeitä. On oltava suurisieluinen, jotta jaksaa yrittää. Myönteinen asenne tulee kylkiäisenä.

Moni myöntänee, että suomalaisuuden ongelmana on myös omien vahvuuksien vähättely. Osaamista ja näkemystä riittää, mutta sitä ei saada kaupattua muualle, sillä täällä ei osata arvostaa omia taitoja. ”Oman itsensä vähättely ei ole nöyryyttä. Päinvastoin.” Isa mainitsee yhdeksi suomalaiseksi vahvuudeksi eettisen osaamisen, ja jatkaa: ” Meillä on valtavasti henkistä pääomaa, jota voisi viedä ulkomaille. Mutta asenne on hyvin usein sellainen, että huonosti menee. Ja kohta menee vielä huonommin.”

Onneksi myös rohkeaa yrittäjyyttä löytyy. Esimerkkejä todella tarvitaan: näkyviä, rohkeita toimijoita, jotta ne piilottelevat empiväisetkin uskaltautuisivat. ”Ne antavat uusia siipiä meille. Nähdään, että mahdollisuuksia on.”

Onnea on antaminen

Monessa Hyvejohtajuus.fi-blogissa julkaistussa tekstissä puhutaan antamisesta: kun antaa, saa yllin kyllin takaisin. Kysyn Isalta, mihin tämä perustuu. Kuinka sen voi tietää?

”Se on tuoreiden tieteellisten tutkimusten kautta todistettu: helpoin tie onnellisuuteen on tehdä jotain hyvää jollekin toiselle. Vaikka kehua tai nostaa toiselta pudonnut kynä.”. Ei siis tarvitse jäädä odottelemaan vastalahjaa tai –palvelusta ollakseen tyytyväinen. Riittää, että on toiselle tukena ja auttaa tarvittaessa.

Ajattelen avioparia, jonka yhdessäolon tapa on vahvasti roolittunut antajaan ja vastaanottajaan. Toinen tiskaa, pyykkää, kokkaa, laittaa television päälle ja auttaa lopuksi vielä villasukat jalkaan.

Isa lisää, että olemassa on myös vääränlaista antamista. Joskus erehdytään antamaan jotain, mistä toiselle ei seuraa lopulta mitään hyvää. Lapsesta voi olla kiva saada mässyttää jatkuvasti makeisia, mutta tuloksena voi olla huonokuntoiset hampaat ja tottumus siihen, että ruokakaupassa saa aina sen mitä haluaa. Oikeanlaisen antamisen arviointi vaatii itsetuntemusta: ei pidä antaa, mikäli se on vain keino tuntea itsensä tärkeäksi.

Työpaikkaesimerkkinä voisi toimia heikkoitsetuntoinen esimies, joka haluaa lähinnä miellyttää alaisiaan. Hän haluaa tuntea itsensä pidetyksi. Hän järjestää rentoutumishetkiä ja huolehtii yltäkylläisistä tarjoiluista. Kaikkea muutakin kivaa on, mutta rakentavan palautteen ja järjestyksen ylläpito jää. Esimiehen on vaikea ojentaa alaistaan asiallisesti, vaikka se olisi tarpeen.

Santi mainitsee hyväntekeväisyysjärjestöt, joihin saattaa rantautua ihmisiä, jotka olisivat itse avun ja lohdutuksen tarpeessa. Oikeanlainen antaminen vaatii oikeudenmukaisuuden ja itsensä rakastamisen hyveiden omaksumista. Mutta joillekin järjestöön kuuluminen ja auttaminen – ehkä oman osaamisensa avustustyöhön soveltaminen – tekee erittäin hyvää. Jotkut löytävät antamisen kautta itsensä.

Jos itsensä löytäminen kuulostaa turhan idealistiselta, voi tavoitella vaikkapa parempaa mieltä. Kun kehuu jotakuta, hän ilahtuu. Iloissaan hän saattaa rohkaistua kehumaan jotain toista, ja niin edelleen. Itsen sen sijaan on helpompi hymyillä jo pelkästä antamisen ilosta. ”Jokainen voi tehdä sen valinnan, että alkaa kiittää, kehua ja kannustaa vähän enemmän”, sanoo Isa. Näin hyvä lähtee kiertoon.

Mutta hänellä on enemmän

Suurisieluisuuden puutteen lisäksi suomalaisuuden yhteydessä puhutaan usein kateudesta. Tämä liittyy myös kehumisen minimoimiseen Esa Saarinen nimittää sitä ’pihtaamisen kostonkierteeksi’”, Isa kertoo. Usein, kun toisella on jotain mistä itsekin haaveilee, kehuminen on vaikeampaa. Mitä turhia toista enää ylistämään: jos jollakulla menee jo valmiiksi hyvin, hän tuskin tarvitsee lisäkannustusta.

Kateudessa on kyse kielteisestä itsensä toiseen vertaamisesta. Kuinka siitä voisi päästä eroon?

On hylättävä täydellisyyden tavoittelu, jonka pariin saattaa eksyä, jos perehtyy hyvejohtajuuteen tai muihin itsensäkehittämisoppeihin. Muodostuu harha omasta riittämättömyydestä. Tätä harhaa luo myös paljon arkipäiväisemmätkin asiat: nykyihminen brändää itsensä ja jakaa elämästään sosiaalisessa mediassa vain huippuhetket. Kuvitelma siitä, että muilla menee paremmin, kytee sosiaalisessa mediassa ja dokumentoimisen trendissä.

Jos aitous on suomalaisille tyypillistä ja pääasiassa myönteisesti leimallista, ollaan siitä liikkumassa – ainakin somen kentällä – jonnekin kauas. Teeskennellään, vaikka sen sijaan tarvittaisiin kohtaamista, jakamista ja toisen arvostusta. Todellista yritystä kakistaa kehut ulos, vaikka sisällä jylläisikin riipivä kateus. Onnistumisia ei ole olemassa vain rajallisesti. Niitä riittää kaikille ajallaan.

Osallistuminen, jakaminen, ystävyys ja itsehillintä

Liian monien on vaikea myöntää toisen ihmisen tarve: yritetään selvitä omin päin. Miten voisi saada itselleen ystävän? ”On ensisijaisen tärkeää vakuuttua, että meitä rakastetaan virheinemme”, sanoo Santi, ja jatkaa: ”Jos pystyy antamaan itsensä, jotain tapahtuu”.

Monelle se ei ole helppoa. Liian monet suomalaiset kärsivät yksinäisyydestä. Osasyynä voi olla se, ettei uskalleta avautua: näyttää omaa haurautta tai haavoittuvuutta. ”On osattava kiinnostua muista ja olla empaattinen. Täytyy päättää, että minä haluan osallistua muiden elämään ja antaa toisen henkilön osallistua omaan elämään. Haluan antaa ja saada.”

Kaikki eivät ole luonnostaan empaattisia, mutta Santin mukaan sitäkin voi harjoitella. Ystävyys ja siihen olennaisena osana kuuluva empatia ovat hyveitä, ja siksi harjoitettavissa siinä missä muutkin. Toistamalla hyveharjoituksiaan niistä muodostuu tottumus ja lopulta asenne.

Esimies tai muu johtaja voi työpaikalla sen sijaan tuoda omat taistelunsa ilmi. Todeta kokouspöydässä: ”Voi kuinka mieleni tekisikään syödä nämä kaikki pullat, mutta otan vain tuon yhden, kiitos”, Santi havainnollistaa. Alaiset näkevät, että pomolla on heikkoutensa ja omat ongelmansa ratkaistavanaan. Mutta onnistuminen – tässä tapauksessa ylensyönnin uhan välttäminen – inspiroi muita.

Millä tavoin jakamisen merkitys liittyy hyvejohtajuuteen? Jakaminen tuo onnellisuutta, samoin, kuin antaminen ja auttaminen. Hyvejohtajuus käsittää ihmisen kokonaisuutena, ja ihmisen koko elämän henkilökohtaisena. Pieniä hyviä tekoja kertyy helposti paljon. Jos parantaa tapojaan ja elämäänsä hieman sieltä ja hieman tuolta, voi yllättyä tulosten suuruudesta.

Jos osaa hillitä itsesi sukulaisjuhlien kahvipöydässä nauttimalla herkuista kohtuudella, tulee harjoittaneeksi itsehillintää. Siten osaa todennäköisesti hillitä itseään hippusen paremmin myös työpaikalla – sitä vaativassa tilanteessa.

Tahdon tähden

Santin mukaan vapauden käsite ymmärretään väärin. Ajan henki on sellainen, että mitä tahansa voi tehdä, kunhan ei loukkaa muita. Onko se viisasta?

”Pitää opetella haluamaan sitä, mitä tekee. On osattava tahtoa”. Siis: vapaus ei ole sitä, että voi tehdä mitä haluaa. Vapaus ei ole lupa luopua itsehillinnästä. Vapaus on sitä, että osaa sanoa tarvittaessa myös ei. Ei voi olla vapaa, ellei osaa punnita kahden (tai useamman) vaihtoehdon välillä, ja päättää haluamastaan.

Santin mukaan ihmisen elämä on aidointa silloin, kun tämä on yksin. Jos päättää yksin ollessaan tehdä jotain tai jättää jotain tekemättä – yleisten sääntöjen vastaisesti – kukaan ei näe, eli päätöksellä ei periaatteessa ole väliä. ”Mutta jos toimii hyveiden vastaisesti, ensimmäinen joka kärsii, on henkilö itse.”

Tahtoa voi siis harjoittaa ja se voi muokkautua. Vapauden voisi luonnehtia olevan kapasiteettia valita hyveellisesti: oikeudenmukaisesti, viisaasti, kohtuudella. Valita olla nöyrä ja pyytää anteeksi. Valita olla suurisieluinen ja ottaa riski. Valita olla viisas ja äänestää järkevin perustein. Valita itsehillinnän avulla nauttia maukkaasta illallisesta ystävän kanssa kotona yksin mättämisen sijaan.

Eikä pidä unohtaa sitä lintua, joka lennähtää ikkunalaudalle kesken työnteon. On voitava ottaa aikalisä ja ihailla. Koska on kaunista.

Kansanliike

Hyvejohtajuus.fi-blogi jakaa hyvejohtajuuden ideaa kaikille halukkaille. Kiinnostuneita riittää: blogi perustettiin vuonna 2008, ja tällä hetkellä sillä on kuukausittain 30-40000 uniikkia lukijaa.

Blogissa käsitellyt aiheet on saanut kiinnostusta kaikenlaisilta ihmisiltä. Blogin linjauksena on lähestyä ihmisiä – isoveljestä kansanedustajaan – johtajuuden käsitteellä ensisijaisesti itsensä johtamisen näkökulmasta. Blogissa käsitelläänkin ihmisyyteen liittyviä haasteita laaja-alaisesti: rakkautta, vapautta, itsehillintää, vanhemmuutta…

Isan mukaan hyveille ja hyveellisyydelle on selkeästi suuri kysyntä. Tietyssä mielessä Suomessa ollaan jo pitkällä: ”Hyvejohtajuudesta kiinnostuneita on enemmistö Suomen kansasta. Sauli Niinistö puhui kampanjassaan hyveistä ja puhuu niistä edelleen. Ja hänen perässään muutkin yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat tuoneet hyvejohtajuutta esiin.”

Näin taitaa olla, sillä Hyvejohtajuuskirja.fi-sivuilla luen lainauksen Timo Soinilta: ”Hyvejohtajuus on äärettömän ajankohtainen monella tapaa, myös talouspoliittisesti. Järjestelmien romahtaminen ei selity yksin järjestelmän heikkoudella, vaan kysymys palautuu ihmiseen.”

Tätä kirjoittaessa blogin päivän pääomaan – eli nettitermein blogissa päivittäin vaihtuvaan meemiin – on lainattu Jari Sarasvuota: ”Johtajuuteen kasvamisessa on kyse ihmisenä kasvamisesta.”

Valokeilassa ovat ihminen ja ihmisyys. Ihmisen luonne, jota voi jalostaa.

Kysyn myös Santilta hänen arviotaan Hyvejohtajuus-mallin levinneisyyden laajuudesta. Hän kertoo salaperäisesti tietävänsä, että ainakin kahdella puoluejohtajalla on Havardin Hyvejohtajuus-kirja hyllyssään.

Lopuksi Santi toteaa ytimekkäästi: ”Hyvejohtajuus on kansanliike”.

Muita juttuja