Torsti Lehtinen: Viisaus kutsuu meitä joka hetki

Uutta kirjaa työstävä Torsti Lehtinen pohtii, mitä viisaus on. Viisaus on talloutunut nopean elämänrytmin ja teoreettisen tiedon jalkoihin, mutta on löydettävissä, jos uskallamme sitä vilpittömästi kuunnella.

Torsti Lehtinen, 72, on kulttuurin moniottelija. Pitkä ja työteliäs ura on tuottanut romaaneja, näytelmiä, aforismeja ja filosofisia teoksia. Lehtinen on kääntänyt suoraan tanskasta neljä filosofi Søren Kierkegaardin alkuperäisteosta ja kirjoittanut Kierkegaardin ajattelua esitteleviä teoksia. Moni filosofiaan ja teologiaan perehtyvä on tietämättään kiitoksen velkaa tälle miehelle. Tanska kun ei jokaiselta taivu niin notkeasti.

Nyt Lehtinen kirjoittaa uutta kirjaa Multaisen iän kerho (Basam Books), joka ilmestyy syksyllä. Multaisen iän kerho pohtii elämän tarkoitusta, ja käsittelee viisautta yhtenä mahdollisena päämääränä elämälle. Torsti Lehtinen, eikö viisaus kalskahda jotenkin vanhalta?

”Maailma muuttuu niin kiivaaseen tahtiin, että nykyään pitäisi pärjätä tässä muutoksen tahdissa, eikä kiinnittää huomiota siihen mikä on pysyvää. Tämän muutoksen ryöpyn keskellä kuitenkin on jotain ikiaikaista. Niin kauan kuin ihmislaji on ollut olemassa, sillä on ollut hyvin samantyyppisiä kysymyksiä.”

”Ihminen on toivonut toista ihmistä lähelleen, pelännyt kärsimystä ja kuolemaa. On vähän outoa, että muuttumattomuuden ulottuvuus tallautuu muutoksen jalkoihin.” hän toteaa.

Tiedon ja viisauden ero

Nykyään puhutaan mieluummin tiedosta kuin viisaudesta. Viisaus ja tieto ovat kuitenkin eri asioita Lehtisen mukaan.

”Tieto kyllä kuuluu viisauteen, mutta viisaus ja tieto eivät ole sama asia. Ihminen voi tietää paljon olematta viisas.”

”Viisauden ja teoreettisen oppineisuuden ero on se, että teoreettinen tieto kumuloituu sukupolvesta toiseen. Aina seuraava sukupolvi voi lähteä vähän paremmista lähtökohdista. Viisauden joutuu jokainen opettelemaan alusta lähtien itse. Se on yksilöllinen asia, jota ei voi samalla tavalla siirtää.” Lehtinen sanoo.

Tutkinnot ja tittelit eivät vielä tuo viisautta, vaikka ihmiset usein haluaisivat niin ajatella. Viisaudessa on kyse jostain syvemmästä. Mökin mummo voi olla viisaampi kuin yliopiston professori. Hyvien kirjojen lukeminen tarjoaa ravintoa, mutta ei takaa vielä viisauden syntymistä.

Miten viisaaksi voi tulla?

Lehtinen korostaa, että viisauteen ei ole olemassa mitään yksinkertaista reseptiä.

”Viisautta ei voi kirveellä veistää. En voi päättää, että tästä eteenpäin olen viisas. Se on sisäinen kasvutapahtuma, joka ei ole yksinomaan ihmisen hallittavissa. Viisaus vetäytyy ihmisen hallinnan tuolle puolen. Se on lahjatavaraa, ja samalla sitä pitää kiivaasti etsiä. Siihen liittyy paradoksi.”

”Sananlaskujen kirjassa sanotaan, että viisauden löytäminen on jokseenkin mahdotonta, sillä sitä ei voi ostaa, sitä ei voi löytää meren syvyyksistä, eikä mistään tästä maailmasta. Viisaus on “valaistumisen” kautta saavutettavissa, joillekin se armosta annetaan.”

”Joku ihminen ei tule millään opiskelulla ja oppineisuudella viisaaksi, ja toinen on viisas paljon pienemmällä ponnistelulla.” Lehtinen huomauttaa.

Viisaus kätkeytyy, jos henkilö ei sitä vilpittömästi etsi. Sen löytämiseksi ei tarvitse eristäytyä maailmasta, vaan kuunnella sen kutsua.

”Toisaalta viisaus on tavoittamatonta, ja toisaalta se on läsnä kaikkialla. Kaupunkien hulinoissa ja turhuuksien markkinoilla viisaus on aina läsnä ja huutaa: ”Täällä minä olen.” Sananlaskuissa viisaus personoidaan kauniisti: viisaus kattaa meille pöydän ja kutsuu meidät seuraansa. Viisaus rakentaa talon ja sanoo: ”Ole hyvä ja asu tässä.”

Viisaus ei ole mikään etappi tai saavutus. Se muovaa ihmistä ja hänen tapaansa elää elämäänsä.

”Viisaus voidaan löytää vain viisauden ehdoilla, ei meidän ehdoillamme.” Lehtinen korostaa.

Marginaalissa on paljon viisautta

Ei ole mitenkään sattumaa, että viisaus ja nöyryys ovat lähisukulaisia. Viisauteen liittyy ymmärrys omasta rajallisuudesta, siitä että elämän sisältämät mysteerit säilyvät mysteereinä. Niitä ei voi ratkaista, vaikka usein meidän tekisi mieli antaa kaikelle syy tai selitys.

Moni ihminen joutuu elämässään kärsimään epäoikeudenmukaiselta tuntuvalla tavalla, vaikka ei tiedä miksi. Sairaudet ja sattuman kolhut vain valitsevat hänet uhrikseen.

Lehtinen harmittelee, että yhteiskunnassamme kuuluvin ääni on usein ylpeillä ja menestyvillä.

”Viisautta on paljon hyvinvoinnin marginaalissa. On suuri onnettomuus, että yhteiskunnassamme marginaalin ääntä ei kuulla. Siellä missä on kantapään kautta opittua, köyhien ja kurjien viisautta, ei tulla kuulluksi.”

”Rikas houkka kun huutaa niin häntä kuunnellaan, mutta kun köyhä yrittää hiljaisella äänellään jotakin viisasta sanoa, niin hän tulee huonosti kuulluksi.” Lehtinen toteaa.

Myös onnen suosimat joutuvat kohtaamaan rajallisuutensa, vaikka he eivät aina sitä itse muista. Ihmiselämän totuudet eivät katso tulorajoja tai asemaa.

”Kierkegaardilla on tämä lause, että ”humoristeista suurin on kuolema.” Kuoleman alastomaksi riisuvan katseen edessä on täysin naurettavaa kuvitella olevansa jokin isokin isäntä.” Lehtinen hymähtää.

Omantunnon kuunteleminen on viisautta

Minulla olisi kiusaus nimittää Lehtistä viisaaksi, mutta hän suhtautuu tähän varauksella.

”Tietenkin jotain elämänymmärrystä tässä on kertynyt. En silti ole vakuuttunut, että olisin nyt yli 70-vuotiaana erityisen viisas.” Lehtinen toteaa.

Vuosikymmenten elämänkokemus on kuitenkin saanut hänet muuttamaan suhtautumistaan itseensä.

”Se vähäinen viisaus, jonka olen elämäni aikana löytänyt, on tehnyt minut kritiikille suopeammaksi. Pidän siitä, että ihmiset arvioivat kovallakin tavalla tekemisiäni.”

”Tämä ei välttämättä koske pelkästään taiteellisia pyrkimyksiäni, vaan se voi koskea myös moraalisia ratkaisujani. Jos joku tulee perustellusti sanomaan, että noin tekemällä et toimi viisaasti, niin olen kiitollinen siitä.” hän sanoo.

”Ostan itselleni vapautta vapauttamalla muut. Kun suhtaudun muiden ihmisten virheisiin armollisesti, niin silloin minulla on oikeus odottaa, että omiinkin virheisiini suhtaudutaan armollisesti.” Lehtinen lisää.

Suhde ympäröiviin ihmisiin voi tulla myös viisauden esteeksi. Pelko saa ihmisen elämään huomaamattaan muiden odotuksista ja arvostuksista käsin. Moraali typistyy silloin vaikutelmien ja hyvän maineen luomiseksi, eikä pyri totuuteen tai hyvyyteen.

”Paras tapa päästä ihmispelosta on siirtyä Herran pelkoon. Se voi olla Jumalan pelkoa tai omantunnon äänen pelkoa. Pitäisi elää omantuntonsa tuomitsemana, eikä silmänpalvonnan tilassa muiden ihmisten tuomittavana. Jos alkaa pelätä enemmän omantuntonsa ääntä kuin sitä mitä naapuri sanoo, niin se todellakin on viisauden alku.”

”Sillä kaikkein viheliäisin moraalinen tila on se, että moraalia ohjaa huoli siitä, että mitäköhän tästä muut ajattelevat. Moraalin pitää lähteä jostain syvemmästä ulottuvuudesta. Se on todellisempaa vastuuta kuin silmänpalvojan vastuu naapurille.” Lehtinen korostaa.

Lopuksi

Viisasta on nähdä ajan keskellä iäisyyden horisontti. Omatunto kutsuu meitä ymmärtämään ihmiselämän laajemmasta perspektiivistä, eikä vain juoksemisena hetkellisten halujemme ja päähänpistojemme perässä.

”Me elämme koko aika ajan ja iäisyyden maailmassa. Iäisyys ei kuitenkaan ole loputtomiin venytettyä aikaa, joka ei koskaan ala tai pääty. Iäisyys on ajattomuutta, se on ajan ulkopuolella.”

”Ajan virrasta me emme pääse pakoon, mutta jokainen ajan hetki on myös ikuisuuden hetki. Joka hetki iäisyys huutaa tekemään juuri tästä katoavasta elämän hetkestä niin toden kuin tästä toden tehdä voi. Jokainen hetki on totuuden hetki.”