Retoriikassa ei ole kyse vain puhetekniikoista vaan paljolti myös puhujan luonteesta ja eettisestä integriteetistä. Retoriikan tutkijan Antti Mustakallion mukaan hyvää ihmistä halutaan kuulla; hänen ei tarvitse haalia vaikutusmahdollisuuksia vaan hänelle annetaan ne. Hyveiden harjoittaminen ja viljeleminen ovat tie hyväksi puhujaksi.
Mitä on retoriikka? Kysymykseen voi antaa laajan tai suppean vastauksen. Laajassa vastauksessa voitaisiin esitellä koko antiikin retoriikan traditio ja sen jälkeinen kehitys. Suppea vastaus tyytyy sanomaan olennaisen tiiviisti: Retoriikassa on kyse siitä, mitä sanotaan ja kenelle sanotaan. Toisin sanoen olennaista on puheen asiasisältö ja puheen yleisö.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta hämmästyttävän usein puhujat sortuvat kömmähdyksiin juuri näissä kahdessa puheen kannalta kaikkein olennaisimmassa seikassa. Sisältöön liittyvät ongelmat näkyvät ja kuuluvat välittömästi: Sekava esitystapa, epälooginen ajatuksenjuoksu, hämärä ilmaisu ja latteuksien toistaminen ovat merkkejä siitä, että puhuja on asettunut yleisön eteen, vaikka hän ei oikein itsekään tiedä, mitä haluaisi sanoa.
Toinen vakava virhe on yleisön täysin ohittava puhe. Puhujalla on ehkä asiaa, mutta hän ei ole lainkaan pysähtynyt pohtimaan sitä, kuka on kuuntelemassa: mistä asioista yleisö on kiinnostunut, mikä on heidän asiantuntemuksensa taso, mikä on heidän vireystilansa, kuinka he suhtautuvat puhujan perusväitteisiin, ja niin edelleen. Tällöin puhuja suuntaa sanansa enemmän itselleen kuin kuulijoilleen.
Retoriikan etiikasta
Vaikka retoriikan maine on viime vuosina Suomessakin parantunut, yhdistetään se silti vielä usein jollain tavalla arveluttaviin pyrkimyksiin. Retoriikka saatetaan ajatella jonkinlaiseksi hämäykseksi ja tunteiden nostattamiseksi, jossa järkiargumentit korvataan tyhjällä sanataiteilulla. Lumoutunut yleisö saadaan tällä tavoin kannattamaan mitä hulluimpia aatteita.
Vaikuttava puhe ja sen hallitseminen ei ole kuitenkaan itsessään hyvä tai paha asia. Se on väline, jota voidaan käyttää monenlaisiin, niin rakentaviin kuin arveluttaviinkin päämääriin. Retoriikka ei itsessään sisällä eettistä teoriaa. Kriittisen tarkastelun kestävä retorinen toiminta tarvitseekin tuekseen eettisiä periaatteita ja suuntaviivoja. Hyvä lähtökohta on selvittää puhujan suhdetta yleisöönsä.
Puhujalla on velvollisuuksia yleisöään kohtaan. Yleisö koostuu ihmisyksilöistä; puhe on, tai ainakin sen tulisi olla, vuorovaikutustilanne, kohtaaminen. Puhujan iso kysymys on, miten kohdella kutakin yksittäistä ihmistä, joka puheen avulla kohdataan. Ja kuinka näin ollen kohdellaan yleisöä, jonka nämä yksilöt muodostavat.
”Oliko jotain asiaa?”
Puhujan on hyvä lähteä liikkeelle alussa esille nostetuista kahdesta retoriikan tukipilarista: puheen asiasisällöstä ja yleisöstä. Astuessamme yleisön eteen tiedämme käyttävämme kuulijoidemme aikaa, joka monelle on kallisarvoista. Meitä kuulemaan saapuneet lahjoittavat meille aikaansa; mitä me annamme heille? Tämän oleellisen kysymyksen tulisi jyskyttää jokaisen puhujan takaraivossa: sen tulisi motivoida ja jopa painostaa puhujaa miettimään kyllin tarkasti sitä, mikä on niin tärkeä sanoma välitettäväksi kuulijoille, että se olisi kelvollinen vastalahja yleisön meille lahjoittamasta läsnäolosta.
Hyvä puhuja ei aseta rimaa liian alas vaan enemminkin harjoittaa karsintaa, suunnittelee huolella puheensa eikä astu lainkaan kateederille, jos mitään todellista sanottavaa ei ole. Tai jos välitettävä sanoma ei ole erityisen tärkeä, puhuja ei käytä siihen paljoa aikaa. Puhujan tehtävä ei siten ole helppo: hänen tulee luottaa oman asiansa merkittävyyteen siinä määrin, että katsoo sen levittämisen arvoiseksi.
Kun puhujalla on tärkeää sanottavaa, monet muutkin asiat loksahtavat paikoilleen kuin itsestään. Puhuja pitää asiaansa arvokkaana ja tuntee sen hyvin. Tätä seuraavat oikeat sanat ja selväkielisyys (Rem tene, verba sequentur). Selkeästi ajateltu tulee myös lausuttua ääneen niin, että kuulija ymmärtää.
Kun puhuja uskoo asiaansa ja kokee sen tärkeäksi – eli logos on kunnossa – ethos ja pathos seuraavat kuin itsestään. Tasapainoinen puhuja, joka ilmaisee itsensä johdonmukaisesti, herättää yleisössä kunnioitusta ja saa kuulijat luottamaan itseensä (ethos). Sanomaansa tärkeänä pitävä puhuja ei suhtaudu vuorovaikutustilanteeseen kuivan pidättyväisesti vaan mukana on positiivinen, innostava tunneviritys, joka välittyy ja tarttuu kuulijoihin (pathos).
”Meillekö puhut?”
Näemme kuinka keskeisen tärkeää kunnon asiasisältö on puheelle. Yhtäältä kyse on moraalisesta velvollisuudesta kuulijoita kohtaan, toisaalta painava asia tuo muassaan muita retoriikassa keskeisiä tekijöitä. Entä sitten retoriikan toinen tukipilari, yleisö?
Hyvä puhuja ottaa välttämättä huomioon sen, kenelle puhuu ja säätää esityksensä sen mukaisesti. Puhujalla on tässäkin tapauksessa velvollisuuksia yleisöään kohtaan. Kun kohtaamme ihmisiä, kunnioitamme heitä kohtelemalla heitä yksilöllisesti. Puhumme eri tavoin läheiselle ystävällemme kuin hyvän päivän tutulle, eri tavoin puolisolle kuin työtoverille, eri tavoin vanhemmillemme kuin asiakkaillemme. Jopa silloin, kun emme tunne kohtaamaamme henkilöä, voimme päätellä hänestä pian jo jotain ja säätää sanojamme sen mukaisesti. Ennen kaikkea voimme kuunnella toista ihmistä ja oppia hänestä.
Puhujan tehtävänä on esteiden poistaminen itsensä ja yleisön väliltä. Tehtävänä on murtaa ennakkoluuloja, synnyttää luottamuksen ilmapiiriä, tehdä viesti helposti omaksuttavaksi. Lähtökohta tälle kaikelle on yleisön ottaminen huomioon. Ketkä ovat kuuntelemassa minua? Mitkä ovat heidän keskeiset kysymyksensä? Miten he suhtautuvat sanottavaani? Luottavatko he minuun? Jos tällainen pohdinta jää tekemättä tai sillä ei ole vaikutusta puheeseen, onnistumisen mahdollisuudet hupenevat.
Miten haluaisit, että puhuja kohtaisi sinut? Pohdi tätä, niin löydät oikeat suuntaviivat siihen, miten sinä voit kohdata yleisösi.
Hyväksi puhujaksi
Antiikin Roomassa eettiset kysymykset liittyivät oleellisesti retoriikkaan. Hyvän puhujan ihanteena oli vir bonus, dicendi peritus, eli hyvä ja puhumiseen harjaantunut mies. Hyvällä tarkoitettiin puhujan sivistystä ja moraalia. Hyveiden harjoittaminen ja viljeleminen ovat tie hyväksi puhujaksi.
Retoriikassa ei näin ollen ole kyse vain puhetekniikoista vaan paljolti myös puhujan luonteesta ja eettisestä integriteetistä. Hyvää ihmistä halutaan kuulla; hänen ei tarvitse haalia vaikutusmahdollisuuksia vaan hänelle annetaan ne. Näin retoriikan päämäärä toteutuu: esteet puhujan ja yleisön väliltä poistuvat, linja vapaalle ja avoimelle kanssakäymiselle on auki, puheesta muodostuu todellinen vaikuttava muutosvoima.
Erinomainen kirjoitus. Ja ennen kaikkea hyödyllinen.
Minkälaisia neuvoja antaisit sellaiselle henkilölle, joka joutuu usein pitämään spontaaneja puheita? Sellaiselle, jota usein pyydetään ”lausumaan pari sanaa” jossakin tilaisuudessa?
Miten tällaiseen voi valmistautua? Onko jokin hyve avainasemassa? Kannattaako opetella anekdootteja, runonpätkiä, mitä?
Kiitos, Jason.
Jo kysymyksesi sisälsi osan vastausta: vaikka puheet saattavatkin olla spontaaneja, tai ainakin kovasti vaikuttaa sellaisilta, tällaisiin tilanteisiin voi hyvinkin valmistautua – ja se on itse asiassa varsin suotavaa. Muutama vinkki, joista ensimmäinen on tärkein:
1) Hallitse substanssi. Jos olet johtaja, tunne yrityksesi tai yhteisösi asiat läpikotaisin ja puhu asiantuntemuksesi pohjalta. Erityisesti spontaaneissa puheissa toteutuu se opetus, että jos on todellista asiaa, oikeat sanat kyllä seuraavat. Spontaanin puheen rakennetta, tyyliseikkoja ja vastaavia ehtii yleensä suunnitella vain vähän.
2) Puhu tilanteen mukaisesti. Spontaaneja puheita toivotaan yleensä erityisissä tilanteissa, jossa puhujalta odotetaan jonkinlaista reflektiota ajankohtaisista haasteista. Puhujan on hyvä ottaa huomioon tapahtumat ja tilanteessa mukana olevat ihmiset ja puhua näistä asioista.
3) Liitä ajankohtaiset kysymykset laajempaan viitekehykseen. Erityisesti johtajilta odotetaan näkyä siitä, miten yksityiskohdat liittyvät kokonaisuuteen, mistä on tultu ja mihin suuntaan ollaan menossa. Jos voit, tuo lyhyesti mukaan historia ja tulevaisuuden visiot. Luo laajoja kaaria ja näe asemanne tässä kehityskulussa. Hallitse yrityksen tai yhteisön strategia ja tarkastele, miten ajankohtaiset tapahtumat toteuttavat strategian linjauksia.
4) Innosta, motivoi, rohkaise. Spontaanit puheet sopivat mainiosti innostamiseen ja motivointiin. Tilaisuus kannattaakin käyttää hyödyksi. Läsnäolevien työntekijöiden panosta kannattaa kiittää, nimelta mainiten jos mahdollista, ja hehkuttaa sitä, minkälaisiin suorituksiin tällä asenteella vielä päästäänkään. Tällaisella puheenvuorolla voi olla odottamattoman myönteiset seuraukset.
5) Lue päivän lehdet. Seuraa uutisia ja alasi asiantuntijajulkaisuja. Kiinnitä huomiosi uusiin ja kiinnostaviin puheenvuoroihin ja viittaa puheessasi niihin.
6) Paneudu lempiajattelijoidesi sanoihin. Jos sinulla on filosofi, kirjailija, taiteilija tai muu guru, jota fanitat, opettele tämän sattuvimpia sanontoja ulkoa. Tällä tavalla voit koota itsellesi resurssipankin, josta voit ammentaa moninaisissa tilanteissa. Tällaisten lainausten kanssa kannattaa olla sikäli varovainen, että lainausten on syytä liittyä tilanteeseen, jossa puhe pidetään. Ulkokohtainen anekdoottien latelu antaa vaikutelman, että pyrit vain pätemään knoppitiedoillasi. Mutta sopivaan kohtaan lausuttu kuolematon viisaus voi antaa kuulijoille aivan uusia näkökulmia.
Tällaisten spontaanien puheiden merkitys voi olla yllättävän suuri. Johtaja voi niiden myötä osoittaa, että hänellä on langat käsissään, hän ymmärtää ajankohtaiset haasteet, hän näkee suuremmat kokonaisuudet, hän arvostaa työntekijöidensä panosta. Onnistuneella puheenvuorolla voidaan luoda tuoretta intoa ja päämäärätietoista asennetta.
Tarkastelen kysymystä spontaaneista puheista nyt myös blogissani retoriikantaito.fi. Käsittelen aihetta edellisen puheenvuoroni pohjalta mutta hivenen laajemmin.
”Miten haluaisit, että puhuja kohtaisi sinut?” Tämä oli kirjoituksen tärkein ja uusi opetus ja muistutus. Tätä voisi enemmänkin avata. Ja yhtä tärkeä muistutus oli että jos ei ole sanottavaa, ei puhujan korokkeelle ole tarpeellista nousta, ei oman kunnian eikä minkä muun vuoksi. Sillloin säästää kuulijoita ja itseään.