Jokaisella on hyvä syy miksi jokin tietty asia on mahdoton. Jokaisella on myös hyvä syy miksi se kannattaa muuttaa. Tyhjäksi kaavittu lihapata kuunteli hyväksyvää mutinaa
Kaksi vuotta sitten, näihin aikoihin, heräsin huomatakseni, että olen halvaantunut ja kärsin äärimmäisistä hermovaurioista ja hallitsemattomasta kivusta. Leikkauksen aikainen hoitovirhe aiheutti korjaamattoman vaurion selkäytimeeni. Haluaisin niin
Krakkerit murtautuivat viime viikolla pettämispalveluna tunnetun Ashley Madisonin tietokantoihin, veivät palvelusta yli 38 miljoonan käyttäjän tiedot ja julkaisivat ne (ks. esim. Wiredin artikkeli aiheesta). Miten
Johtaja on parhaimmillaan, kun ihmiset tuskin huomaavat hänen olemassaoloaan. Kun hänen työnsä on tehty ja tavoite saavutettu, he sanovat, että teimme sen itse.— Filosofi Laozi (604-531
Erehtyminen ei ole sama asia kuin luovuus, mutta jos et ole valmis erehtymään, on epätodennäköistä, että koskaan keksit mitään ainutlaatuista.— Sir Ken Robinson
Olen tutkinut ihmisten alitajuisia motiiveja koko työurani. Aloitin opiskeluaikoina pohjalta, rikollisten motiiveista. Niistä siirryin sittemmin ostamisen ja mielihyväkuluttamisen motiiveihin. Mitä ihmeen tekemistä näillä on hyveiden kanssa?
Tulevaisuudessa yhteiskunnallinen keskustelu on vaikeampaa kuin nyt. Ongelma on se, että keskustelukulttuurissa olisi jo nyt parannettavaa. Tässä kirjoituksessa tarjotaan vinkit, joiden avulla tämä parannus voisi
Blogi hiljenee hetkeksi kesätauolle. Takana on vauhdikas alkuvuosi hyveiden parissa. Kiitos teille lukijoille, että olette olleet mukana matkassa! Elokuussa jatkamme taas totuttuun tapaan uusien kolumnien
Eteläafrikkalainen teinipoika havahtui hoitokodin sängyssä. Mikään ruumiinjäsen ei totellut aivojen lähettämiä komentoja. Puhe oli mahdotonta. Hän vain katseli ja kuunteli. Martin Pistorius, 16, ei tiennyt
Mittaus ja vertailu vie yleensä puhdin pois niin työntekijästä kuin koululaisesta, eikä paranna suoritusta. Numeroarvioinnin sijaan voitaisiin käyttää sanallista arviointia, kirjoittaa Katleena Kortesuo. Asiakkaani tilasi
Viisaus oli eräs kardinaalihyveistä sekä Aristoteleella (oikeudenmukaisuuden, kohtuullisuuden ja rohkeuden ohella) että Tuomas Akvinolaisella (joka lisäsi listaan vielä uskon, toivon ja rakkauden). Harvalle nykyajan ihmiselle
On ensimmäisiä lämpimiä kesäaamuja. Ajan oranssilla Esteri-Jopollani tapaamaan asiakasta poikkeuksellisesti rantakahvilaan. Hiekka rapisee pyrän renkaiden alla ja lokit kirkuvat. Kesän ääniä, joita mieli tulkitsee huomaamattamme.
Kiristin vielä viimeisen kerran kypärää ja laitoin hanskat käteen. Sydän hakkaa jännityksestä ja kertaan vielä mielessä äsken saamiani ohjeita. ”Mitä mä oon oikein tekemässä?” hämmästelen
”Ovesta sisään käytäessä nainen menee aina ensin. Poikkeuksen tekee hissi, johon mies astuu ensin. Hissi on tekninen laite, jota mies käyttää”. Näin kuului tapakouluttaja Kaarina