Jokainen meistä syyllistyy enemmän tai vähemmän tapaan, josta luopuminen lisää välittömästi hyvinvointia itsessämme ja muissa. Kauniit sanat ja lausutut kiitokset eivät maksa mitään, sanotaan. Hyvin
Viime kirjoituksissani puhuin erinomaisuuden neljästä ”e”:stä. Nyt on vuorossa johtajuuden kolme ”t”:tä. Johtajuusoppeja on joka junaan. Niitä tulee ja menee. Samaa voi sanoa teorioista johtamisesta.
Se mitä ihminen tarvitsee, ei ole toimeton tila, vaan pikemminkin ponnistelu jonkin hänelle tärkeän asian hyväksi. Se, mitä tarvitsemme ei ole päästä lepoon ja mukavuuteen
Rakkauden tarjoama vastavuoroisuus auttaa luopumaan itsekkyydestä ja tavoittelemaan arvokkaampia päämääriä. Vasta rakkaudessa me löydämme itsemme ja tarkoituksemme maailmassa. Ihmisen näkemisestä kyynisessä valossa on nykyään tullut
Hyvän elämän ohje olisi: tee työtä ja leiki täysin sydämin, lujalla ja rennolla otteella. Elä nyt, elä tässä, elä elämääsi täydestä sydämestäsi, oli kädessäsi vasara
Ajaessani tänään kotiinpäin kesäisen auringon paistaessa kuumasti ja tuulenvireen onneksi hivellessä hiuksiani, tunkeutui mieleeni ajatus toimintaamme pitkälti määrittävistä ajatusmalleista, kahdesta ääripäästä. Jos taululle piirtäisi lineaarisen,
Vahdi ajatuksiasi, niistä tulee sanoja. Vahdi sanojasi, niistä tulee tekoja. Vahdi tekojasi, niistä tulee tapoja. Vahdi tapojasi, niistä tulee luonne. Vahdi luonnettasi, siitä tulee kohtalosi.— Filosofi
Mitä on tehtävissä elämäntyylille, jossa televisio on mahdollisuus päästä julkkikseksi ja keskitysleiri on viihdyttävä kauhuleffakulissi? Voitaisiinko kehitystä ohjata kohti paremman yksilökeskeisyyden kulttuuria? Ystäväni kävi heinäkuussa
Pettäminen on useiden mielestä pahinta, mitä parisuhteessa voi tehdä. Tästä huolimatta siitä ei juuri puhuta, vaan se yksinkertaisesti oletetaan suhteen perustalle. Se, miten osapuolet sen
”Muistisairas vanhus haahuili yöpaitasillaan läpi talvisen kaupungin — kukaan ei estänyt.” ”Kukaan ei auttanut pahasti pyörällä kaatuneita tyttöjä.” Kukaan ei välitä! Mitä yhteiskunnallemme on tapahtunut? Ei
Kesän elähdyttävin lukukokemus oli näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kolumnikokoelma Välähdyksiä peilissä (Kirjapaja 2014) ja siinä ajatus: ”Elämän ohjekirjan viimeisillä sivuilla arvoitukset kuitenkin ratkeavat”…”Uteliaisuuden on viimein voitettava
Filosofi Lauri Järvilehdon Hauskan oppimisen vallankumous (PS-kustannus, 2014) on selväkielinen ja innostava, kuten kirjoittajansakin. Innostus onkin kirjan ytimessä: innostus johtaa väistämättä oppimiseen — mikäli innostusta