Junasta poistuva vaimoni on talloa narkomaania, joka on juuri kömpinyt raiteilta takaisin laiturille. Tuo narkomaani on Jarkko, minun tuleva sankarini.
Tällä ensitapaamisella sekainen Jarkko avautuu sekaisesta elämästään sekavasti vaimolleni. Pienistä lapsistaan ja siitä miten huono isä hän on. Miten hän ei haluaisi juoda eikä käyttää aineita.
Kuukausien ja vuosien kuluessa opin paljon: esimerkiksi sen, etten siedä ihmisiä, joiden heikkouden vuoksi menetän aikaa ja rahaa. En osaa asettua Jarkon asemaan ja uskon vahvuudentunnossani, että itse olisin helposti ponnistanut ylös siitä suosta, jossa hän eli.
Tapaamme vaimoni kanssa hänet useaan otteeseen, enkä liiemmin yritä peitellä halveksuntaani tai ärtymystäni. Kirottu narkki. Ottaisi itseään niskasta kiinni.
Yrittäisi edes!
Kyllä hän yrittää. Kerta kerran jälkeen, eri tavoin, mutta ei vain onnistu. Silloin ei yritä tarpeeksi, ajattelen — enkä ymmärrä miten väärässä olen.
Tahdon uskoa, että hän selviää, mutten usko.
Jarkko menettää vaimonsa ja lapsensa. Asuntonsa ja sen seuraavankin. Se normaali tarina, joka yleensä päättyy siihen, että päähenkilö menehtyy — esimerkiksi junan alle. Tämäkin päähenkilö ottaa vuosia turpaan ja niin perinpohjaisesti, että odotan jo sitä, ettei Jarkosta enää kuulu. Koskaan.
Junan alle voi kuitenkin heittäytyä monella tapaa, ei sinne tarvitse kuolla.
Jarkko jatkaa yhteydenpitoa, mutta uutisten sävy alkaa muuttua. Ei enää pelkkiä tappioita.
Kestävyys on rohkeuden ydin, enkä tunne montaa, jotka olisivat kestäneet enemmän. Yllätyn myös siitä toivosta, joka elää Jarkossa. Vuosien rämpimisen jälkeenkin hän toivoo parasta ja uskoo, että asiat voivat muuttua, mutta suurisieluisen hyvejohtajan tavoin hän ei unelmoi upeista asioista vain itselleen.
Tämä addikti haluaa lapsensa takaisin. Lasten äiti on nimittäin kadonnut maan alle ja lapset ovat jo pari vuotta asuneet SOS-lapsikylässä.
Alkaa pitkä taisto lasten huoltajuudesta. Juuri kun Jarkko on saamassa voiton byrokratiasta ilmaantuu kuvioihin myös lasten äiti — ainoastaan ilmoittaakseen, ettei hän missään tapauksessa aio suostua isän huoltajuuteen. Äidin sana painaa.
Mutta ei tarpeeksi. Jarkon taistelu tälläkin rintamalla jatkuu oletettua pidempään, mutta kuten niin monesti aiemminkin, lopulta sitkeys ja tahto voittavat.
Samalla sitkeydellä hän suorittaa päihdetyöntekijän opinnot loistavin arvosanoin ja siirtyy työelämään, vaikka vuosia aiemmin kuvitteli, ettei enää pysty tekemään päivääkään töitä.
Jarkko ammentaa kokemuksistaan, kohdaten päivittäin itsensä sekä asiakkaansa sillä nöyryydellä, jonka vain syvä elämänviisaus voi tarjota. Asiakkaat ja työkaverit näkevät rauhallisen pinnan alla tahtoa, kestävyyttä ja rautaista osaamista. Hyvejohtajamme ei käsittele ketään toivottomana tapauksena. Siinä on jotain ainutlaatuista alalla, jossa kaikki asiakkaat ovat toivoa vailla.
Hyveet eivät kuitenkaan tee elämää helpoksi. Ne tekevät sen mahdolliseksi. Paras mahdollinen elämä ei nytkään ole helppoa ja jos päihdehoitajan työ on rankkaa, niin sitä on myös yksinhuoltajan arki.
Monille addikteille ja alkoholisteille tuttuun 12 askeleen ohjelmaan kuuluu hyvittäminen, jolla tarkoitetaan aiemmin tapahtuneen vahingon korjaamista. Jarkolle se on jokapäiväistä ja kadehdin sitä sitkeyttä, jolla hän jaksaa rakastaa lapsiaan.
Junan alle voi jäädä ja kuolla. Sieltä voi myös selvitä hengissä, mutta se ei nyt riittänyt. Ihan vain hengissä selviämisen sijaan hän kasvoi ja hänestä kuoriutui sankari — ainakin kaikkien muiden mielestä.
Hyvejohtajuus-kouluttajilta pyydetään usein esimerkkiä hyvejohtajasta. Ymmärrän, että Jarkko ei tyydytä kysyjien janoa kuulla huikeista kvartaalituloksista ja ilmiömäisistä strategisista muutoksista, mutta epäsuhta vastauksen ja kysymyksen välillä on vain näennäinen. Hyveet skaalautuvat. Luonne joka tuottaa tulosta pienessä tuottaa tulosta myös suuressa.
Ja johtajuus on luonnetta.
Sen vuoksi hyvejohtajan voi nimetä vain hyvin hänet tunteva. Minä tunnen Jarkon. Hän on rautainen työntekijä ja rakastava isä.
Jarkko on hyvejohtaja.
Hyvejohtajia on lähelläsi, yllättävissäkin paikoissa. He eivät ole täydellisiä, mutta heillä on luonnetta, joista voit oppia.
P.S. Jarkko on intohimoinen valokuvaaja. Tutustu hänen valokuviinsa esim. Instagramissa (jjparta).
!!!!! Kolahti <3
Vastaavista kolahduksista oppinut ja saanut hurjasti viime vuosina…..
Tämä on minulle tärkeä kirjoitus, koska en aiemmin Jarkkoa juurikaan kehunut, vaikka aihetta olisi ollut. Lisäksi tunnen huonoa omaatuntoa siitä penseydestä, jota aikanaan osoitin. Ehkä tämä on jossain määrin omaa hyvittämistäni.
Parempi myöhään kuin junan alle. 😉
Hieno kirjoitus. Hieno tarina. Itsekin tunnen entisen kovien aineiden käyttäjän, josta kasvoi rakastava isä, hyvä aviomies ja joka valmistui ihanteellisen alan rautaiseksi ammattilaiseksi. On karismaattinen ja inspiroiva hyvejohtaja.
Otti ja nappas syrämmeen!!!
Mikä on hyvejohtajan työ kalu? Kokemusasiantuntijuus! Mutta siinäpä tarvitaan työnohjausta paljon. Ilman tehokasta apulaista tai korvaa tukehtuu auttajasyndroomaan. Työtä on enemmän kuin aikaa kelloissa ja velvollisuuden tunne piiskaa tekemään hyvää. Olkaa heidän tukenaan älkää vain kaukaa seuratko! Virallinen yhteiskunta ei tunne tuota ammattia varsinkaan sen vaikeutta.
kyllä usein voi onnistuakin ja nousta korkealle .