Suomi on opiskelijoiden paratiisi. Yliopisto on maksuton. Opintotukea saa 300 000 ihmistä. Jokainen saa noin 500 euroa käteen joka kuukausi. Tämä maksaa vuodessa 765 miljoonaa euroa. Onko opintotuki pyhä lehmä vai kestääkö se kritiikkiä?
Vähän aikaa sitten hallitus pääministerin johdolla antoi ymmärtää, että opintotukijärjestelmä voitaisiin muuttaa lainapainotteiseksi. Opiskelijat lähtivät barrikadeille. 20.3. noin viisituhatta opiskelijaa kokoontui Helsingin kaduille puolustamaan oikeuttaan opintorahaan ja asumislisään.
Ajaako tämä suomalaisten yhteistä hyvää?
Opintotuki on yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän kulmakiviä. Sen tarkoitus on turvata taloudellisesti itsenäisen opiskelun kaikille. Se on osa suomalaista peruspalvelupolitiikkaa, joka kannustaa ihmisiä yksilölliseen itseriittoisuuteen.
Kyseessä on kuitenkin harhakuva.
Opintotuki kannustaa hakemaan itseriittoisuutta liian varhaisessa iässä. Opintotuella elävällä voi helposti luulla, että hän pärjää omillaan. Todellisuus on kuitenkin se, että hän elää sosiaaliturvan varassa. Opintotuki voi heikentää todellisuudentajua.
Suomessa on jo olemassa maksuton yliopistokoulutus, jonka taso muuten on kansainvälisessä vertailussa hyvä. Opintotukea ei siis ole tarkoitettu opintojen kustantamiseksi, koska opintokustannuksia ei ole. Itse asiassa yliopisto-opinnot tulevat halvemmiksi kuin opinnot lukiossa.
Opintotuessa on oikeastaan kyse asumis- ja elämistuesta. Sana siis on eufemismi.
On hyvä, että tarpeessa olevia tuetaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että erilaiset tukimuodot vaikuttavat elämänvalintoihin ja -tapoihin. Millaisen yhteiskunnan haluamme? Millaisia kansalaisia olemme kasvattamassa?
Opintotukijärjestelmä voitaisiin suunnitella uudestaan niin, että se tukee paremmin perhekeskeisyyttä ja parantaa ihmisten todellisuudentajua.
Koska me suomalaiset olemme tottuneet pyrkimään itseriittoisuuteen, ei ole yllätys, että muutamme kotoa heti kun ”pystymme”. Täytyy kuitenkin olla rehellinen ja tunnustaa, ettemme pysty siihen yksin, vaan valtio tekee sen mahdolliseksi. Opiskelija siis ei yleensä pärjää omillaan.
Kannattaa pysähtyä pohtimaan, onko tarkoituksenmukaista, että lapset muuttavat pois kotoa heti lukion, ammattikoulun tai armeijan jälkeen. Heidän on hyvä asua vanhempiensa kanssa myös aikuisina.
Aikuisiän alkuvuodet ovat hyvin tärkeitä ihmisen kehittymisen kannalta. Silloin aikuisnuori oppii suhtautumaan vanhemmuuteen aivan uudella tavalla. Hän näkee vanhempansa uudessa valossa.
Vanhempien kannalta on myös tärkeää, että he elävät aikuisten lastensa kanssa jonkin aikaa, että yhteinen ”perhe-elämä”, johon kuuluvat vanhemmat ja lapset, kestää vähän enemmän kuin 18 vuotta. Muuten kotipesään jää liian aikaisin ja liian nopeasti aukko, jota vanhempien ei aina ole helppoa täyttää.
Opintotukijärjestelmää ei saa kokonaan poistaa, mutta hallitus voisi uudistaa sitä.
Itse poistaisin asumislisän niiltä, jotka opiskelevat omalla paikkakunnalla. Niille, jotka muuttavat muualle voitaisiin edelleen myöntää asumislisää.
Täytyy myös muistaa, että asumislisä vääristää jonkin verran vuokra-asuntojen hintoja: markkinathan ottavat tuet huomioon… vuokraisännän hyväksi.
Ehdotan, että Suomi siirtyy pikkuhiljaa yksilökeskeisestä tukijärjestelmästä perhekeskeiseen tukijärjestelmään.
Opintotuki voisi olla esimerkiksi entistä enemmän sidonnainen vanhempien tuloihin. Näin vanhemmat ”oppisivat” ottamaan enemmän vastuuta lastensa opintovaiheesta. Tämä tulosidonnaisuus ei tietenkään koskisi naimisissa olevia opiskelijoita: he ovat perustaneet oman perheensä.
Valtio voisi tukea opiskelijoita helpottamalla työntekoa. Opiskeluaikana ansaittu tulo voisi olla verotonta ja työnantajan sosiaaliturvamaksut sekä lakisääteiset vakuutukset voitaisiin poistaa.
Uusi opintotukimalli korostaisi perhettä yksilön sijaan. Se on asia, jota Suomi tarvitsee.
Suomen tulee olla hyvinvointiyhteiskunta hyvinvointivaltion sijaan. Tässä perheellä on keskeinen rooli.
Supistettu opintotukimalli olisi lisäksi johdonmukaista politiikkaa juuri nyt, kun elämme menoleikkausten aikaa. Kaikkien on osallistuttava talkoisiin. Tarvitaan joustoa.
Itse en rasittaisi enempää lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Työttömätkään eivät voi paljon auttaa. Sen sijaan opiskelijat pystyvät venymään paremmin. Olisiko se liikaa pyydetty?
Olen aina ihmettelyt miksi vanhempien vastuu näyttää päättyvän 18 v. iässä – ”tässä, olen kasvattaut lapseni tähän saakka, nyt on yhteiskunnan vuoro” …
Oikein hyvin sanottu….
Ihan ”pelottaa” ottaa tähän kantaa, aihe on ”pyhä lehmä”. Kuitenkin kun mietin tuntemiani lähipiirin opiskelijoita, en voi kuin ihmetellä miten ”köyhillä” opiskelijoilla on mahdollista mm. reissata n. 1-3 kertaa vuodessa, eikä kyseessä ole mitkään Ruotsin-ristelyt. Kiire ei ole valmistua. ”Joutuu töihin ja on niin lyhyet lomat ja täytyy herärä aamuisin aikaisin ”, totesi eräs kun valmistautuminen lähestyy. Jostainhan se raha tulee. Kuka avustaa kun opiskelu on ohi, että elintaso säilyy? Toisaalta, kerranhan sitä ollaan nuoria(aikuisia)…
Olen sitä mieltä, että monia ”pelottaa” ottaa kantaa tähän asiaan vaikkakin monet (ehkä vasta opiskeluvuosien jälkeen) huomaavat, että asialle pitää tehdä jotakin.
Kirjoittaja unohtaa, että opintotuki on vastikkeellista. Opintotuen saadakseen täytyy tehdä 4,8 opintopistettä kuukaudessa. Opintopiste vastaa noin 27 tunnin työtä. Todellisuudessa pisteiden saaminen ei usein vaadi nimellisen tuntimäärän tekemistä, mutta töitä pisteiden kerääminen kuitenkin edellyttää.
Ehdotus, että vanhemmat huolehtisivat lapsistaan vielä pitkälle 18-ikävuoden jälkeen, ei istu suomalaiseen kulttuuriin. Eikä sellaisen kulttuurin luominen edes olisi kovin toivottavaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lapsia kutsutaan nimityksellä ”kids” ainakin siihen asti kunnes ne ovat hankkineet opiskeluiden jälkeen perheen ja työn. Puhe tunnetusti luo todellisuutta.
Henkilökohtaisista raha-asioista ei tietenkään sovi puhua. Teen poikkeuksen sääntöön, mikä on varmaan soveliasta, koska nyt ei puhuta mitenkään suurista summista. Lyhyesti oma tilanne: kiinteiden kulujen jälkeen kuukaudessa jää käyttörahaa 300-400 euroa (ruokaa en laskenut kiinteäksi kuluksi), nostan lainan (300 €), voisimme säästää vaimon kanssa asumiskustannuksista 100-150 €/kk muuttamalla pienempään asuntoon (perheessä on 10-viikkoinen lapsi, pienempään asuntoon muuttaminen ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta), teen oman alan töitä noin 3 kuukautta vuodessa, käytän järjestötoimintaan paljon aikaa, olen edellä opiskeluaikataulussa, en koe että opintotuen muuttaminen lainapainotteiseksi kannustaisi minua mihinkään.
Toisin sanoen elän virallisen määritelmän mukaan köyhyydessä ja teen paljon töitä. En tietenkään valita, saan tehdä innostavia hommia ja opiskella itseä kiinnostavaa alaa. Alla olevaa kuvausta en kuitenkaan koe omaa tilannettani osuvasti kuvaavaksi ja sen verran mitä tunnen oman lähipiirin opiskelijoita, niin ei se heidänkään tilannetta hyvin kuvaa.
Oliko se KD Nuoret vai PS Nuoret joka on ajamassa opintotuen palkkiomallia ja työrajoitusten poistoa? Osaako joku kertoa tästä yksityiskohtaisemmin? Se, mitä olen siitä kuullut, kuulostaa todella hyvältä. Palkkiomalli kannustaisi juuri sinunlaisia ahkeria opiskelijoita. Nimittäin tutkinnosta saisi saman summan ”palkkiota”, suoritti sen sitten 6 vuodessa tai 3 vuodessa. Jos sen suorittaa nopeasti, on kuukausierä huomattavasti parempi.
Mutta mielestäni tämä ei varsinaisesti liity kirjoittajan pääpointtiin. Ymmärtääkseni tämä on kolumnin ydin: ”Opintotukijärjestelmä voitaisiin suunnitella uudestaan niin, että se tukee paremmin perhekeskeisyyttä ja parantaa ihmisten todellisuudentajua.” Kirjoittaja on huolissaan suuremmista kysymyksistä, kuin vain opintoajoista. ”Erilaiset tukimuodot vaikuttavat elämänvalintoihin ja -tapoihin. Millaisen yhteiskunnan haluamme? Millaisia kansalaisia olemme kasvattamassa?” Hänen mielestään nykyinen opintotukimalli kannustaa vääränlaiseen itseriittoisuuteen ja todellisuudentajun hämärtymiseen.
Kiitos Isto ja Jason kommenteista. Jason ymmärsi kirjoitukseni ytimen: mihin elämäntapaan (yleisesti ottaen) ja käsitykseen todellisuudesta nykyinen opintotukimalli johtaa?
Isto: se että opintotuki on vastikkeellista ei ole olennaista tässä kysymyksessä. Ja muuten rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, ettei opintotuki ole vastikkeellista: mitä vastiketta valtio saa?
Olen perheeseen perustuvan yhteiskunnan asialla. Sanojesi perusteella päättelen, että olet jo perustanut perheen. Perheesi ansaitsee kyllä tukea. Syy ei ole kuitenkaan, että opiskelet vaan, ettei tuloja riitä.
En saa tukea perheelleni, vaan tukea opiskeluun. Järjestelmä perustuu siihen, että yhteiskunnalle on hyödyllistä minun keskittyvän graduuni sen sijaan, että istuisin kaupan kassalla. Olen tästä samaa mieltä. Ja siinä on yhteiskunnan saama vastike opintotuesta: opiskelijoiden itselleen hankkima osaaminen.
Santi Martinez: Kannattanee miettiä, muuttuuko yhteiskunta perhekeskeisemmäksi juuri tukia poistamalla ja sosiaaliturvaa huonontamalla. Tavoitteesi on hyvä, mutta logiikka väärä. Jos perhekeskeisyyden puute johtaa tuen tarpeeseen, siitä ei seuraa että tuen poistaminen johtaa perhekeskeisyyden lisääntymiseen.
Oliko se KD Nuoret vai PS Nuoret joka on ajamassa opintotuen palkkiomallia ja työrajoitusten poistoa? Se, mitä olen siitä kuullut, kuulostaa todella hyvältä. Palkkiomalli kannustaisi ahkeria opiskelijoita (tai opiskelijoita ahkeruuteen). Nimittäin tutkinnosta saisi saman summan ”palkkiota”, suoritti sen sitten 6 vuodessa tai 3 vuodessa. Jos sen suorittaa nopeasti, saa kuukaudessa enemmän käteen. Osaako joku kertoa tästä aloitteesta enemmän?
Mutta tämä ei varsinaisesti liity tämän kolumnin pääpointtiin, joka on: ”Opintotukijärjestelmä voitaisiin suunnitella uudestaan niin, että se tukee paremmin perhekeskeisyyttä ja parantaa ihmisten todellisuudentajua.” Kirjoittaja on huolissaan paljon suuremmista kysymyksistä, kuin vain opintoajoista: ”Erilaiset tukimuodot vaikuttavat elämänvalintoihin ja -tapoihin. Millaisen yhteiskunnan haluamme? Millaisia kansalaisia olemme kasvattamassa?” Hänen mielestään nykyinen opintotukimalli ohjaa vääränlaiseen itseriittoisuuteen ja todellisuudentajun hämärtymiseen.
Missä on evidenssi, että perhekeskeisyys lisääntyisi riittävästi, jos opintoraha muutettaisiin lainaksi? Yksilön kannalta kyseessä on valtiolta tuleva huononnus: mikä siinä kasvattaa perhekeskeisyyteen?
En tiedä onko tälle evidenssiä, mutta se ei ollut kolumnin argumentti. Sen sijaan siinä ehdotettiin muita keinoja, mm. opintotuen paikkakuntasidonnaisuus, vanhempien tulosidonnaisuus, verohelpotukset, työrajoitusten poisto (linkki Lauri Skönin kolumniin).
Näkökulmaa.
Olen samaa mieltä että opintotukijärjestelmää on voitava kritisoida. Tämän kirjoittajan ”kaikkien on osallistuttava talkoisiin” -asetelma vain ontuu pahasti. Ei liene tarkoituksenmukaista huonontaa entisestään yhden pienituloisen ryhmän asemaa, kun kyseessä on kuitenkin valtion mittakaavassa järkevä investointi.
Toiseksi kirjoittajan holhoava ajatus siitä että ”vanhemmat ’oppisivat’ perhekeskeisemmiksi” on psykologisesti käsittämätön. Kulttuuri meillä on varhaista itsenäisyyttä korostava ja tuen poistaminen johtaa vain opiskelijiiden laajempaan työssäkäyntiin, millä voi nykyistä laajemmassa mittakaavassa olla opintoja viivästyttäviä vaikutuksia.
Kirjoituksen systeemi johtaa suurempaan epätasa-arvoon: vanhemmistaan taloudellisesti riippuvaisemmat opiskelijat eivät välttämättä voi valita opiskelualaansa vapaasti, millä on valitettavia tehokkuusseuraamuksia henkilökohtaisista ongelmista puhumattakaan. Valtionkaan kannalta ei kannata hukata vuosia siihen, että opiskellaan ensin väärää alaa.
Muutenkin maissa, joissa vanhemmat maksavat suuria summia lastensa opinnoista, sosiaalliturva on ratkaisevasti muutenkin erilainen. Lapsen syntymästä asti tarvittava säästäminen opintoja varten edellyttää selvästi alempaa verotasoa.
Ja lisäksi: työnantajani Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen (http://www.otus.fi/) tutkimukset ovat osoittaneet koulutustason periytyvyyden ja vanhempien sosioekonomisen aseman välisen yhteyden. Tämä yhteys on heikentynyt nimenomaisesti pelkästä opintolainasta nykymuotoiseen opintorahaan siirryttäessä. Opintotuki luo sikäli merkittävää tasa-arvoa.
Summa summarum: tämän tyyppisissä kirjoituksissa kannattaisi viitata tutkimustietoon eikä laukoa omia ennakkoluuloja.
Jussi, olet samaa mieltä siitä, että ”opintotukijärjestelmää on voitava kritisoida”.
Kerrotko, mitä sitä itse kritisoisit?
Kirjoitat vielä, että ”kulttuuri meillä on varhaista itsenäisyyttä korostava”. Kysyisin, mistä lähtien? Ja onko se hyvä juttu?
Olisi kysynyt @[708467565:2048:Jussi]lta samaa: Miten itse muuttaisit opintotukijärjestelmää?
Pidät myös perhekeskeisyyden vaalimista on hyvänä tavoitteena, mutta mielestäsi kolumnissa ehdotetut keinot ovat väärät. Mitä keinoja itse suosittelisit?
Tuo Otuksen tutkimustulos kuulostaa hyvältä. Onko siitä linkkiä? Itse kannatan keinoja, jotka maltillisesti heikentävät koulutustason periytyvyyden ja vanhempien sosioekonomisen aseman välistä yhteyttä. Jos opintotuki on tällainen, bravo. Tämä ei estä parantamasta systeemiä entisestään. @[588777060:2048:Santi]han ei ehdottanut filmin kelaamista takaisin aikaan 1970-luvulle.
Tiedän, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka pitävät suuria tuloeroja ”hyvänä” merkkinä yhteiskunnan kilpailukyvystä. Kunhan köyhimmät ovat vähemmän köyhiä kuin ennen (niin kuin he ovat), ei haittaa jos juopa köyhien ja rikkaiden välillä kasvaa. Muun sanominen on ”kateutta”. Olen tästä eri mieltä.
Täällä Englannissa, jossa nyt asun, on muuten kokeiltu stipendimallia. Lahjakkaille oppilaille on myönnetty stipendejä – ja siten pyritty rikkomaan alaluokkien jumiutumista matalaan elin- ja koulutustasoon. En osaa arvioida, toimiiko se.
Minusta yliopisto-opinnot voisivat maksaa jonkun nimellissumman. Sanotaan vaikka 500 tai 1000 euroa vuodessa. Taisi Ilkka Niiniluotokin kannattaa tällaista. Tästä ei olisi kuin hyötyä opiskelumotivaatioon. Osa jättäisi hakematta – mutta eipä heitä silloin paljon kiinnostanutkaan.
Tässä ehdotuksessa on yksi heikkous, ja ymmärrän, että sen vuoksi moni vastustaa sitä. Miten varmistaa, että summaa ei hilata ylös pikkuhiljaa niin, että 10-20 vuoden jälkeen yliopistojärjestelmämme on jenkkikopio? Pelko on, että tässä annettaisiin ikään kuin pikkusormi.
Itse elin pelkällä opintotuella enkä tainut saada parina ensimmäisenä opiskeluvuonna edes kesätöitä. En ainakaan omalta alalta. Ainakin joku kesä meni Novumia tenttiessä.
Ymmärrän ajatuksen lähtökohdat, mutta minulle 1000 euroa vuodessa olisi ollut jo melkoinen taloudellinen ongelma. N. puolen vuoden käyttövarat nimittäin.
Joku ajatus pendelöimisestä vaikka 100 km:n päästä perheen luota opiskelemaan on vielä absurdimpi. Lukion jälkeisenä kesänä tuli tuota tehtyä, ja niihin junalippuihin upposi markkoina useampi tonni. Systeemi asettaisi ihmiset melko eriarvoiseen asemaan asuinpaikan vuoksi.
Voisi maksaa enemmänkin, esim. 5-10 donaa. Saisi kunnollisen syyn lopettaa kirjoilla roikkumisen. Akateeminen teologia ei kiinnostanut tarpeeksi.
@[585438918:2048:Ilmari], tapauksesi kuulostaa esimerkilliseltä. Siis se, että pärjäsit pelkällä opintotuella.
Ehkä 1000 euroa olisi liian paljon. Kuitenkin joku maksu voisi olla. Sillä olisi hyvä psykologinen vaikutus, kunhan se ei kenenkään taloutta kaada.
Pendelöinti 100 km:n päästä perheen luota opiskelemaan olisi absurdia. En huomannut, että kukaan olisi sellaista ehdottanut.
Kirjoituksessa esitetään, että nuoret asuisivat vanhempiensa luona pari vuotta pidempään ja että opintotukijärjestelmä pitäisi uudistaa tällainen perhekeskeisyys huomioiden. No joo, sanotaanhan siinä tosiaan myöhemmin, että asumistukea voitaisiin edelleen myöntää niille, joiden perhe asuu eri paikkakunnalla kuin he opiskelevat. Meni tuo täsmennys ohi.
En käsitä, miten 500 tai 1000 euron summaa voi kutsua ”nimellissummaksi”. Esimerkki siitä, miten luokkaerot vaikuttavat ajattelutapohin?
@[639141129:2048:Mari], en usko suomalaisten luokkaeroihin – ne ovat minimaaliset. Täällä Englannissa asuessa saa vähän perspektiiviä. Kutsuin sitä ”nimellissummaksi” siksi, että esim. Englannin tai USA:n lukukausimaksut voivat olla kymmeniä tuhansia. Jos 500 tai 1000 euroa on liikaa, fine. Se ei ole argumentin kärki. Pointti oli se, että se voisi maksaa *edes jotakin*. Se vaikuttaisi ajattelutapaamme positiivisesti.
Hyylle joutuu maksamaan jo sen nimellissumman ~90e aktiivilukukaudesta.