Upeaa työtä!

Lauri Järvilehdon Upeaa Työtä! on mukavaa, helppolukuista ja monipuolisen hyödyllistä luettavaa. Se on hyvin käytännönläheinen ja konkreettinen kirja henkilölle, joka aprikoi, mikä voisi olla se oikea ala tai ammatti.

Järvilehto on itse vielä nuori mies ja kuvaa myös omaa uran löytymispolkuaan. Kirja onkin erityisen hyödyllinen nuorelle aikuiselle, joka ei ole vielä löytänyt sitä ensimmäistäkään urapolkuaan, mutta auttaa yhtälailla häntä, joka on vaihtamassa alaa vuosien työn jälkeen, ehkäpä peräti yrittäjäksi. Kirjassa on peräti yksityiskohtaiset ohjeet työnhakuun, joille on varmasti tarvetta tällä hetkellä.

Järvilehto on koonnut kirjaan myös maailman guruilta hyvin toimivia periaatteita ja harjoitteita, jotka toimivatkin omalla äidinkielellä paremmin kuin alkuperäiskielellään englanniksi.

Aloin lukea kirjaa erityisellä mielenkiinnolla, sillä edustan itse melko erilaista lähestymistä samoihin teemoihin, merkitykselliseen työhön: kun lopulta sekä lottovoittaja että onnettomuudessa halvaantunut ihminen palaavat kahden vuoden kuluttua samalle onnellisuustasolle, millä he olivat ennen kyseistä onnellista tai epäonnista tapahtumaa, kuinka tärkeää on löytää juuri se oikea ammatti?

Upeaa työtä -kirjan alkuosassa mainitaan kutsumuksen osa-alueena myös vastuu: työ, josta on hyötyä muille. Kirja keskittyy kuitenkin selkeästi ihmisen oman intohimon löytämiseen ja toteuttamiseen: mitä minä haluan tehdä.

Ihminen on tyytyväinen, jos hän saa toteuttaa itseään asioissa, joista hän pitää ja joissa hän on hyvä. Vaikka tiedämme, että syvempi onnellisuus syntyy kuuntelun taidossa harjaantumisesta kuin esteettömästä puhumisesta, me haluamme yleensä mieluummin puhua enemmän, sillä se on mukavampaa. Suotakoon tämä sama itsensä toteuttamisen ilo kaikin mokomin siis työelämäänkin, se kuuluu ihmisluontoon.

”Ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä – paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään, hänen pitää tehdä kaikkea. Onnellisuus perustuu käsittääkseni siihen, että päivittäinen toiminta tuottaa omasta intohimosta kumpuavia tuloksia.”

Intohimon löytämisen jälkeen kirjassa etsitään intohimolle tarvetta maailmasta. Maailman tarve on väline,  intohimon toteuttamisen mahdollistaja. Tämä järjestys on meille länsimaisille luontevampi kuin päinvastainen: millainen merkitys työllä ja elämällä on minulle vs. minulla elämälle.

Kirjan luettuani pohdin, onko niin, että jos ihminen on saanut nuorempana toteuttaa itseään yllin kyllin, hän kypsyy aikuistumisen myötä todennäköisemmin etsimään ensisijaisesti muiden ihmisten tarpeita, joissa hänelle on käyttöä ja löytää työhönsä merkityksellisyyden tätä kautta. Jos ihminen taas ei ole saanut toteuttaa omaa intohimoaan, hän useimmiten vain katkeroituu.

Ehkä suora tie palvelemiseen ja sen kautta intohimon löytymiseen on hyvin harvinainen. Onneksi tämä päätie voi löytyä sentään vuosien myötä – vaikkapa juuri siksi, että erityisesti ihmisen onnellisuutta nostaa tutkimusten mukaan toimiminen toisten hyväksi, vaikka olisi kyse vain ovien availusta.