Ura tuo mieleen stereotyyppisen kuvan kiivaasti uratikkaita ylöspäin kiipeävästä miehestä, jolla menee työelämässä lujaa. Mutta jokainen meistä joko kasvaa, tai ajautuu rahan ohjaamana työurallaan eteenpäin.
Vaarana ulkoisia uratikkaita kiivetessä on se, mitä tapahtui hyvin tuntemalleni keski-ikäiselle johtajalle joulupäivänä työpaikkansa työpöydän ääressä: hänet löydettiin sydäninfarktiin kuolleena. Hänen aikansa loppui paljon ennen kuin hänen rahansa.
Turun kauppakorkeakoulun professori Satu Lähteenmäki totesi joitakin vuosia sitten pitämässään esityksessä, että ura ja sen kriisi ovat positiivisia ilmiöitä, sillä molempia tarvitaan elämän suunnan oikeaan ohjautumiseen. Näin voi toivoa, mutta urakriisi ei automaattisesti ohjaa kenenkään elämää oikeaan suuntaan. Lähteenmäen uranäkemyksissä on silti paljon arvokasta ajateltavaa.
Satu Lähteenmäki kuvasi hyvää työuraa seuraavasti:
Uran ei tarvitse olla ulkoisen menestyksen tavoittelua, eikä suurta taloudellisen palkkion saavuttamista, ei edes näkyvää asemaa organisaatiossa ja yhteiskunnassa. Tavoittelemisen arvoisia palkkioita työelämässä on paljon muitakin. Tärkeintä yksilön henkisen ja ammatillisen kasvun kannalta on oman työn sisäinen merkitys itselle ja työn merkitykset niille ihmisille, joiden elämään hänen työnsä liittyy ja vaikuttaa.
Oleellista urakehityksessä on se, miltä työ tuntuu ja miten sitä tekemällä tuntee kehittyvänsä paremmaksi osaajaksi ammatissaan ja ihmisenä. Miten työlläni palvelen muita ihmisiä? Urallaan voi näin ollen kehittyä yhtä lailla siivoojana kuin toimitusjohtajana.
Ura ei ole vain joidenkin etuoikeus, vaan se koskee kaikkia ammattiryhmiä katsomatta sitä, millä tasolla organisaatiossa ihmiset työskentelevät. Kaikille kuuluu oikeus henkiseen kasvuun erityisesti niiltä osin, mitä oma työ ja ura tarjoaa. Kaikissa töissä voi jatkuvasti kehittää itseään ja omaa osaamistaan.
Ajattelen erästä bussinkuljettajaa, joka katsoi aamuisin jokaista työhön kiirehtivää bussiin tulijaa silmiin ja toivotti kohteliaasti hyvää huomenta. Arkisessa elämässä päivittäiset ihmisten väliset kohtaamiset ovat tärkeitä ilmapiirin luojia. Sitä saa, mitä tilaa.
Tyypillisiä työuran kriisivaiheita ja harhoja
Kuten persoonallisuuden kehittyminen, samoin uralla eteneminen tapahtuu paljolti muutosten, jopa kriisien kautta. Ihmisen elämänkaarella, kuten työurallakin, tulee eteen monenlaisia muutoksia ja kriisivaiheita, joista työttömäksi joutuminen koettelee tänään monia suomalaisia. Kriisivaiheita ovat myös nuoren ensimmäisen ammatin etsintävaihe sekä keski-ikäisen uudelleen arvoinnin vaihe.
Keski-iässä ihmisen aikakäsite muuttuu. Keski-ikäinen ei eläkään loputonta tulevaisuutta, vaan pohtii, mitä tässä on jäljellä. Onko elämäni vain työtä aamuhämärästä iltamyöhään? Voisiko elämäni sisältää jotain muutakin? Jos, niin mitä se voisi olla ja miten se olisi mahdollista?
Viimein tulee vastaan työelämästä luopuminen, siirtyminen eläkkeelle. Muistan hyvin, kun toteutin useita ikääntyneille, ulkoisesti menestyneille ammattilaisille kohdistettuja vuoden mittaisia oppimispolkuja. Pohdimme, miten kokenut ammattilainen voi juosta työelämän maratonjuoksun viimeisetkin kilometrit tyylikkäästi ilman, että astuu maaliin tultuaan tyhjän päälle. Tunnelmia monen menestyneen ammattilaisen kohdalla kuvasi toteamus: ”miten jaksaisi tätä vielä 6 vuotta, niin sitten…”
Niin, mitä sitten? Kouluttautuminen työelämään on vienyt vuosia, mutta luopuminen työelämästä voi tulla vastaan melkoisena yllätyksenä. Toisaalta toteamus ”miten jaksaisi vielä…” voi sisältää kiduttavaa urauupumusta, jolloin mielekkäänä koettu työ onkin vähitellen alkanut menettää merkitystään kokeneen ammattilaisen mielessä ilman, että tilalle olisi löytynyt mitään korvaavia tyydytyksiä.
Usein urakiipeilystä puuttuu balanssi. Ihminen tarvitsee balanssia voidakseen hyvin. Balanssia tarvitaan työuran odotusten ja omien resurssien välillä, työn ja levon, työn ja perheen sekä työn ja muun elämän välillä. Balanssi voimaannuttaa tuoden elämään vaihtelua ja hyvinvointia. Valitettavasti länsimaissa vallitsevien ulkoisten menetysmittareiden varaan rakentuvasta urasta puuttuu balanssi. Upea ulkoinen ura voi sisältää aivan liikaa yksinäisyyttä, monotonisuutta, syyllisyyttä, uupumusta.
Väärä palkitseva nimitys tulee kalliiksi kaikille
Konsulttiurallani henkilöstön kehittämisen parissa oli organsaatioissa tyypillistä se, että työtehtävässään hyvin menestynyt työntekijä palkittiin päällikön vakanssilla. Kuitenkin esimerkiksi hyvällä myyjällä on luontaisesti vahva tarve näyttää itselle ja muille, kuinka hyvä hän on. Kun vahvan minätarpeen omaava myyjä nimitetään myyntipäälliköksi, hän ei hevillä kykene luopumaan omista hyvistä asiakassuhteistaan. Mieluummin hän pyrkii hyvillä myyntituloksillaan näyttämään, miten hyvä myyntipäällikkökin hän on.
Hyvän myyjän motivaatiorakenne istuu usein varsin huonosti hyvän esimiehen motivaatiorakenteeseen. Hyvä myyjä kykenee harvoin helposti hyvään esimiestyöhön, ei hän ehkä ole esimiestehtävästä edes erityisen kiinnostunut. Saattaakin käydä niin, että päälliköksi nimitetty hyvä työntekijä pyrkii omalla työllään hoitamaan koko ryhmän tavoitteiden saavuttamisen.
Kun uuden vakanssin hoitamisen mahdottomuus alkaa realisoitua hyvälle myyjälle, urakehitys kriisiytyy. On löydettävä ratkaisu. Voin haukkua alaisia. Ei auta. Voin palata takaisin alaisteni joukkoon. Ei onnistu. Menetän kasvoni. Onneksi hyvä myyjä tai asiantuntija voi saada työpaikan vaikkapa kilpailijalta. Näin on organisaatiossa saatu kokemus huonosta päälliköstä ja menetetty hyvä työntekijä kilpailijalle – vain siksi, että uralla kuuluu edetä hierarkiassa ylöspäin.
Ulkoisesta uraputkesta kohti hyvinvointia
Urakriisin, tapahtuipa se, missä työuran vaiheessa tahansa, ei tarvitse olla vain negatiivinen asia, vaan paikka, jossa voi pohtia omaa mennyttä työuraansa, sen nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Tärkeää tässä reflektiivisessä pohdiskelussa on peilata koettua omiin elämänarvoihin ja todellisiin omiin unelmiin. Tällainen pohdinta voi auttaa tunnistamaan oman nykytilan ja sen mahdollisen epätasapainon. Oman uran ulkoisen menestyksen ja sen aiheuttaman epätasapainon rehellinen myöntäminen voi avata näköaloja kohti uutta ja parempiarvoista, mitä tavoitella.
Hyvä urakehitys voi tarkoittaa ulkoisilla uratikkailla kiipeilystä luopumista. Se voi olla keskittymistä siihen, miten voin kehittyä nykyisessä työssään entistä paremmaksi ammattilaiseksi. Se voi olla astumista uratikkailla alemmaksi, tai halua satsata työn ulkopuolisiin mielenkiinnon kohteisiin, esimerkiksi omaa sydäntä lähellä olevaan vapaaehtoistyöhön. On ensiarvoisen tärkeää, että ei rahan kiilto silmissä ajaudu jonnekin, vaan pääsee toteuttamaan sitä, mitä pitää oikeasti arvokkaana.
Huomionarvoista omassa urasunnittelussa:
1. Lähde liikkeelle omista vahvuuksistasi ja kiinnostuksen kohteistasi.
2. Vältä uran karikoita, eli tehtäviä, joissa onnistuminen omat ominaispiirteesi ja kompetenssisi huomioiden ei ole todennäköistä.
3. Tutkaile taakse jääneitä kokemuksia ja ota niistä oppia.
4. Vaali urasuunnittelussa kahta sydämen hyvettä: suurisieluisuutta ja nöyryyttä.
Nöyryys on totuudessa elämistä. Nöyryys auttaa tunnistamaan rehellisesti omia vahvuuksia ja heikkouksia.
Suurisieluisuuden erottaa turhamaisuudesta se, että turhamaisuus rakastaa suurenmoisten tekojen kunniaa, ulkoista urakehitystä. Suurisieluisella ja nöyrällä ihmisellä on unelmia, joita hän määrätietoisesti pyrkii toteuttamaan kadottamatta silti tervettä todellisuudentajuaan.
Hmmmm………
Hyvä kirjoitus!