Ollapa kuuluisa ja ihailtu, moni meistä haaveilee. Näyttelijä, muusikko tai urheilija, alansa huippu. Olisin kysytty ja haluttu joka puolella, muista poikkeava ja huomiota herättävä. Miksi haaveilemme kuuluisuudesta ja upeista saavutuksista?

Tavalliseksi koettu elämä on menettänyt arvoaan, voisi ehkä hiukan kärjistäen sanoa. Perhe, mukava työpaikka ja viikottainen tennistunti eivät enää riitä, vaan me haluamme kokea olevamme erityisiä tavalla tai toisella. Julkisuuden ja menestymisen avulla on mahdollista nousta ”harmaasta massasta” tunnetuksi ja tiedetyksi henkilöksi. Mutta miksi me haluamme erottua niin kovasti muista?

Kaiken tämän takana on kova kaipuu saada huomiota, eikä siinä ole mitään epänormaalia. Me emme halua tulla huomatuiksi vain harmaan massan osasina, vaan jonakin erityisenä, yksilöllisenä ja ainutlaatuisena.

Erityisyyden kaipuu on luonnollista, mutta siihen on syöpynyt epäterveitä ilmenemistapoja. Pelkäämme, että emme saa huomiota, jos emme ole sitä jollain tavalla suorituksien kautta ansainneet.

Tämä myös paljastaa jotain hätkähdyttävää. Sellaisina kuin olemme, ilman suorituksia ja meriittejä, emme koe olevamme arvokkaita. Itse asiassa ajattelemme salaa, että meissä täytyy olla jotain vikaa.

Hyvä itsetunto on lahja 

Hyvä itsetunto – kuten minä sen ymmärrän – merkitsee, että ihminen uskaltaa olla oma itsensä ja pitää siten minuuttaan arvokkaana. Arvokkuus ei perustu hänen tekoihinsa eikä ominaisuuksiinsa, ja puutteistaan huolimatta hän pitää itseään hyvänä ja rakastettavana.

Kuinka tällaista suhdetta itseensä voi rakentaa? Se ei tule pakottamalla, eikä väkisin yrittämällä. Tällaisen suhteen itseensä voi saada lahjaksi vain toiselta ihmiseltä.

Ihmisen kokemus arvostaan perustuu keskeisesti siihen, minkälaisena hän kokee tulevansa hyväksytyksi. Hyväksytyksi tuleminen ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan koko ajan jatkuva olemassaolon tila. Silloin ihminen elää läheisessä suhteessa, jossa hän kokee olevansa arvostettu ja korvaamaton.

Läheisyys muodostuu juuri siitä, että saa olla sellainen kuin kokee olevansa. Ei tarvitse peitellä itseään, tai pelätä hylkäämistä. Tämä merkitsee persoonaksi tulemista, koska kelpaan pelkästään persoonani perusteella, enkä esimerkiksi ammatillisen menestymisen takia.

Persoonaan kätketty erityisyys löytyy, kun uskaltaa hiljalleen avautua toiselle ihmiselle. Muistoja, kokemuksia ja tunteita voi jakaa, ja ne ovat erityisen tärkeitä. Ne ovat syvästi osa ihmisen minää, kokemusmaailmamme herkkiä peruspilareita. Toisen ihmisen rinnalla oppii paljon itsestään, sillä kun paljastan itseni toiselle, näen myös samalla itsekin omaan sisimpääni.

Paljastuessani toisen ihmisen hyväksyvä katse kertoo, että minä saan olla olemassa juuri sellaisena kuin olen. Hän ei pakene, vaan haluaa jatkaa tätä läheistä yhteyttä kaiken kuultuaan. Myös silloin, kun paljastan itsestäni jotain haurasta ja heikkoa.

Kun toinen näkee minusta ne salaisuudet, joita yritän kaikin voimin kätkeä, niin tapahtuu jotain taianomaista. Näen, että kaikista näistä heikkouksista huolimatta olen hyväksytty. Saan olla juuri sellainen kuin olen, vaikka olen sitä aina itse epäillyt. Toinen tunnustaa minut persoonana, joka on erityinen ja ainutlaatuinen.

Hyväksynnän hakemista

Tällainen hyväksyntä voi parhaimmillaan olla läsnä ystävyydessä, parisuhteessa tai vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa. Nämä ovat niitä samoja areenoita, joilla myös syvimmät haavat saadaan. Toinen päättääkin kääntää selän minun persoonalleni osoittaen, että se ei hänelle kelpaa.

Kipeät torjunnan kokemukset saavat ajattelemaan, että en ole hyväksynnän arvoinen omana itsenäni. Koska ihminen ei voi elää ilman hyväksyntää, niin sitä yritetään nyt saada toisella tapaa. Kelpaamattomaksi koettu persoona kätketään ja tilalle aletaan rakentaa uutta minää, joka perustuu tämän hyväksynnän saamiseen.

Uusi minä voi ottaa erilaisia muotoja. Se voi olla kaveriporukan hauskin, jolla ei koskaan ole huono päivä. Joillekin se on kaikkitietävä maailmanselittäjä tai menestynyt liikemies. Ihailun kokeminen vastakkaiselta sukupuolelta ja seksuaalisuus korvaavat myös joskus repeytynyttä itsetuntoa. Pääasia on, että sitä kautta ihminen saa huomiota ja arvostusta.

Kun ihmisen arvostus perustuu hänen suorituksiinsa, niin muut ovat tietenkin uhkana. Kaikki, jotka tekevät asiat paremmin ja vievät häneltä huomiota, ovat kilpailijoita. Suorittaminen tuo pelon mukanaan, sillä epäonnistuminen ei ole vain epäonnistuminen, vaan siinä ihminen menettää arvonsa – epäonnistuminen kertoo hänen huonoudestaan. Tämä epäonnistuminen pelottaa, ja muiden epäonnistuminen tuottaa iloa, sillä se antaa itselle lisää tilaa loistaa.

Omat heikot kohdat ja puutteet tuntuvat kipeiltä. Jos ihmisen arvo perustuu hänen tekoihinsa tai ominaisuuksiinsa, niin hänet on pakotettu perfektionismiin ja kilpailuun muita vastaan. Kukaan ei halua myöntää puutteitaan, jos samalla on kyse omasta arvosta. Siinä vaiheessa ihminen yrittää peittää tai kieltää nämä omaa arvoa uhkaavat puolet.

Särkynyt itsetunto näkee erityisyyden mahdollisena vain saavutusten ja miellyttämisen kautta. Se on pelottava ja raskas tie, eikä johda kuin hetkelliseen täyttymykseen. Toisten mielipiteet ja arvostukset ohjailevat tästä kärsivää ihmistä, sillä hänen tekonsa perustuvat aina muiden odotusten täyttämiseen. Oma elämä jää elämättä, kun se seuraa vain muiden toiveita.

Ihmissuhteissa saadut haavat voivat parantua vain ihmissuhteissa. Suosio ja suoriutuminen eivät voi korjata hajonnutta minäämme. Torjutun minän palaset voimme koota vain jonkun läheisen avustuksella, kun hän osaltaan kertoo meille, että ne kelpaavat.

Ehyempää elämää 

Kokemus hyväksynnästä vapauttaa ihmisen elämään elämäänsä omana itsenään. Ammatillisella menestyksellä ja kyvyillämme on kyllä yhä arvoa, mutta ne eivät ole enää tapoja ansaita hyväksyntää, vaan itsessään arvokkaita asioita. Voimme nauttia niistä vapaasti, jolloin myös tekeminen on iloisempaa, sillä sitä ei ohjaa pelko. Tämä näkyy usein myös työn tuloksissa.

Arvot paljastavat ihmisestä paljon. Kun ns. kovat arvot – voittaminen ja saavuttaminen – saavat liikaa tilaa, on hyvä herätä pohtimaan, miksi ne ovat niin tärkeitä. Ura ja saavutukset ovat merkityksellisiä, mutta niiden ei pitäisi olla elämän keskiössä. Huonolla itsetunnolla varustettu välttelee läheisyyttä ja nauttii ympäriltä satavasta ihailusta, koska se on turvallista. Hän yrittää hallita muiden suhtautumista omaan itseensä, koska pelkää että ei todella kelpaa kenellekään. Siksi hän menestyy.

Muiden ihmisten tarjoama todellinen läheisyys tuo iloa ja merkityksellisyyttä elämään. Sitä kautta on mahdollista tavoittaa myös syvyyttä ja läsnäoloa, sillä minä voin olla läsnä vain persoonani kautta. Persoonaani en löydä, jos en voi sitä vuorovaikutuksessa toisen kanssa etsiä ja tunnistaa. Enkä uskalla persoonaani tunnustaa ja paljastaa, jos toinen ei ole vakuuttamassa, että se kelpaa ja että sitä kaivataan tässä maailmassa.

Tällöin on mahdollista hyväksyä itsensä epätäydellisenä. Omat puutteelliset puolet pystyy kohtaamaan, kun tietää, että siitä huolimatta minä olen erityinen. Hyväksyntä luo turvallisen sataman rehellisyydelle ja totuudelle.

Kysymys itsetunnosta ratkeaa rakkauden myötä. Rakkaus tunnustaa erityisyyden ja arvokkuuden. Eikä rakkautta ole koskaan yksinäisyydessä. Siksi elämän tärkeimpiä tehtäviä on löytää ne ihmiset ympärille, jotka ovat valmiita hyväksymään minut sellaisena kuin olen.

Ihmisen avautuessa toisen edessä ei ole enää filmitähtiä, jääkiekkoilijoita tai toimitusjohtajia. On vain kaksi ainutlaatuista persoonaa, jotka uskaltavat ottaa riskin kohdata toinen toisensa.

Muita juttuja

10 thoughts on “Hyvä itsetunto on lahja

Comments are closed.