Nöyrät perivät maan – oikeastiko?

Kuningas Daavid on aikanaan lausunut: ”Nöyrät perivät maan, he saavat osakseen onnen ja rauhan (Psalmit 37:11).” Pitääkö väite paikkansa? Eikö eteenpäin pääse vain kyynärpäitä heiluttamalla?

Parhaat ovat nöyriä

Johtajuusguru Jim Collinsin mukaan Daavidin havainnot nöyryydestä pitävät kutinsa. Kun Collins julkaisi kirjassaan ”Hyvästä paras” (2001) tutkimuslöydöksiään parhaista yritysjohtajista, olivat tulokset vähintäänkin mielenkiintoisia. Hän kertoo jännittävästä yhdistelmästä, joka leimaa parhaita johtajia. He ovat samanaikaisesti hyvin nöyriä ja erittäin päättäväisiä.

Collinsin mukaan (2001, 52-54) parhaat johtajat eivät tutkimushaastatteluissa koskaan puhuneet itsestään. He puhuivat yrityksestään ja muiden johtajien ansioista, mutta käänsivät keskustelun muihin asioihin, kun keskustelussa lähestyttiin heidän omaa panostaan. He korostivat loistavia työntekijöitään ja toisten ihmisten roolia saavuttamassaan menestyksessä.

Collinsin mukaan nöyryys oli aitoa ja kävi ilmi muun muassa siitä, miten johtajien lähellä vaikuttaneet ihmiset luonnehtivat heitä. Ilmaisut ”vaatimaton”, ”hiljainen”, ”ystävällinen” ja ”omaa työpanostaan vähättelevä” nousivat toistuvasti esiin luonnehdinnoissa.

Parhaiden johtajien nöyryys tulee näkyviin myös siinä, miten paljon he antavat menestyksestään kiitosta onnekkuudelle. Collins toteaa (2001, 61), että monet parhaista johtajista korostivat hyvän onnen merkitystä. He kieltäytyivät ottamasta kunniaa itselleen yritystensä menestyksestä. Parhaat johtajat eivät koskaan korostaneet omaa suurenmoisuuttaan.

Verrokkijohtajat toimivat sen sijaan täysin päinvastaisesti. Jos piti etsiä syyllistä huonoihin tuloksiin, he katsoivat muualle, mutta syyn onnistumisiin he löysivät peiliin katsomalla. Nöyryys on menestyjien ominaisuus.

Ylpeä on vaarassa

”Ylpeys käy lankeemuksen edellä”, kuuluu vanha viisaus. Myös kirjassaan ”How The Mighty Fall” Jim Collins osoittaa, että ylpeys on mainio keino tuhota saavutettu menestys.

Hän vertaa (Collins 2009, 38-39) kahta tapaa suhtautua menestykseen. Ensimmäisessä korostetaan, että yrityksessä on kenties vain oltu onnekkaita, oltu oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai kilpailu on ollut vähäistä. Tällainen asenne saa miettimään, miten tulla vahvemmaksi ja nousta parempaan asemaan huono-onnisempaa aikaa varten. Haittoja tällaisessa asenteessa ei juuri ole, koska nöyrän asenteen vuoksi yritys on aina vain paremmassa kunnossa.

Toinen korostaa, kuinka menestys on ansaittua, koska ”olemme niin hyviä, älykkäitä, luovia ja ihmeellisiä”. Entä jos se ei pidäkään paikkaansa? Yritys on yllättynyt, huonosti valmistautunut ja myöhässä, kun se viimein herää huomaamaan heikkoutensa.

Arjen ylpeät

Työelämässä kohtaamme teologi Paul Stevensin (Stevens & Ung 2010, 16-17) mukaan kahdella tavalla ylpeitä ihmisiä. Ensimmäinen tyyppi ottaa saavutuksistaan kaiken kunnian itselleen. Hän on kroonisesti kyvytön tunnistamaan, kuinka on saanut apua toisilta; erityisesti henkilöiltä, joiden hän katsoo olevan alapuolellaan.

Toinen tyyppi puolestaan kohtelee toisia ylenkatsovasti ja saa tuntemaan, että viisi minuuttia hänen seurassaan on arvokkaampaa kuin tuorein Warren Buffetin sijoitusneuvo. Stevensin mukaan ylpeys tekee meistä haluttomia kuulemaan tai tunnistamaan mitään kivuliaita totuuksia itsestämme.

Nöyrä, hyvä elämä

Carlyle Groupin perustaja, David Rubenstein korostaa Harvardin puheessaan nöyryyden merkitystä elämässä pärjäämisessä (http://www.youtube.com/watch?v=G58r8fMUL3A ). Hänen mukaansa yksi parhaista tavoista selvitä elämästä on, että ei koskaan osoita ylimielisyyttä: ”Voit saavuttaa melkein mitä tahansa, jos olet valmis jakamaan kunnian toisten kanssa ja käytät mieluummin me-sanaa kuin minä-sanaa”, Rubenstein vakuuttaa.

Rubensteinin mukaan monet ihmiset haluavat puhua vain omista saavutuksistaan, vaikka heidän tulisi keskittyä toisiin ja siihen, mitä toiset haluaisivat tehdä.

Collins arvelee (2001, 65-66) joidenkin ihmisten olevan niin itsekkäitä, että he eivät kykene unohtamaan omia tarpeitaan tehdäkseen jotain merkittävämpää. He miettivät työtä tehdessään, mitä he voivat itse saada. Heidän huomionsa on maineessa, omaisuudessa ja kunniassa.

Toinen ihmisryhmä on Collinsin arvioissa jalompi. Hänen mukaansa heistä voi kasvaa huippujohtajia: nöyriä ja päättäväisiä.

Kutsu nöyryyteen

Kaikista ei tarvitse tulla huippujohtajia, mutta jokaiselle on hyväksi tavoitella kasvua kohti nöyryyttä. Nöyryys on tärkeä osa hyvää elämää. Ehkäpä siinä auttaa omien vahvuuksien ja heikkouksien totuudellinen tunnistaminen.

Kaikkea emme ole saaneet vain lahjakkuutemme, älykkyytemme tai hyveellisyytemme ansiosta. Monelle ihmiselle ja asialle kuuluu ”kiitos” siitä hyvästä, mitä meillä on elämässämme. Tämän totuuden tunnustaminen ei vain auta sinua eteenpäin – nöyryys on nimittäin ihan itsessään tosi upea juttu.

Tämä kirjoitus pohjautuu Villen kirjoittamaan verkkokirjaan, joka on ilmaiseksi luettavissa täältä: http://www.nbforum.fi/blogi/kadonneet-aarteet-ajattomat-rikkaan-elaman-salat/

Lähteet:

Jim Collins, Good to great (New York: Curtis Brown, 2001).

Jim Collins, How The Mighty Fall: And Why Some Companies Never Give In (New York: Jim Collins, 2009).

R. Paul Stevens & Alvin Ung, Taking Your Soul to Work: Overcoming the Nine Deadly Sins of the Workplace (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 2010).