Huippututkijat ovat keskittymisen ja paneutumisen mestareita. Mutta parhailla heistä on muitakin avuja. Paneutuva harkinta ja luova impulsiivisuus tarvitsevat toisiaan.
Koulutusta ja oppineisuutta korostava klassinen sivistysihanne pitää arvossa hitautta ja harkintaa. Kun jostain aiheesta on päättänyt sanoa tai tehdä jotain, oma ulostulo on syytä puntaroida hyvin huolellisesti. Asiakokonaisuudet tulee puntaroida kaikilta kanteilta. Tulee ymmärtää myös niitä, joiden kanssa on eri mieltä.
Kirjassaan Tarinan valta Juhana Torkki pitää häpeämättömänä sitä, että ihmiset esittävät sosiaalisessa mediassa jyrkkiä ja varmoja mielipiteitä monimutkaisista asiakokonaisuuksista – ikään kuin he olisivat kommentoimiensa kysymysten asiantuntijoita. Torkin mukaan matala kynnys ilmaista itseä tuottaa puolivalmiita ajatuksia ja kiihdyttää tarpeetonta vastakkainasettelua ihmisten välillä.
Klassinen sivistysihanne puolustaa sellaista toimintamallia, joka nähtävästi tuottaa koetellumpia tuloksia kuin nopeus ja hätiköinti.
Impulsiivisuudella on paikkansa
Toisaalta impulsiivisuus ja rohkea riskinotto ovat selvästi myös joskus paikallaan. Aalto-yliopiston yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäki suomii kirjassaan Lupa toimia eri tavalla suomalaisen yritystoiminnan jähmeyttä ja loputonta valmistelua.
Toimintaan ei tartuta vaan suunnitteluprosesseja venytetään tolkuttomasti. Tämän sijasta Tuulenmäki suosittelee kaikkeen uutta luovaan toimintaan sutjakkaa mallia, jossa ensimmäisiin kokeiluihin ja prototyyppeihin pyritään niin pian kuin mahdollista. Kokeilun virheistä otetaan opiksi, tehdään tarvittavat muutokset ja tarjotaan markkinoille entistä parempi tuote.
Tällainen malli näyttää sotivan klassisen sivistysihanteen korkeaa päämäärää vastaan: valttia onkin nopeus, rohkeus, intuitioon luottaminen, impulsiivisuus ja jopa lievä röyhkeys.
Vaikuttaa siltä, että niin hidasta paneutumista kuin impulsiivista riskinottoakin tarvitaan. Mutta miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa? Voitaisiinko ne kenties yhdistää?
Huipputuloksiin ei päästä ilmaan luovaa rohkeutta
Tieteellisen työskentelyn luulisi olevan tyyppiesimerkki toiminnasta, jossa klassinen sivistysihanne jyrää. Aivan tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että huolellinen paneutuminen ja loputon analyyttisyys eivät yksin riitä, jos halutaan huipputuloksiin.
Intelligence-lehdessä äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisilla on Euroopan korkein älykkyysosamäärä. Siitä huolimatta Suomen sijoitus on perin heikko niiden maiden listalla, joista on tullut Nobel-palkintojen voittajia. Mikä voisi selittää tämän erikoisen tosiseikan?
Tutkijat selittävät tulosta suomalaisten luonteella, jota he kuvailevat hillityksi, sovittelevaksi, epäitsekkääksi ja ahkeraksi. Tällaisilla ominaisuuksilla menestytään hyvin keskittymistä vaativissa tilanteissa, kuten PISA-testissä, mutta tieteelliset huipputulokset vaativat lisäksi luovuutta, riskinottokykyä ja tiettyä röyhkeyttä esittää ennenkuulumattomia näkemyksiä.
Tiedemaailmassa eivät usein menestykään parhaiten ne, jotka viilaavat syvällisen tutkimuksensa kaikkia alaviitteitä ja pilkkujakin loputtomasti. Heidän edelleen kiilaavat luovat ja rohkeat tyypit, jotka tuottavat paljon uusia ideoita. Vaikka heidän julkaisunsa olisivatkin kenties pienen hiomisen tarpeessa, he saavat aikaan keskustelua ja voivat tuottaa monta tieteellistä puheenvuoroa samassa ajassa kuin loputtomasti kaikilta kanteilta asiaan paneutuva tutkija tilkitsee yhden artikkelinsa argumentaation aukkoja.
Luovuus ja hienot ideat eivät kuitenkaan ole paneutumisen ja syvällisen oppimisen vastakohtia. Päinvastoin, todella luovat tutkijat ovat laajasti lukeneita. He ovat nähneet ja kokeneet elämää monipuolisesti. Kaikki tämä on antanut heille sellaisen pohjan, jolla luovuus voi kukkia.
Uudet ideat eivät synny tyhjästä, vaan ne vaativat taustalleen ymmärryksen siitä, miten nykytilanteeseen on tultu. Tämän lisäksi luova uuden luominen vaatii ymmärrystä ja kokemusta ajattelun ja keksimisen prosesseista.
Hyveissä oikeat asiat yhdistyvät
Edelliset esimerkit ovat tiedemaailmasta, mutta samat periaatteet pätevät muillakin elämänalueilla. Johtaja voi seurata rohkeasti intuitiotaan ja johdattaa yrityksensä menestykseen, mutta tämä on edellyttänyt äärimmäisen syvällistä perehtymistä yrityksen tilanteeseen ja markkinoihin.
Opettaja voi keksiä aivan uusia ja nerokkaita tapoja, joilla oppimistulokset nousevat kohisten. Tämä on kuitenkin edellyttänyt tarkkaa havainnointia ja ihmisluonten ymmärtämistä.
Kahvilanpitäjä keksii, minkälainen leivosvalikoima tekee kauppansa parhaiten. Oivallus ei kuitenkaan synny tyhjästä, vaan kahvilanpitäjä on joutunut tarkkailemaan myynnin kehitystä pidemmän aikaa ja kuuntelemaan asiakkaita.
Uuden luominen edellyttää rohkeutta ja joskus impulsiivisuuttakin, mutta tällainen luovuus nousee aina syvällisen työn pohjalta.
Hyveiden rakastajat ymmärtävät tämän kuvion hyvin. Hyveisiin suuntautuva pitää arvossaan niin harkitsevaista viisautta kuin oikeita asioita ajamaan heittäytyvää rohkeuttakin.
Klassinen sivistysihanne pitää hyvin pintansa, mutta edistyksellisten tulosten saavuttamiseksi se tarvitsee parikseen rohkeaa impulsiivisuutta, luovan intuition mukaan toimimista.
Antti, tärkeä puheenvuoro. Hyvä, että tästä teemasta on viime aikoina alettu keskustella. ”Molempia tarvitaan” tarkoittaa varmaankin kahta asiaa. Ensiksikin, että itse kunkin meistä on hyvä kasvaa hyödyntämään sekä intuitiota että analyysiä. Ja toiseksi. jotkut meistä ovat luonnostaan enemmän jompaa kumpaa ääripäätä, jolloin tärkeää on eri tyyppien välinen arvostava yhteispeli. Kiitos ja nautitaan kesästä vaikka sataakin.
Kiitos Antti puhut aivan kuin minun suullani. Hieno kirjoitus!
Tässä oletetaan annettuna, että harkitsevaisuus ja impulsiivisuus olisivat toisensa poissulkevia ominaisuuksia. Tällainen varmaankin kuullostaa loogiselta, mutta ihminen tuskin on näin pinnallinen. Harkitsevaisimmat ovat myös nopeita toimimaan. Harkintaahan voi harrastaa kaiken aikaa, toimintaa sillon, kun hetki on kohdallaan.