Miten vältän vankilan? Kutsumusjohtajan 14 kysymystä

Vastaa Kutsumusjohtajan kysymyksiin ja pääset kirjoittamaan elämäsi tarinaa itse. Ei, pelkkä kysymyksien lukeminen ei riitä.

kutsumusjohtaja-missio-passio

40 vuotta elin siten, että muut määrittelivät, mitä minun tuli tehdä. Jotenkin vaistomaisesti suostuin siihen. Lapsesta saakka olin perheen vastuunkantaja, aina valmis auttamaan. Sitten löysin itseni. Teen samaa työtä kuin ennekin, mutta olen alkanut maalata tauluja. Olen löytänyt itsessäni taiteilijan.
— 45-vuotias nainen

Työ vei mukanaan. Sain aika nuorena johtotehtäviä. Minua pidettiin vaativana johtajana. Menestyin ja hoidin isoja asioita. Sitten koko juttu alkoi kyllästyttää. Oman itseni tarkastelu pakotti minut kysymään, mitä oikeasti haluan elämältä. Luultavasti jatkan johtajana vielä pitkään. Teen sen kuitekin uudella tavalla. Haluan olla tasapainossa itseni kanssa ja niiden kanssa, joita johdan.
— 50-vuotias mies

Kohti tiedostettua käytäntöä

Liiketoiminnan ja johtamisen alalla tunnettu Harvardin professori Clayton Christensen pyytää oppilaitaan siirtymään teoriasta henkilökohtaiseen käytäntöön.

Kurssien lopulla oppilaiden tulee vastata kolmeen kysymykseen:

  1. Miten varmistan, että olen urallani onnellinen?
  2. Miten varmistan, että suhteeni puolisooni ja perheeseeni on jatkuva onnellisuuden lähde?
  3. Miten varmistan, että selviän joutumatta vankilaan?

Viimeinen kysymys ei ole vitsi. Christensen pystyy luettelemaan nimekkäitä kurssikavereitaan, jotka olivat hyviä tyyppejä, mutta päätyivät lopulta vankilaan.

Kuinka sinä vastaat näihin kysymyksiin?

Tunne itsesi, myös tarpeesi ja tunteesi

Kutsumusjohtajan tarjotin on täysi. Filosofiaa ja tekniikkaa, strategiaa ja taktiikkaa, johtamista ja johtajuutta. Tässä yhteydessä suurin arvo on kuitenkin henkilökohtaisella tarkastelulla.

Kirjan lukuisat kysymykset eivät välttämättä ole räjäyttäviä, mutta omat vastauksesi ovat. Seuraavasta kysymyspatteristosta sain itse eniten irti.

  1. Mistä saat parhaat kiksit työssäsi, ja mikä tuntuu vastenmieliseltä?
  2. Mitkä asiat tuottavat sinulle iloa ja vapauden tunnetta?
  3. Jos saisit täysin vapaasti tehdä, mitä ikinä haluaisit, ilman taloudellissia tai muita rajoitteita, niin mitä se voisi olla?
  4. Millaisena haluat nähdä itsesi viiden vuoden kuluttua?
  5. Mistä haluat tulla muistetuksi?
  6. Mitä arvostat luonteessasi?
  7. Mitä piirteita arvostat johtajassa?
  8. Mitä et mistään hinnasta tekisi?
  9. Millainen olisi ”toinen elämäsi”, jos olisit valinnut kokonaan toisenlaisen uran?
  10. Miten kuvaisit oman johtamisfilosofiasi?
  11. Täydennä lause: ”Haluan elää, koska…”

Nyt jos olet pikalukenut kaikki kysymykset vastaamatta niihin, kuten itse tein ensimmäisellä lukukerrallani, suosittelen käymään listan läpi uudestaan kysymys kerrallaan ja vastaamaan kuhunkin. Kysymykset kutkuttavat, vain vastaukset voimauttavat.

Niin, kuka sinä olet?

kutsumusjohtajaKutsumusjohtaja (Talentum 2014, 360 s.) käy läpi huikean määrän hyödyllisiä johtamisen ja johtajuuden malleja ja kehittämistapoja, tunnetuista tuntemattomiin, motiiveista tunteisiin, enneagrammeista tiekarttoihin, Jim Collinsista suomalaiseen johtamistutkimukseen. 

Teos on vakuuttava katsaus johtamiseen ja kutsu perehtyä kunkin omaan rooliin johtajana. Ei, se on enemmän: kannustava kutsu kehittää kunkin omaa johtajuutta. 

Muita juttuja