Poliittiset puolueet määrittelevät omia arvojaan, samoin määrittelevät yritykset. Missä määrin arvoista tulee näille tahoille käyttövoimaa arkeen, jää usein kovin heikoksi ja epämääräiseksi, koska puhe arvoista on nykyisessä yhteiskunnassamme ongelmallista.
Puhuessamme arvoista viittaamme helposti sisällöltään hyvin erilaisiin asioihin. Siksi emme kohtaa toisiamme, eikä keskustelumme ei ole mielekästä, koska se ei johda mihinkään.
Toisaalta arvot voivat jäädä hyvin irrallisiksi käytännön elämästä. Keskusteluissa esitellään hyvältä kuulostavia arvoja, mutta niiden yhteys arkiseen toimintaan jää olemattomaksi. Yrityksen seinillä voi olla hienoja arvoluetteloja, mutta johdon sisäinen henkilöstöön kohdistuva puhe on keskustelua ”rahantekokoneesta”.
Tämän seuraksena suhtautuminen henkilöstöön on epäinhimillistä. On tuhoisaa, jos puolueella tai yrityksellä on julkaistut arvot, mutta niiden johtohenkilöiltä ja työntekijöiltä nämä arvot käytännössä puuttuvat.
On tärkeää, että yhteisön arvot ovat määritelty selkeästi. Vielä tärkeämpää on, että nämä arvot on sisäistetty siten, että niiden yhteys käytännön ratkaisuihin ja arkeen kyetään johdonmukaisesti osoittamaan ja toteuttamaan.
Arvot liittyvät käsitykseen hyvästä elämästä
Puhuessamme arvoista puhumme luonteeltaan hyvin erilaisista asioista. Samalla puhumme siitä, miten asioiden tulisi olla, eli siinä mielessä arvot liittyvät käsitykseen hyvästä elämästä ja päämääristä.
Filosofi Kari E. Turusta lainaten on hyvä tunnistaa eri tyyppisiä asioita, joista yleisesti puhumme pitäen niitä arvoina.
- 1. Varsinaiset arvot: esimerkiksi totuus, hyvyys ja kauneus.
- Nämä ovat varsinaisia arvoja, jotka antavat syvässä mielessä inhimilliselle toiminnalle perussuunnan. Pyrimme kohti totuutta, hyvyyttä ja kauneutta, vaikka emme koskaan saavuta niitä täydellisesti. Varsinaiset arvot eivät juurikaan muutu. Niitä on tavoiteltu tuhansien vuosien ajan ja ne ovat yhä voimissaan.
- 2. Ihanteita voi pitää eettis-inhimillisinä hyveinä.
- Ihanteet säätelevät ihmisten välisiä suhteita ja vuorovaikutusta. Näitä ovat esimerkiksi luotettavauus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, tasa-arvoisuus, ystävällisyys ja suvaitsevaisuus. Ihanteet ovat myös yksilöiden ja yhteisöjen ominaisuuksia. Ihanteet seuraavat yhteiskunnallista kulttuuria ja kehitystä ja ne muuttuvat hitaasti vuosikymmenien aikana.
- Monia vuosia sitten suomalaisessa yhteiskunnassa ja kasvatuksessa oli ihanteena esimerkiksi vaatimattomuus, häveliäisyys, kärsivällisyys ja kuuliaisuus. Nykypäivästä nämä ihanteet ovat kadonneet. Tilalle ovat tulleet esimerkiksi tasa-arvoisuus, suvaitsevaisuus, itsenäisyys ja kriittisyys.
- 3. Arvostukset kohdistuvat johonkin konkreettiseen kohteeseen.
- Arvostamme esimerkiksi terveyttä, kielitaitoa, automerkkejä, tietotekniikkaa ja kännyköitä. Arvotukset voivat muuttua hyvin nopeasti ulkoisen elämänpiirin muutosten mukana. Esimerkiksi eri sukupolvilla on omia arvostuksia. Mainonta ja muoti vaikuttavat tehokkaasti ihmisten arvostusten muutoksiin. Liberaalissa markkinataloudessa ihmisten arvostuksilla ja rahalla on vahva kytkentä toisiinsa.
- 4. Arvokkaat kokemukset ovat yksilön omaa sisäistä elämän rikkautta.
- Ihmisillä on ainutlaatuisia hetkiä, tunteita ja kokemuksia, joilla on suuria merkityksiä. Yksilö voi muistaa näitä kauan ja ne vaikuttavat pitkään ihmismielessä.
On tärkeää erottaa toisistaan ihmisten välistä vuorovaikutusta säätelevät moraaliset ihanteet ja ihmisten erilaiset arvostukset. Esimerkiksi puhe arvotyhjiöstä voi osaltaan johtua siitä, että ihminen ei tunnista itselleen vieraita arvostuksia ja niiden merkityksiä. Esimerkkinä tästä voi mainita vanhempien ja nuorten väliset erot musiikkiin ja pukeutumiseen liittyvissä asioissa.
Arvojen ominaisuuksia ja merkityksiä
Emme elä arvotyhjiössä, sillä jokaisen kulttuurin syvään olemukseen kuuluvat aina arvot, niiden ylläpitäminen ja ilmaiseminen. Lisäksi kulttuurissa vaikuttaa samanaikaisesti erilaisia arvoalueita: tiedolliset, tekniset, taloudelliset, ekologiset, hedonistiset, esteettiset, uskonnolliset, poliittiset, oikeudelliset ja eettiset arvot. Eettisillä arvoilla on se erityisluonne, että niiden tulisi säädellä muiden arvojen esiintymistä ja arvojärjestystä.
Arvot ilmenevät ihmisten valinnoissa ja toimivat valintojen kriteereinä erilaisten halujen ja tarpeiden ohella. Esimerkiksi yksilön ajan- ja rahankäyttöön liittyvät valinnat heijastavat arvoja. Arvot liittyvät tavoittelemisen arvoiseen ja motivoivat yksilön ja yhteisön toimintaa. Arvot tulevat näkyviin siinä, minkä hyväksi ihminen on valmis ponnistelemaan ja näkemään vaivaa.
Arvojen sisäistäminen merkitsee niihin sitoutumista ja siten arvot ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Arvoihin sitoutunut ihminen voi toimia vastoin omaa välitöntä haluaan. Tämä edellyttää arvoihin sitoutunutta itsekuria.
Suomalaisen yhteiskunnan liberalisoituminen on merkinnyt moraalisen julkisen alueen huomattavaa kaventumista ja yksityisen vapauden alueen laajenemista. Tänään suomalainen on hyvin vapaa tekemään mitä erilaisimpia valintoja. Kuitenkaan tämä vapaus ei sinänsä takaa vapauden arvoa yksilölle, sillä vapauden arvo riippuu kolmesta asiasta:
- vaihtoehdoista, joita on valittavana – esteenä voi olla vaihtoehdottomuus
- voimavaroista, joita on käytössä – esteenä voi olla voimavarojen puuttuminen
- yksilön kyvystä tehdä omia valintoja – esteenä voi olla oma sisäinen tila (esim. psyykkinen sairaus), joka ei anna mahdollisuutta tehdä itsenäisiä valintoja
Arvomaailman säilyminen edellyttää, että riittävän monet ihmiset tunnistavat ja jakavat yhteiset arvot. Jos arvot kokonaan yksilöityisivät, ne menettäisivät sosiaalisen ulottuvuutensa, eivätkä toimisi enää yhteisöä koossa pitävänä voimana. Yhteiskunnan ja yhteisön hyvinvointi ja säilyminen edellyttää aina riittävää yhteistä arvomaailmaa. Arvorelativismi johtaa väistämättä yhteisen elämän kaaokseen.
Hyve-etiikan ja liberaalin etiikan ristiriita
Selkeä kuva suomalaisen yhteiskunnan arvomaailman muutoksesta piirtyy esimerkiksi Leevi Launosen (KT) väitöskirjan pohjalta, jossa Launonen tutki suomalaisen koulukasvatuksen ihanteiden ja arvojen muutosta pedagogisissa teksteissä 1860-luvulta 1990-luvulle.
Toisen maailmansodan jälkeen pedagogisessa ajattelussa ja kansakoulun opetussuunnitelmissa näkyy pyrkimys välttää yhdenmukaistavaa kasvatusta. Oppilaan luonteen kasvattamisesta ja moraalisista hyveistä painopiste siirtyi sosiaaliseen elämään ja yhteiskuntaetiikkaan.
Yhteiskunnan demokraattista perustaa varjelevat liberaalit arvot, kuten yksilön vapaus, oikeudet ja tasa-arvo olivat ehdottomia. Näin yksilön omille arvoille jäi enemmän liikkumatilaa.
Yksilön henkisestä koskemattomuudesta alkoi muodostua itsessään eettinen arvo. Lisäksi yhteiskunnan kehittämisen lähtökohdaksi 1960-luvulla tuli moniarvoisuus. Opettajien tuli luopua moraalisten hyveiden ja niiden arvosisältöjen opettamisesta.
Opettajien rooli eettisenä kasvattajana tuli olla ”kognitiivinen stimuloija”, oppilaan itsenäisen arvopohdinnan harjaannuttaja, eikä valmiiden arvojen tai moraalikäsitysten siirtäjä. Tämä merkitsi myös opettajan ehdottomasta auktoriteetista ja moraalisesta asiantuntijuudesta luopumista.
Eurooppalaisen arvomaailman kehityksen kolme päätrendiä: maallistuminen, yksilöllistyminen ja suhteellistuminen ovat heijastuneet voimakkaasti suomalaiseen arvomaailman muutokseen 1900-luvun lopussa. Suomalainen nykynuori kerää maailmankuvalliset aineksensa vapaasti erilaisista ideologioista ja uskomuksista.
Postmoderni etiikka tarjoaa meille käsitystä, jonka mukaan moraalilla ei ole mitään objektiivista, luotettavaa tai yleispätevää perustaa. Ylikansallinen virtuaalimaailma, markkinavoimien hallitseva asema ja yhteisöllisen arvomaailman mureneminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa vanhempien ja opettajien on lähes mahdotonta kontrolloida lasten ja nuorten saamia vaikutteita.
Tästä syystä myös henkinen raja lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden välillä on katoamassa. Suomalainen nuori haluaa liittyä vapaaehtoisesti vaikkapa Isis-terroristijärjestöön.
Sosiologi Jörg Bergman huomauttaa:
”Kun kasvatuksen kieli on voimakkaasti psykologisoitunut, puhe moraalista on neutralisoitunut. Nyky-yhteiskunnassa moraalia käsitellään humoristisesti, ironisesti, viihteellisesti tai psykologisoiden. Tässä prosessissa moraali kadottaa alkuperäisen luonteensa.”
Yhteiskunnan kehittämisen taustalla oleva liberalismi on monin tavoin ongelmallinen filosofia. Ohessa on verrattu hyve-eettisen ja liberaalin etiikan eroa:
Hyve-etiikka / Liberaali etiikka
- Onko ihminen perusolemukseltaan sama, yhteinen ja muuttumaton vai onko ihmisen perusolemus yksilöllinen ja muuttuva?
- Onko käsitys hyvästä elämästä yhteinen vai yksilöllinen?
- Kuuluuko yhteisöllisyys ihmisen olemukseen vai merkitseekö yhteiskunta vain olosuhteita?
- Onko yksilön hyvä sidoksissa yhteiseen hyvään (veljeys) vai korostuuko sen sijaan yksilön autonomia (vapaus ja tasa-arvoisuus)?
- Onko yhteiskunta eettinen arvoyhteisö, hyvän elämän edistäjä ja kasvattaja vai onko yhteiskunta”pelisääntöjen” luoja ja säätelijä, lähinnä sovittu pakkojärjestelmä?
- Säätelevätkö eettiset arvot kulttuurista toimintaa vai vallitsevatko arvojen markkinat?
- Johtuuko pahuus hyveen ja eettisyyden puutteesta vai johtuuko se autonomian puutteesta?
- Sivistyykö ihminen vain kasvatuksen ja harjaantumisen kautta vai sivistyykö hän autonomiseksi, kun hän on vapaa holhouksesta?
- Onko tavoitteena hyvyyden kohtaaminen vai yksilön vapaus ja oikeudet?
- Vallitseeko yhteiskunnallinen eheys vai ristiriitaisuus?
- Ovatko sivistykselliset ja eettiset arvot tärkeitä vai kilpailun ja markkinoiden arvot?
- Ovatko sosiaalisaatio ja individualisaatio tasapainossa vai onko individualisaatio korostunut?
Eettiset arvot arjen käyttövoimaksi!
Eläimillä normit (ja arvot) ovat biologisesti koodautuneina toimintaa sääteleviksi voimiksi. Ihmisillä arvot liittyvät kielen käsitteisiin, sopimuksiin ja sitoumuksiin. Oppiakseen arvoja ja moraalia ihminen tarvitsee kokemuksia, kasvatusta ja harjaantumista. Ihminen tulee eettisessä mielessä sivistyneeksi ihmiseksi vain kasvatuksen kautta – ei itsestään.
Siksi kasvatuksen tulee liittyä läheisesti arvoihin ja vuorovaikutukseen. Kasvatuksen tehtävä on siirtää jotain itsessään hyvää ja arvokasta.
Arvoja ei opita pelkästään sanallisen opetuksen kautta. Arvot opitaan käytännön elämän esimerkkien, mallien ja tunnekokemusten kautta. Ihmiselle on tärkeää saada ensin samastumisen kautta syvä kokemus omasta arvostaan, jotta hän oppii ja voi arvostaa muita.
Aina jokin ”arvokasvattaa” ihmistä ja etenkin lasta, jonka identiteetti ei ole vielä vakiintunut.
Ps. Kirjoituksen taustalla ovat päälähteinä hyvän ystäväni Leevi Launosen väitöskirja Yhteisöllisestä arvopohjasta yksilölliseen ajatteluun (Jyväskylän yliopisto, 2000), sekä hänen pitämänsä esitelmä Kasvatus tulevaisuuteen-seminaarissa Järvenpäässä 2003.
