Rakkautenne on varmasti ikuista ja erilleen ajautuminen on käsitteenä tuntematon, mutta leikitään silti hetki. Kuvitellaan, että niin saattaisi käydä. Kuvitellaan, että niin käy.
Kun aloitimme seurustelun, sain vahvan tunnun siitä, että tämä suhde taitaa tosiaan toimia. Ajan saatossa tunne vahvistui, ja mennessämme naimisiin oli parisuhteemme kuihtuminen jo täysi mahdottomuus.
Puolisoni oli täydellinen, ja sovimme yhteen paremmin kuin kukaan ennen meitä koko maailman historiassa. Rakkautemme kantaisi meidät helposti mitättömien haasteiden yli.
Vähänpä tiesin, että haasteet eivät aina ole mitättömiä. Että rakkaus, joka ne voittaa, ei ole meistä irrallinen mystinen voima. Että tuo rakkaus on valintoja, itsensä unohtamista ja toisen palvelemista. Että ilman tietoista avioliiton ravitsemista sen kuihtuminen ei olisi täysi mahdottomuus. Se olisi luultavaa.
Jos tiedostamme mahdolliset ansat, on niitä helpompi välttää. Lähestyin piilossa olevia ansoja kirjoittamalla nyt hyvinvoivan suhteemme kuolemasta. Mitä pitäisi tapahtua, jotta tuo alkuaikojen mahdottomuus toteutuisi?
Ennen kuin kerron omasta kokemuksestani lisää, niin kirjoita sinäkin oma muistokirjoituksesi. Oleta, että mitään dramaattista ei tapahtunut, mutta silti suhteenne kuoli. Mitkä arjen rutiinit ja valinnat siihen johtivat?
Voit myös täydentää seuraavat lauseet:
- Ei siinä niin pitänyt käydä, ei vaikka…
- Erkaneminen alkoi varmaan siitä, kun…
- Oli todella rasittavaa, kun puolisoni…
- Tilannetta ei auttanut yhtään, että minä…
- Jonkin ajan kuluttua emme enää lainkaan…
- Kykenin ainoastaan…
- Eniten häpeän sitä, että…
- Lopulta…
Oma muistokirjoitukseni sai aikaan pahan olon. Näin itseni tekemässä inhottavia, itsekkäitä valintoja. Lopulta avainasemassa ei ollut se, mitä puolisoni teki tai oli, vaan miten siihen suhtauduin.
Ei ole väliä minkä vian puolisostasi löydät. Totuus on, että on aina tapoja, joissa sinullakin on aihetta kasvaa ja kehittyä.— Craig ja Amy Groeschel
Mikä ei vie meitä kauemmas epäonnistumisesta, vie lähemmäs sitä. Mikä ei vahvista suhdettamme, heikentää sitä. Mikä ei tee minusta parempaa puolisoa, tekee huonomman.
Ja minä haluan olla parempi.
Puolisoni saattaa tehdä jotain karmaisevan törkeää, esimerkiksi jättää tavaroita lojumaan keittiön pöydälle. Tämä oli oman muistokirjoitukseni alkukappaleessa, jossa jäin kantamaan kaunaa. Tässäkin tapauksessa voin kuitenkin valita suhtautumiseni — tai jättää valitsematta. Valitsematta jättäminen on sama kuin valitsisin huonosti.
Puolisoni tietää hyvin, miten tärkeää minulle on, että keittiön pöytä on siisti. Mutta miksi se ei nyt ole? Oma luontoni olettaa välittömästi pahinta. ”Hän ei siivonnut pöytää eikä siis välitä minusta tai minulle tärkeistä asioista.”
Voin myös valita toisin ja olettaa parasta. ”Hän ei siivonnut pöytää ja rakastaa minua.”
Tämä ei ratkaise sotkuisen pöydän pulmaa, mutta siirtää huomion toisaalle, rakkauden ja sotkun ristiriitaan. Siitä on selvittävä ja keksinkin helposti sotkun selittäviä tekijöitä, jotka eivät sisällä loukkausta eivätkä saa minua katkeroitumaan.
Ja jotka ovat itse asiassa aika paljon todennäköisempiä kuin aivan ensimmäinen selitys rakkaudettomuudesta.
Muistokirjoitukseni päättyi toteamaan, että ”tein parhaani, mutta se ei vain riittänyt”. No, mikä tuo paras ikinä olikaan ja mihin se olisi riittänytkään, niin nyt pystyn parempaan.
Tiedostamalla oman vastuuni pääsen jo pitkälle. Tiedostamalla vaaranpaikat vielä pidemmälle.
Kykenenkö vielä keskustelemaan aiheesta puolisoni kanssa?
En tiedä. Mutta otan selvää.
Kirjoita suhteenne muistokirjoitus, jotta sitä ei tarvita. Millainen tapahtumasarja ajaisi teidät erilleen? Toimi toisin.
