Tänä kesänä suomalaisten elämää on järkyttänyt kaikkien aikojen pohjanoteeraus olympiakisoissa – ja Särkänniemen delfiinien kohtalo. Jätän ensimmäisen pohtimisen urheiluasiantuntijoille siinä toivossa, että Tokiossa asiat menevät paremmin. Jälkimmäinen sinänsä ei paljon minua puhuttele. Silti delfiinien kohtalo voi auttaa meitä pohtimaan mm. lain ja yritysetiikan välistä suhdetta. Rajoittuvatko yritysten eettiset velvollisuudet ainoastaan lain noudattamiseen? Särkänniemen tapaus viittaa siihen, että näin ei ole.
Opetan eri laitoksissa yritysvastuutta ja liike-elämän etiikkaa. Pidän myös yrityksille seminaareja johtajuudesta. Minulla on tapana kysyä osallistujilta, mikä on näiden kolmen käsitteen välinen suhde. Vastauksia tulee joka makuun. Silti minulle yritysvastuun, etiikan ja johtajuuden kohtaamispaikka on hyvin selvä: se on erinomaisuus.
Miksi – kysyn osallistujilta – pitää pyrkiä erinomaisuuteen rahoitus- tai markkinointialalla, mutta etiikassa riittää, ettemme ole huonoja? Miksi yliopistokieltä käyttäen laskentatoimessa pyritään vitoseen, mutta etiikassa riittäisi pelkkä ”suoritettu”? Silti harva joutuu vankilaan, koska hän ei osannut kirjanpitoa tai johdannaisia: hänhän johtuu edesvastuuseen, koska ei toiminut eettisesti.
Pelkkä sääntöetiikka takaa siis läpimenon, muttei vitosta. Hyötyetiikka taas johtaa useinkin hylättyyn. Särkänniemi ei rikkonut lakia, muuta sen päätös lähettää delfiinit kreikkalaiseen eläintarhaan herätti laajalti paheksuntaa. Kapinatunteita herättää myös Nordean jatkuva lain mukainen irtisanomispolitiikkaa siitä huolimatta, että tekee yhä suurempia voittoja vuodesta toiseen.
Sääntöetiikan vaara on se, ettei se tarjoa oikeita kannustimia sääntöjen noudattamiseen. Toinen vaara on siinä, että kun eletään pelkkää sääntöetiikkaa noudattamalla, on sama kuin tyytyisi hyppäämään korkeutta rimaa hipoen. Riski, että rima tippuu, on suuri. Silloin kultamitalia ei tule. Ei Riossa eikä muutenkaan.
Yksi syy sääntöetiikan riittämättömyyteen on mm. myös ajatus siitä, että ”säännöt ovat minun ulkopuolellani”. Jos niitä rikon, en riko minua vastaan. En siis tee itselleni pahaa. Painvastoin kaikki on hyvin, niin kauan kuin en jää kiinni. Ainoa negatiivinen asia sääntöjen rikkomisessa on kiinni jääminen ja siitä tuleva mahdollinen rangaistus. Sääntöetiikka on siis tietyiltä osin aika lähellä hyötyajattelua. Ääripäät koskevat toisiaan. Taas.
Jos sääntö on ihmiselle pelkkä este oman edun tavoittelulle, kiusaus säännön rikkomiselle voi olla aika ajoin hyvin suuri. Tarvitaan todella vahva selkäranka, jotta ihminen ei sortuisi. Tai todella tiukka kontrolli.
Ja selkäranka ja kontrolli usein pettävät.
Miten voimme saada sitten etiikasta vitosen? Miten pääsemme eettisen erinomaisuuden tasolle? Niin kuin muissakaan aineissa ulkoa oppiminen ei riitä, vaan täytyy sisäistää aineen sisältö. Vasta silloin voimme soveltaa oppimamme eri tilanteisiin. Miten tämä onnistuu etiikassa? Ratkaisun tähän ikuiseen ongelmaan tarjoaa hyve-etiikka.
Hyveet ovat mielen, tahdon ja sydämen ominaisuuksia, joista luonteen vahvuus ja persoonan tasapainoisuus saavat lähteensä. Hyveet auttavat näkemään selvästi. Ne auttavat meitä näkemään mikä on hyvä, tahtomaan sen ja nauttimaan sen tavoittelemisessa. Hyveet auttavat meitä näkemään, että oikeudenmukainen sääntö suojelee jotakin hyvää, ja juuri siihen perustuu sen eettinen sitovuus. Sääntö ei velvoita eettisesti, koska sen rikkomisesta seuraa rangaistus, eikä (pelkästään) koska se on laki; sääntö velvoittaa, koska se suojelee ja edistää henkilökohtaista ja yhteistä hyvää.
Kun ihminen näkee sääntöjen suhteen – esimerkiksi lain tai jonkin tietyn toimialan tai yrityksen moraalikoodin suhteen – oman onnellisuuden tavoitteluun sekä ihmisarvoiseen elämään, säännöt saavat aidon merkityksensä. Motivaatio niiden noudattamiseen kasvaa. Silloin on helpompaa noudattaa sääntöjä myös, kun kukaan ei näe tai kun rangaistusta ei kuitenkaan tule. Silloin elämästä tulee aidompaa.
Silloin onnellisuus on lähempänä, sillä onnellisuutta ei ole epätodellisuudessa.
Olympiamotto on ”citius, altius, fortius”. Mottohan on täynnä hyveitä. Vaikka Suomi ei saanutkaan kuin yhden pronssimitalin Rion olympialaisissa, se johtaa vielä maailman tilastona olympiamitaleista asukasta kohden.
Voidaan siis sanoa, että Suomi on maailman hyveellisin maa. Yritetään pysyä siinä kaikilla rintamilla.
