Tunnistatko oikean ja väärän välisen eron?

creating-gardens-goodness

Suomi pyysi lastenoikeuksien päivänä 20.11. anteeksi niiltä ihmisiltä, joita on lastensuojelun alaisuudessa kohdeltu kaltoin tiettyinä vuosina. Tätä uutista lukiessani ryhdyin miettimään jälleen kerran pahuutta. Kestokysymyksenä on aina, ’miten on mahdollista, että tällaista tapahtuu?’. Miten on mahdollista, että lastenkotien johtajat ovat sallineet väkivallan kohdistumista lapsiin? Miten aikuiset ihmiset ovat voineet toimia näin? Mitä heidän mielessään on liikkunut?

Muutama vuosi sitten tutustuin kiinnostavaan ruotsalaiseen kirjailijaan ja ajattelijaan. Ihminen on vastuussa omasta elämästään, toteaa Ann Heberlein, ja haastaa meitä ottamaan vastuuta teoistamme. Heberleinin kirjat ovat saaneet runsaasti huomiota. Yhtenä syynä lienee se, että hän uskaltaa sanoa ja kirjoittaa vaikeista teemoista kuten pahuus, oikean ja väärän rajan hämärtyminen, yhteiskuntaluokkien ylittävästä tasa-arvoisuuden vastuusta jne. Kaikki teemoja, jotka näkyvät ja kuuluvat arjessamme. Pahuuden teema läpäisee historian ja sen tunnusmerkit tulevat esille sekä suurissa mittakaavoissa että pienissä tapauskertomuksissa.

Pahuuden potentiaalia on todettu meissä jokaisessa olevan. Tästä syystä se on meitä jokaista koskettava asia. Sitä ei voi siirtää tai väistää. Ei voi todeta, että asia ei kosketa minua. Tutkimuksista tiedetään, että oikeudenmukaiseksi itsensä kokevat ihmiset altistuvat yllättävän helposti käyttämään kidutusta, kun sille on heidän mielestään riittävät perusteet.

Tutkimusprofessori Hannu Lauerman on todennut, että pahuus elää meissä kaikissa. On kuitenkin selvää, että vakaviin tekoihin päätyy vain hyvin pieni prosentti ihmisistä. Pahuudella on monenlaisia toimintamuotoja, kuten Lauerman toteaa. Kaikki ei tarkoita vakavaa rikosta, vaan ihminen kykenee monenlaiseen manipulointiin ja väärinkäytöksiin. Mitä korkeampi asema ihmisellä yhteiskunnassa on, sen laaja-alaisempia voivat hänen tekojensa seurauksen olla. Historia on täynnä karmivia esimerkkejä tästä.

Onko pahuuden siemenelle mitään tehtävissä? Yksi parhaita vastalääkkeitä tähän on jo lapsuudesta lähtien tuettu moraalieettinen kasvatus. Ihmiselle on yksinkertaisesti hyväksi oppia tunnistamaan oikean ja väärän ero. Tuntuu simppeliltä, mutta sitä tämä ei ole. Yhä useammin törmää tilanteisiin, joissa ihmisiltä on hämärtynyt tämä perusasia. Jos emme kykene erottamaan oikean ja väärän välistä suhdetta, olemme aikamoisessa suossa.

Työelämästä on tullut kilpailun ja yksilökeskeisen ajattelun pönkittäjä. Meille suorastaan tarjotaan oikeana ajatteluna käsitystä, että kaikki keinot ovat käytettävissä (ei ainoastaan enää sodassa ja rakkaudessa) oman menestymisen eteen. Voisimmeko harjoitella anteeksi pyytämistä enemmän? Olisiko mahdollista kysyä useammin toisen toiveita tai tarpeita ilman teeskentelyä?

Itsellemme voisi olla myös hyödyllistä harjoittaa omien virheiden myöntämistä. Kun sellaisia joka tapauksessa tulee tehtyä, voisi ottaa niistä vastuun ja reilusti todeta asian olleen oma virhe. Tämä saattaisi voimauttaa meitä itseämme ja myös yhteisöjämme, joissa toimimme. Kun kaikki ymmärrämme, virheiden tunnistaminen kirkastaa mieltä, on helpompi olla myös suvaitsevainen toisten tekoja kohtaan. Toteamme usein, että virheistä oppii. Tämä oppiminen voi vaatia juuri jaetuksi tulemista toisten kanssa. Että rohkenee toisille sanoa ääneen tehneensä virheen. Kun vielä kykenee tutkimaan oman virheensä anatomiaa ja taustoja, saattaa hyvinkin kokea oppimisen riemua. Kenties myös toistamisen kaava napsahtaa sopivasti poikki.

Ihmisen vastuu omasta elämästään tarkoittaa sitä, että hänellä on paitsi etuuksia myös velvollisuuksia tässä maailmassa. Maailma ei ole minun kioskini, vaan se on paikka, jossa itseeni kohdistuvat velvollisuudet tarkoittavat yhdessä elämisen taitoja. Kun tuen toisia ihmisiä heidän elämässään, oma elämäni rikastuu ja vahvistuu.

Muita juttuja