Suomessa on käyty viime ajat kiivasta keskustelua varhaiskasvatuksesta. Mikä on lapsen etu ja lapselle parhaaksi? Vain vähän on keskusteltu kestävän suhteen merkityksestä lapsen kehitykseen. Kuinka moni lapsi kasvaa erossa toisesta vanhemmastaan? Onko sillä väliä?
Tutkimusten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että keskustelu päivähoidon ja kotihoidon eroista on lillukanvarsiin tarttumista. Jari Sinkkonen kiteyttää varhaiskasvatuksen huippututkimuksen kovan ytimen: ”Vanhemmuuden laatu on lapsen kehityksen kannalta paljon tärkeämpi asia kuin päivähoitoon liittyvät tekijät.”
Vahva parisuhde luo vankan perustan vanhemmuuden laadulle. Lisäksi näyttäisi olevan niin, että myös avioerolla on paljon suurempi merkitys lapsen kehitykseen ja kasvuun kuin päivähoidon järjestelyillä.
Avioero ei onneksi tarkoita, että asiat menisivät välttämättä huonosti lapsen kannalta. On varmasti tilanteita, joissa ero on jokseenkin ainoa vaihtoehto. Ne ovat kuitenkin poikkeuksia, todella äärimmäisiä tilanteita. Suurin osa kipuilevista avioliitoista voidaan pelastaa – ja ne myös tulisi pelastaa.
Miksi ylipäätänsä eroamme? Ensiksikin, emme yleensä eroa väkivallan tai hyväksikäytön takia. Sen sijaan kasvamme erilleen, oma onnellisuus tuntuu olevan kateissa ja elämä on vain rankkaa ja hektistä. Eroamisesta on yksinkertaisesti tullut sekä yleistä että hyväksyttyä. Kulttuurin muutos on vaikuttanut päätöksiimme. Henkilökohtainen onnellisuus on meille nykyään tärkeämpää kuin uhrautuva ja kärsivä rakastaminen.
Edelleen, lapsi ei välttämättä kärsi pysyvästi erosta. Kaikki voi mennä pitkässä juoksussa oikein hienosti. Toivottavasti meneekin. Samoin sopii toivoa, että moni tupakoitsija elää pitkän elämän ilman keuhkosyöpää. Kannattaa kuitenkin pysytellä todennäköisyyksien puolella eikä vain toivoa parasta.
Isossa kuvassa avioeron vaikutukset lapseen ovat ilmeisen haitallisia, jotka kantavat läpi elämän. Eivätkä avioeron kielteiset vaikutukset rajoitu vain eroperheeseen. Olemme sosiaalisia olentoja, toisten tekemisillä on vaikutusta valintoihimme ja asenteisiimme. Kun kaverit eroavat, on itsekin helpompi erota. Ei ole ainoastaan minun oma asiani, mitä minä haluan elämälläni tehdä.
On todennäköistä, että avioerot vaikuttavat myös lapsiin, joiden vanhemmat eivät eroa. Jos lapsi on nähnyt eroja kavereiden perheissä, lisääntyvät herkästi lapsen omatkin huolet ja pelot, vaikka vanhemmat eivät eroaisikaan. Tällaisessa ympäristössä omien vanhempien riitelyä on varmasti pelottavaa seurata. Pelkojen ja huolien keskellä on rankkaa elää.
Miten avioero sitten vaikuttaa lapseen?
Erotutkimuksen uranuurtaja, psykologi Judith Wallerstein, seurasi erolapsia 70-luvulta 90-luvulle.
Havainto 1: Lapset eivät toipuneet eroista nopeasti
Jopa 25 vuotta avioeron jälkeen tutkimukseen osallistuneet kokivat huomattavaa epäonnistumisen, menettämisen, muutoksen ja konfliktin pelkoa.
Havainto 2: Erityisiä haasteita tutkituille tuli aikuisuudessa romanttisen parisuhteen muodostamisessa
”Vastoin pitkään vallinneita ajatuksia, avioeron suurin vaikutus ei ilmene lapsuudessa tai murrosiässä. Haasteet tulevat esiin aikuisuudessa, kun vakavat romanttiset suhteet tulevat keskiöön. Levottomuus johtaa huonoihin valintoihin ihmissuhteissa, kuten hätäiseen luovuttamiseen ongelmien ilmaantuessa tai ylipäätään suhteiden välttämiseen”, Wallerstein kertoo.
Havainto 3: Emotionaalisesti ero on lapselle varsin rankka kokemus, joka kestää aikuisuuteen
Wallerstein toteaa: ”Lapsien oli vaikeaa muistaa perhe ajalta ennen eroa. Eron jälkeisiltä vuosilta he kuitenkin muistivat tunteen hylätyksi tulemisesta vanhempiensa taholta – siitä että heidän painajaisensa oli käynyt toteen.”
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemä tutkimus vahvistaa kansainväliset tutkimukset.
Havainto 4: Eroperheiden nuoret ovat jatkaneet muita harvemmin opiskelujansa ja heidän aikuistumisvaiheensa on ollut kivuliaampi
Havainto 5: Nuorina aikuisina masennus oli yleisempää eron kokeneiden kohdalla. (Lue lisää tutkimuksesta täältä.)
Monia muitakin kielteisiä vaikutuksia on tullut esiin tutkimuksissa. Esimerkiksi havainto 6: Avioerolla on kielteisiä vaikutuksia koulumenestyksen, alkoholinkäytön tai vaikkapa yleisen terveyden suhteen.
Wallersteinin mukaan erolapsille kasvu on kiistämättömästi vaikeaa. Avioero satuttaa lasta ja sillä on pitkäaikaisia vaikutuksia läpi elämän.
Avioerot ovat vaiettu epidemia
Väestöliiton tilastot paljastavat, että avioerot ovat Suomen hiljainen epidemia. Vitsaus on vakava ja yleinen, mutta samalla aiheena kuitenkin niin herkkä, että siitä on helpompi vain vaieta. Vuosittain eroon päätyy 13000-14000 avioliittoa. Vanhempien ero koskettaa vuosittain n. 30 000 lasta ja nuorta. Lisäksi Suomen eronneisuusluvut ovat olleet EU:n korkeimpien joukossa 2000-luvulla.
Avioerot ovat erittäin monen lapsen elämää koskettava asia, joka aiheuttaa suurta kipua ja vahinkoa. Jospa avioliittojen kukoistuksen puolesta keskusteltaisiin samanlaisella intohimolla kuin varhaiskasvatuksesta. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta parasta on tarjota kestävä avioliitto ja rakastava koti.
Mediassa on paljon juttuja ”hyvästä erosta” ja siitä ”kuinka elämä jatkuu eron jälkeen”. Nostamme esiin henkilökuvia, joissa eronneilla vanhemmilla ”on hyvät välit toisiinsa ja lapsiinsa”. Nämä ovat tietysti hyviä asioita. On hyvä, että suhteet pysyvät hyvinä eronkin jälkeen ja että ihmiset ovat onnellisia. Mutta olisiko ollut kuitenkin parempi työstää ongelmia ja pysyä yhdessä?
Lasten kannalta ehdottomasti olisi. Onnetonkin avioliitto on lapselle todennäköisesti eroa parempi. Toimittaja Jani Parkkari viittaa Wallersteinin tutkimuksiin:
”Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.”
Sadat tutkimukset osoittavat, että avioero on lapsille selkeästi huono juttu. On tietysti hyvin vaikeaa kertoa, miten lapsille olisi käynyt, jos vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä. Ehkäpä lähimmäksi vastausta pääsi MIT:n ekonomisti Jonathan Gruber , joka selvitti asiaa tutkimalla muuttuneiden avioerolakien vaikutuksia Yhdysvaltojen eri osavaltioissa.
Gruber havaitsi, että erot yleistyivät lainsäädännön tehdessä eroamisesta helpompaa. Eronneiden lapset pärjäsivät huonommin koulutuksen, tulojen ja omien avioliittojensa näkökulmasta. Näiden lasten vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä, jos eroaminen olisi edelleen ollut vaikeampaa. Gruberin mukaan tämä osoittaa, että lapselle huono avioliitto on yleensä parempi vaihtoehto kuin avioero.
Hätähuuto sitoutumisen ja kestävän rakastamisen puolesta
Avioero ei ole ennalta määrätty kohtalo. Suuri osa suhteista voidaan pelastaa ja ne voidaan saada jopa kukoistamaan. Ihmisten omilla valinnoilla on valtavan iso merkitys. Rakastaminen on työtä ja vaivannäköä. Rakkauteen liittyy myös kärsimystä. Sitoutunut ja kestävä rakkaus on vaikeaa. Se on kuitenkin perusta hyvään elämään paitsi itselle, myös erityisesti lapsille.
Ensimmäinen avioliitto päättyy eroon noin 40 prosentin todennäköisyydellä . En usko, että 40 prosenttia avioliitoista on todella niin huonoja, että vain avioero on oikea ratkaisu.
On väärin asetella vastakkain avioero tai kylmä ja etäinen avioliitto. Omalla tekemisellä ja omilla valinnoilla voi vaikuttaa suhteen laatuun dramaattisesti. Kaikkea ei voida pelastaa, mutta hyvin paljon on tehtävissä. Avioerot ovat epidemia, jota vastaan tulee taistella. Tätä epidemiaa ei ehkä voida voittaa, mutta tilanne voi ainakin parantua paljon. Kestävät rakkaustarinat tekevät Suomesta paljon paremman maan.
Jos ero on kuitenkin tapahtunut, Wallersteinin mukaan on äärimmäisen tärkeää huolehtia lapsen suhteesta molempiin vanhempiinsa. Hyvä suhde vanhempiin on kriittinen osa lapsen ja teini-ikäisen tasapainoista kasvua. Tästä tulisi kantaa huolta myös erojen jälkeen.
Huono avioliitto voidaan kääntää upeaksi parisuhteeksi, tosin paljon työtä ja sitoutumista se vaatii.
Vanhemmat, pysykää yhdessä! Tehkää töitä suhteenne eteen. Rakastakaa myötä- ja vastoinkäymisissä, kuten aikoinaan lupasitte. Vaikeuksien keskellä (joita tulee takuulla ja paljon), älkää luovuttako vaan taistelkaa (oikeasti) kaikin voimin sitoutuneen rakastamisen puolesta.
Kestävä ja sitoutunut rakkaus on parasta, mitä voitte lapsillenne antaa – kunnes kuolema erottaa.
