Maamme sosiaaliturva on kriisissä. Siltä on loppumassa varat. Tämän päivän sosiaaliturvan tasoa pidetään yllä velkarahalla, jonka maksumiehet eivät ehkä ole vielä syntyneetkään. Voivatko hyveet olla muuttamassa tilannetta?
Viime vuosina on lähes päivittäin puhuttu hyvinvointiyhteiskunnasta ja sen tarjoamasta sosiaaliturvasta. Sosiaaliturva sellaisena kuin me sen piirissä eläneenä ymmärrämme, on aika nuori järjestelmä.
Tällä hetkellä koko sosiaaliturva on valtavassa kriisissä. Meillä Suomessa ja aika monessa länsimaassa on joukko tekijöitä, jotka horjuttavat sosiaaliturvaa. Aivan näinä vuosina on valtava eläkkeelle siirtymisen ajanjakso. Samaan aikaan on työvoimapula ja mikä hälyttävintä yhä vähemmän veronmaksajia nykyisen järjestelmän ylläpitämiseksi.
Miten tähän on tultu?
Jotta voimme nähdä laajemman kokonaisuuden, on asioita tarkasteltava pidemmältä ajalta.
Sosiaaliturvan taustaa
Sosiaaliturva perustui suurin piirtein seuraavalle pohjalle. Ihminen toimi kuten luonnossa moni muukin malli. Hän oli osa isompaa ryhmää, perhettä ja sukua. Vanhemmille lasten määrä, kovan ja ahkeran työn lisäksi, antoi mahdollisuuksia myös elämän jatkuvuuteen ja vanhuuteen.
Suvussa isovanhemmilla oli oma roolinsa ja tehtävänsä, parhaassa työiässä olevilla vanhemmilla omansa ja lapsilla omansa. Jokainen sukupolvi sai vuorollaan osakseen hoitoa, huolenpitoa ja eväitä aikuisuutta varten. Sen jälkeen sukupolvi toimi aktiivisesti pitäen muista huolta ja iän myötä sai ottaa löysemmin ja olla melko luottavaisella mielellä siitä, että heistä pidettäisiin viimeisinä elinpäivinään huolta.
Tämä sosiaaliturva on edelleen ainoa vaihtoehto useimmissa maissa. Se kestää parhaiten ihmiskuntaa kohtaavat suuret myrskyt.
Kuinka muuttumaton on nyky-yhteiskunnan tarjoama sosiaaliturva?
Kehittyneiden maiden sosiaaliturvaa voidaan kyseenalaistaa monella tavoin. Miten niin juuri yhteiskunnan on pidettävä kaikista huolta? Onko ylipäätään mahdollista pitää kaikista huolta sekä hyvinä että huonoina aikoina?
Kuinka pysyvää oli oman aikansa edistyksellinen Rooman sosiaaliturva? Rooman valtakuntaan kuuluvat yksittäiset valtiot saivat (EU:hun verrattavalla tavalla) ylläpitää osittain omia järjestelmiään ja mm. näin huolehtia kansansa hyvinvoinnista. Mutta tiedämme lukuisista tilanteista ja ajanjaksoista, jolloin koko Rooman valtakunta oli suurissa vaikeuksissa. Tämä taas vaikutti dramaattisesti yksittäisten valtioiden elinoloihin.
Mieleeni palautuvat myös muut yhteiskunnat, jotka suurten kriisien seurauksena lähes lakkasivat olemasta. Silloin katosivat eläkkeet ja kaikki muukin sosiaaliturva, aineellisesta hyvinvoinnista puhumattakaan. Ihmiset vajosivat suureen ahdinkoon, josta noustiin vapiseville jaloille ensisijaisesti lähiyhteisön tuen voimin. (Toki on muistettava, että maailmalla on tällaisiin reagoitu myös globaalisesti ja solidaarisuutta on löytynyt erilaisten mutta kuitenkin rajallisten avustusten muodossa.)
Varautuminen kriiseihin
Kaikki tietänevät käsitteen seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa vuotta. Muinaisessa Egyptissä toimittiin viisaasti niin, ettei koko kansa tuhoutunut koko maailmaa kohtaavan nälänhädän edessä. Yhteiskunnan johto teki viisaita päätöksiä kansakunnan pelastamiseksi.
Tämä malli on nykyäänkin tuttu: hyvinä aikoina kartutetaan varastoja ja rahastoja, joilla pyritään varmistamaan yhteiskunnan toimintojen jatkuminen huonoina aikoina. Käytännössä asiat ovat useimmissa maissa kyllä annettu ajautua tilaan, jossa huonoina aikoina otetaan velkaa ja hyvinä aikoina maksetaan sitä pois. Tällöin hyvinä aikoina ei enää todellisuudessa kartutetakaan varantoja, vaan joissakin tapauksissa velkaannutaan vain entisestään.
Joka päivä yhteiskunta ottaa velkaa juuri tämän saman päivän sosiaaliturvan ylläpitämiseksi tietäen varsin hyvin etukäteen, etteivät nykyiset työssäkäyvät veronmaksajat kykene koskaan maksamaan velkaa pois. Tämä velanotto ei edes takaa, että nykyinen sosiaaliturva on mahdollista muutamien vuosien päästä.
Kuvittele tilannetta, jossa joka päivä otat velkaa, jotta sinulla ja lapsillasi olisi mitä syödä. Mutta samalla tietäen, ettet ole itse maksamassa sitä pois, vaan sen maksavat lapsesi ja lastenlapsesi, jos heillä on millä maksaa. Millä he itse sitten vuorostaan ostavat omille lapsilleen ruokaa?
Eikö tämä kuulosta mahdottomalta? Kuitenkin vai yksi Suomen 200 kansanedustajasta olisi valmis radikaalisesti puuttumaan valtion velanottoon.
Esimerkki juutalais-kristillisestä sosiaaliturvasta
Juutalaisuudessa oli omat säädöksensä kansan sosiaaliturvan tukemiseksi. Alkukristilliset yhteisöt lisäsivät puolestaan omat ohjeensa.
Yhteisöjen tuli tukea esimerkiksi leskiä, joilla ei ollut muita huoltajia. Mutta jos leskellä oli lapsi tai lastenlapsia, tuli heidän oppia täyttämään velvollisuutensa vanhempiaan kohtaan. Tässä yhteydessä on käytetty myös ilmaisuina mm. korvattava vanhemmilleen heidän aikanaan tekemänsä vaivat/ maksamaan vanhemmilleen heidän hyvän työnsä.
Pääperiaatteena oli, että jokaisen oli pidettävä huolta perheeseensä kuuluvista. Tämä tarkoitti yleensä laajennettua perhettä (mm. isovanhemmat). On mielenkiintoista, että huolenpitoon liittyi myös murheen kantaminen omaisistaan.
Yhteisön oli yhteisesti pidettävä huolta sellaisista leskistä, jotka olivat vailla yhtään huoltajaa ja olivat yli 60 vuotiaita. Heillä piti olla hyvä ”työtodistus”, josta näkyi, että he olivat hoitaneet oman työnsä hyvin, kasvattaneet omat lapsensa ja kaikin tavoin toimineet yhteisössä vaikeuksissa olevien hyväksi.
Nuorempia leskiä ei otettu yhteisön sosiaaliturvan piiriin paristakin syystä. Ensiksi leskiä oli niin paljon, ettei yhteisön sosiaaliturva riittänyt kaikille leskille. Toiseksi, suruajan jälkeen, yleensä nuorten leskien mielenkiinto suuntautui uuteen avioelämään. Tällöin oli järkevää, että he jatkaisivat aktiivista työtä, eivätkä jäisi sosiaaliturvan ylläpidettäväksi. Pelättiin myös sitä, että liiallisen vapaa-ajan ja huolettomuuden vuoksi heistä tulisi laiskoja, juoruilevia ja muiden asioihin puuttuvia.
Yhteisön tarjoaman sosiaaliturvan rajoituksena oli myös se, että jos jollakin aktiivityöiässä olevalla oli kodissaan leski, oli hänen itsensä pidettävä leskestä huolta niin, ettei yhteisöä rasitettu.
Tämän sosiaaliturvan toteuttajille ja valvojille oli mm. seuraavanlainen ohje: ketään ei saanut suosia, vaan annettuja ohjeita tuli soveltaa puolueettomasti, eikä omien mieltymystensä mukaan.
Miksi kehittyneissä maissa sosiaaliturva on ulkoistettu yhteiskunnalle?
Syiden ja seurausten tarkempi analysointi vaatisi jo useamman artikkelin, joten esitän vain muutamia ajatuksia.
Varmaankin yhteiskunnan materiaalinen vaurastuminen on luonut edellytyksiä yhteiskunnan osuuden kasvattamiselle. Mutta samalla on tapahtunut asennoitumisen voimakasta muuttumista yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Yksilön oikeuksia ja vapauksia on laajennettu ja yksilön velvollisuuksia on siirretty yhteiskunnalle. Myös niin, että yksilön lisäksi pienten yhteisöjen kuten perheiden velvollisuuksia on vähennetty. Perheiden vastuun ulkoistamisesta oli mielenkiintoinen artikkeli Helsingin Sanomien 22.11.09 sunnuntain mielipidesivulla.
Em. materiaalinen vaurastuminen ja erityisesti sen yksisilmäinen tavoitteleminen, on luonut yhteiskunnan erilaisine säädöksineen ja lakeineen, jossa perinteisen ruohonjuuritason sosiaaliturvan harjoittaminen on vaikeaa. Tässä kehityksessä ovat kaikki olleet mukana, niin kansaa edustavat kuin heitä äänestäneetkin.
Mitä tekemistä hyveillä on sosiaaliturvan perustana?
Mitä hyveitä yksilöllä tulee olla, jotta hän voi olla mahdollisimman hyvin tukemassa ihmisten sosiaaliturvaa?
Jos olet työssäkäyvä aikuinen tai perheellinen, mieti mistä sinun tulisi vastata ja mitä edellytyksiä se sinulta vaatisi.
Jos olet nuori opiskelija ja perheetön, kartoita samoin oma alueesi.
Jos olet teini-ikäinen tai sitä nuorempi ja satut lukemaa tätä artikkelia, mieti omalta osaltasi mihin yhteisöön sinä kuulut nyt ja mitkä ovat sinun mahdollisuutesi vaikuttaa.
Kerrataan hyveet Hyvejohtajuus-kirjan (Providentia 2009) mukaan. Luettelen ne liitettyinä valmiuksiin ja kykyihin, joita tarvitaan sosiaaliturvan tukemiseksi.
Ihmisillä, joiden vastuulla on suunnitella ja toteuttaa yhteisön sosiaaliturvaa tulee olla viisautta tehdäkseen oikeita ja kestäviä päätöksiä. Samoin vanhemmat tarvitsevat viisautta ohjatakseen perheenjäseniään vastuulliseen ja kantavaan elämäntapaan.
Erityisesti kansakunnan päättäjät tarvitsevat rohkeutta valita oikean suunnan ja säilyttää sen eikä sortua epärealistisiin vaalilupauksiin, vaikka äänestäjät painostaisivatkin. Yhtä lailla vanhemmat tarvitsevat rohkeutta pitääkseen perheen kurssissa.
Sekä johtajat että vanhemmat tarvitsevat itsehillintää voidakseen toteuttaa kussakin tilanteessa rakentavimmat ja tärkeimmät toimenpiteet eikä antaa mielihalujensa ja tunteidensa viedä mukanaan.
Jokainen ihminen on jossakin määrin johtamisen kanssa tekemisessä. Tällöin on tietenkin olennaista, että toimii oikeudenmukaisesti. Oli kyseessä sitten vastuun ja oikeuksien jakaminen tai ottaminen.
Aikamme tarvitsee erityisesti sellaisia johtajia ja vanhempia, jotka eivät ole kyynisiä tai elämään leipäätyneitä, vaan kannustavat sekä itseään että lähimmäisiään suurisieluisuuteen. Suurisieluisuuden hyve auttaa tavoittelemaan aidosti hyvää ja jaloa perheen, lähiyhteisön ja ihmiskunnan parhaaksi.
Ihmisillä, joille on annettu valtaa, tulisi muistaa, että valtaa ei ole vallan vuoksi, vaan sen vuoksi, että sitä käytetään toisten hyväksi. Tässä nöyryyden hyve varjelee vapautumaan itsekeskeisyyden vaarasta.
Monien mielestä Pohjoismaiden tarjoama sosiaaliturva on maailman paras. Mutta eikö sellainen sosiaaliturva ole parempi, joka kestää suuretkin maailman muutokset?
Olennaista ei olekaan rakentaa jotain erityistä sosiaaliturvaa vaan kannustaa yhteisön jokaista jäsentä harjoittamaan hyveitä. Yhteisön jokaisen jäsenen hyveellinen toiminta luo parhaan sosiaaliturvan.
”Olennaista ei olekaan rakentaa jotain erityistä sosiaaliturvaa vaan kannustaa yhteisön jokaista jäsentä harjoittamaan hyveitä. Yhteisön jokaisen jäsenen hyveellinen toiminta luo parhaan sosiaaliturvan.”
Miten sitten itsekästä ihmistä kannustetaan harjoittamaan hyveitä?
Jeesusteluko auttaa?
Ihminen on oikeasti peto, jos se saa liberaalisti toimia, onhan se jo nähty historiassa. Tarvitaan yhteiskunta, joka pitää ihmiset aisoissa omassa karsinassaan. Eli nimenomaan pohjoismainen hyvinvointimalli.
Itsekästä on vaatia itselleen kaikki, eikä jakaa muille verotuksen ja sosiaaliturvan kautta. Mitään juutalaiskristillistä fasismia ei tarvita enää mihinkään. Ei sosiaaliturvaa pidä lähteä purkamaan, vaan kulttuuria. Kommunikointikulttuuria pitäisi muuttaa. Ihminen ei edes jaksa hyvinvointiyhteiskunnassa jos hän elää syrjäytyneenä. Miten sitten tutustut suomalaisessa kyräily/kateus kulttuurissa, jossa on outoa harrastaa small-talkia ja kaikki kääntyvät masentuneena sisäänpäin.
Kyllä nimenomaan erityinen sosiaaliturva tulisi luoda eikä purkaa.
Yhteiskunnan kansankoti turvaverkko, joka pitää työttömistäkin huolen. Ihmisistä itsestään on sitten kiinni, miten he suhtautuvat kanssaihmisiinsä. Pitäisikin kannustaa ihmisiä tutustumaan toisiinsa paremmin lisäämällä viihtyvyyttä kouluissa, työpaikoilla ja muissa sosiaalisissa paikoissa.
Sosiaaliturvan romuttaminen merkitsisi ennemmin tai myöhemmin sisällissotaa Suomen kaltaisessa epäsosiaalisessa valtiossa (punaiset, valkoiset). Sitten tarvittaisiin taas talvisotaa yhdistämään kansa ja viisaita päättäjiä rakentamaan uudestaan hyvinvointiyhteiskunta.
Hyvä kirjoitus. Tuli mieleen muutamia muita ajatuksia ja kommentteja joita tässä blogissa jo käyty läpi. Hyvä hallinto auttaa, muttei riitä. Sama voisi sanoa sosiaaliturvasta.
Täällä Itä-Afrikassa on paljon esimerkkejä rakenteista, hallinnoista, sosiaali- ja terveysturvista ja oikeuksista, jotka näyttävät hyvältä paperilta, mutta käytännössä ontuvat pahasti. Täällä ongelmana on korruptio. Hyvän hallinnon saavuttaminen pitää mielestäni sisällään suuren määrän ”asennekasvatusta”.
Luulen, että sama voisi päteä sosiaaliturvan kanssa. Eiköhän tässäkin artikkelissa ollut kyse juuri tästä. Toimivan sosiaaliturvan vahvistamisesta, eikä romuttamisesta.
Kiitos Laku-Pekalle ja Dannylle tärkeiden asioiden korostamisesta.
Jos sosiaaliturva on seurausta ihmisten asenteista, niin kumpi on kestävämpää: rahoittaa sosiaaliturvaa vain velkarahalla vai vaikuttaa ihmisten asenteisiin niin, että sosiaaliturvan rahoitus toteutuu suuremmalla ihmisten osallisuudella ja pienemmällä velkarahalla?
Sosiaaliturvaa tulee rakentaa kestävälle pohjalle.
Kaikki eivät sitä usko mutta asiat ovat jotakin ensin ihmisten ja kansakuntien henkisessä tilassa ja sitten tulevat näkyväksi käytännössä.
Yhteiskunnan sosiaaliturva heijastuu vallitsevasta henkisestä tilasta.
Erittäin hyvä kysymys: Miten itsekästä ihmistä kannustetaan harjoittamaan hyveitä? Jeesustelu, sellaisena kuin minä sen ymmärrän, ei todellakaan auta. Hyvejohtajuus-kirjassa on useita esimerkkejä voimakkaista, rohkeista ja oikeudenmukaisista ihmisistä, jotka saivat paljon hyvää aikaan myös ihmisten sosiaaliturvan alueella. Hyveiden harjoittamisessa ei ole kyse mistään pehmoilusta tai pullamössöstä.
Onko ihminen peto? Ihmisellä on vapaa tahto ja ihmisessä on paljon hyvää mutta myös paljon pahaa. Laki ja pelisäännöt tulee olla, mutta ei pelkällä ulkoapäin käskyttämällä toteuteta ihmisyyttä. Onhan se nähty kautta historian.
Ihminen tulee totuttaa pienestä pitäen oikeaan suuntaan, josta hän ei poikkea vanhanakaan. Tottumus kun on toinen luonto. Hyveiden harjoittamisella vaikutetaan juuri tähän ihmisen luontoon, luonteeseen.
Oikaiskaa jos olen väärässä. Pohjoismainen hyvinvointi sosiaaliturvineen ja paljolti koko länsimainen hyvinvointi pohjautuu juutalaiskristilliselle perinteelle. Ei tässä fasismista ole kyse.
Mainitsemani esimerkki leskien sosiaaliturvan järjestämisestä oli eräs ensimmäisistä sosiaaliturvan toimista.
Onhan niitä yhteiskuntia vieläkin, joissa ihmisen elämää ja kärsimyksiä pidetään kohtalona tai unena, jolle muiden ei tarvitse tehdä mitään. Kansojen sisäinen kahtiajako rikkaisiin ja köyhiin näyttää olevan sitä suurempi mitä kauempana ihmiset ovat kristillisestä perinteestä. Tämä kahtiajako kiihtyy nyt kovaa vauhtia myös ns. perinteisissä kristillisissä valtioissa. Tämä siis kertoo kansakunnan henkisestä tilasta.
Kyse on yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien suhteesta yhteisön oikeuksiin ja velvollisuuksiin.
Olen samaa mieltä siitä, ettei sosiaaliturvaa tule purkaa – mutta jos kaikki tehdään velkarahalla, niin silloin sosiaaliturva ei tule pysymään. Olen samaa mieltä, että veroja tulee käyttää tasaamaan hyvinvointia: ”Toisten yltäkylläisyys tulisi käyttää puutteellisten hyväksi niin että, joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut.”
Kommunikointikulttuurin muutos toisi varmasti hyvinvointia. Sehän ei ole varsinaisesti rahasta kiinni vaan ihmisistä siinä missä muutenkin hyveellinen elämä, samoin kuin mainitsemasi ihmisten suhtautuminen kanssaihmisiinsä. Juuri tästä on myös kyse hyveiden harjoittamisessa.
Painotus tulisi olla kansakunnan henkisen tilan kehittämisessä, josta seurauksena ei voi olla muuta kuin parempi ihmisten hyvinvointi ja sosiaaliturva.
Varmasti sosiaaliturvan romuttuminen saisi aikaan katastrofin. Tästä on myös eduskunnan puhemies varoittanut sanoessaan, että nyt laman aikana tulee pitää huolta heikommin pärjäävistä, mutta samalla hän on varoittanut valtion liiallisesta velkaantumisesta.
Siinä kun lopputulema voi olla yhtä katastrofaalinen.
Itä-Saksa taisi olla sosiaalinen mutta unohti realiteetit ja lakkasi olemasta heti suurten 40. vuotisjuhlien jälkeen. Kyllä varmaan tarvittaisiin jotain, mutta ei talvisotaa, yhdistämään kansaa jo nyt ja viisaita päättäjiä rakentamaan parempaa sosiaaliturvaa.
Eikö Suomi saisi laihoina vuosina ottaa velkaa ja rahoittaa sosiaaliturvaa ja sitten lihavina vuosina maksaa velkaa takaisin.
Kyllä velkarahaa voi käyttää häpeilemättä. Suomellahan oli aaa-luokan luottotakuukin.
Ongelma voi tulevaisuudessa olla se, että mistä Suomi saa rahaa. Suomi on pieni maa, jossa on jotain teollisuutta, mutta globaalissa kilpailussa jossain vaiheessa yritykset siirtävät tuotantonsa halvan työvoiman maihin. On silti kyseenalaista voittavatko yritykset tässä mitään pidemmällä aikavälillä. Onko toisaalta mahdollista vaatia yrityksiltä jotain ”isänmaallista” moraalia. Mielestäni ei. Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa lain puitteissa. Tämä koko liberaali kapitalismi perustuu sille, että yritys voi tehdä mitä vain kunhan se tuottaa voittoa. Tästä tietenkin seuraa paheiden tuotteistaminen ja korruptio. Nykymaailmassa ei ole juutalaiskristillisiä arvoja kuin näennäisesti näinhän on ollut aina ennenkin ja koko elämää pyörittää raha. Sitten vasta kun rahaa on, voidaan keskittyä muihin paheisiin.
Joku Amerikan kaltainen supermahti voi ottaa äärettömästi velkaa, koska sotilaallinen ylivoima ikään kuin takaa sen ettei kukaan voi periä lainaa siltä. Miten Suomi sitten pärjää, jos kaikki yrityksetkin lähtevät täältä. Luultavasti parempiosainen kansanosa, (jota on enemmistö vielä suomalaisista) vaatii sosiaaliturvan leikkauksia ja pitää hyvinvointimallia liian kalliina. Kun raha määrää kaiken, ollaan tultu eräänlaiseen taloudellisliberaaliin fasismiin.
Eli periaatteessa ne ihmiset joilla ei ole rahaa ovat ”turhia”.
Eikö juutalaiskristillisessä perinteessä myös jätetä köyhät marginaaliin. ”Köyhät teillä on aina keskuudessane”
Ongelma ei ole se, että rahaa puuttuisi vaan se miten se jaetaan.
En kannata missään nimessä kommunismia, mutta kyllä kaikille tulisi olla asunto ja juomavesi ihan ihmisarvon takia. Se ei voi maksaa liikaa.
Mielestäni Suomella ei ole mitään hätää. Suomen ongelma on valtavat tulonsiirrot köyhiltä rikkaille joita on tehty vaivihkaa n.20 viimeistä vuotta. Lopulta tämä johtaa siihen että joillakin on kaikki ja toisilla ei-mitään. Talousfasistit ovat tietenkin mielissään ja syyttävät köyhiä siitä, että he ovat laiskoja vapaamatkustajia ja sosiaaliturvan hyväksikäyttäjiä. Toinen perustelu on kalvinistinen amerikkalaistyylinen: maallinen menestys on merkki Jumalan suosiosta.
Suomi voisikin aloittaa tulonsiirrot parempiosaisilta köyhille kuitenkin niin että varsinkin vaativa ja välttämätön työnteko (lääkärit, poliisi) olisi ehdottomasti kannattavaa.
En usko, että Suomi tarvitsee mitään yhdistävää voimaa. Viisaita päättäjiä tuskin Suomi enää saa. Idividualistisessa kulttuurissa
kaikki sysätään yksilön vastuulle. Toisaalta näin onkin. On itsestä kiinni miten asioihin suhtautuu. Länsimaat amerikkalaistuu. Yhteiskunnan tulisi tällöin luoda mahd. hyvät ja oikeudenmukaiset puitteet sekä auttaa syrjäytyneitä.
Jos yhtiskunnan hekinen tila on huono se kertoo lähinnä ihmisten omista kovista arvoista ja toisaalta median luomasta yltiönegatiivisesta harhasta sekä siitä, että ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa kommunikoida keskenään tyydyttävästi.
Toisin sanoen hyvinvointiyhteiskunnassa ei ole vikaa vaan kulttuurissa ja ihmisissä. Tätä ei mielestäni pidä muuttaa sekaantumalla hyvinvointiyhteiskunnan rakenteisiin vaan yksinkertaisesti ihmisten tulee olla itse aktiivisia ja löytää onni jostain muusta kuin rahasta. Rahaan, kilpailuun ja menestykseen perustuva yhteiksunta tekee tämän tietysti mahd. vaikeaksi.
En usko, että se on mahdotonta.
Hyvä kirjoitus, mielestäni on erittäin asiallista puhua hyveistä ja muistuttaa perheen tärkeydestä, kun käsitellään sosiaaliturvaa ja sen ongelmia. Suomessa ja oikeastaan kaikissa ns. kehittyneissä maissa on sosiaaliturvajärjestelmä vaikeuksissa. Eläkkeitä luvataan maksaa enemmän kuin tulevaisuudessa pystytään, ja tämän voi varmaksi laskea jo tänään. Voidaan esittää monia syitä, mikä tähän on johtanut, mutta ei oikeastaan mitään helppoa tapaa ratkaista ongelma.
Ongelma on ollut nähtävissä pitkään ja siihen tosissaan tarttuminen nykyisissä poliittisissa oloissa ilmeisesti mahdotonta, joten toiveajattelu saa pitää suurinta osaa kansasta hallussaan. Kansakunnan, sekä valtion että yksityisten, lyhytnäköinen ajattelu ja velkaantuminen jatkuu.
Vastuullisten kansalaisten pitääkin jollakin tapaa alkaa varautua siihen, ettei valtiolta sosiaaliturvaa tai eläkkeitä saa siinä määrin kuin nykyään luvataan. Tässä auttaa keskittyminen hyveiden kehittämiseen ja henkinen valmentautuminen siihen, että työskentelee jollakin tavalla niin kauan kuin työkykyä on. Perhe on aina ollut ja on vastaisuudessakin sosiaaliturvaa parhaasta päästä, kunhan tämä lyhytaikainen sosiaalinen kokeilu nimeltä hyvinvointivaltio on jäänyt historiaan.
Hyvejohtajuuden kaltainen kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen perustuva ajattelu sopii erittäin hyvin hyvinvointivaltion jälkeiseen aikaan, jossa työn ja perheen yhteiskunnallinen merkitys muuttuvat nykyisestä.
Ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleeni Hyvejohtajuus- kirjasta, oli että siinähän on kyse vanhan ajan satujen hyvien kuninkaiden arvomaailmasta! Sadut ovat siis syvemmin totta kuin moni ajattelee..
Tilasin toimittajana kirjasta arvostelukappaleen, myöhemmin siis syvällisemmin itse kirjasta!
Kun tarkastellaan Suomen tai muiden valtioiden velkaantumista, mukaan lukien suurvalta Yhdysvallat, voidaan huomata monia mielenkiintoisia kytköksiä. Ketkä ja/tai mitkä valtiot ovat olleet luotottamassa ketäkin. Ei ole ollut olemassa yhtään supermahti valtiota, joka olisi pysynyt pystyssä loputtomiin.
Kun puhutaan juutalaiskristillisistä periaatteista tai paremminkin alkukristillisten yhteisöjen periaatteista, kannattaa tutustua niiden historiaan. Olen samaa mieltä siitä, että periaatteet esiintyvät nyky-yhteiskunnassamme aivan liikaa vain näennäisesti. Itse asiassa monet, jopa länsimaisten valtioiden terroristijärjestöiksi nimetyt järjestöt, toteuttavat ruohonjuuritason sosiaaliturvaa.
Tulonsiirrot esim. verotuksen avulla noudattavat kristillisiä periaatteita, joita on mm: ”Toisten yltäkylläisyys tulisi käyttää puutteellisten hyväksi niin että, joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut.”
Nyt on tullut päivänpolitiikkaan mielenkiintoisia avauksia työnjakamisesta ja kaikkein rikkaimpien verotuksen määräaikaisesta korottamisesta.
Toki, niin kuin kirjoitat, yhteiskunnan henkisen tilan lähtökohtana on yksilön henkinen tila. Tähän nyt julkisuudessa vaikutetaan mm. mainitsemasi median yms. kautta. Käydään keskustelua vapaamatkustajista, sosiaaliturvan hyväksikäyttäjistä jne. Näin haetaan yksilöiden kautta enemmistön suosiota päätettäville käytännön toimille koskien mm. verotusta, sosiaaliturvaa jne.
Yksilön ja yhteiskunnan kannalta sosiaaliturvaan, verotukseen ja muihin liittyvät päätökset ovat sitä helpompia mitä yhtenäisempi kansakunta on. Kansakunta, joka riitaantuu itsensä kanssa, ei voi pysyä pystyssä.
Tässä mielessä tarvittaisiin ns. talvisodan henkeä. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita.
Laku-Pekka, kirjoitit viimeisessä kappaleessasi, että ihmisten tulisi itse olla aktiivisia ja löytää onni jostain muusta kuin rahasta. Vaikka rahaan, kilpailuun ja menestykseen perustuvassa yhteiskunnassa se on vaikeaa.
Kirjoitit, että et usko, että se on mahdotonta.
Miten mielestäsi se on mahdollista?
Hei Matias. On hyvä kuulla sinusta jälleen.
Olemme Suomessa vielä sellaisessa lintukodossa, ettemme aina tiedä millaisia sosiaaliturvan muutoksia on muualla. Perheillä ja suvuilla on aina ollut ja tulee olemaan suuri merkitys.
Toivon, että meidän pohjoismainen malli ei muuttuisi katastrofin kautta, vaan että siitä voitaisiin hallitusti kehittää parempi ja kestävämpi malli. Mutta sen toteuttaminen edellyttää ihmisiltä hyveitä.
Hyvejohtajuuden kaltainen kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen perustuva ajattelu sopii erittäin hyvin jo tähän aikaan.
Hei Tuula-Maria,
jään mielenkiinnolla odottamaan ajatuksiasi hyveistä ja hyvejohtajuusmallista.
”…lyhytaikainen sosiaalinen kokeilu nimeltä hyvinvointivaltio…”
Heh. Hauskan rohkea ilmaus…
Jason,
voin vielä mennä astetta pidemmälle ja sanoa, että hyvinvointivaltio, eli julkinen koulutus, taloudellinen tuki yksinhuoltajille ja kaikille yhteinen eläkevakuutus on ollut tarkoituksellinen keino päästä eroon porvarillisesta yhteiskunnan ydinperhekeskeisyydestä, kasvatusihanteista ja hyveistä, joista tärkeimpiä oli itsehillintä (säästäväisyys). Kulutusjuhlat ovat olleet yhteiskunnan kokonaisvaltainen transformaatio.
Kyllä minäkin toivon että Suomessa saataisiin aikaan jokin hallittu muutos kestävämpään malliin, mutta ihan oman mielenrauhan kannalta on parempi ottaa etäisyyttä kun valtio (puhumattakaan kunnista) velkaantuu 10 miljardin euron vuosivauhtia ja pääministeri vakuuttaa, että mistään ei säästetä. Voi olla että hallituspuolueet yrittävät taktisesti venyttää säästöt 2011 eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. Eli toivo hallitusta muutoksesta on vähän kaksipiippuinen juttu, kun pitää toivoa että Vanhanen valehtelee kansalle eikä oikeasti ole niin toivoton talousasioissa kuin vaikuttaa.
Olet oikeassa: ”Kulutusjuhlat ovat olleet yhteiskunnan kokonaisvaltainen transformaatio.”
Mutta tästä en ole varma, vaikka argumentti onkin minulle tuttu: ”Julkinen koulutus, taloudellinen tuki yksinhuoltajille ja kaikille yhteinen eläkevakuutus on ollut tarkoituksellinen keino päästä eroon porvarillisesta yhteiskunnan ydinperhekeskeisyydestä, kasvatusihanteista ja hyveistä.”
Kuka on tässä subjekti? Jos kyseessä on tarkoituksellinen keino, on sillä oltava tekijänsä.
Entä mitä näyttöä asiasta on?
No yleisellä tasolla voidaan sanoa, että ”yksilön vapauttaminen yhteiskunnasta”, eli perheen ja työelämän vaatimuksista ja epäonnistumisen riskistä sosiaalisessa elämässä on ollut yleinen vasemmistolainen teema, mm. Rousseau ja Marx ovat kehittäneet näitä teemoja. Karkeimmillaan kyse on siis ollut siitä, että on vedottu yleisön laiskuuteen ja kateuteen ja luvattu ihmemaata. Uudemmista nimistä voi mainita Frankfurtin koulukunnan, jossa mm. Herbert Marcuse ja Erich Fromm yhdistelivät Marxin oppeja Freudiin.
Marx oli Suomessa varmasti luetuin yhteiskunnallinen ajattelija 1960-80, joten jotakin tästä voi olettaa päätyneen sen ajan yhteiskuntapolitiikkaan.
Sitten on taas se kysymys, miten tällaisen asian voi näyttää. Tuskin kannattaa etsiä salaliittojen kirjallisia dokumentteja. Mutta jos puhuu vaikka henkilökohtaisista tarinoista, Olof Palme voisi olla hyvä esimerkki. Ruotsalaisen yläluokan poika ryhtyi maailmanvallankumoukselliseksi, ja sosialidemokraattien johtajana halusi käyttää ruotsalaista politiikkaa koko maailman ongelmien ratkaisemiseen. Ruotsalaisessa kansankodissa piti näyttää ’kolmas tie’ Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton järjestelmien puolivälistä ja kehitysavulla piti ratkaista kolonialismin aiheuttamat ongelmat. Tämä oli Palmen mielestä varmasti paljon jännempää kuin toimiminen vakuutusyhtiön toimitusjohtajana isänsä tapaan. Palmen vastustajat ja siis este maailmanpolitiikan parrasvaloissa paistattelulle ja uuden ihmisen luomiselle olivat konservatiivit, joiden asemaa horjuutettiin sitten kaikin mahdollisin keinoin, niin kuin politiikassa vain voidaan tehdä.
Mielenkiintoinen juttu, kiitos!
Tulipa mieleen, kun oli keikkareissulla poikkeuksellisesti aikaa käväistä kaupassa (lue: ostohelvetissä), että mitä ihmettä me kaikella tällä krääsällä edes teemme? Kuka tarvitsee joka joulu uusia turhakkeita kaappien täytteeksi!? Ei ne pari -kolme vuotta vanhat villapaidat ole vielä ehtineet kulahtaa kun niitä on kaapin täydeltä varaa valita, ja taas pitäis kauppiaiden mieliksi uusia ostaa.
Mun pointti; less is more. Joku 50-luvun elintaso riittäisi ihmisille aivan mainiosti. Parempi olisi kuluttamisen sijaan keskittyä olemaan läheistensä ja ylipäänsä ihmisten kanssa. Materia ei oikeasti ole tietyn tason saavuttamisen jälkeen enää tärkeää onnen kannalta mutta ihmissuhteet ovat.
Sosiaaliturvaa ei silti pidä romuttaa -mutta todella rikkaiden pitäisi itse ymmärtää missä se onni oikein on, ja vapaaehtoisesti ruveta enemmän luopumaan maallisesta hyvästä todella tarvitsevien avuksi.
Olen samaa mieltä siitä, että ilman hyveitä tässä ei onnistuta.
”Eli toivo hallitusta muutoksesta on vähän kaksipiippuinen juttu, kun pitää toivoa että Vanhanen valehtelee kansalle eikä oikeasti ole niin toivoton talousasioissa kuin vaikuttaa.” Matias, aika paha… 🙂
Pilvi, kuulin huhua että meillä olisi tulossa filosofin vieraskynäkirjoitus, joka käsittelee juuri mainitsemaasi teemaa: mikä rooli kulutusorgioilla on hyvinvointivaltion taantumisessa pahoinvointivaltioksi…
Tässä pari linkkiä toisenlaisista sosiaaliturvista kuin mihin Suomessa on totuttu…
Oma koti.
Lasten koulutus.