Jalkapallo tarjoaa erinomaisia esimerkkejä yksilöllisten hyveiden ja yhteisöllisten järjestelmien keskinäisten suhteiden pohtimiseen.
Seuraan mestaruussarjan ottelua. Tilanne on ensimmäisen puoliajan jälkeen erittäin tasaväkinen, vaikka vieraileva joukkue johtaa 1 – 0. Ottelu on ollut melko puhdas muutamaa tahatonta rikettä lukuun ottamatta.
Alkaa toinen puoliaika. Kotijoukkue ottaa ohjat käsiinsä ja painostaa voimakkaasti, joka johtaa nopeasti tasoitukseen. Tilanne on 1 – 1.
Nyt kotijoukkueella on hyvät mahdollisuudet mennä johtoon. Nopean avauksen jälkeen yksi sen pelaajista on pääsemässä puolustajien välitse läpi, mutta puolustajat tönivät hänet nurin. Seuraa vapaapotku.
Potku epäonnistuu ja tilanne raukeaa.
Ei aikaakaan kun jo uusi nousu tulee vasenta laitaa ylös. Vastapuolen pelaaja heilauttaa kädellään pallon pois. Tuomarit eivät näe tapahtunutta eivätkä myöskään katkaise peliä. Kotijoukkueen pelaajat protestoivat — tuloksetta.
Vierasjoukkue saa pallon haltuunsa ja aloittaa nopean hyökkäyksen. Eräs kotijoukkueen protestoineista pelaajista ryntää päin hyökkäävää pelaajaa sillä seurauksella, että tämä kaatuu pahannäköisesti ja jää makaamaan valittaen ja selkäänsä pidellen.
Tuomari viheltää pilliinsä ja nostaa taskustaan punaisen kortin. Pelaajat protestoivat, katsojat huutavat. Toisten mielestä keltainen kortti olisi riittänyt. Kotijoukkueen valmentaja huutaa kentän laidalta pelaajiaan tukkimaan suunsa vihellyksen jälkeen ja keskittymään pelaamiseen.
Punaisen kortin saanut pelaaja poistuu vaihtoaition kautta suihkuun.
Vierasjoukkue tekee johtomaalin osan kotijoukkueen pelaajien vielä protestoidessa.
Valmentaja saa kuitenkin joukkueensa jälleen keskittymään pelaamiseen. Rivit saadaan kuntoon ja peliä jatketaan kurinalaisesti yhtä pelaajaa vähemmällä. Muutos tuottaa tulosta, ja toisen puoliajan jälkeen joukkueet poistuvat stadionilta tasatuloksella 2–2.
Pelin jälkeen keskustelin punaisen kortin saaneen pelaajan kanssa. Kun kysyin häneltä tilannetta, hän kertoi olleensa ehkä ylilatautunut päästessä toisella puoliajalla vaihtopenkiltä kentälle.
Hän noitui tuomarin päätöstä vaikka myönsi, että oli tahallisesti kaatanut toisen pelaajan. Hänen mielestä keltainen kortti olisi riittänyt. Hän tiesi etukäteen, että ainakin keltainen kortti tulee, mutta siitä huolimatta päätti kampittaa pelaajan.
Ratkaisu oli huono pelaajan itsensä ja joukkueen kannalta.
Jälkeenpäin pelaaja analysoi tapahtunutta ja lähetti valmentajalleen anteeksipyynnön. Valmentaja hyväksyi anteeksipyynnön ja kehotti pelaajaa osallistumaan aktiivisemmin harjoituksiin ja pelaamaan alemman tason ottelu ennen paluuta avauskokoonpanoon.
Eräänä iltapäivänä samaisen kotijoukkueen nuorukaiset päättävät lähteä harjoittelemaan lähikentälle. Samaan aikaan kentällä on junioreiden harjoitukset. Kenttä on täysikokoinen nurmikenttä. Juniorit käyttävät vain neljättä osaa kentästä. Nuorukaiset menevät potkimaan palloa kentän yhteen kulmaukseen.
Junioreiden vanhemmat kerääntyvät keskelle kenttää rinkiin niin, etteivät nuorukaiset pääse pelaamaan.
Vanhemmat pyytävät nuorukaisia poistumaan tai maksamaan 50 euroa, sillä he ovat varanneet kentän ja maksaneet siitä vuokran.
Kun nuorukaiset, joilla ei ole rahaa, eivät halua maksaa lyhyestä palloiluhetkestään, vanhemmat alkavat uhkailla.
Nuorukaiset poistuivat kentältä.
Kukaan ei käyttänyt koko kenttää. Kukaan ei siitä hyötynyt.
Urheilulajeissa kuten kaikissa muissakin ryhmien ja yhteisöjen toiminnoissa on omat sääntönsä, jonka mukaan ne toimivat. Säännöt on tehty sitä varten, että toiminta olisi mahdollisimman sujuvaa ja oikeudenmukaista.
Tarkoitus on pelata ja toimia sääntöjen mukaan. Ikävä kyllä usein ei toimita näin. Tilanteissa, joissa oma etu on uhattuna, toimitaan usein varsin lyhytnäköisesti. Pyritään pelaamaan sääntöjen puitteissa, mutta samalla etsitään keinoja, joilla voitaisiin kiertää sääntöjä.
Pelatessa saatetaan odottaa vain keltaista korttia ja yllätytään, jos tulee punainen kortti.
Usein tällaista toimintaa perustellaan realiteeteilla, mitä se tarkoittaakaan. Tässä tilanteessa on epäonnistuttu realiteettien määrittelyssä, koska ne on asetettu lyhyen aikavälin hyödyn saavuttamiseksi.
Tämä on kaukana suurisieluisuudesta, joka toimisi joukkueen todellisen ja pitkäkestoisen yhteispelin hyväksi ja tukisi sitä. Olennaista on se, onko kysymyksessä joukkueen yhteispeli vai oma irtiotto joukkueesta. Yhteispelille on aina oltava ehdot ja selvitettävä onko edellytyksiä niiden täyttämiseksi.
Usein saattaa käydä niin, että joukkueen jäsenet eivät aina ansaitse jäseniensä tukea. Jos tässä tilanteessa heitä ei tueta, niin mitä siitä seuraa?
En ota kantaa EU:n olemassaoloon. EU-joukkueen jatkomenestys vaatii, että se määrittelee tarkemmin ehdot ja edellytykset, jotka ovat olennaisia menestyvälle joukkueelle — ja pitää niistä kiinni.
Määrittele edellytykset menestyvälle joukkueelle:
- Miten niihin liittyvät yhteiset päämäärät ja säännöt?
- Mitä tekemistä on jokaisen jäsenen henkilökohtaisella kehittymisellä ja kasvulla?
- Mikä merkitys päätöksiä tehtäessä on oikeudenmukaisuudella ja käytännön viisaudella?
- Tarvitaanko rohkeuden lisäksi itsehillintää? Mitä se tarkoittaa käytännössä?
- Tukeeko joukkueen menestystä sen jokaisen jäsenen nöyrtyminen yhteisiin sääntöihin?
- Mikä merkitys on jokaisen jäsenen pyrkimyksellä erinomaisuuteen ja kunkin jäsenen kannustamiseen?
Ilman näitä ei ole odotettavissa joukkueelle pitkää toimintakautta. Epäonnistumisten ja umpikujan jälkeen vaihtoehtoina on joko luovuttaa tai palata tarkistamaan (tai luomaan ensimmäistä kertaa) perustukset, johon kaikkien mukaan lähtevien yksilöiden on sitouduttava ja rakennettava toimintansa.
Muuten tilanne muistuttaa satua keisarin (lue: Euroopan Unionin) uusista vaatteista, joita ei ollut. Kaikki sivullisetkin sen näkivät ja ymmärsivät, mutta kukaan muu ei sanonut mitään paitsi tavallinen ja aikuisiin verrattuna yksikertainen lapsi.