Ripaus harkitsevuutta

Mitä on aito harkitsevuus? Miten se esimerkiksi eroaa impulsiivisuudesta? Harkitsevuus on hyve, ja kuten kaikki hyveet, myös sitä voidaan kehittää — jopa vanhemmalla iällä.

Suomalaisia voitaisi kai keskimäärin kuvailla harkitsevaksi kansaksi? Emme ole joka välissä laajentamassa valtion rajoja eikä presidenttimme viljele asiattomuuksia. Niin politiikassa kuin lainsäädännössäkin edetään varovaisin askelin. Kenenkään pää ei meillä putoa aiheetta tai aiheesta.

Maltillisesti olemme myös tarkastelleet markkinataloutta. Vaikka yhden käden sormilla voi kansalaiset nimetä globaalit lippulaivamme, niin eipä meillä myöskään hävetä perusterveydenhuollon puutteesta.

Pois meistä ranskalainen kansalaiskurittomuus ja impulsiivisuus. Vanhan valtaus tapahtuu korkeintaan kerran 40. vuodessa ja se toinenkin kerta symbolisesti.

Kansainväliset luennoitsijat saavat hämmästyksekseen odotella harkitsevan kuulijakunnan kysymyksiä, toisinaan aivan valomerkkiin asti. Hiljaisuus on käsite, jota avataan ulkomaalaisille oppaita myöten. Turha odottaa kiihkeää debatointia tai ennenaikaista hehkutusta niin ykstiyiseltä kuin julkiselta taholtakaan, arviomme ovat varovaisia.

Viljelemme näennäistä harkitsevuutta tihkuvaa perinnekieltäkin: ”Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa” ja ”Se jolla onni on se onnen kätkeköön”.

Odotamme kärsivällisesti muiden maiden pelinavausta ja sitten vilkuilemme syrjäsilmin Ruotsia. Ulkopuolinen voisi ajatella kansaamme passiiviseksi, jopa apaattiseksi, mutta suomalainen tietää, että ”tyhmiä kysymyksiä ON olemassa”, joten vaikeneminen on kultaa.

Tällaisen harkitsevuuden ulkoasuun kätkeytyy hivenen alemmuutta ja ripaus ylemmyyttä.

Antaa tekojen puhua puolestaan?

Uusi aika, uudet foorumit ovat paljastaneet, ettei kansamme viileä hiljaisuus aina kielikään ajatus-deprivaatiosta. Muun muassa Internet on sanottanut ja valottanut kansamme hiljaista mieltä, pinnan alla toisinaan porisevaa painekattilaa.

Viimeksi tätä mielipiteiden tulvaa on puitu Nina Mikkosen kotiäitiyden puitteissa. Tuhannet ihmiset lähtivät liikkeelle nimimerkit suhisten. Rouva Mikkosen esiintyminen sohaisi syvät aggressiot esiin kuulijoissa, jopa pelottavalla tavalla.

Alatyylinen uho ja uhkailu ei tässä jäänyt valitettavasti muutaman häiriintyneeksi luettavan tilille. Surullista on, että kansamme ei ainoastaan uhoa vaan faktisesti keikkuu kärkisijoilla Euroopan Unionin väkivaltatilastoissa. Kenties hitautemme ja hiljaisuutemme ei aina olekaan harkitsevuutta.

Harkitsevuuden hyve

Harkitsevuus on viisauden hyveen kulmakiviä. Ilman harkitsevia sanoja ja tekoja ei ole laadukasta ja tuloksellista johtamista, ei tervettä työyhteisöä.

Suomessa työpaikkakiusaamista tapahtuu enemmän kuin muissa EU-maissa, sekä eurooppalaisten että kotimaisten työolotutkimusten mukaan. Voisiko olla, että suomalaisilta sittenkin puuttuvat harkitsevat sanat ja teot?

Pyrin tässä kirjoituksessa avaamaan harkitsevuuden käsitettä ja herättämään keskustelua siitä, mitä osaa harkitsevuudessa erityisesti suomalaiset johtajat voisivat kehittää.

Ei pelkkää hiljaisuutta

Aito harkitsevuus ei rajoitu hiljaiseen vetäytymiseen. Harkitsevuuden kontrastia voidaaan hakea impulsiivisuudesta; emotionaalisen kipinän herättämästä ajattelu- ja toimintatavasta. Joskin impulsiivisuus ei ole täydellinen vastakohta harkitsevuudelle.

Harkitsevuus huomioi välittömän emotionaalisen viestin peilaten sitä aisti-informaatioon reaalimaailmasta ja ajattelun prosessoinnin välityksellä menneestä sekä nykyhetkestä ja sijoittaa tätä yhteenvetoa tulevaisuuteen. Harkitsevuus siis punnitsee aisti-, tunne- ja ajatusinformaation kautta vaihtoehtoisia tulkintoja, toimintatapoja sekä niiden seurauksia.

Harkitsevuuden peilinä toimivat yksilön arvot. Aatemaailma nostaa arvomaailman, tiedostettuna tai tiedostamattomana. Mitä tietoisempi yksilö on arvomaailmastaan, sitä paremmin hän kykenee testaamaan arvojen toimivuutta, pysyvyyttä ja tuloksellisuutta lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä, yksilö- ja yhteisötasolla. Viisaat arvot ovat kestäviä arvoja, ikuisia.

Harkitseva asettuu tarkkailijan asemaan

Harkitsevuuden asemassa asetutaan ikäänkuin ulkopuolisen seuraajan asemaan. Emotionaalisen viestin merkitystä ja yhteyttä nykyhetkeen on tärkeää tietoisesti peilata suhteessa siihen objektiiviseen informaatioon, joka on saatavilla aisti-informaation välityksellä kussakin tilanteessa.

Tunneviestillä on taipumus värittää tulkintaa tehden siitä valikoivaa ja eri tavoin korostunutta yksilön ja tämän kokemusmaailman mukaan.

Objektiivista testausta voi harjoittaa palauttamalla kunkin tilanteen, vaikkapa keskustelun, yksityiskohdat mieleen seikkaperäisesti korostamatta tunneperäistä yllykettä. Samoin ajattelun prosessointia voi kehittää pohtimalla mahdollisimman neutraalisti eri tulkintojen mielekkyyttä ja tilannekohtaista sopivuutta. Tulkinnat ohjaavat emootioita ja päinvastoin, ajatukset pohjaavat käytöstä ja seurauksia.

Torjuva mieli on jäykkä, harkitseva mieli luova

Harkitseva mieli on joustava. Joustavuuden mahdollistaa kyky säädellä tunteita siten, ettei yksittäinen tunneviesti saa määräävää otetta ajatusmaailmassa. Kukin tilanne arvioidaan tilannekohtaisesti ja uudelle informaatiolle on tilaa.

Suomalaisessa palvekulttuurissa törmää toisinaan jäykkiin periaatteisiin tai prinsiippeihin: ”Ei meillä nyt vaan tehdä niin… sittenhän kaikki haluaisivat…”

Joustamattoman tai byrokraattisen toimintakulttuurin tarkoitus on torjua muutoksen uhka ja ennenkaikkea validoida organisaatiota itseään, ei asiakasta. Luonnollisesti asiakas aistii olevansa hankala uhka ja  peräytyy, alistuu tai suuntaa katseensa kilpailevaan yritykseen. Yhtäkaikki asiakassuhteen tavoitteellinen dynamiikka kärsii.

Harkitseva mieli on autonominen mieli

Harkitseva mieli on tietoinen valintojen mahdollisuuksista. Aisti- ja ajatusinformaatio virtaa sisältä ja ulkoa jouhevasti ja sitä tarkastellaan sekä arvioidaan kunnioittavasta etäisyydestä stoalaisella rauhallisuudella.

Vastakohtana tälle on jäykkä ja samalla kaoottinen mieli, jossa tunteiden säätely on heikkoa. Mikä tahansa (negatiivinen) tunne saa määräävän ja toimeenpanevan vallan siten, että kyky objektiiviseen ja laaja-alaiseen päättelyyn kapeutuu.

Toiminnan ohjaus tapahtuu lapsekkaassa kokemus- ja tulkintamaailmassa, jossa sisäinen ja ulkopuolinen maailma on täynnä uhkakuvia. Nousevaa uhkaa torjutaan impulsiivisella toiminnalla tai pyörittämällä mielessä jäykkää ja tuloksetonta negatiivista ajatusketjua.

Yhtälailla esimies kuin alainenkin voi jäädä ansaan negatiivisessa näköalattomuudessa. Muutoksen torjumisesta tulee pääasiallinen toimintamalli, silloinkin kun todellista uhkaa ylikuormittumiselle ei ole.

Harkitsevuus etsii totuutta

Harkitseva on valmis hylkäämään sen, mikä ei palvele totuutta. Sen kulmakivi on perusturvallisuus ja luottamus. Luottamuksessa on toivo paremmasta. Toivon avulla siirretään välitöntä tarvetta toimia.

Harkitsevuus merkitsee kykyä ja halua sietää erilaisia tunteita ja tunnepitoista viestiä. Se hyväksyy, että ensimmäinen tai alkuperäinen kokemus ei välttämättä edusta lopullista tai objektiivista totuutta.

Harkitseva suostuu luottamaan objektiivisen totuuden etsimisen koituvan loppujen lopuksi parhaaksi, myös hänelle. Harkitsevuus suostuu odottamaan kämmenet ylöspäin eikä kynnet alaspäin…

Eihän hättäillä…

Impulsiivisuus perustuu siis suoraan tai epäsuoraan hätään. Hädästä seuraa kompulsio, tarve toimia ulkoisen toiminnan tai pakkomielteisen ajattelun tasolla.

Kompulsion tarkoitus on neutralisoida välitön tunne ja täyttää senhetkinen oletettu tarve. Oletettu tarve perustuu primitiiviseen tarpeeseen, eikä siis ole suorassa suhteessa nykyhetkeen, eikä täten voi tulla tyydytetyksi nykyhetkestä. Ensimmäinen emotionaalinen viesti kertoo yleensä menneestä kokemuksesta, joka aktivoituu senhetkisistä tilannesidonnaisista tekijöistä.

Impulsiivisuus on siis toimimista voimakkaasta subjektiivisesta tulkinnasta käsin. Tilana se on autistinen ja totuutta vääristävä.

Se on vastakohta vuorovaikutukselliselle, avoimelle ja koostuneelle ajattelulle ja toiminnalle.

Impulsiivisuus on yksilön ja ympäristön realiteeteista irtioleva tunnetila, kyseenalaistamaton usko omaan tulkintaan. Sen seuraukset ovat negatiiviset. Kompulsio voi hetkellisesti tyydyttää syvältä menneisyydestä nousseita tarpeita, mutta sen voima perustuu itsekeskeiseen riistämiseen. Loppujen lopuksi se jättää myös itse tekijän tyhjäksi ja ristiriitaisiin tunteisiin.

Impulsiivinen ihminen kokee voimakasta oikeutetuksi tulemisen (validoinnin) tarvetta. Oikeutetuksi tulemisen tunne kumpuaa aiemmasta (todellisesta) uhripositiosta, johon yksilö on jäänyt kiinni. Tulkinta nykyhetkestä on aktiivisesti tosiasioita kieltävää. Tulkinta toimii menneisyyden vahvistajana.

Epävarmuuden sietäminen

Suostuessamme harkintaan myönnämme, että tunnetilamme ei edusta koko totuutta. Harkitsevuus edustaa kypsyyttä, joka paradoksaalisesti voi olla epävarma tunnetila.

Toiminnan ohjaus perustuu tiivistelmään siitä informaatiosta, joka on läsnä uskon, sisäisen ja ulkoisen tulkinnan ja avoimen vuorovaikutuksen kautta. Harkitsevuuden hyve ohjaa käyttäytymistä siis maltillisesti ja sen hedelmä on vakaa, vastuullinen, päämäärätietoinen ja tiedostava.

Se on avoin muutokselle, tulkiten maailmaa aktiivisesti ja kyseenalaistaen aikaisemmat kokemukset ja tulkinnat alistaen ne totuudelle. Sen pitkäntähtäimen tavoite on rauha.

Harkitsevuus uskonnon ulottuvuudessa

Perinteisesti buddhalaisuus mielletään maltilliseen ja harkitsevaan elämäntapaan. Buddhalaisuus on myös laajaa suosiota saavuttaneen Mindfullness-tekniikan taustalla. Mindfullness tekniikalla harjoitetaan ”kärpäsenä katossa” olemista, läsnäolon taitoa ja toisaalta etäisyyden ottoa ilmiöistä, ajatuksista ja tunteista neutraalissa, ei-tuomitsevassa ilmapiirissä.

Kristillisessä perinteessä harkitsevuuden hyveen arvostus näkyy läpi Raamatun. Harkitsevuus liitetään viisauteen, ja viisaus naulitaan totuuteen. Etsivä löytää totuuden, ja totuus tekee vapaaksi, sanotaan Raamatussa.

Harkitseva kristitty elää sekä arkirealiteeteissa, käyttäen koko edellä mainittua psyyken repertuaaria, että vastaanottaa Jumalan sanan kautta totuuden ja Pyhän Hengen voiman, sisäisen minänsä uudistajana. Elämä ikuisuusperspektiivissä antaa kyvyn irtautua tämän hetken sidonnaisuuksista ja hahmottaa laajempi kuvakulma.

Harkitsevan ihmisen mieli on viritetty Jumalan taajuudelle. Hänen ajatussisältönsä ohjautuu systemaattisesti siihen mikä on totta, kunnioitettavaa, oikeaa, puhdasta, kaunista — mikä vain ansaitsee kiitoksen.