Työelämän inhimillistäminen

Suomalainen kulttuuri tekee selvän eron yhtäältä työelämän ja toistaalta yksityisen elämän välillä. Salkussa kulkee useampi naamari, joita sitten tilanteen mukaan vaihtelemme.

Käännän parhaillani Alexandre Havardin kirjaa Virtuous Leadership (2007) suomeksi. Kääntämisen etuja on se, että lukemaansa joutuu pohtimaan syvällisesti. Havardin kirjasta riittäisi inspiraatiota hyvejohtajuus.fi -keskustelufoorumin artikkeleille monen vuoden ajaksi.

Havard puhuu usein ”työelämän inhimillistämisestä”. Eräs esimerkki hänen omasta työelämästään pisti naurattamaan.

Havard kirjoittaa: ”Kun opiskelijat pyytävät minulta esimerkkiä omasta työelämästäni, jossa olen vienyt asiakaspalvelun niin sanotusti ’loppuun asti’, mieleeni tulee usein eräs episodi lakimiesurani alkuvuosilta Euroopassa, jolloin eräs nuori pariskunta pyysi apua heidän avioeroprosessinsa läpiviemiseen.”

Hän kuunteli tarkkaavaisesti heidän surukertomustaan siitä, kuinka he olivat täysin yhteensopimattomat, eivät enää rakastaneet toisiaan ja olivat päättäneet, että tässä vaiheessa ainoa järkevä ratkaisu oli ero. Liitto oli kestänyt kolme vuotta

He toivoivat Havardilta lainopillista neuvoa siitä, miten ero voitaisiin hoitaa mahdollisimman mutkattomasti ja kivuttomasti. ”Te olette kaksi tomppelia”, oli Havardin vastaus…

Havard selittää: ”Minusta oli ilmiselvää, vaikken ollut tavannut heitä aiemmin, että he olivat vilpittömiä ja hyviä ihmisiä, jotka elivät vain myrskyisää vaihetta elämässään. Vaistoni ja elämänkokemukseni sanoivat, että myrsky laantuisi. Pyysin heitä olemaan heittämättä pyyhettä kehään ja olemaan kärsivällisiä ja etteivät tekisi hätiköityjä päätöksiä.”

Pariskunnasta ei kuulunut mitään useampaan päivään, mutta he soittivat viimein ja kertoivat kiitollisina päättäneensä pysyä yhdessä. Havard kertoo, että 15 vuoden jälkeen he ovat edelleen naimisissa, heillä on lapsia ja he ovat vieläkin saman lakifirman asiakkaita.

Hymyn laantuessa suomalainen lukija muuttuu mietteliääksi. On selvää, kuten Havardkin myöntää, ettei tämä ole tyypillinen case study siitä, miten asiakas saadaan palaamaan – ei ainakaan sellainen, jonka johtavat liikealan oppilaitokset julkaisisivat.

”Yhtä kaikki”, Havard kirjoittaa, ”se sisältää olennaisen opetuksen jokaiselle, joka on työelämässä. Me inhimillistämme työmaailman, kun kanssakäymisemme – asiakkaiden ja kolleegojen kanssa – on monitasoista ja syvällistä. Emme voi suhtautua välinpitämättömästi kohtaamiimme ihmisiin. Meillä on moraalinen velvollisuus antaa myös itsestämme. Seuraukset ovat yksinomaan myönteisiä – ystävyys lujittuu, työilmapiiri puhdistuu ja kykymme houkutella uusia ja pysyviä asiakkaita kasvaa silmissä. Puhutaan yksinkertaisesti halusta maksimoida asiakkaiden, työntekijöiden ja läheisten yhteistyökumppaneiden onnellisuus.”

Kuulostaa ylevältä. Mutta pari suomalaista kulmakarvaa on edelleen koholla. Mistä moinen epäileväisyys?

Suomalainen kulttuuri tekee selvän eron yhtäältä työelämän ja toistaalta yksityisen elämän välillä. ”Bisnes on bisnestä” -slogan kuvastaa tätä ajattelua hyvin. Elämämme ei ole kokonaisvaltaista, pidämme mielellämme eri alueet toisistaan erillään. Salkussa kulkee useampi naamari, joita sitten tilanteen mukaan vaihtelemme.

Muistan erään nuoren poliitikon, joka valitti siitä, että hänen yksityiselämänsä törttöilyistä kirjoiteltiin lehdissä. ”Eikö kansanedustajalla saa olla elämää Arkadianmäen ulkopuolella?” hän kysyi tuohtuneena. Havard saattaisi vastata tähän: ”Totta kai saa. Mutta on harmillista, että elät kaksoiselämää.”

Virtuous Leadeship antaa ymmärtää, että pidemmän päälle tällainen on paitsi taloudellisesti kannattamatonta, myös skitsofreenistä ja epäinhimillistä. Työelämän inhimillistäminen tukee hänen mukaansa myös elämän pirstaleisuuden korjaamista.