Seuraa huisin jännä tarina kahdesta aivojen välittäjäaineesta: fenyylietyyliamiinista ja oksitosiinista. Ei kuulosta jännältä? No, tämä on onneksi myös aika lyhyt tarina, ja sillä on hyödyllinen sovellus.
Muistatko kun rakastuit palavasti puolisoosi?
Toisin sanoen: fenyylietyyliamiinimäärät (ihan vaan FEA kavereiden kesken) aivoissasi rikkoivat kaikkia ennätyksiä. Tunteiden skaala vaihteli kokonaisvaltaisesta euforiasta vahvaan yhteenkuuluvuuden tunteeseen. (Aikamoinen skaala, vai mitä?)
Ja se pakkomielteinen tarve viettää loputtomasti aikaa rakkaan kanssa? Fenyylietyyliamiini.
Mitä sitten tapahtui? Tuo ihmeellinen aivojen välittäjäaine — eli hormoni — alkoi haihtua. Sitä ei voi välttää. FEA, myös rakastumishormonina tunnettu, pysyy aivoissa noin kuudesta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Sen jälkeen tuo tulinen, äärilaitoja hipova tunneskaala on sellaisenaan mennyttä.
Mitäpä sitten tulisi tehdä?
Romanttisille treffeille, mars!
Rakastutaan uudestaan puolisoon ja päästään takaisin tuohon euforiseen taikamaahan — yhä uudestaan ja uudestaan! Tässä on vain yksi ongelma. Saman suhteen puitteissa se ei onnistu.* Romanttiset treffit ovat toki plussaa, mutta niillä ei pakkomielteinen yhteenkuuluvuus palaa.
Niin, mitäs sitten? Toistuva vanhojen suhteiden katkaiseminen ja uusien suhteiden haaliminen on tietenkin yksi vaihtoehto, mutta se tekee ihmisestä raunion. (Tästä ei ole tieteellistä näyttöä, mutta ei sitä tarvitakaan. Jos hyppäät järveen, kastut.)
Nyt ehkä muistat, että tämä oli huisin jännittävä tarina kahdesta aivojen välittäjäaineesta.
Yrittäkää, epäonnistukaa — yhdessä!
Oksitosiinia sanotaan myös sitoutumishormoniksi. Tätä parisuhteen superliimaa sanoisin kestävän rakkauden hormoniksi, mutta koska oksitosiini toimii mainiosti myös kaikkeen muuhun, sitoutumishormoni on ihan käypä nimi. Jos FEA saa aikaan yhteekuuluvuuden tunteen, niin oksitosiini luo ihan oikeasti kestäviä siteitä, kestävää yhteenkuuluvuutta.
Oksitosiini sitouttaa meitä muihin ihmisiin ja asioihin, joiden kanssa olemme tekemisissä. Yhteiset projektit puolison kanssa ovat erinomaisia sitouttamaan aivojenkin tasolla. Ja vaikka projekti menisi ihan metsään, ei niin väliä, kunhan vain otatte turpaan reilusti yhdessä. Jo pelkkä kosketus lisää oksitosiinia. Tee pikkujuttuja puolisolle. Tee isoja. Ei sen niin väliä, mutta pääasia on, että teet. Siinä on kestävän avioliiton strategia.
Käytännön sovelluksia
Tämä oli aivotutkimuksen anti. Mitä annettavaa näillä tiedoilla on meille?
Sitoutuminen parisuhteessa, rakenna oksitosiinin varaan:
- Löydä romantiikkaa odottamattomissa tilanteissa. Tiskatessa, matkan päällä, kaupassa.
- Kosketus kannattaa. Haliminen ja pusiminen rakentaa. Pitäkää käsistä kiinni.
- Tappele reilusti. Ei iskuja vyön alle.
- Yhteiset haasteet sitouttavat, vaikka niissä tulisi välillä (tai pelkästään) turpaan.
- Ota kuitenkin vastuu omasta hyvinvoinnistasi. Puolisosi tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi.
Sitoutuminen organisaatiossa:
- Yhteiset projektit sitouttavat, vaikka ne menisivät penkin alle. Surkeinkaan epäonnistuminen ei ollut siis tulokseton.
- Koskeminen, kättely ja halaaminen on perusteltua. (Toimi kuitenkin kulttuurin puitteissa…)
- Sitoutat itseäsi työhösi. Esimerkiksi uusin suunnitelmasi on sinulle rakas ja ajat sitä innolla läpi, kiitos oksitosiinin, mutta muista että siksi et enää osaa suhtautua siihen lainkaan objektiivisesti.
- Kiistele, väittele, ota yhteen reilusti ja varmista, että muutkin toimivat näin. Oikominen yhdessä asiassa tai vyön alle iskeminen toisessa voi tuoda nopeita voittoja, mutta samalla sahataan oksaa, jolla sinäkin istut.
* Toki olen kuullut myös vastakkaisia esimerkkejä, mutta niiden takana on aina ollut jokin yhteinen kokemus/koettelemus, joka on saanut parin ”rakastumaan uudelleen”. Toisin sanoen, kontrasti aiemman tilan ja uuden, reilun oksitosiinimäärän maustaman tilan välillä on suuri. Muutos on verrannollinen FEA:n räjähdysmäiseen kasvuun suhteen alkuvaiheessa.
Lähteet:
mielenkiintoista…:)