Kronologinen snobismi

Snobismin eri muotoja on monenlaisia. Usein snobismi perustuu varakkuuteen tai kauneuteen. Näitäkin ovelampi on kuitenkin sellainen snobismi, joka luulee, että viisaus vanheni eilen.

Snobismia on monenlaista. Yhteistä kaikille snobismin muodoille on se, että otetaan yksi ominaisuus tai määre, joka asetetaan ylimmäksi mittariksi ja jonka perusteella muut ihmiset suljetaan ulkopuolelle. Tällaisia ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi varakkuus tai status. Toinen yleinen snobismin muoto on tyylisnobismi. William Hazlittin (1778–1830) sanoin:

”Muoti on vulgarismia pakenevaa hienostuneisuutta,
joka pelkää yliajetuksi tulemista.”

Hazlittin mukaan tämä osoittaa, ettei muodin ja vulgarismin välillä ole suurtakaan eroa.

Myös C. S. Lewis (1898–1963) vinoili snobismin kustannuksella. Hän ei ollut yksisilmäinen tasa-arvon kannattaja, sillä hän pelkäsi vääränlaisen tasa-arvo-ajattelun johtavan väistämättä tasapäistämiseen, jossa ”mozartit murhataan”. Mutta hän ei myöskään välittänyt sisäänpäin kääntyneistä kuppikunnista, joita hän kutsui nimityksellä ”mutual admiration society”. Englannin luokkayhteiskunnan kasvattina Lewis tiesi, mistä puhui. Hänen ystävänsä Owen Barfield (1898–1997) avasi hänen silmänsä näkemään perinteisiä snobismejakin ovelamman snobismin muodon, johon Lewis itse oli vuosia syyllistynyt.

Mitä on kronologinen snobismi?

Kyse on kronologisesta snobismista. Englannin ”chronological snobbery” voidaan kääntää myös historialliseksi tai ajalliseksi snobismiksi. Kronologinen snobi ajattelee, että myöhempi on aina parempi kuin aiempi. Snobin omalla aikakaudella (esim. 1900-luvulla) muotoillut ajatukset ovat väistämättä parempia ja viisaampia kuin aikaisemmat (esim. 1800-luvun) ajatukset. Barfield auttoi Lewisiä ymmärtämään, kuinka absurdi tällainen ylimielinen asenne on.

Joskus todellisuus voi olla päinvastainen: myöhemmin tullut on porukan tyhmin.

Otetaan havainnollistava esimerkki. Kuvittele illanistujaiset, johon sinut on kutsuttu. Saavut puoleltaöin. Ystäväsi ovat jo paikalla. Huomaat, että keskustelu käy kiivaana aiheesta, joka kiinnostaa sinua (oli se sitten työ, tiede, taide tai uskonto). Tilaat viinilasillisen (pöydällä lojuu tyhjiä karahveja) ja seuraat ystäviesi debattia hetken. Innoissasi ja hiukan malttamattomana uskot päässeesi jyvälle ja pidät asiantuntevan puheenvuoron.

Kontribuutiollasi ei ole toivottua vaikutusta. Ystäväsi nimittäin hymyilevät, mutta eivät pahantahtoisesti. He kertovat, että ovat keskustelleet jo iltaseitsemästä asti. Itse seurasit keskustelua vaivaiset viisi minuuttia, joten ei ole sinun syysi, ystäväsi lohduttavat, että jätit huomioimatta olennaisia asioita, joista jo kertaalleen keskusteltiin. Ylpeytesi saa kolauksen, mutta ystäviesi jalomielisyydellä pääset siitä yli.

Kronologisen snobismin monet kasvot

Kronologista snobismia esiintyy siellä, missä on ihmisiä. Lewis kuvasi kronologista snobismia suhteessa taiteeseen herkullisesti kirjassaan A Great Divorce (suom. Suuri avioero). Työpaikalla kronologinen snobismi näyttäytyy esimerkiksi vastikään palkattuna johtajana, joka Havardin sanoin ”uskottelee itselleen ja hokee muille, että ennen hänen saapumistaan talossa oli asiat rempallaan ja sen entinen isäntä oli epäpätevä” (Hyvejohtajuus, s. 35).  Tieteen helmasynti, eikä teologia ole poikkeus, on myös kiusaus kritikoida ennen täyttä ymmärrystä.

Voi tuntua yllättävältä, että kronologista snobismia esiintyy paljon myös tiedemaailmassa. Todellista edistystähän on saavutettu eri aloilla aika lailla. Kiusaus siirtää vääränlainen itsevarmuus koskemaan kaikkia kysymyksiä on kuitenkin virhe. Humanistisissa tieteissä on tiettyjä ikuisuuskysymyksiä, joita jokainen sukupolvi joutuu pohtimaan. Tämä ei ole moite. Ihmiselämä kun on varsin arvoituksellista. Niin kutsutuissa ”kovissa tieteissä” pyöritään myös joskus kehää.

Alister McGrath pyysi Kauniaisissa pitämässään konferenssipuheessaan (5.1.2011) kuulijoita kuvittelemaan sata vuotta sitten pidetty tieteellinen konferenssi, jonka teemana oli eri tieteelliset selitysmallit maailmankaikkeuden synnystä. Kyseessä oli kompa. Konferenssi on täysin hypoteettinen: sellaista ei sata vuotta sitten olisi voitu pitää, koska tiedemaailmassa vallitsi silloin yksimielisyys maailmankaikkeuden ajattomuudesta. Nykytiede uskoo toisin, pitkälti alkuräjähdysteorian siivittämänä.

Jokaisella aikakaudella on omat sokeat pisteensä. Sokeita pisteitä kutsutaan sokeiksi pisteiksi juuri siksi, ettei niitä nähdä. Tämä voi kuulostaa tautologialta, ja sitä se onkin. Mutta sen sanominen ääneen on hyödyllistä, sillä se muistuttaa meitä siitä, että omat sokeat pisteemme ovat niitä, joita vähiten epäilemme. Päivänselvät olettamuksemme. Ne, joista ei puhuta. Tai jos puhutaankin, puhuja laitetaan pikaisen ivallisesti takaisin ruotuun. (Kaikki eivät ole yhtä gentlemanneja kuin illanistujais-esimerkkimme ystävät.)

Snobismi, järkeily ja hyveet

Kronologisella snobismilla ja järkeilyllä on tiettyjä yhtymäkohtia. Molemmat ylläpitävät vääristynyttä todellisuuskäsitystä. Järkeilyä tai järkeistämistä kutsutaan joskus puolustusmekanismiksi. Usein unohdetaan, että puolustusmekanismit eivät ole neutraaleja: ne vääristävät todellisuutta haluttuun muottiin sopivaksi. Tällä on vakavia seurauksia varsinkin johtajille, sillä heidän päätöksenteon perustansa – todellisuuden hahmottamiskykynsä – on vahingoittunut.

Kun suomut tippuivat Lewisin silmiltä ensimmäisen kerran, häntä hävetti. Kronologisen snobismin poisoppiminen vaatii hyveiden harjoittamista. Nöyryyyden hyve on avainasemassa. Snobismin vastustaminen itsessään vaatii myös huomattavaa rohkeutta. Yhden totuuden maassa soraääniä suvaitaan huonosti, mutta on hyvä muistaa, että vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

Lopuksi varoitus. Nyt tiedämme, mitä kronologinen snobismi tarkoittaa. Kronologisen snobismin ymmärryksellä rehvastelu on puolestaan tiedollista snobismia.