Rakkaus kasvuun – 112 oivallusta johtamiseen

Jani Tikkanen, Rakkaus kasvuun – 112 oivallusta johtamiseen (Futugene, 2010). Kovakantinen. 153 sivua.

Haluaisitko kohdata ihmisen ihmisenä, häntä neuvomatta tai hänen vastauksiaan tulkitsematta? Mihin sinä luotat? Minkälaisia ajatuksia raha, talous ja kasvu herättävät sinussa? Olisiko mahdollista toimia ilman rooleja? Muun muassa näihin kysymyksiin Futugene Oy:n johtamisvalmentaja Jani Tikkanen haastaa tarttumaan.

Jo teoksen nimi, Rakkaus kasvuun – 112 oivallusta johtamiseen, houkutteli minut ottamaan sen kesälukemistoon. Nimen perusteella odotinkin teoksen olevan strategista ja taloudellista kasvua sekä niihin liittyviä johtamismalleja käsittelevä opus. Kuitenkin, jo heti ensisivuilla havaitsin olleeni harvinaisen hakoteillä.

Rakkaus kasvuun sisältää kaksikymmentäneljä muutaman sivun mittaista tarinaa pääasiassa henkilökohtaisesta kehittymisestä ja itsensä johtamisesta. Teoksen otsikon mukaiset yhteensä 112 oivallusta ovat vastaavasti kätketty kunkin tarinan aloitussivuille tarkkaan rajattujen tunnelmakuvien viereen. Sekä tarinat että oivallukset käsittelevät muun muassa kasvun halukkuutta, pelon voittamista, vastuullisuutta, ennakkoluulottomuutta, kiireen keinotekoisuutta ja toisen ihmisen kohtaamista.

Tikkanen edustaa teoksessaan löyhästi johtamisen ihmissuhdekoulukunnan perintöä, valmentavaa johtajuutta. Tämä suuntaus mitä ilmeisemmin syntyi aikoinaan jonkin asteiseksi protestiksi tieteelliselle liikkeenjohdolle.

Valmentavalle johtajuudelle on tyypillistä keskittyä työn sosiaalipsykologisiin ja ihmislähtöisiin näkökulmiin. Yritysten tuottoa ja voittoa ei pidetä tärkeimpänä tavoitteena, vaan pikemminkin yksilölähtöisen toimintaketjun lopputuloksena. Päättelyketju on useimmiten seuraava: yksilön oivallus –> yksilön mahdollinen kasvu –> yhteisön muutos –> yhteisön kasvu –> yhteiskunnan kehittyminen. Lisäksi yleensä asiajohtaminen ja ihmisjohtaminen halutaan myös keinotekoisesti irroittaa toisistaan ja sommitella niiden välille vastakkainasettelua.

Lyhyet luvut antoivat tilaa omalle ajatukselle. Lisäksi kunkin luvun henkilökohtaiset kysymykset rohkaisevat ajattelemaan lukemaansa. Yhdynkin useaan Tikkasen näkemykseen esimerkiksi tietoisuuden ja ymmärryksen lisäämisestä, oivalluttamisen mahdollisuuksista ja kuuntelemisen tärkeydestä. Vastavuoroisesti muun muassa rahan ja vallan pinnallisuus, sekä asia- ja talouskeskeisten tavoitteiden huonous jäivät mieleenki kalvamaan. Miksi purra kättä joka ruokkii, erityisesti yrityselämässä?

Tämäkin kirja osoittaa hyvin, kuinka laaja kirjo johtamiskirjallisuuden vahvasti kasvavaan ja kilpailtuun toimialaan liittyy.  Teoksen jokaisen johtajuus-sanan tilalle olisi hyvin voinut vaihtaa ihmisyys-sanan. Ei tämä kuitenkaan ole huono asia, ihmisiä johtajatkin useasti ovat. Se kertoo jotain myös johtamismallien muuttumisesta. Kirjan teeman voisikin kiteyttää asia- ja talouskeskeisen johtamismallin vastalauseeksi ja läsnäolevan, ihmisyyttä arvostavan sekä ennen kaikkea ennakkoluulottomasti toisen ihmisen kohtaavan johtamismallin ilosanomaksi.

Kesällä on hyvä hetki rentoutua ja uhrata muutama ajatus myös oman itsensä kehittämiseen. Tätä varten Tikkasen kirja tarjoaa joukon sopivan lyhyitä tarinoita rakkaudesta ja pelosta, ihmisyydestä ja ihmisenä kehittymisestä. Nämä tarinat ovat mitä parhainta kesälukemista, sillä kirjan sanoma poikkeaa yrityselämän nykypäiväisestä talouslähtöisestä toiminnasta vähintäänkin riittävästi. Vaikka kirja onkin näennäisesti kevyt, sen sisällön miettimiseen saa helposti aikansa kulumaan.

Kirjan viimeinen oivallus on: ”Yli sadan oivalluksen muistaminen on vaikeaa – valitse yksi.” Näin tein, henkilökohtainen suosikkini on: ”Tunteet saavat näkyä, koska ne kuitenkin ilmentyvät.”