Jolleivät ammattilaiset itse määritä työnsä luonnetta, muut tekevät sen heidän puolestaan. Keijo Räsänen ja Marja-Liisa Trux: Työkirja. Ammattilaisen paluu (Kansanvalistusseura 2012). 280 sivua.
Työkirja pyrkii tasapainoilemaan kahden työelämän puhetavan välillä, muutoshypetyksen ja kurjistumisen päivittelyn. Molemmista tulee huono olo: edellinen etoo, jälkimmäinen lamauttaa.
Jolleivät ammattilaiset itse määritä työnsä luonnetta, muut tekevät sen heidän puolestaan, korostavat kirjoittajat.
Ammattilaisia haastetaan Työkirjassa pohtimaan työtään neljän kysymyksen kautta: Kuinka teemme työtä (taktinen orientaatio) mitä teemme (poliittinen orientaatio), miksi teemme (eettinen orientaatio) ja keitä olemme työn tekijöinä (persoonallinen orientaatio).
Tarinat ravintolakokkien, maahanmuuttajataustaisten siivoojien, hakkereiden, yritysten HR-väen ja perheneuvolan maailmasta rikastavat näkökulmia.
Kirjoittajat työskentelevät Aalto-yliopistossa, Marja-Liisa Trux organisaatioiden tutkijana ja opettajana, Keijo Räsänen organisaatiot ja johtaminen -oppiaineen professorina. Jo kirjan alaotsikon sanavalinta ”ammattilainen” on johtajakouluttajien käyttämänä radikaali. Viime vuosien muutospuhemyllytys on unohtanut ammatillisuuden. ”Johtoismin” (managerialismin* käännös) puhetavan mukaan ammattilaiselle ominainen kiinnittyminen työn sisältöön voi olla nopean muutoksen ja joustavuuden este.
Yksi harvoista, joka on jaksanut kritisoida tätä dogmia ja muistuttaa työn merkityksistä, on amerikkalaisprofessori Richard Sennett (1943–). Häntä työelämän muutospuheen tuottajat ovat arvostelleet vanhanaikaisesta ja ”romanttisesta” työkäsityksestä.
Kuten ammattilaisuus, käytäntö-sanakin on ladattu. Tavallisin arkimerkitys sanalle on se, miten yleensä tehdään, ja käytännönläheisyys nähdään lähtökohtaisesti myönteisenä asiana. Nykyiset työtavat ja valtasuhteet siunatessaan käsitys annetusta työn käytännöstä ei kuitenkaan tue asiantuntijan reflektiivisyyttä. Edellä mainittujen miten-, mitä-, miksi- ja kuka-kysymysten avulla työn käytännöt ja toimintamahdollisuudet paikantuvat monipuolisemmin kuin yleensä.
Esimerkiksi taktinen orientaatio työhön ei merkitse taktikointia tai opportunismia. Ranskalaisfilosofi Michel de Certeau (1925–1986) muistuttaa näennäisesti pienten valintojen ja toisin toimimisen eettisestä merkityksestä.
Työn jäsennysvälineenä on Aristoteleen hyve-etiikkaan nojaavan filosofin Alasdair McIntyren (1929–) käsite sisäinen hyvä, jota ammatit ja ammattilainen ote ovat parhaimmillaan tuottamassa. Vastakohtana on johtoismin painottama, nollasummapeliin rakentuva ulkoinen hyvä, kuten pinnallisesti mitattu työn tuottavuus tai yliopistojen menestys kansainvälisillä rankinglistoilla.
Jos oma ammatillinen identiteetti ei sovi työpaikalle, päämäärä hukkaantuu työn sisäisen hyvän kadotessa eikä ”yhteiskunnan moraalisen sydämen pumppuliike” (s. 253) enää tuo kosketusta asioiden tekemiseen hyvin. Toisaalta epätäydellisyyskin voi olla kyllin hyvää. Sitä paitsi:
…ulkopuoliset – kuten asiakkaat – toisinaan tunnistavat sisäisen hyvän niin kuin lätkäselostaja ilmaveivin. Työn sisäisistä hyvistä löytyy välineitä torjua instituutioiden korruptoivaa painetta. Joskus saadaan raivattua tilaa omatoimiselle uudistamiselle, joskus sitä vain aletaan harjoittaa tulosjohtamisen huomiolta syrjässä (s. 256).
—
* Wikipedian mukaan managerialismi eli johtamisvaltaisuus tarkoittaa ”(yksilö)johtamisen edellytysten lisäämistä ja johtamisen alan laajentamista korostavaa aatetta, joka heijastuu yksilöiden arvoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen, poliittis-hallinnollisten ohjelmien tavoitteisiin, organisaatioiden rakennepiirteisiin ja toimintakäytäntöihin.”
Hienosti kirjoitettu kirja-arvio! Täytyy lukea itse opuskin 😉 Kiitokset Jussi!