Nelson Mandelan rohkeus oli teeskentelyä

Mandelan tie kertoo miehestä, joka pelkäsi. Miehestä, joka pelkäsi piileskellessään, pelkäsi vankilassa ja pelkäsi vaalien aikana. Miehestä, joka kerta toisensa jälkeen vain teeskenteli rohkeaa.

Nelson Mandela on monille viimeinen puhdasverinen sankari. Ystävällinen, lämmin ja iloinen, mutta silti kestävä, peräänantamaton ja rohkea. Oikeuden puolesta viimeiseen hengenvetoon asti taisteleva.

Harva tulee ajatelleeksi, että Mandela saattoi pelätä. Eräs toimittaja kysyi häneltä oliko hän pelännyt kädenvääntöjä poliisin kanssa tai piileskellessään maan alla. Mandela katsoi toimittajaa kuin vajaamielistä. Lopulta hän vastasi.

”Tietenkin pelkäsin.” 

Toimittaja oli Richard Stengel, jonka kanssa Mandela työsti omaelämänkertaansa Pitkä tie vapauteen. Stengel vasta opetteli tuntemaan Mandelaa. ”Vain hullu ei olisi pelännyt”, tapasi Mandela sanoa.

Mandela kertoi pelänneensä Rivonian oikeudenkäynnissä, jossa hänet tuomittiin elinkautiseen. Hän pelkäsi, kun vanginvartijat uhkasivat hakata hänet. Hän pelkäsi eläessään maan alla karkurina. Hän pelkäsi aloittaessaan salaa neuvottelut hallituksen kanssa. Hän pelkäsi epävarmana ja sekasortoisena aikana ennen vaaleja, joissa hänet valittiin maansa presidentiksi.

Yhtä asiaa Mandela ei kuitenkaan pelännyt. Hän ei pelännyt tunnustaa pelänneensä.

”Todennäköisesti emme kuole”

Vuonna 1994 Mandela oli päättänyt lentää Nataliin, Etelä-Afrikan itäosaan pienellä potkurikoneella pitääkseen puheen zulukannattajilleen. Richard Stengel oli Natalissa odottamassa Mandelan laskeutumista, kun lentokenttävirkailija saapui kertomaan, että toinen koneen moottoreista oli rikkoutunut.

Lentokentälle oli tilattu varmuuden vuoksi paloautoja ja ambulansseja, mutta yleensä lentäjät onnistuivat vastaavissa olosuhteissa laskeutumaan turvallisesti.

Mandelalla oli mukanaan yksi henkivartija, Mike. Kun matkaa oli jäljellä kolmasosa, Mandela nojautui Miken puoleen, osoitti ulos koneesta ja sanoi rauhallisesti, että potkuri näytti olevan epäkunnossa. Hän pyysi Mikea viemään tiedon lentäjille. Pelosta vavisten Mike, joka ei ollut kovin kokenut lentomatkustaja, käveli ohjaamoon.

Lentäjät kertoivat olevansa tilanteen tasalla. He olivat tiedottaneet lentokenttää, jossa oli aloitettu valmistelut hätälaskua varten.

”Kaikki sujuu todennäköisesti hyvin.”

Tämä ei lohduttanut vapisevaa Mikea. Ainut asia, joka rauhoitti häntä, oli Mandelan katsominen. Mandela luki lehteään kuin työmatkalla aamujunassa ja hädin tuskin nosti siitä katsettaan koneen laskeutuessa hatarasti ambulanssien ja paloautojen keskelle.

Kun Mandela oli kätellyt paikalle eksyneet japanilaisturistit ja leveästi hymyillen poseerannut kaikille kuvaajille, hän jatkoi matkaansa Stengelin kanssa luodinkestävässä BMW:ssä. Stengel kysyi miten matka oli sujunut.

Mandela kumartui Stengelin puoleen ja sanoi dramaattisesti, silmät ammollaan:

”Taivas, että pelkäsin!”

No, Nelson, kuinka esitys sujui?

Puhuessaan kahnauksistaan kadulla poliisin kanssa tai vankilassa vankilanjohtajaa vastaan Mandela sanoi vain esittäneensä rohkeaa. Sama toistui nyt lentokoneessa: Mandela koki, että hänen piti esittää rohkeaa.

Esittää rohkeaa?

”Osaan esittää rohkeaa ja olla kuin voittaisin koko maailman.”

Mandelalle rohkeuden teeskentely on rohkeutta. Kenties Mandela tarkoittaa sillä pelottomuuden teeskentelyä oikeissa tilanteissa. Tämä on hieman hupsua, sillä kysehän on hulluuden teeskentelystä. Mutta näin maailma pyörii, eikö?

Näyttäähän pelottoman (hullun) ihmisen ja pelkäävän (rohkean) ihmisen toiminta samalta. Mutta mikä erottaa hullun ja rohkean? Rohkea pääsee ajan saatossa pidemmälle.

Aika paljastaa hullut ja rohkeat, sillä hullun onni ei ole loputon, mutta rohkean lujuus kestää. Kuten Alexandre Havard sanoi:

”Kestävyys on rohkeuden ydin. Kestävyys ei ole passiivisuutta, sillä se edellyttää lujan ja proaktiivisen mielen. Kestävyydessä paljastuu ihmisen syvin ja hiljaisin vahvuus. Sotilaalle voi olla vaikeampaa ja suurempaa rohkeutta vaativampaa sinnitellä kylmässä ja kosteassa poterossa kuin syöksyä luotisateeseen aseet paukkuen.”

Mandela olisi samaa mieltä.

Kun Mandela kehuu suuresti rohkeaa ihmistä, ei hän tarkoita dramaattista yhden päivän taistelua tai valtavissa elämän myrskyissä purjehtimista. Suurin rohkeus on päivittäistä. Lujana pysymistä ankarissa olosuhteissa päivästä toiseen. Pelon hyväksymistä ja päivittäistä taistelua, ettei joudu sen valtaan.

”Kukaan ei synny rohkeana”, vaan kyse on siitä, miten reagoimme eri tilanteisiin. Rohkeus on jotain, minkä me valitsemme.

Jos et uskalla valita rohkeutta, valitse rohkeuden teeskentely. Se riittää.

Richard Stengel: Mandelan tie — 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta (Tammi 2010, 202 sivua). Helppolukuisen kirjan oppitunnit ovat täynnä Mandelan tarinoita onnistumisista ja virheistä. Stengel oppi paljon vuosien kuluessa Mandelan kanssa, kirjan lukijalle riittää lyhyempikin aika.