Suomen alkoholiongelmaa on yritetty ratkaista monen sukupolven ajan. Kansa on vaappunut kahden ääripään, alkoholismin ja absolutismin välillä. Jotenkin tästä oravanpyörästä pitäisi hypätä pois.
Meillä on Suomessa alkoholiongelma.
Ongelma ei ole, että vuotuinen alkoholikulutuksemme olisi liian alhainen. Juomme ihan riittävästi. Ongelmamme liittyy juomisen säännöstelyyn.
Juomme liikaa kerralla.
Ruotsalainen pilkkaa meitä, virolainen kutsuu pohjoisen hoipertelevia vieraita ”poroiksi” ja venäläinen – no, venäläinen on hiljaa, koska sekin on sammunut.
Mitä meidän tulisi tehdä tilanteen korjaamiseksi?
Ei tippa tapa, mutta tipasta voi tulla tapa
Suomen kieli on pullollaan alkoholikulutuksen hillitsemiseen tähtääviä ilmauksia. Ei juoda työaikana. Ei sunnuntaisin. Ei ennen kahtatoista. Ei viinaa ennen viittä.
Nämä ovat kaikki typeriä ja haitallisia sanontoja.
Ne eivät korjaa vääristynyttä suhdettamme alkoholiin, vaan ne ylläpitävät sitä. Miksi emme saisi juoda työaikana? Miksi ei sunnuntaisin? Miksi ei ennen kahtatoista, tai viittä tai iltakuutta?
Siksi, että ”juominen” tarkoittaa tietenkin ”juopottelua”. Se on sanomaton taustaoletus.
Työaikana ei saa juoda, koska eihän töistä umpitunnelissa tule mitään. Ennen kahtatoista ei voi ottaa, koska loppupäivä menisi maistissa. Eikä sunnuntainakaan voi juoda, koska maanantaista tulisi krapulaisen tuskainen.
Duunissa juomisen hyveestä
Minä juon työaikana. Joskus jo ennen keskipäivää.
Lounaalla saatan siis juoda oluen. Toisinaan viinilasillisen.
Kerran join puoli pulloa. Yhtenä lauantaiaamuna huomasimme kollegani kanssa olevamme laitoksemme ainoat paikalla olevat työntekijät. Jääkaapista löysimme avatun valkoviinipullon. Voi kurja, jonkun viini menee pilalle, ajattelimme. Pullo tyhjeni pitkin päivää. Tutkimus eteni sinä lauantaina kuin itsestään.
Totta kai on olemassa töitä, joissa ei voi ottaa lasiakaan. Itse en ole sellaisessa työssä.
Kuten moneen muuhunkin ilmiöön, myös alkoholiin voi suhtautua kahdella väärällä tavalla. Sitä voi joko demonisoida tai jumaloida. Molemmat ääripäät tekevät saman virheen. Paljastan sen jäljempänä.
Islam, kristinusko ja viini
Uskontojen suhde alkoholiin on vähintään monimutkainen. Koraanissa sitä sekä ylistetään että parjataan. Vanhimmat suurat suhtautuvat siihen myönteisesti. Nuoremmat suurat puolestaan kielteisesti – ehkä sen vuoksi, että alkoholin väärinkäytön seuraukset olivat synkkiä.
Puritanismin kompastuskivi on juuri se, että teon kielteisyys siirretään teon kohteeseen. Ongelma ei olekaan alkoholin väärinkäyttö vaan alkoholi itse. Ei rakkauden ja itsehillinnän puute vaan peittämättömät hiukset.
Mitä tulee kristinuskoon, juominen on suorastaan uskonnollinen velvollisuus. Ainakin ehtoollisviinin muodossa: Ottakaa ja juokaa. Eikä kyse ei ole mistään viinirypälemehusta.
Jeesus muutti ensi-ihmetöikseen veden viiniksi, mutta jotkut kristityt ovat 2000 vuotta yrittäneet muuttaa sitä takaisin vedeksi.
Katolilaisten paperit lienevät puhtaammat, protestanttien pihtaammat. Siinä missä katoliset luostarit ovat jalostaneet maailman parhaat viinit ja oluet, jotkut protestanttiset lähetysjärjestöt ovat exportanneet lähinnä ennakkoluulonsa.
Munkeille kuin maallikoille pätee silti Paavalin neuvo: Älkää juopuko viinistä, vaan täyttykää Pyhällä Hengellä. Pointti ei ole kannustaa siirtymään viinistä pössyttelyyn, vaan välttämään juopottelua.
Absolutismin pahe
Absolutismi ja raittiusliike itsessään eivät ole ongelma. Monelle ihmiselle täysraittius on kirjaimellisesti elinehto. Keksin puoli tusinaa hyvää syytä ryhtyä absolutistiksi.
”Alkoholi on itsessään paha” ei kuitenkaan ole yksi niistä.
Se ei ole hyvä syy siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se ole totta. Ja mikään, mikä ei ole totta, ei voi olla hyvä toimintaperuste yhtään millekään.
Loppujen lopuksi on olemassa aika vähän asioita, jotka ovat itsessään pahoja.
Joku voi ajatella, että koska molemmissa on alkoholia, lasi viiniä ja pullo kossua ovat tavallaan sama asia. Tai että vieno nousuhumala ja vihainen kännirähinä ovat ikään kuin samalla jatkumolla.
Päättelyn absurdius paljastuu, kun sitä yrittää soveltaa laajemmin. Onko ensisuudelma ja riitaisa avioero saman kolikon kaksi puolta? Kaikki ensisuudelmat eivät pääty huoltajuuskiistoihin, ja nekin, jotka päätyvät, eivät saa pilata muiden ensisuudelmia.
Entä lapset?
Aikuisilla ja vanhemmilla on painava vastuu. Lapset ovat esimerkillemme alttiita. Otan oman vastuuni erittäin vakavasti. Siksi pyrin juomaan myös lasten edessä.
Minkälainen suhde alkoholiin kehittyy lapselle, jonka elämän tärkeät aikuiset käyttävät alkoholia kohtuullisesti?
Lapsi tottuu siihen, että silloin kun isi ja äiti ottavat lasin ”aikuisten juomaa” – viiniä, viskiä tai saunaolutta – heidän käytöksensä ei muutu. Yksi lasi ruokajuomana, ehkä toinen seurustelujuomana. Ei riitelyä. Ei nyyhkytystä. Ei vierasta tunteellisuutta. Hengitys ei haise. Aamupalalle herätään ajoissa, eikä sitä valmista peikko.
Jos minun pitäisi odottaa lasten nukahtamista ennen ”korkin avaamista”, olisi syytä katsoa peiliin.
Perheemme aikuisten seurassa aikaa viettävät lapset, omat ja vieraat, eivät ole koskaan nähneet heitä kännissä. Ei siksi, että he juovat itsensä känniin vasta lasten nukahdettua vaan siksi, etteivät he juo itseään känniin.
Kohtuukäyttäjä on kahden tulen välissä
Tällainen puhe ärsyttää humalahakuista juojaa siinä missä alkoholin demonisoijaakin. Molemmat kritisoivat keskitien kulkijaa, mutta täysin vastakkaisista syistä.
”Moralismia!” sanoo yksi. ”Vastuutonta!” sanoo toinen.
Kohtuukäyttäjän positio on, että alkoholi ja hyve sopivat yhteen. Kohtuullisuuden hyvettä harjoittamalla hän pyrkii välttämään molemmat sitä uhkaavat vastapaheet.
Kohtuullisuuden hyveen ylilyöntipahetta (vice of excess) kutsutaan kohtuuttomuudeksi. Sen puutepahetta (vice of defect) kutsuttakoon paremman sanan puutteessa puritanismiksi. Molemmat ovat paheita.
Puritanistia ärsyttää ajatus siitä, että alkoholin nauttiminen voisi olla hyveellistä, sillä alkoholi on pahaa. Kohtuutonta ärsyttää taas ajatus siitä, että alkoholin nauttiminen voisi olla paheellista, sillä alkoholi on hyvää.
Molemmat tekevät saman virheen. G. K. Chesterton osuu naulan kantaan:
”Alkoholisti ja absolutisti eivät ainoastaan ole molemmat väärässä, ne myös tekevät saman virheen. Ne pitävät viiniä päihteenä.”
Filosofi Roger Scrutonin mielestä olisi kummallista, jos Chesterton, joka oli oikeassa useimmista asioista, olisi väärässä viinistä.
Chesterton ja Scruton edustavat klassista hyvepositiota: alkoholi ei ole itsessään hyvä eikä paha. Se voi olla molempia, tilanteesta ja olosuhteista riippuen.
Silloin kun se on sopivaa, ja se on epäsopivaa aika harvoin, ei oteta liikaa. Se hyve, joka ottamista ohjaa, on kohtuullisuus.
Ääripäiden vaappuva logiikka
Syy, miksi yhteiskunnallisesti vaaputaan kahden ääripään, alkoholin ihannoimisen ja demonisohimisen välillä, on seurausta siitä, että olemme unohtaneet hyveen tasapainottavan roolin.
Ääripäät ruokkivat toinen toistaan. Kun laiva on kallellaan vasemmalle, kannen hätääntyneet matkustajat ryntäävät oikealle laidalle – ja paatti kallistuu oikealle. Sitten juostaan kirkuen takaisin vasemmalle.
Mitä tapahtuisi, jos matkustajat asemoituisivat keskelle?
Samanlaista vaappuvaa logiikkaa on historiallisesti ollut havaittavissa myös seksin suhteen.
Kärjistäen, viktoriaanisilla aikakausilla ihmisruumis ja seksuaalisuus peitetään, sillä ne ovat muodostaneet yhteiskunnallisen vaaran. Tämä seksitabujen kyllästämä aikakausi muuttuu ennen pitkää harmaaksi. Kun tarpeeksi monta värikästä kulttuurivaikuttajaa kyllästyy menoon (tai pikemminkin sen puutteeseen), seuraa seksuaalinen vallankumous.
Mutta aika pian tilanne riistäytyy käsistä. Tulee ylilyöntejä. Lopulta homma lähtee lapasesta. Miksi näin käy?
Näin käy siksi, että kumpanakaan aikakautena seksiä ei suhteuteta hyveeseen. ”Viktoriaanisella” ajalla kiistelty ilmiö (seksi, alkoholi, liha) on jotakin ”pahaa”, josta pitää yksinkertaisesti kieltäytyä. Tämä riittää, ei tarvitse harjoittaa sen kulutusta ohjaavia hyveitä. Kun sitten ennemmin tai myöhemmin oivalletaan, ettei se olekaan itsessään pahaa, päätellään että sen on siis oltava itsessään hyvää, aina ja kaikkialla. Tässäkään tilanteessa hyveitä ei tarvita. Miksi tarvittaisi? (Mitä ne edes ovat?)
Tuloksena on sotku, ja luultavasti juuri sellainen, jota se viktoriaaninen käänne pyrki alun perin siivoamaan. (Tai ei aivan samanlainen: seksirobotit, jotka poistavat ihmispersoonan yhtälöstä kokonaan, ovat jotakin radikaalisti uutta.) Ja ruljanssi alkaa alusta.
Paluu hyveeseen
Tästä oravanpyörästä olisi nautinnollista voida hypätä pois.
Miten se tehdään?
Ei pidä pelätä ääripäiden kritiikkiä. Ne hyökkäävät keskelle, koska ne näkevät siellä toisensa. Kahden tulen välissä on usein (ei aina) paras paikka olla. Silloin tietää, että on luultavasti tehnyt jotakin oikein.
Suosittelen Roger Scrutonin humoristisen syvällistä teosta I Drink Therefore I Am: A Philosopher’s Guide to Wine, josta myös monet tämän kirjoituksen ajatukset ovat peräisin. Kirjoitukseni alkuperäinen työotsikko oli lainattu häneltä: Juon, siis olen olemassa.
Päädyin kuitenkin nykyiseen, aavistuksen riskaabeliin otsikkoon – luottaen siihen, ettei tämä kolumni kipua nimeni hakutuloksen kärkeen. Jos näin kuitenkin käy (pahus), mahdollisille työnantajille tiedoksi, että työntekijän guuglaaminen on laitonta.
Jason, olet yksi eniten arvostamistani ihmisistä. Ja tällä kertaa jätän tykkäämättä, ymmärrät varmasti miksi. Toivon, että sinä nuori ja aikuinen, joka luet tätä ajatuksena rohkaistua entistä vapaammin rentoon ja iloiseen, keskieurooppalaiseen alkoholinkäyttöön, katsot peiliin ja varmistat, että alkoholi ei ole sinulle myös lääke suruun, ikävään, tai että sinun on 100% helppo olla juomatta aina kun haluat. Ja varmistat asian vuosittain.
Tunnen liikaa nuorena edesmenneitä muka-kohtuukäyttäjiä, ihan lähipiiristäkin. Kun itse huomaat, ettet ole enää kohtuukäyttäjä, on jo myöhäistä. Alkoholismin kehittyminen vaikeaksi kestää n. 15 vuotta, eikä sitä huomaa ajoissa. Tässä on kaiken ydin. Tiedättehän muuten, että lapsen läsnäollessa ihan kohtuullinenkin alkoholin käyttö on peräti peruste huostaanottoon? Jos sattuu tapaturma, kuka ajaa lapsen ensiapuun vaikkapa mökiltä?
Elämä on liian lyhyt ja arvokas vietettäväksi elinvoimaa tarkoituksellisesti laskien. Siksi olen streittari ja suosittelen sitä muillekin. Selvin päin näkee, kuulee, tuntee ja ajattelee kirkkaammin. Rakkaudella ja ystävyydellä!
Isa, kiitos palautteestasi. Arvostan sitä todella. Itse asiassa toivoinkin, että kommentoisit. Tiesin, että sinulla on painavaa sanottavaa, enkä itse olisi osannut sanoa sitä yhtä hyvin.
Pointtisi motiivien säännöllisestä tarkkailusta on tosi tärkeä. Samoin muka-kohtuullisuuden kritiikkisi. Sanonta ”Kaikkea kohtuudella, myös kohtuullista” on hyvä, mutta juuri kohtuuttomat ovat taipuvaisia käyttämään sitä väärin.
”Tiedättehän muuten, että lapsen läsnäollessa ihan kohtuullinenkin alkoholin käyttö on peräti peruste huostaanottoon? Jos sattuu tapaturma, kuka ajaa lapsen ensiapuun vaikkapa mökiltä?”
Onko tämä totta? Jotenkin tuntuu siltä, että Suomessa ei lapsia huostaanoteta kovinkaan herkästi edes alkoholisteilta, saatikka kohtuukäyttäjiltä.
Oli miten oli, lopun kysymyksesi on erinomainen. Vastaisin, että jos ei pysty ajamaan lastaan ensiapuun, EI ole nauttinut alkoholia kohtuudella.
Itse ajattelen niin, ettei ”kohtuukäyttö” tarkoita sitä, että kosteat ja vesiselvät päivät jakaantuisivat vuodessa tasan, vaan sitä ettei oteta liikaa. Piste.
Itse asiassa tuokin on ehkä liian kielteinen määritelmä. Oliko se Havard, joka sanoi (ehkä Akvinolaista/Pieperiä mukaillen), että kohtuullisuuden hyve on kyky nauttia kaikesta hyvästä – ruuasta, juomasta, seksistä, vallasta – ilman, että on mistään riippuvainen.
PS. Tarkemmin ajatellen tuo lopun määritelmä taisi olla irtautumisen hyveen (detachment) määritelmä, ei kohtuullisuuden. Ne liittyvät kuitenkin läheisesti toisiinsa.
Itse olen vakuuttunut, että kaikki alkaa jo karkkipäivästä. ”Vain lauantaisin.”
Loistava pointti, Jussi. En ole ennen ajatellut asiaa tuolta kantilta. Mutta taidat olla oikeassa!
Sen sijaan, että opetetaan karkin kohtuukäyttöä yleensä, varataan yksi päivä viikosta, jolloin voi vetää karkkilärvit. Lopputuloksena on sukupolvi teinejä, jotka ovat syöneet puolen kilon Makuuni-pussinsa tyhjäksi ennen trailereiden loppua.
* * *
Terveyshaitat on muuten kysymys, jota ei tässä kolumnissa käsitelty. Jos olisin käsitellyt, olisin sanonut suurin piirtein näin:
Tavallinen kansalainen menee ”asiantuntijoiden” kakofoniassa hämilleen. Parillisilla viikoilla julkaistaan tutkimus, joka varoittaa alkoholin terveysriskeistä. Parittomilla viikoilla muistutetaan päivittäisen viinilasin terveyshyödyistä. Sama pätee moniin ruoka-aineisiin: kahviin, lihaan, loheen, suolaan, rasvaan jne.
Monet ihmiset, selvittyään hämmennyksestään, palaavat ennen pitkää takaisin vanhaan viisauteen:
”Kaikkea kohtuudella.”
Kummelissa oli mainio sketsi kolmesta kaveruksesta jotka vetivät lärvit, koska ”huomenna on ihan normipäivä”. Meno oli vallan railakasta. ”Huomenna”-jaksosta selvisi, että he olivat pappi, hammaslääkäri ja lentäjä.
Huomasitko Lassi, että kyseiseen sketsiin löytyy linkki ”Duunissa juomisen hyveestä” -kappaleessa? Se on hulvaton.
Itse nauroin kuitenkin makeammin ensimmäiselle linkille, jossa ruotsalainen koomikko imitoi suomalaista känniä.
Kata pattilaa soimaa, mutta silti. Hyvin vedetty!
Erinomainen kirjoitus, mutta yksi kritiikin sana tuli mieleen: En ole koskaan tavannut absolutisteja, jotka tekisivät siitä numeroa. Ehkä se on vain sattumaa. Mutta tunnen useita ihmisiä, jotka eivät (syystä tai toisesta) ota lainkaan alkoholia, ja kokemukseni heidän seurastaan on pelkästään positiivinen (myös jos muut ottavat oluen tai viinilasin heidän seurassaan). Jäin miettimään: onkohan ”absolutismin pahe” pelkkä olkinukke? — Tarkennut: tässä on kyse yksilön omista valinnoista, ei sellaisesta ”aktiivisesta puritanismista”, joka pyrkii kieltämään saman muilta.
Allekirjoitan kaiken, mitä sanot. Myös minun tapaamani absolutistit ovat olleet (etupäässä) huipputyyppejä. Mielestäni en sanonut, että absolutistit tekisivät siitä suuren numeron? En ainakaan ajattele niin.
”…onkohan ’absolutismin pahe’ pelkkä olkinukke?”
On. Pitäisi pikemminkin puhua vaikka puritanismin paheesta. Itse asiassa väliotsikon ”Absolutismin pahe” jälkeiset kaksi lausetta olivat alunperin: ”Absolutismi ja raittiusliike itsessään eivät ole ongelma. En siis allekirjoita tuota väliotsikkoa.” Otin jälkimmäisen selvennyksen pois, kun tiivistin kirjoitustani. Ehkä ei olisi pitänyt.
Sanon kuitenkin selvästi, että mielestäni on olemassa monia hyviä syitä ruveta täysraittiiksi. Sen sijaan en keksi yhtäkään hyvää syytä ruveta juopoksi, tai edes juoda itseään kaatokänniin.
Mutta ”alkoholi on itsessään” paha on edelleen minusta huono syy absolutsimiin, koska se ei ole totta. Keksi monta hyvää syytä ruveta selibaatiksi, kieltäytyä seksistä vaikka eliniäksi, mutta ”seksi on paha” ei ole yksi, koska se ei ole totta.
*Keksin monta
Kiitos Jason kirjoituksesta ja kiitos muillekin kommenteista. Artikkeli herättää minussa ristiriitaisia tunteita:
– Olen toisaalta samalla linjalla Jasonin kanssa monissa kohdissa. Perheessäni alkoholin kohtuukäyttö oli arkea. Vanhempani opettivat minua omalla esimerkillään maistamaan kohtuudella. Jo nuorena, erittäin nuorena (ehkä alle 10-v.?), sain maistaa vähäsen olutta ja veteen sekoitettua viiniä. En ikinä nähnyt vanhempiani humalassa. Tämä ei johdu siitä, että he tekivät sen meiltä lapsilta salaa, vaan lähinnä siksi, etteivät he yksinkertaisesti koskaan juoneet humalaan. Alkoholi siis ei koskaan ollut meillä tabu. En koskaan ole pitänyt alkoholia päihteenä enkä koskaan joutunut odottamaan – enkä halunnutkaan -, että täytän 18-v., jotta saisin vetää kunnon kännit (juuri siksi, etten koskaan halunnut juoda humalaan samalla lailla, kun en koskaan ole halunnut juoda kymmenen kokista putkeen). Olen siitä erittäin kiitollinen vanhemmilleni. Joku saattaa sanoa, että tämä johtuu siitä, että synnyin ja kasvoin Etelä-Suomen Barcelonassa. Osittain totta, osittain ei.
– Toisaalta olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että tämä käytäntö ei ole mahdollista kotisuomessamme… vielä. Alkoholi on valitettavasti ongelma yhteiskunnassamme. Sairauden ratkaisemiseksi tarvitaan sekä laastareita, jotka tuovat väliaikaisen ratkaisun (verot, kiellot, monopolit, yms.), että ennaltaehkäisevää hoitoa, joka korjaa tilanteen pitkällä tähtäimellä (oikea koulutuspolitiikka, juomatapojen muuttaminen yms.).
Varsinkin kohtuuden käyttö on avainasemassa. Miksei Suomi pysty olemaan kohtuuden maa tässäkin asiassa? Uskon, että pystyy, vaikka tie on pitkä. Itse uskon, että koulutus lähtee kodin ruokapöydältä ja vanhempien esimerkistä.
Viisasta puhetta, Santi. On erityisen mielenkiintoista kuulla lapsuutesi Katalonian kokemuksistasi ja kulttuurista. Olisi hienoa, jossa Suomessa olisimme samassa tilanteessa esimerkiksi sukupolven päästä.
(Onko Kataloniassa muuten mitään yhteiskunnallista ongelmaa, joka puuttuisi Suomesta?)
Pointtisi sekä 1) ennaltaehkäisyn että 2) hoidon *samanaikaisesta* tarpeellisuudesta on erittäin tärkeä.
Viimeksi tämä unohdettiin presidentti Niinistön ”Ihan pieniä asioita” -kampanjan jälkeisessä keskustelussa. On turhauttavaa, että aina kun jollakin on hyvä idea 1-kohdan korjaamiseksi, alkaa kauhea älämölöö siitä, että 2-kohta on unohdettu. Ja sama toisin päin.
Yhteiskunnallinen joko-tai-asennevammamme kampittaa kehityksen ja torppaa tarmon.
Jason, kyllä Kataloniassa on paljon yhteiskunnallisia ongelmia, mutta mitä sä haet kysymykselläsi?
Lähinnä haen vertailevaa analyysiä Katalonian ja Suomen välillä. On monia asioita, joista me suomalaiset voisimme ottaa katalaaneilta oppia. Yksi näistä on terveempi juomakulttuuri. Onko vastavuoroisesti ”suomalaisia hyveitä”, joiden kanssa katalaanit kipuilevat?
Santi Martinez
”- Toisaalta olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että tämä käytäntö ei ole mahdollista kotisuomessamme… vielä.”
Jason Lepojärvi
”On erityisen mielenkiintoista kuulla lapsuutesi Katalonian kokemuksistasi ja kulttuurista. Olisi hienoa, jossa Suomessa olisimme samassa tilanteessa esimerkiksi sukupolven päästä.”
Minun perheessäni on Suomessa ollut juuri tuollainen juomakulttuuri jo useita sukupolvia sitten.
Vastustan sellaista negatiivista stereotypiointia, että kaikki suomalaiset olisivat joko alkoholisteja tai raivoraittiita.
Pitäisi miettiä… Aina olen ollut sitä mieltä että suomalainen aitous voidaan kykkä viedä suosiolla maailmalle. Ei pelkästään kataloniaan.
Mikko: Olet saanut hyvän, sukupolvien ylittävän esimerkin! Etkä tietenkään ole ainoa laatuasi, vaan Suomessa on paljon kohtuukäyttäjiä. Mutta Suomessa on myös paljon liikakäyttäjiä. Kuten kolumnissa olevan linkin (”eikä sitä valmista peikko”) haastattelussa sanotaan, ”Finns drink to get drunk”. Tämä on aiheuttanut vastareaktiona totaalikieltäytymistä. Historiallisena esimerkkinä vaikka lestadiolaisuuden synty.
Palaan vielä yhdellä pienellä kulmalla tähän aiheeseen. Koko teema kumpuaa ajatuksesta, että alkoholinkäyttö on tahdonvoiman alaista. Jasonilla ja Santilla on ulkomaisten sukujuurten kautta esimerkkejä siitä, kuinka se voi joillekin olla sitä. Itsekurilla kohtuullisuuteen. On kuitenkin fakta, että hyvin monella suomalaisella (ja venäläisillä, ja eskimoilla…) on geeneissään alttius alkoholismiin. Siitä ei voi tahdonvoimalla harjoitella pois. Jos yhteiskunnassa on tapana juoda, alkoholismialttiuden omaavalla se tarkoittaa yksinkertaisesti vain nopeampaa ja sujuvampaa tietä alkoholisoitumiseen. Oletteko tutustuneet Christer Nylundin tarinaan?: http://www.hs.fi/kuukausiliite/artikkeli/Nuorisovangista+tuli+kirurgi+ja+lääkäriaseman+omistaja/1135265087184
Eli siksi koen, että tärkein tehtävä on auttaa ihmisiä tunnistamaan itsessään ja ehkä läheisissäänkin taipumus alkoholismiin, ennen kuin se itse kullekin on myöhäistä ja elämä ilman alkoholia tuntuukin vaikealta, lopulta mahdottomalta. Ja luoda paljon lisää mahdollisuuksia juhlia ja rentoutua ilman alkoholia, selittelemättä.
Tiesittekö, että tällä hetkellä joka kolmas pienen lapsen isä on alkoholin suurkuluttaja? Toivon, että juomattomuus nousee ihailtavaksi edelläkävijätrendiksi, kuten USA:ssa on jo tapahtunut. Haluan olla sen lähettiläs Suomessa, sillä olen jo menettänyt läheisen ihmisen alkoholille. Ilo ilman viinaa, edes sitä 0.5 promillea, on ehdottomasti parasta!
Pahoittelut, Christer Lybäck oli nimi!
Joka kolmas pienen lapsen isä! Tuntuu hurjalta.
tästä olisi mielenkiintoista joskus keskustella nokikkain…
Suurkuluttajuutta tulkitaan Suomessa hyvin ahdasmielisesti ja suurkulutuksen rajat ovat kansainvälisesti ottaen melko alhaalla. Toisaalta myös pienten lasten isät ovat yleensä 25-40-vuotiaita eli elämänsä aktiivisimmassa vaiheessa sekä perheen, uran että oman elämän rakentamisen osalta. Tällöin luonnollista, että alkoholiakin kuluu enemmän – varsinkin useammin – kuin seesteisissä elämänvaiheissa, sillä erilaisia sosiaalisia kissanristiäisiä ja muita, joissa muutama muki saatetaan ottaa, kasaantuu paljon. Itse keskittyisin alkoholiongelmaisiin ja heitä suurkuluttajista on vain osa. Toisaalta moni, joka ei osu kategoriaan ”suurkuluttajat”, on myös kiistatta alkoholiongelmainen (satunnainen mutta silloin usein kontrollin menettävä kertakännääjä, kuivilla oleva alkoholiongelmainen jne.) Lapset kokonaisuutena ovat hyviä mittareita juomiselle. Jos lapsi kerrankin sanoo ”onko sun pakko juoda”, on syytä hyvin syvään itseanalyysiin. Toisaalta, vaikka kotona ei alkoholiongelmia olisikaan ja juomaa otetaan lasten länsäollessa, ei sekään aina yksin riitä kun kaveripiirissä humaltumista ihannoiva asenne. Siksi kokonaisvaltainen luottamus ja informaatio olennaista suhteessa lapsiin. Geneettinen osasto on myös yksi, mutta se lienee melko marginaalisen väestönosan ongelma. Oli syynä geneettinen altistus tai vain heikko luonne, ihmisten joiden vaikea lopettaa juomista, olisi syytä katsoa peiliin ja lopettaa se juominen – lopullisesti. Muutenkin kulttuuri ja asenneilmasto ovat olennaisimmat tekijät alkoholiongelmien synnyssä. Jos voimakas juopumustila, kankkusesta johtuvat rokulipäivät ja ”kännitötöily” olisivat voimakkaammin sosiaalisesti tuomittuja eikä lähinnä ihailtuja ja uhoamisen aiheita, voisi myös juomakulttuuri muuttua. Muutamia hyvä testejä omaan alkoholinkäyttöön: 1. Voitko pitää suurempia määriä juomia kotona, esim. baarikaapissa/viinikellarissa ilman, että sinulla on pakottava tarve koskea niihin? 2. Juotko usein enemmän kuin olet suunnitellut, tyyliin ”lähdin yhdelle, mutta meni kymmenen”. 3. Onko lapsesi tai joku vastuullinen läheinen sanonut jotain negatiivista alkoholinkäytöstäsi? 4. Juotko aterioidessasi vai alatko juomaan vasta kun olet syönyt tai korvaatko aterian juomalla? 5. Kuinka usein seuraavana aamuna otat ”tasoittavan”? Lisäksi toki kohtuullisessakin alkoholinkäytössä myös pitkäaikaiset terveysriskit, kuten ruoansulatuskanavien kasvaimet, rasvan kertyminen elimistöön (alkoholi kaloripommi) ja muu vastaava, vaikka kulutusmäärät olisivat kohtuullisia sekä kerta-annos että jatkuvalla tasolla. Silti kaikki lähtee kuitenkin itsestä. Turha sysätä vastuuta Alkon aukioloajoille, kapakka-anniskelun loppumisajoille, etäisyydelle viinakaupasta tai lähikaupan kaljatarjoukselle. Alkoholin ongelmakäyttö on aina oma vika ja omilla toimilla siitä pääsee myös eroon. Suomessa holhoaminen vain lisää ongelmia, sillä syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa oleville juopoille alkoholi on hintansa takia taloudellinen ongelma eikä vain sosiaalinen ja terveydellinen. Alkoholin kustannus myös lisää sosiaalisia ongelmia ja siksi on oikeasti vastuutonta rajoittaa saatavuutta aukiolorajoituksilla ja veropolitiikalla. Saksalainen tai espanjalainen työtön pysyy kännissä lähimarketin tuotteilla (3 l viiniä per päivä) 2-4 € panostuksella per päivä. Suomalainen juoppo joutuu panemaan tiskiin 5-10-kertaisen summan. Se aiheuttaa rikollisuutta ja inhimillistä hätää, koska ne rahat ovat pois muusta, usein juopon läheisien tarpeista.
Aki Pulli: Aivan älyttömän hyvä kommentti. Se on täynnä olennaisia huomioita, mm. ”suurkuluttamisen” käsitteestä, alkoholiongelmaisista, kertakännääjistä, lapsista juomisen mittarina, humaltumista ihannoivasta asenneilmastosta, genetiikan vs. heikkoluenteisuuden=paheiden osuudesta, oman alkoholikäytön testaamisesta, vastuullisuudesta ja alkoholin kustannusvaikutuksista.
Olet enemmän tervetullut kirjoittamaan näiden pohjalta vieraskynän! Esiluetutamme kaikki vieraskynämme kriittisillä asiantuntijoilla, mutta tiedän jo nyt, että se läpäisee seulan.
@[763698113:2048:Isa]: Sen halusin vielä sanoa, että olet oikeasta tuota ”itsekurin” rajoitetusta voimasta. Hyve ei ole kuitenkaan pelkkää itsekuria, rajojen laittamista, vaan siihen liittyy myös olennaisesti oikeanlaisen ”halun” jalostaminen. Aristotelesta mukaillen, lapsi on hyvä opettaa ”haluamaan” hyvää ja kaunista ja oikeaa, ei ainoastaan ”välttämään” pahaa ja rumaa ja väärää.
Itsekin toivon, että juomattomuuden kulttuuri saisi enemmän jalansijaa Suomessa. Olet siihen oikein hyvä lähettiläs!
Kirjoitatpa Jason ainakin meile suomalaisille vaikeasta ja eri syistä helposti voimakkaita tunteita herättävästä aiheesta. ”Alkoholistille”, joka ei enää vuosikausiin ole käyttänyt lainkaan alkoholia on muotoutunut kokemustensa myötä oma näkemys alkoholin käytöstä: ”Vai ei tippa tapa?”.
Täysin alkoholikielteistä kantaa edustava uskovainen voi kokea syviä omantunnon tuskia jo yhdestä pisarasta (en tarkiota nyt ehtoollisviiniä). Joku kohtuuden hyvettä noudattamaan pystyvä kristitty nauttii viinilasillisensa omantunnon häntä lainkaan soimaamatta. Nämä eri syistä johtuvat erlaiset elämäntavat alkoholin käyttöön nähden (ei juoppouteen nähden) tulisi mielestäni alistaa Paavalia siteeraten parin tärkeän kriteerin alle.
1. Onnellinen se ihminen, joka tarkkaan tutkittuaan omassa tunnossaan toimii omantuntonsa mukaisesti. Tämä ohje on tärkeä siitäkin huolimatta, että kenenkään omatunto ei ole ehdoton totuus, vaan on usein hyvin sidonnainen esimerkiksi vallitsevaan tapakulttuuriin.
2. Älä ole loukkaukseksi lähimmäisellesi omilla elämäntavoillasi, sillä hienotunteisuuden puute voi pahimmillaan johtaa heikon lähimmäisen perikatoon.
Ajattelen, että tehtäväni ei ole olla lähimäisteni tuomari elämäntapakysy-myksissä. Kristityn tuomari on Jumala, jonka edessä jokainen kristitty tekee tilin omista elämäntavoistaan tai ehkä oikeammin niiden vaikutuksista. Hienointa tässä kuitenkin on se, että ollessamme omantunnon ihmisiä, Jumala on luvannut jopa palkita kristityt hiedän erilaisista elämäntavoistaan huolimatta.
Lopuksi, mitä tulee alkoholin terveysvaikutuksiin niin esim. alkoholin aiheuttamien maksasairauksien (maksakirroosi ja rasvamaksa) insidenssi vaikkapa Ranskassa on tietoni mukaan ainakain yhtä suurta kuin Pohjoismaissa, missä voimakas humalahakuinen juominen on yleisempää. Kannattaa siis huolehtia siitä, että maksa saa välillä levätä alkoholin vaikutuksista joipa sitä kerralla paljon tai vähän, mutta päivittäin.
Hyviä pointteja, Teuvo. Varsinkinkin nuo listaamasi kaksi kriteeriä. Minulla olisi kysymys koskien jälkimmäistä:
Kuinka pitkälle tuo periaate kantaa? Mikä on sen sovellusalue?
Itse olen ymmärtänyt sen niin, että se on erittäin käyttökelpoinen periaate ”pienessä mittakaavassa”, yksityishenkilöiden välillä, mutta sen perusteella ei voida oikein laatia koko yhteiskuntaa sääteleviä lakeja. Jos ”heikoin lenkki” on mittapuu, sitten esim. kaikki naiset pitäisi peittää hunnuilla, sillä Suomesta löytyy varmasti miehiä, joille jo naisen kasvot tuottavat tunnontuskia himon muodossa!
Käytän absurdia ääriesimerkkiä vain alleviivatakseni pointtiani.
Mitä itse ajattelet? Mihin raja vedetään?
PS. Paavali tosiaan neuvoi, että ”uskovaiset” eivät olisi elämäntavoillaan loukkaukseksi muille. Ja varmasti hän myös itse jätti silloin tällöin ”viinilasin tai lihapalan” väliin. Mutta hän ei kuitenkaan ryhtynyt johdonmukaiseksi absolutistiksi tai vegetaristiksi. Miksi ei?
Aluksi Jason pieni kevennys. Eräässä koulutustilanteessa mainitsin huolimattomasti, että tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan. Eräs kurssilainen oikaisi välittömästi: ”Onpas, sellaiset kysymykset, joihin kysyjä itse tietää vastauksen”.
Erilaisuus yhteydessä tematiikka on varmasti mielenkiintoinen, eikä siihen onneksi tarvitse olla yhtä ainoaa oikeaa vastausta.
Jälkimmäisen pointin rajaan elämätapakysymyksiin. Elämäntapamme saavat ja voivat olla erilaisia. Ne liittyvät lähinnä henkilökohtaisiin ja kulttuurisiin eroihin. Näissä asoissa Paavali opettaa Room. 14-15 luvuissa, että meidän ei tule halveksia eikä tuomita toisiamme. Sen sijaan tulisi olla hienotunteinen.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että on tilanteitta, joissa on viisasta pidättäytyä jostakin, vaikka itse on vapaa asian suhteen, esim. alkoholi. Olisi tilannekohtaisesti osattava laskea henkilökohtaisen vapauden plussat ja miinukset. Ihmisten väliseen elämään kuuluu jatkuvat jännitteet ja niiden käsittelyt, jotta kasvaisimme ihmiseksi, jotka ottaa vastuun itsestään ja toimii vastuullisesti muita ihmisiä kohtaan.
”Tilannekohtaisuus” – sinä sen sanoit.
Syy kysymykseeni (johon minulla EI ollut vastausta!) on se, että olen joskus kuullut tuon ”älä ole elämäntavoillasi loukkaukseksi muille” perusteluna sille, että jostakin asiasta (liha, alkoholi, tupakka) olisi kieltäydyttävä KOKONAAN. Tai että se pitäisi KOLLEKTIIVISESTI kieltää, siis ihan jokaiselta yhteiskunnan jäseneltä, sen vuoksi että yhteiskunnassa on JOKU joka loukkaantuu.
Mielestäni tällainen johtaa absurdeihin johtopäätöksiin ja lakeihin.
Ja se on myös ko. raamatunpaikan väärinkäyttöä, näin usko. Mainitsen tämän siksi, että kyseiseen periaatteeseen (väärin) vetoavat ovat kokemukseni mukaan yleensä juuri uskovaisia.
Tässä pikkulasten isien alkoholinkäytöstä: http://www.iltalehti.fi/terveys/2009082510117432_tr.shtml
Moikka Jason…
Alkoholiasiaa sivuten, kun oltiin Mumbaissa Intiassa meidat kutsuttiin viime la yhden vanhan ystavani synttareille… 28V. Mies on muslimi, asuu vanhempiensa luona uuden hindu-vaimonsa kanssa eli noista lahtokohdista voisi luulla etta kyseessa olisi ainakin alkoholin suhteen rajoittunut tapahtuma.
Kuitenkin kun tultiin paikalle hiukan ennen puoltayota, niin ensiksi sielta tuli pakotettua SHOTTI-rallia noin 15min. ”you are Nordics, you like booze…” ja kaikki muut olivat jo melko hyvissa..
meininki siis kuin suomalaisissa teini-bileissa… E:n kanssa kumpikin yritti siirtya hiukan sivuun… ensinnakaan, kumpikaan ei tykkaa mistaan alkoholista shottimuodossa – vaan nauttien siita… pikku hiljaa.
ja sitten tuli mieleen, etta miten voi kaverin 28V-synttarit muistuttaa teinibileita – ja ainoa syy joka me keksittiin oli uskonto, joka nuoremmalla ialla ja Intiassa aiemmin (10+v sitten) saneli paljon enemman, joka tekee siita tabun.
Aika havainnollistava tarina! Se tuntuu vahvistavan mutu-tuntumani siitä, että demonisoimista seuraa usein vakavia ylilyöntejä, sillä oikeanlaista kulutusta ohjaavia ja tukevia hyveitä ei ole tullut harjoitettua, koska pelkä ”kieltäytyminen” on riittänyt.
Jos on koko elämänsä pelännyt/vihannut laskettelua ja hyppää sitten lumilaudalla mustaan rinteeseen, tulee rumaa jälkeä.
Hyvä iskevä kirjoitus ja oivaltavia lisäpointteja kommenteissa. Täytyy hankkia tuo kirja kyllä!
”Kärjistäen, viktoriaanisilla aikakausilla ihmisruumis ja seksuaalisuus peitetään” Hyvä kirjoitus, mutta alkuun pieni nillitys näin alan puolesta, edes Viktorian aikana ihmisruumista ei juurikaan peitelty verrattuna moneen muuhun aikakauteen, saatika, että olisi olemassa mitään yleistermiä ”viktoriaaniset kaudet”. Tuo ”viktoriaaninen” puritanismin yleisterminä nauratti historioitsijoita jo 1930-luvulla, mutta sitkeästi sitä vain vielä käytetään!
Perheeni on asunut Ranskassa, joten vanhempani kasvattivat minut ihanteelliseen ”Eurooppalaiseen” kohtuukäyttoon, sain tilkan viiniä alaikäisenä yms. Vanhempani ovat viiniharrastajia ja epäilemättä jos heidän alkoholinkäyttonsä olisi valtavirtaa Suomessa (nykyisestä asuinmaastani Britanniasta puhumattakaan!) säästyisi terveydenhuollosta muutama miljoona (täällä alkoholihaitat syovät leijonanosan NHS:n varoista)
Minä olen kuitenkin ollut absolutisti Millenium-bileistä lähtien, jossa kavereitteni kännisekoiluun kiukustuneena tein uudenvuodenlupauksen olla ikinä juomatta alkoholia 🙂 Aluksi halusin siis kapinoida suomalaista juomatyyliä vastaan, mutta sittemmin se on vain muodostunut tavaksi, se tulee halvaksi ja minulla on krooninen vatsavaiva, johon liittyy myos se, että alkoholia ei kannata käyttää. En myoskään tarvitse mitään kemiallista rentoutusta tai estojen poistoa, olen ensimmäisenä tanssilattialla kaikkialla.
En siis assosioi absolutismia mihinkään yleispuritanismiin, missä muutkaan eivät saisi juoda. Muiden humalahakuinen juominen on ahdistavaa, mutta muuten on aivan samantekevää juovatko muut viiniä vai coca-colaa. Mieheni ei ole absolutisti, mutta se ei haittaa minua ollenkaan, koska hänen kulttuuriinsa kuuluu se, että ruoka on melkeinpä tärkeämpää kuin juoma illanvietossa – näin kaikkien verensokeri pysyy ylhäällä ja vältytään draamalta ja pahoinvoinnilta.
En usko sitten 1900-luvun alun kansanliikkeiden kenenkään olleen ajamassa sitä, että muut eivät saisi juoda. Absolutistit harvoin pitävät elämää valinnastaan, mutta muille se sensijaan (ainakin Suomessa ja Britanniassa) tuntuu olevan ongelma. Jos suhtautuminen alkoholiin olisi täysin normaali, myos meihin, jotka emme sitä juo ollenkaan suhtauduttaisiin aivan normaalisti ja tuomitsematta – en minä kahviakaan juo, mutta kukaan ei ole milloinkaan kysynyt siihen syytä 🙂
Mua on monesti kummeksuttu, kun en juo kahvia enkä teetä enkä ylipäätään mitään kuumia juomia. 😀
Kieltämättä nyt rupesi heti mietityttämään, että miten selviät talvisin hengissä…
vaikka itse juon melkoisen humalahakuisesti myönnettäköön, mulla ei ole kyllä mitään väliä sillä, että joku ei juo ollenkaan. Onhan se aika lailla halvempaa ja terveellisempääkin. Eikä ole myöskään ongelma lähteä juomatta juhlimaan. Riippuu ihan bileistä ja seurasta.
Hei olen absolutisti jonka avokki harrastaa absinttia. Enkä ole harmissani, hieno harrastus.
Suomalainen alkoholikeskustelu on aina ollut mielestäni jotenkin absurdia seurattavaa. ”Alkoholin käyttäminen” tai ”alkoholiannosten nauttiminen” eivät merkitse minulle oikein mitään. Juon olutta ja viiniä, joskus juon viskiä tai muita juomia, joissa on alkoholia. Syy on se, että ne maistuvat minusta hyvälle tai ne sopivat tietyn ruoan kanssa. Joidenkin mielestä olut tai viini maistuu pahalle eikä hän voi ymmärtää, miksi juon niitä. Minä taas en voi ymmärtää, miksi joku syö maksaa, tofua tai kesäkurpitsaa, jotka ovat mielestäni aivan kammottavan makuisia. Alkoholijuomat ovat toki liikaa käytettynä haitallisia aivan niin kuin ruoat, joissa on suolaa tai rasvaa, mutta en pidä satunnaista olutta tai viinilasillista sen haitallisempana kuin satunnaista pizzaa, hampurilaista tai perunalastupussia.
No, ei tuossa ole mitään suomalaista. Olen asunut sen verran monessa paikassa, että muhun ei uppoa jutut ”eurooppalaisesta” fiksusta päihteidenkäytostä. Ongelmaton suhde oikein mihinkään ei vain sovi ihmislajille. Täällä UK:ssakin itketään aina ”eurooppalaisen juomakulttuurin” perään. Ranskassa taas jengi osaa juoda maksansa rikki olematta koskaan kännissä – vähän samalla tavalla kun moni pilaa hampaansa limsoilla. Eipä mikään ole liiallisessa määrin terveellistä tai suositeltavaa. Kohtuus, kultainen keskitie ja mitä näitä nykyään vanhanaikaisia hyveitä aikoinaan olikaan…
Kiitos kommentistasi Anna!
Alun nillityksesi on ihan paikallaan. 🙂 Tiedän, että yleistermi ”viktoriaaniset kaudet” eivät tee oikeutta Viktorian ajalle, mutta tuo historiallisesti vaappua suhtautuminen ihmisruumiiseen on ihan oikea ilmiö, ja on hyödyllistä, jos on sanoja joilla kuvata teoreettisia ääripäitä (käytännössähän kuva on sotkuisempi). Mitä sanaa itse käyttäisit?
Viktoriaaninen, puritanismi, pimeä keskiaika – on totta, että nämä ovat jälkipolvien keksimiä ilmauksia, joilla haluttiin alleviivata oman ”hyvän” aikakauden edistyksellisyyttä edeltävään ”pahaan” aikakauteen. Samalla kuitenkin tehdään historialle väkivaltaa, sillä esimerkiksi keskiaika oli monin tavoin erittäin valoisa, ei pimeä. C. S. Lewis kutsui tällaista historiallista ylimielisyyttä ”kronologiseksi snobismiksi”: http://www.hyvejohtajuus.fi/4168/kronologinen-snobismi/
Sanat ovat yleensäkin jänniä. Jotkut aloittavat neutraaleina, mutta pikkuhiljaa muuttuvat tarkoittamaan jotakin kielteistä, kuten hyveellisyys, siveys, kohtuullisuus jne – nämä eivät enää kuulosta kovin ”seksikkäältä”, vaikka sana ”hyve” tulee sanasta virtus, joka tarkoittaa voimaa ja valtaa. Toiset sanat taas syntyvät pilkkasanoina, mutta ajan saatossa niistä tulee ihan salonkikelpoisia: kristitty, luterilainen… Lyhyt analyysi täällä: http://www.hyvejohtajuus.fi/1813/hyveet-ja-rakasteleminen/
”En usko sitten 1900-luvun alun kansanliikkeiden kenenkään olleen ajamassa sitä, että muut eivät saisi juoda.”
Miksi ajattelet näin? 1920- ja 1930-luvun kieltolait, esim. USA:ssa ja Suomessa, eivät syntyneet tyhjästä. JOKU näitä lakeja vaati. Ja veikkaan, että ne eivät olleet pontikankeittäjät ja baarikärpäset. Tiedätkö asiasta enemmän, @[718664899:2048:Valtteri]? Kieltolaki ja sen haasteet on muuten sinänsä hyödyllinen ”case”, josta voimme oppia paljon.
”Jos suhtautuminen alkoholiin olisi täysin normaali, myos meihin, jotka emme sitä juo ollenkaan suhtauduttaisiin aivan normaalisti ja tuomitsematta.”
Mitä tarkoittaa normaalisti? Nimittäin kuten Tuomas Saloranta edellä totesi, hän saa jatkuvasti selitellä sitä, ettei juo kuumia juomia. Suomessa se EI ole normaalia. 🙂 Sen sijaan normaalia on se, että se luonnollisesti se herättää kysymyksiä. Ihmiset kiinnostuvat: ”Miksi et juo kahvia tai teetä tai glögiä, täällähän on kylmä?”
Sama alkoholin kanssa. Kun tapaan ihmisen, joka johdonmukaisesti aina ja kaikkialla kieltäytyy alkoholista, viaton kiinnostukseni herää. Onko hän absolutisti? Miksi? Vai onko hän raskaana? (Tätä en kysyisi ääneen.)
Kyseleminen ei tarkoita tuomitsemista! Onko elämäntapaasi suhtauduttu tuomitsevasti?
Teini-ikäisenä streittari saattaa joutua painostuksen kohteeksi, mutta ainakin oman lähipiirini absolutistit selvisivät siitä hyvin. Jossakin vaiheessa se menee muille jakeluun.
Tuo kieltämättä muuttuu vanhetessa – teininä kaikkien pitäisi juoda siideriä ja tykätä samoista bändeistä ja leffoista, mutta aikuisena sitä lakkaa välittämästä muiden mielipiteestä eivätkä muutkaan niistä enää nillitä.
Viktoriaanisena aikanahan päihdelait noin yleensä olivat sallivampia kuin nykyään ja päihdeongelmaa pidettiin henkilokohtaisena heikkoutena, josta pääsi eroon sopivilla hoidoilla. Mun mielestä viktoriaaninen aika ei oikeastaan ollut puritaaninen ruumiin suhteen vaan medikalisoitu, se oli aikakausi, jolloin kaikelle alkoi olla diagnoosi, lääkebisnes oli täysin villiä, mutta toisaalta terveydenhuolto kehittyi. Myos liikuntaa alettiin harrastamaan terveyssyistä, jopa naiset. 1700-luvulla vain todella eksentriset yksilot välttivät alkoholia, mutta 1800-luvulla raittiusintoilu alkoi kasvaa, osana muuta terveyskulttuuria. 1700-luvulla kaikki yhteiskuntaluokat ja kumpikin sukupuoli käytti nuuskaa, tuossa taas tapa, jota pidettiin 1900-luvulle tultaessa jo epäterveellisenä.
Nuo historiaan liittyvät populaarit termit ovat todella kiehtovia. 1700-luvulla nykyistä ”viktoriaanista” termiä vastaava oli ”goottilainen” kuvaamassa kaikkea barbaarista, katolisvivahteista ja ahdistavaa – liian tiukka korsetti oli ”goottilainen tapa” ja erityisen raa’at murhat ”goottilaisia rikoksia”. Olen suunnitellut aiheeseen liittyvää esseekokoelmaa nimeltä ”Viktoriaaniset flyygelinjalat”
”Viktoriaaniset flyygelinjalat” – hauska! Mutta kieli menee solmuun. Keksitkö jotakin soljuvampaa?
Selvennän vielä, että ”viktoriaaninen aika” oli heittomerkeissä juuri siksi, että käytin sitä omintakeisessa merkityksessä – en siis oikeasti ajattele, että 1700-luvulla oli tiukat päihdelait.
Pikkukaupungin pojan ajatuksia alkoholinkäytöstä. Muistan kuulleeni useita kertoja, että ei se ole mies eikä mikään joka ei Bacardipulloa (0,75l) juo ja sitten vasta clubille. Tällaisia viikonloppuja kertyi Joulua ja metsäteollisuuden seisokkitöitä lukuunottamatta lähes kaikki lauantait noin 5 vuoden ajan. Usein alle treenattiin ja kovaa ja sitten siirryttiin siihen tasapainottavaan kun oli rankat työt ja upeat huvit.
Tapamme hieman poikkeaa esim. Italiassa kokemestani. Pikkukaupungissa kun tulee tuttu vastaan umpitunnelissa, tarjotaan lisää. Italiassa viedään kaveri vähän äänin nukkumaan.
Tosin arka ja ujo Suomlainen saa kovasti voimaa viinasta. Uskaltaa alkaa puhumana ja jopa haastaa riitaa. Kuvittelee että on vahvempi ja nopempi, osa nostaisi vaikka maapallon ilmaan jos vain olisi kahvat.
Väitän, että todella monii rakkaussuhde on alkanut humalassa, niin kuin omani. Itse en ole sen koommin viina tarvinnut, jotta uskallan puhua. Ehkä tarvitsisin sitä joskus hillitsemään halua innostua uusista ihmisistä ja mielenkiintoisista tarinoista.
Lapset usein jatkavat isiensä ja äitiensä malleja. Meidän äiti ei ole koskaan juonut, itseasiassa 36 vuoteen tietääkseni maistanutkaan alkoholia, vaikka olemme kyllä yrittäneet. Itse otamme nykyään vaimon ja mahdollisten ystävien kanssa kerran kuukaudessa lasin tai parin riistäruoan kanssa. Metsällä saattaa mennä oluttakin, jota en pystynyt juomaan koskaan aiemmin mutta heräämme aikaisemmin kuin missään muualla. Bacardia otin nuorempana 20-25v, koska tämä toi mieleen isohkon voiton, jonka isäni voitti Casinolla ja heti voiton jälkeen hän tilais tupla Bacardin todella tyytyväisenä miehenä. Setäni lääkäri sanoi, että tällä kyseisellä juomalla vähiten sivuvaikutuksia. Tapani oli lantrata tätä onnistumisen juomaa vielä kuitupitoisiin juomiin, kuten ananasmehuun, jotta terveysvaikutus olisi mahdollisiman vähän paha.
onhan sen jo mehtäsuomalaisetkin tienneet; viina on viisasten juoma…
Tuo on jo legenda tuo bagardi ananas 🙂 pitäs ihan periaatteen vuokse mennä paikalliseen ja tilata yks sellanen. Mut ehkä sitä joku päivä vielä otetaan porukalla ja fiilistellään. Ilman että meistä tulee vahvoja tai haastetaan 😀
Alkuperäisen Kickboxing jengin kanssa otetaan ja muistellaan vanhoja, eikä tehdä uutta historiaa tällä kertaa…
😀
Wau! Erittäin asiallinen ja ehki alkuasetelmin jopa vaikeasta perspektiivistä rakennettu rohkea kolumni. Pakko lukea loppuun ja jättää harvinaisesti tilaa myös neutraaliin keskusteluun. Keep it up Jason!
Kirjoitin, että ”se hyve, joka ottamista ohjaa, on kohtuullisuus”. Nyt ajattelen, että vaikka kohtuullisuudella on välinearvoa, se ei voi olla lopullinen sana. Miksi yleensäkin harjoitamme kohtuullisuutta? Harjoitamme sitä jonkun suuremman hyvän toteuttamiseksi, ei sen itsensä vuoksi. Ja tämä suurempi hyvä on rakkaus.
Peukalosääntö voisi olla seuraava:
Oman alkoholinkulutuksen pitää aina tukea rakkautta – rakkautta sekä itseen, lähimmäisiin että ympäristöön. Jos se ei tätä tee, on alkoholista tullut ongelma.
Eli sen hyveen, joka ottamista ohjaa, on oltava rakkaus.
PS. Alkoholin ei tarvitse olla ”päihde”. Se voi olla elintarvike. Ja kuten kaikki elintarvikkeet, sitä voidaan kuluttaa väärin. Tässä muuten Hesarin pääkirjoitus (31.7.2013): http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Viinakeskustelu+kiertelee+mutkikasta+rakkaussuhdetta/a1375072253914?ref=hs-hitaat-e-7