Loukkaantumisen opas: Tulisiko loukkauksia oppia sietämään?

Minkälainen on loukkaantumisen logiikka? Pitääkö meidän edistää totuutta, vaikka joku voi loukkaantua? Tulisiko loukkauksia oppia sietämään?

Viime keväänä englantilainen koomikko ja näyttelijä Ricky Gervais esiintyi lehden kannessa ristiinnaulittuna ilman paitaa, ja hänen rintaansa oli kirjoitettu isolla ”Ateisti”. Vieressä oli lainaus haastattelusta, jossa Gervais oli sanonut, että hänellä on oikeus loukata ja uskovaisilla on oikeus loukkaantua.

Gervais on ainakin Iso-Britanniassa tunnettu ateisti, ja useat hänen stand-up rutiininsa irvailevat uskonnoille. Tämä on nähtävästi loukannut joitakuita. Gervais kuitenkin ajattelee, että hänellä ei ole velvollisuutta katua loukkauksiaan tai pyytää niitä anteeksi. Hän saa loukata ketä haluaa eikä haittaa, jos hullut uskovaiset loukkaantuvat.

USA:n vastaisia mellakoita on tälläkin hetkellä meneillään useissa Lähi-idän maissa. Yhdysvaltain liput ja lähetystöt palavat; lukemattomat ovat loukkaantuneet – ihan sairaalakuntoon asti. Kyse ei ole vain jostakin verta nenästään kaivavasta stand-up-koomikosta, vaan kokonaisten ihmisryhmien välejä hiertävästä loukkauksesta.

Loukkaukset ja loukkaantumiset eivät ole mitättömiä asioita, vaan niillä voi olla henkilökohtaisten suhteiden rikkoutumisen lisäksi valtavia poliittisia tai jopa uskonnollisia seurauksia. Monilla ihmisillä on tunteikkaita mielipiteitä tämänkaltaisista tapauksista. Keskustelu on usein vain turhaa jankkaamista.

Jotta edellisen kaltaisia yksittäistapauksia voitaisiin jollakin järkevällä tavalla arvioida ja mielivalta välttää, olisi meillä oltava käsitys siitä, 1) mitä loukkaaminen ja loukkaantuminen ovat ja 2) millaisin edellytyksin ne voisivat olla oikeutettuja.

Loukkaukset kuuluvat moraalin alaan

Naapurin koira kakkaa rakastamasi uuden Audin konepellille. Loukkaannutko? Tuskin, koska eihän koira ymmärrä mitään sinusta eikä siitä rakkaudesta, jota Audiasi kohtaan tunnet. Saatat olla koiralle vihainen ja ärtynyt, mutta se ei loukannut sinua.

Mutta kuvittele, että naapurisi tekisi tarpeensa uuden Audisi konepellille. Jos tämä kuulostaa älyttömältä, kuvittele, että naapurisi usuttaisi koiransa tarpeilleen Audisi päälle. Loukkaannutko? Voisit varsin hyvin loukkaantuakin: naapurin tekoset nimittäin puhuvat selkeästi sen puolesta, että hän halveksuu sinua ja Audiasi.

Esimerkki paljastaa, että loukkaamisemme ja loukkaantumisemme ovat moraalisia akteja ja edellyttävät moraalisten toimijoiden olemassaoloa. Emme loukkaannu koirille, tietokoneille tai kasveille, koska nämä eivät ole ihmisiä.

Loukkauksilla on siis jotain tekemistä arvojen ja moraalin kanssa. Näyttää kuitenkin siltä, että loukkaantuminen ei ole pelkästään kieltävän moraalisen arvostelman esittämistä. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että toisen ihmisen auton konepellin häpäisy on moraalisesti väärin. Jos ja kun konepellille kakkailua tapahtuu, kaikki voivat tuomita sen, mutta vain se loukkaantuu, jonka auto häpäistään.

Olemme jo päässeet hyvin liikkeelle: loukkaaminen ja loukkaantuminen ovat moraalisia asenteita ja jotakin enemmän kuin vain moraalinen paheksunta.

Perusteltua ja perusteetonta loukkaantumista

Seuraavaksi on syytä erottaa toisistaan loukkaantumiset ja loukkaukset ja se, ovatko nämä oikeutettuja vai eivät. Ihmiset ajattelevat usein niin, että loukkaaja on aina väärässä ja loukkaantunut oikeassa. Tämä ei ole kuitenkaan mitenkään selvää.

Kuvittele, että Riku luulee olevansa hyvä työntekijä. Tosiasiassa kuitenkin Riku pärjää huonosti. Hän on myös herkkä arvostelulle, koska hänelle on tärkeää olla hyvä työntekijä. Miltähän Rikusta tuntuisi, jos hänen kollegansa Raimo tulisi sanomaan hänelle, että Riku on itse asiassa aika huono työntekijä ja että hän haluaisi toisen työtoverin uuteen projektiin? Ei olisi mikään yllätys kuulla, että Riku loukkaantuu.

Onko tässä tapauksessa Raimo syyllinen loukkaukseen? Onko hän moraalisessa vastuussa Rikun loukkaamisesta?

Minusta näyttää siltä, että hän ei ole. Hän puhui totta: Riku on huono työntekijä. Hän ei pilkannut tai parjannut Rikua muille ihmisille vaan lausui totuuden – totuuden, jonka Riku tietenkin kieltää mutta joka Rikun todellisuudessa pitäisi tunnustaa ja kohdata. Raimo haluaa, että Riku olisi parempi työntekijä. Se, että Riku loukkaantuu, ei ole tässä perusteltua.

On siis erotettava toisistaan perusteltu loukkaantuminen ja perusteeton loukkaantuminen. On tapauksia, joissa loukkaantuminen on asiaankuuluvaa, mutta myös tapauksia, joissa se ei ole. On myös tunnustettava, että toisinaan loukkaaja on toiminut väärin, mutta ei välttämättä aina, kuten edellinen esimerkki osoittaa.

Ricky Gervais voisi tässä vaiheessa kyseenalaistaa järkeilyni ja väittää, että loukkaaminen ei ole moraalinen kysymys ollenkaan. Jos joku loukkaantuu sanomisistani tai tekemisistäni, se ei ole minun ongelmani. Gervais on siinä mielessä oikeassa, että loukkaaja ei ole aina moraalisessa vastuussa. Hän on kuitenkin väärässä loukkauksen moraalisen luonteen suhteen.

Se, että meitä loukataan, tuottaa meille kärsimystä ja pahaa mieltä. Tämä on tosiseikka. Mitä suurempana loukkaus koetaan, sitä suurempi on sen tuottama kärsimys. Varsin hyvin perusteltu moraalinen periaate on, että emme saa tuottaa kärsimystä toisille ilman hyvää syytä.

Lääkäreillä on toisinaan hyvä syy tuottaa kärsimystä: he haluavat parantaa meidät ja säästää suuremmilta tuskilta. Samoin Raimolla oli hyvä syy sanoa Rikulle, mitä hän sanoi, vaikka hän ehkä tiesikin, että Riku loukkaantuu. Raimo halusi puhua totta ja auttaa Rikua.

Sama pätee kääntäen Gervaisin puheisiin. Hänen ei pitäisi loukata ”uskovaisia”, jos hän tietää, että he loukkaantuvat hänen sanomisistaan eikä hänellä ole siihen hyvää syytä.

Loukkaantumisen sotkuinen logiikka

On selvää, että loukkaantumisen ja loukkauksen kategoriat ovat epäselviä. Milloin joku on loukkaantunut ja milloin ei? Milloin herja on loukkaus ja milloin ei? Selkeitä rajoja ei ole, ei ainakaan paljon. Loukkaantuminen on usein kovin henkilösidonnaista: joku ei loukkaannu koskaan, toinen on ammattiloukkaantuja.

Ei ole mitään yksinkertaista kaavaa sen selvittämiseen, mistä kukin loukkaantuu. Minusta näyttäisi kuitenkin siltä, että on olemassa jonkinlainen ydin: loukkaannumme, kun jotakin meille tärkeää, moraalisesti korkeatasoista tai pyhää kohdellaan väärin. Loukkaannumme, kun rakastamaamme henkilöä tai asiaa ei kohdella sen arvon mukaisesti.

Edellä puhuin Audista. Esimerkki ei välttämättä aukene niille, jotka eivät ole audihenkilöitä. Kuvittele sen sijaan, että kaverisi parjaisi valheellisesti puolisoasi yhteisille kavereillesi selkäsi takana. Loukkaannut tästä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että kaverisi saattaa puolisosi epäsuotuisaan asemaan kavereittesi silmissä. Tämä on moraalisesti väärin ja tuomittavaa. Moraalisen paheksunnan lisäksi loukkaannut, koska kyseessä on sinun puolisosi eikä jonkun toisen puoliso.

Voisi siis sanoa, että henkilö, joka on hyvin perustein loukkaantunut, on kärsinyt eräänlaista henkistä väkivaltaa. Sekä häntä itseään että hänelle tärkeää asiaa, käsitystä tai henkilöä on kohdeltu väärin. Tästä voimme päätellä, että lähimmäisenrakkauteen kuuluu pyrkimys yrittää ymmärtää toisen ihmisen arvostuksen ja rakkauden kohteita ja kohdella niitä hyvin. Tämä siksi, koska näiden asioiden kaltoin kohtelu tuottaa lähimmäisellemme kärsimystä.

Edellinen esimerkki paljastaa myös sen, että on mahdollista loukkaantua toisen puolesta. Voin loukkaantua siitä, että rakkaitani kohdellaan kaltoin. Jos ryhmä jakaa keskenään moraalin ja arvot, tuntuu luonnolliselta ajatella, että koko ryhmä voi loukkaantua.

Kaikesta ei pidä loukkaantua

Ei ole helppoa antaa yleisiä sääntöjä sille, milloin on perusteltua loukkaantua. On kuitenkin muutamia tapauksia, jossa loukkaantuminen näyttää selkeästi perusteettomalta. Näistä ensimmäinen on erimielisyys.

Erimielisyys ja sen ilmaiseminen sellaisenaan antavat vain harvoin hyvän perusteen loukkaantumiseen. Kysymys on pikemminkin siitä, kuinka erimielisyys esitetään. Raimo puhui Rikulle reilusti, vaikka he olivat eri mieltä Rikun taidoista työntekijänä.

Tämä pätee myös uskonnollisiin ja poliittisiin erimielisyyksiin. Raimo ja Riku voivat olla perustellusti eri mieltä siitä, oliko Jeesus Jumalan poika tai oliko Muhammad aito profeetta. Pelkästään se, että Riku ei pidä Jeesusta Jumalan poikana, vaikka Raimo niin tekeekin, ei ole riittävä peruste Raimolle loukkaantua.

Asiallinen kritiikki ei anna hyviä perusteita loukkaantua. Perusteltu kritiikki on henkisen ja moraalisen kehityksen elinehto: arvostelmamme ovat usein hataralla pohjalla. Maailma, jossa ketään tai mitään ei saa arvostella, koska se loukkaa jotakuta, olisi karmea maailma. Ehkä meidän ei pitäisi rakastaa niin paljon Audejamme. Ehkä meidän olisi tunnustettava itsellemme omat puutteemme työntekijöinä.

Lisäksi on aina otettava huomioon loukkaajan tarkoitusperä. Jos kritiikki esitetään pahassa tarkoituksessa ja tietoisen julmasti, on asiaankuuluvaa loukkaantua. Mutta jos meitä loukkaa toisen esittämä vilpitön kritiikki, joka pyrkii ymmärtämään arvostuksiamme, ei tilanne olekaan enää niin selvä. Ehkä olemme loukkaantuneet turhaan.

Kuten jo edellä kävi ilmi, velvollisuus olla loukkaamatta voi antaa tietä, jos henkilöllä on tärkeämpiä velvollisuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi totuuden puhuminen, toisen ihmisen hyvän tavoittelu tai suurempien pahojen välttäminen. Tätä on korostettava yhä uudestaan ja uudestaan: meillä on velvollisuus pyrkiä puhumaan totta ja edistää toisten ja oman itsemme hyvää.

Emme saa luopua näistä velvollisuuksista, koska pelkäämme toisten loukkaantumista. Totuuden ja hyvyyden velvoittavuutta pitää korostaa myös siksi, että lähimmäisemme voi arvostaa pahoja tai vääriä asioita. Hän voi rakastaa henkilöitä tai asioita, jotka eivät ole rakkauden arvoisia.

Harhaoppien todellisuudesta – eli loukkausten sietämisestä

Mitkä asiat sitten ovat oikein, arvokkaita ja rakkauden arvoisia onkin paljon vaikeampi kysymys – kysymys, josta pitää keskustella järkevästi, pyrkien ymmärtämään ja kunnioittamaan toisia.

Joka puolella ympärillämme on ihmisiä, jotka ovat meidän näkökulmastamme ”harhaoppisia”. Lähellämme on jatkuvasti ihmisiä, joiden syvät arvot, rakkauden kohteet ja moraalikäsitykset poikkeavat omistamme. He voivat puheillaan tai tekemisillään loukata meitä kohtelemalla kaltoin sitä, mitä itse rakastamme ja pidämme suuressa arvossa.

Sama pätee myös meihin: olemme aina harhaoppisia jollekulle, joka on meitä lähellä. Emme voi välttää erimielisyyksiä perustavista arvoistamme ja moraalisista periaatteistamme, koska lähipiirimme ei ole enää rajattu kansallisesti, etnisesti tai jollakin muulla paikallisella tavalla.

Tällaisessa tilanteessa loukkaamisen ja loukatuksi tulemisen riski on paljon suurempi kuin ympäristössä, jossa ihmiset pysyvät omissa paikallisissa ryhmissään, jakavat samat arvot ja moraalinormit eivätkä ole juuri tekemisissä muiden ryhmien kanssa. Yhteiselon kannalta on tärkeää ainakin pyrkiä hyväksymään harhaoppisuuden todellisuus ja oppia sietämään loukkauksia.

Sama pätee myös loukkausten esittämiseen. Kun metallibändi repii keikallaan Koraanin kappaleiksi tietoisena siitä, että se aiheuttaa mielipahaa, harhaoppisuuden todellisuutta ei ole otettu huomioon lähimmäistä rakastavalla tavalla. Hyvät perusteet loukkaamiselle eivät ole täyttyneet.

Vaikka metallibändin edustajat olisivatkin todella sitä mieltä, että Islam on vaarallinen uskonto ja sen kannattajat pahoja, loukkaamalla heitä tällä tavalla ei edistetä totuutta eikä muslimien hyvää.

Kostaminen ei kannata

Loukkauksen kokeminen tuottaa kärsimystä. Tämä puolestaan herättää lähes aina vihaa loukkauksen esittäjää kohtaan. Jokainen, joka on koskaan riidellyt, tietää, miltä tämä tuntuu. On todella helppoa ilmaista vihansa tavalla, joka aiheuttaa ainakin jonkinlaisen vamman.

Kun meitä satutetaan, haluamme satuttaa satuttajaa takaisin. Itse asiassa juuri tämän melkein jokainen meistä haluaa tehdä tullessaan loukatuksi. Sitä sanotaan kostamiseksi. Kosto ei kuitenkaan ole järkevää, koska se ei edistä kenenkään todellista hyvää, ei loukatun eikä loukkaajan.

Loukkaukseen pitäisi siis pyrkiä vastaamaan jollakin muulla tavalla kuin kostamalla. Loukatun arvo ei palaudu sillä, että hän tuottaa tuskaa takaisin. Tämä saa loukkaajan vain pelkäämään tai vihaamaan ja jatkamaan loukkaamista. Väkivallan kierre jatkuu.

Koska loukkaus ja loukkaantuminen ovat moraalisia akteja, on asiaankuuluvat loukkaantumiset ja perusteettomat loukkaukset ratkaistava samalla tavalla kuin muutkin moraaliset epäkohdat. Väärintekijän tulee ottaa vastuu teostaan tunnustamalla tekonsa vääryys ja pyytämällä anteeksi. Lisäksi väärintekijän on sitouduttava siihen, ettei hän ainakaan tahallaan tee samaa uudestaan. Toisinaan hänen on myös suoritettava jokin rangaistus.

Väärinteon kohteen velvollisuus on antaa anteeksi, jos väärintekijä todella osoittaa katumusta. Jos tähän päästään, se suhde, joka on väärinteon seurauksena rikkoutunut, tulee korjatuksi.

Loukkaantumisen ja loukkaamisen opas

1. Loukkaukset kuuluvat moraalin alaan, koska loukkaukset tuottavat kärsimystä. Älä tuota toisille turhaa kärsimystä.
2. Jos joku toinen loukkaantuu sanomisistasi tai tekemisistäsi, vika ei välttämättä ole sinun. Jos vika kuitenkin on sinun, kadu ja pyydä anteeksi.
3. Arvostellessasi muille rakkaita käsityksiä tai asioita pidä huoli, että sinulla on hyvä tarkoitus, esimerkiksi toisen hyvän edistäminen tai totuuden puhuminen.
4. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu kunnioituksen osoittaminen niille asioille, joita lähimmäinen rakastaa. Opettele kunnioittamaan asioita, joita lähimmäisesi rakastavat.
5. Perustellun kritiikin saamisesta ei pidä loukkaantua.
6. Älä yritä kostaa loukkauksia loukkaamalla loukkaajaa. Ilmaise loukkaantumisesi ja vaadi anteeksipyyntöä.
7. Muista harhaoppien todellisuus: älä loukkaannu, jos joku on kanssasi vilpittömästi eri mieltä sinulle tärkeistä asioista.
8. Opettele olemaan eri mieltä toisten kanssa kohteliaasti mutta lujasti.