Kirja-arvio: Kokousten seitsemän kuolemansyntiä

Oletko kyllästynyt turhiin ylipitkiin kokouksiin ja diasulkeisiin? Kirja-arvio Reetta Kosken ja Katleena Kortesuon oppaasta Kokousten seitsemän kuolemansyntiä: Paranna palavereitasi (Talentum 2012). 176 s.

Kokousten seitsemän kuolemansyntiä -kirjan otsikon taustalla ovat katolisesta kirkosta tutut seitsemän kuolemansyntiä. Kirja ei sisällä seitsemän kuolemansynnin teologista pohdintaa, vaan kirjoittajat pohtivat, mitä nämä synnit voisivat merkitä kokousten kohdalla.

Esimerkiksi ”ahneus” kokoussyntinä tarkoittaa palavereiden ahnehtimista omaan kalenteriin ja käsiteltävien asioiden ahnehtimista rajattuun kokousaikaan. Suuri palaverien määrä on oiva keino näyttää tehokaalta työelämässä, vaikka kyseinen kokouskäytäntö onkin tosi asiassa mitä tehokkain aikavaras.

Kirjoittajat eivät pyri vain neuvomaan, sillä kirjan tärkeimpänä tavoitteena he pitävät lukijan innostumista uusista ideoista ja omien oivallusten viriämistä luetun pohjalta. Lukijan tulee oppia itse tunnistamaan ja arvioimaan omia kokoustilanteitaan.

Kirjoittajat korostavat, että kokouskulttuuri ei ole irrallinen ilmiö, vaan se rakentuu koko organisaation vallitsevista ajattelu- ja toimintamalleista. Tällaiset mallit ovat usein piileviä itsestäänselvyyksiä. Kokouskäytäntöjä on vaikeaa muuttaa, koska ne ovat osa yhteisön laajempaa toimintakulttuuria. Kokouskulttuuria voidaankin pitää peilinä koko organisaation kyvystä kommunikoida ja toimia yhdessä.

Erityisen vaarallisena kirjoittajat pitävät ”hilloutunutta kokouskulttuuria”. Kukaan ei uskalla mainita epäkohdista, kukaan ei uskalla kehittää mitään eikä kukaan uskalla ehdottaa mitään uusia toimintatapoja. Kokousväki elää hillopurkissa: hapettomana ja liikkumattomana. Lisäksi ”parasta ennen” -päivämäärä on mennyt jo aikaa sitten.

Kirjan helminä pidän paria siihen sisällytettyä asiantuntija-artikkelia. Esimerkiksi nostan artikkelin ”Luo merkityksiä”, jonka kouluttaja Terhi Mäkiniemi on laatinut työnohjaaja Matti Alpolan ajatusten pohjalta. Mäkiniemi korostaa, että ihmisen mieli on aina tarkoitushakuinen ja hakee siksi omia tulkintojaan. Kokouksen osallistujien tunnetilojen ja henkilökohtaisten tulkintojen kautta kokoustilanne saa jokaisen mielessä oman värityksensä. Ihminen ei oikeastaan usko, mitä hän aistii, vaan uskoo siihen ja siten, miten hän on maailmansa värittänyt.

Luettuani huolellisesti kirjan jäin pohtimaan, kuinka helppoa lukijoiden on kiteyttää oppimismielessä kirjan moninainen anti kokousten seitsemästä kuolemansynnistä hukkumatta itse näihin synteihin. Siksi kirjan voisi mielestäni kiteyttää hyvin kahteen käsitteeseen, joita kirjoittajat itse eivät käytä: avoin ja piilevä päiväjärjestys. Avoin/piilevä päiväjärjestys on kuin jäävuori, jonka massasta noin 90% on veden pinnan alla piilevänä.

Piilevän päiväjärjetyksen vallitessa kokousta häiritsevät erilaiset häiriötekijät: tekemättömät työt, kokouksen tavoitteen epäselvyys, keskinäiset sympatiat ja antipatiat, omat hallitsemattomat mielihalut, kokousten seitsemän kuolemansyntiä. Piilevän päiväjärjestyksen hallitseman kokouksen vaarallisimpana tuntomerkkinä on jälkikokous, joka alkaa varsinaisen kokouksen päätyttyä oven ulkopuolella. Siellä kommentoidaan, puhutaan suut puhtaaksi ja puhutaan ”viisaita”.

Mielestäni kokouksen puheenjohtajalle on erityisen tärkeää tunnistaa kokouksessa piilevä päiväjärjestys ja muuttaa se avoimeksi päiväjärjestykseksi. Tähän puheenjohtajan avaintehtävään olisin toivonut kirjoittajilta selkeämpää pohdintaa ja ideointia.

Oletko kyllästynyt turhiin ylipitkiin kokouksiin ja diasulkeisiin? Nukuttaako sinua ja porukkaanne kokouksissa? Kokousten seitsemän kuolemansyntiä on varmasti herättävä kokemus, jonka avulla pääset parantamaan palavereitasi. Suosittelen.