Oodi veljelleni

Friendship has no survival value; rather it is one of those things which give value to survival. —C. S. Lewis, The Four Loves

Onnellisuuden näkökulmasta kolme elämänkokemustani nousee ylitse muiden. Sinä olet ollut mukana niistä kahdessa – kolmatta, Etelä-Kiinan meren autiosaarta ei lasketa.

Elämäni onnellisin päivä oli varmaan hääpäiväni. Bestmanina olit polttareissani maksellut vähän kalavelkoja lähettämällä minut taitolentäjän kyydissä taivaalle. Puoli vuotta myöhemmin sinun polttareissasi vastasin tiputtamalla sinut taitolentäjän kyydistä taivaalta.

Olit viekas bestman – nauratit häävieraita puheellasi. He siis nauroivat minulle. Samalla olit jalo bestman – itketit häävieraita puheellasi. Eräs korstoystäväni kirosi, ettei saanut kyyneliään loppumaan.

Tästä päivästä on kohta kymmenen vuotta.

Elämäni toinen ikimuistoisen onnellinen jakso kesti jopa puoli vuotta. Asuitte tuolloin Tansaniassa – ja otitte minut avosylin vastaan. Päivisin työskentelin väitöskirjani parissa ja kirjoitin esikoisteostani. Iltapäivisin sain viettää paljon aikaa lastenne kanssa, joita rakastan.

Minua ei haitannut, että esittelit minut joka paikassa ”au pairinanne”.

Sillä iltaisin, lasten nukahdettua, kiipesimme usein katolle ihailemaan tähtitaivasta ja kuuntelemaan terapeuttista meren kohinaa. Lämpimän merituulen tuoksu kilpaili Cohibani ja Balvenieni kanssa. Keskustelimme kaikesta, maan ja taivaan välillä.

Palaan kattoterassillenne mielessäni usein.

Kirjan ilmestyttyä saitte lukea esipuheen vilpittömät lopetussanat, joissa kiitin veljeäni ja hänen vaimoaan, joiden Dar es Salaamin koti tarjosin minulle lämpimän työskentelyrauhan. Pyrin jatkossakin kirjoittamaan kirjani Intian valtameren rannalla.

Bongasitte tietysti myös sanaleikin. Swahilin sanalla kuma on oma erityismerkityksensä, jonka vuoksi suomalaisilla on Itä-Afrikassa aina vaan ”lämmin” eikä koskaan kuuma. Opin sen kantapään kautta, kuten muistat, kun ravintolassa päivittelin No’ompa kuuma! Naapuripöydän katseista päätellen erehdyin voihkimaan Naomba kuma.

Sain seurata läheltä kehitysyhteistyöprojektejanne. Se teki minuun vaikutuksen.

Jos akateeminen urani joskus tyssää, tiedän, mitä haluan tehdä loppuelämälläni.

Voisin olla alaisesi. Vaikka sihteeri? Tai jonkinlainen juoksupoika. Tai kaksimetrinen au pair.

Olisin onnellinen, sillä tietäisin tekeväni merkityksellistä työtä. Työskentelisin vaikka ruokapalkalla. Joissakin maissa tämäkin on luksusta.

Kehitysapukysymys onkin ainoa syy, miksi en osallistunut Jytkyyn. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta asennevammaa sitäkin enemmän.

”Nationalismi on aatelisuutensa menettänyttä isänmaallisuutta”, kirjoitti Albert Schweitzer.

Osa mennee tietämättömyyden piikkiin. Itse tiedän nyt, että kansalaisjärjestöjen kautta välitetty kehitysapu pelastaa henkiä. Tiedän myös sen, että apu hyödyttää ennen kaikkea antajaa. Haluaisin säilyttää aatelisuuteni.

Myös ystävyys on hyveen koulu, sanotaan.

Alkutaipaleemme ei ollut ongelmaton. En ollut helpoin isoveli.

Toivon kuitenkin, että välituntikiusaamisesta huolimatta minusta on vuosien varrella aikuistunut myös sinulle hyvä luokkatoveri. Ainakin itse olen parempi elämän opiskelija ystävyytesi ansiosta.

Kirjoitan tätä uudessa kotimaassani Englannissa, sinä luet tätä uudessa kotimaassanne Kambodžassa, siskomme lukee tätä uudessa kotimaassaan Kanadassa, ja vanhempamme ikävöivät meitä kotonaan Suomessa. Näistä ainoastaan Suomen ja Kanadan postilaitoksilla on minkäänlaista uskottavuutta. Siksi halusin lähettää sinulle jotakin immateriaalista.

Lämpimät onnittelut syntymäpäivänäsi, Danny.

Olet hieno mies. Olet sankarini. Olet rakas.