Olen aina halunnut olla älykäs. Olen myös halunnut kovasti näyttää sen muille. Halusin siis näyttää älykkäältä, mutta juuri näyttämisen tarve esti minua oppimasta ja kehittämästä älyäni. Lisäksi se oli raskasta, ja sitä myöten aika kurjaa. Onneksi tähän kaikkeen oli tehokas ja helppo korjausliike.
Lapseni, minä olen mokaillut aika lailla. Koska meillä on samoja geenejä, pelkään että olet taipuvainen samoihin virheisiin kuin minä. Toivon, että voin helpottaa sinun tietäsi tässä elämässä kertomalla omista virheistäni. Tässä yksi.
Olin juuri aloittanut ensimmäisen vakituisen palkkatyöni. Muutaman kuukauden vahvalla kokemuksella olin vetämässä palaveria ison asiakkaan kehittämisprojektissa. Huoneen nuorimpana minulla oli kova tarve näyttää, että olin ihan oikeassa paikassa ja vähintään samalla tasolla muiden kanssa.
Kävimme läpi tavallisia kysymyksiämme ja kirjasin vastaukset määrätietoisesti suureen, mustaan muistikirjaani. Minulla oli hyvä fiilis ja vauhti päällä. Jatkoin seuraavaan kysymykseen: mitkä tuotetiedot ovat palvelun käyttäjille oleellisia?
”No ihan noi perustiedot. Valmistaja, hinta…”, alkoi vastaus, jota kirjasin vauhdilla ylös, ”…joo, ja enari tietty.”
Kynäni pysähtyi yhtä aikaa sydämeni kanssa.
Enari. Kuulinko oikein? Mikä tai kuka on enari? Mitä kieltä se on? Onko se lyhenne? Miten se kirjoitetaan?
Vikkelä älyni löysi tilanteesta nopean ja helpon ulospääsyn. Varmistaisin asiakkaalta vielä, että ”ai enari?”. Vastaus tähän antaisi varmasti kontekstin ja kertoisi muutenkin kaiken oleellisen.
Esitin kysymykseni — ja sain välittömän vastauksen:
”Joo, enari.”
Vikkelä älyni tajusi, että vastaus ei antanut uutta tietoa.
Alitajuntani hahmotti välittömästi tilanteen vakavuuden ja alkoi puskea tätä ymmärrystä kainaloistani ja hiusrajastani uuden, vilkkaan elämän löytäneen sydämeni avustuksella.
Enari. Vain yksi sana oli paljastanut minut huijariksi. Olin pelkkä tyylikäs puku. Tämä asiakkuus olisi mennyttä. Eikä se pukukaan niin tyylikäs ollut. Koeaikani tulisi päättymään tähän. En enää koskaan saisi alan töitä. Seitsemän vuoden opiskelut ja tässä tulos.
Ajattelin kuitenkin toivoa parasta ja ainakin lähteä tyylikkäästi. Tai vähintään ilman isompia sotkuja. Kirjasin kalliin konsultin kovakantiseen muistikirjaan vielä yhden sanan, jonka lausuin samalla ääneen, yrittäen kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta ja välinpitämättömältä, ”e-na-ri”.
Sinnittelin palaverin loppupuoliskon. Ihailin sitä ammattimaisuutta, jolla muut osallistujat peittivät minuun, puoskariin, kohdistuvan säälinsä ja inhonsa. Vaikeinta oli käyttää termiä ”enari” sujuvasti palaverin yhteenvedossa. Elämäni pisimpien minuuttien jälkeen onnistuin hoippumaan autolle.
Paluumatkalla pääni alkoi selvitä. Toivoa oli. En välttämättä päätyisi sillan alle. Toimistolla vein enarin mysteerin pomolleni.
”Ai, mikäköhän… olisiko se EAN-koodi?”
Fiksu nainen, tuo pomo.
Lopulta sain pitää työni, eikä asiakkuuskaan päättynyt tähän yhteen sanaan.
Olin aina halunnut näyttäytyä älykkäänä. Kuvittelin, että älykkäät tietävät kaikesta kaiken, joten kun kohtasin asioita, joita en ymmärtänyt, oli välitön reaktioni teeskennellä täyttä ymmärrystä. Fake it ’til you make it, vai mitä? Sääli vain, että oletus kaikkitietävistä älyköistä oli väärä ja sitä myöten toiminnassani ei ollut järjen hiventä.
Tunnen useita älykkäitä ihmisiä. He eivät kuitenkaan tiedä kaikkea. Heille ei myöskään tuota mitään ongelmaa myöntää sitä. Koska he ovat äärimmäisen kiinnostuneita muista ihmisistä ja muiden ajatuksista, he pyytävät heti tarkennusta, kun jokin ajatus menee heiltä ohi.
”En ymmärrä, sanoisitko uudestaan?” on älykkäille helppo lausua. ”En vieläkään ymmärtänyt, voisitko kertoa vielä vähän enemmän?” on sujuva jatko.
Halu täyttää puutteet omissa tiedoissa kertoo kiinnostuksesta – ei tyhmyydestä, heikkoudesta tai kykenemättömyydestä.
Sen sijaan olen huomannut, että siinä missä älykkäät ihmiset pyytävät tarkennusta, useimmat muut nyökkäilevät ja teeskentelevät ymmärrystä. Teeskentelemällä älykästä käyttäydyin siis… aivan samoin kuin muutkin kaltaiseni, tavalliset ihmiset. Eikä siinä mitään, onhan sekin sallittua. Teeskentely oli vain itselleni kovin, kovin kuormittavaa. Enkä pidä turhasta kuormituksesta.
Olen sittemmin pyrkinyt käyttäytymään toisin. On helpottavaa, kun ei tarvitse teeskennellä älykästä eikä ymmärtämistä. Olen vain oma yksinkertainen itseni ja sanon kun en ymmärrä. Joskus olen ollut ongelmineni yksin, mutta monesti puhuja on esimerkiksi puhunut epäselvästi ja muutkin kuuntelijat ovat olleet ihan yhtä pihalla.
Ymmärrys syntyy nöyryydestä, eli todellisuuden hyväksymisestä — oman tietämisen ja tietämättömyyden tunnistamisesta, oman ymmärtämättömyyden myöntämisestä. Siitä, että suusta pääsee ”en ymmärrä, voisitko tarkentaa?”.
Nöyryys vauhdittaa oppimista ja kasvua.
Ja vaikka et tavoittelisi loputonta ymmärrystä, niin lupaan, että elämä on yksinkertaisempaa ja helpompaa, kun teeskentely ja esittäminen jäävät pois.
Tämän kirjeen ohjeet mahtuvat lopulta pieneen tilaan.
- Tee kaikkesi, että ymmärrät.
- Kun et ymmärrä, ole rohkeasti oma itsesi ja pyydä selvennystä.
Siinäpä se. Kunnioitus ja yhteys syntyvät ymmärryksestä.
Viisaus näkyy usein kysymysmerkkinä. Ei huutomerkkinä. Tai edes pisteenä.
Jussi Ruokomäki on entinen sähköisen kaupankäynnin konsultti ja toipuva teeskentelijä, joka uskoo huonojen esimerkkien voimaan.
