Henkilöstön koulutukseen ja hyvinvointiin kannattaa panostaa, sillä investoinnit henkilöstöön ovat kannattavia. Investointien tulokset näkyvät henkilöstön osaamisen ja suorituskyvyn nousuna sekä sitoutumisen ja suositteluindeksin kasvuna. Henkilöstöpanostuksista puhuminen on jokapäiväistä ja luontevaa.
Työntekijät ovat ihmisiä, ja työ on tärkeä osa ihmisen elämää, jopa onnellisuutta. Kuuluuko investointiajattelu vain työhön, vai onko rakkaudella ja parisuhteellakin ROI (sijoitetun pääoman tuotto)?
Finanssialalla työskennelleet tietävät, että läppä on paikoitellen ronskia ja herkkähipiäisemmän kannattaa uusia teflonpinnoitteensa säännöllisesti.
Alalla työskentelevät miehet olivat tulleet työmatkalta ulkomailta, ja yksi heistä oli ostanut lentokentältä vaimolleen tuliaisiksi hajuvettä. Vastaanotto kotona ei ollutkaan odotusten mukainen, vaan vaimo epäili miestä ”pelehtimisestä”, jota tämä yritti hyvittää lahjalla. Tilanne harmitti lahjojaa, ja kaverit veistelivät tapahtuneesta (tehostesanoja siistitty):
– Ei ollut hääppöinen ROI hajuvedellä! Turskaa tuli, LOL!
– Kannattaako tonne vaimosektorille investoida ylipäänsä? Helkkarin arvaamaton toimiala!
– No jos laskee, paljollako saa varmaa ja laadukasta pesää tehokkaalla ajankäytöllä, niin ei varmasti kannata.
– Yksi ruusu on hyvä panos, tuottaa yleensä samana iltana!
– Eikös se Esa Saarinen ostanut Pipsalleen ruusun joka päivä? Tuskinpa kodinsisustustaitojen takia!
– Ja sama heppu on luennolla kertonut esimerkkitarinaa Jaskasta, joka ”iltabonus” mielessä päättää satsata vaimoonsa. Tuskin se esimerkki ihan tyhjästä on keksitty.
Miesten keskustelusta herää kiusaus moralisoida, kuinka nämä miehet eivät kunnioita vaimojaan ja esineellistävät naisia ynnä muuta tavatonta.
Tosin, jos valtakunnan virallinen symppis-hyvistohtori puhuu samasta asiasta, ehkä investoinnissa puolisoon onkin jotain järkeä?
Ystäväni on ollut naimisissa miehensä kanssa nuoresta lähtien, jo kolmekymmentä vuotta. Ensimmäisen neljännesvuosisadan avioliitosta ystäväni valitteli aina, että saattoi valita väärän miehen. Hänen tyypillinen analyysinsä parisuhteesta on ollut tämäntyyppinen:
”Johannes (nimi muutettu) käy töissä, urheilee ja tuijottaa illat ruutua. Ei vie juuri koskaan ulos syömään, ei osta kukkia, ei muista merkkipäiviä, tekee kotitöitäkin vasta kolmannesta käskystä. Ei liiemmin puhu eikä pussaa. Keittiön uusimiseenkin piti taivutella monta vuotta, ei ole kodin viihtyisyys häntä koskaan kiinnostanut. Vaikka kuinka monta vuotta olen yrittänyt ehdotella pariterapiaa tai jotain, mutta ei suostu.”
Viime vuosina on ääni kellossa muuttunut:
”Vasta nyt olen alkanut arvostaa Johannesta, kannatti sitten kuitenkin sietää ja jäädä. Sehän on pitänyt itsensä hyväkuntoisena ja varmaan pysyy kunnossa vanhanakin. Ei notku kavereiden kanssa baareissa, kun ahkeroi töissä. Tyytyy kiltisti siihen, kun minä en halua seksiä kuin kerran kuussa. Ollaan maksettu asuntolaina kokonaan pois ja kun ei olla törsäilty vuosien varrella, niin nyt on rahaa satsata lapsenlapsiin. Se jaksaa myös touhuta niiden kanssa. Ja me ollaan kaikkien näiden vuosien jälkeen löydetty yhteinen harrastus, vaellusretkeily.”
Niin finanssimiehet kuin ystävänikin puhuvat samasta asiasta: kannattaako parisuhteeseen panostaa, paljonko ja miten. Kauanko on mielekästä odottaa investoinnin tuottoa? Entä mikä tuo tuotto itse kullekin on?
Kaikki ihmiset odottavat parisuhteelta henkilökohtaisen onnellisuuden lisääntymistä. Ihminen pysyy parisuhteessa hyvillä mielin niin kauan, kuin hän tuntee olevansa riittävän onnellinen kumppaninsa kanssa. Ja eroavat, kun eivät enää ole onnellisia yhdessä. Joku kokee, että riittävä seksi lisää onnellisuutta – toinen taas, että riittävän vähän seksiä tuottaa onnellisuutta.
Onkin ilmeisen inhimillistä miettiä, millaisia panostuksia puolisoonsa haluaa tehdä ja millaista tuottoa panostuksiltaan odottaa. Työsuhteessa panostusten ROI:n laskeminen on hyväksyttävää, olisiko näin myös parisuhteessa?
Ja samalla meidän kannattaisi hyveellisemmän elämän nimissä pyrkiä ROI:n laskemisesta pois, kohti armollisempaa, vähemmän ehdollista rakkautta.
Jos työntekijä sairastuu, häntä ei samoin tein irtisanota. Jos puolison ihmissuhdetaidot ovat puutteelliset, häntäkään ei kannata irtisanoa ensi töikseen. Hyväntekeväisyyteen lahjoitettaisiin silloinkin, kun siitä ei tule hyvä mieli, vaan joutuu luopumaan jostain mielihyvää tuottavasta.
Entäpä jos keskittyisimme tuotto-odotusten sijaan entistä useammin oman arvomme kasvattamiseen? Harjoitellaan ja kehitetään taitojamme, jalostetaan luonnettamme työntekijöinä, puolisoina ja lähimmäisinä.
Hyvä ihminen sietää ja suvaitsee hiukan enemmän kuin ennen. Hän osaa olla selkeämpi, lempeämpi, rakentavampi, kannustavampi ja jämäkämpi kuin ennen. Hän pyrkii kasvattamaan haluaan ymmärtää, kykyään kohdata avoimin mielin ja rakastaa.
Johannes muuten työskentelee finanssialalla ja työmatkailee usein. Hän elää onnellisessa avioliitossa ja aikoo ostaa vaimolleen seuraavaksi hajuveden sijaan ruusun.
