Millainen suhde sinulla on rahaan? Sitä kannattaa pohtia, sillä raha on yksi käytännöllisimmistä ihmisenä kasvamisen ja luonteen jalostamisen oppivälineistä. Virallisen määritelmän mukaan raha on vaihdon
Mitkä hyveet pankkiala on unohtanut? Entä voiko pankkiin luottaa, kun se sanoo olevansa vastuullinen? Onko talousjournalismi kohdellut pankkeja silkkihansikkain? Kirjoittaja uskoo, että pankkien yhteiskuntavastuu on
Forbes.comissa pohditaan kuinka toimistossa tulee käyttäytyä? ”Must we be sadomasochists to be wildly successful in business? Let me share with you a personal story, to
Esimerkiksi tunneälyn käsitteen syntyyn vaikuttanut professori Howard Gardner moittii Atlantin takana valloilla olevaa kolmen M:n kulttuuria. Money, market ja media vaativat vastapainokseen kolme E:tä. Excellent,
Vastakkaiset toimintamallit: ”palvelen menestyäkseni” ja ”menestyn palvellakseni” eivät ole vain nasevia sloganeita, vaan erottelu perustuu syvälliseen ymmärrykseen inhimillisistä ja ammatillisista motiiveista. Keskustellessani hyvejohtajuudesta ystävien ja
Mikä tappaa eniten poliitikkoja maailmassa? Vaikka vallankahvasta pidetään kiinni hautaan asti, vastaus ei ole vanhuus. Kyse on sisäisestä salamurhaajasta: vääränlaisesta kiintymyksestä rahaan, valtaan, maineeseen ja
Onko pörssikulttuuri johtanut kestämättömän ahneuden kulttuuriin? Miten muuttaa yritystoiminnan arvoja? Talouskriisi on herättänyt keskustelua johtajuuden ja yritystoiminnan arvoista. Onko kaikki muuttunut ahneudeksi? Missä on menty