Paluu hyvepolitiikkaan, osa 4: Poliitikon yleisin kuolinsyy

Mikä tappaa eniten poliitikkoja maailmassa? Vaikka vallankahvasta pidetään kiinni hautaan asti, vastaus ei ole vanhuus. Kyse on sisäisestä salamurhaajasta: vääränlaisesta kiintymyksestä rahaan, valtaan, maineeseen ja seksiin, jotka itsessään ovat hyviä asioita.

”Monella oli nuorena jaloa johtamisen kunnianhimoa, unelmia vahvuudesta, rohkeudesta ja epäitsekkyydestä, koko ihmiskunnan palvelemisesta. Mutta koska [teksti puuttuu]. Pian he luopuivat unelmistaan, tulivat epäileviksi ihmisluontoa kohtaan ja hakivat suojaa materiaalisista mukavuuksista, hengellisestä välinpitämättömyydestä ja ’itsensä toteuttamisesta’.”

Poliitikon yleisin kuolinsyy

Kaksi asiaa tulee mieleen alun lainauksesta. Ensiksi kyseessä voisi olla peruspoliitikon antologia eli muistokirjoitus. Idealistinen ja epäitsekäs alku – kyyninen ja materialistinen loppu. Mitä tässä välissä tapahtui?

Toiseksi lainauksessa lukee: ”Mutta koska [teksti puuttuu].” Mitkä sanat puuttuvat? Vaikuttaa nimittäin siltä, sulkujen sisällä on vastaus kysymykseemme: Mitä tapahtui? Puuttuvat sanat paljastuvat kirjoituksen lopussa.

Mikä tappaa eniten poliitikkoja maailmassa? Vaikka vallankahvasta pyritään pitämään kiinni aina hamaan loppuun asti, yleisin kuolinsyy ei ole vanhuus. Kyseessä eivät ole ulkoiset syyt, vaan sisäinen salamurhaaja. Tarkoitan poliitikon suhdetta neljään perushyvään: rahaan, valtaan, maineeseen ja seksiin (nautintoihin).

Jos poliitikon kiintymys näihin vääristyy, hän on hyvää vauhtia matkalla kohti kunniatonta loppua. Tutkitaan jokaista erikseen.

Politiikka ja raha

Kaikki me ymmärrämme, että raha on hyvästä. Sanotaan, että rahalla ei voi ostaa rakkautta. Mutta sillä voi ostaa aika paljon muuta. Kodin, ruokaa, terveyspalveluja, matkoja, mukavuuksia, ystävälle lahjan, elämyksiä. Tai voi palkata siivoojan, yksityisopettajan, lastenvahdin.

Sanotaan kuitenkin myös, että rahanhimo on kaiken pahan alku ja juuri. Eli raha itsessään on hyvä, kun taas rahanhimo on pahan ja kärsimysten lähde. Puhutaan vääristyneestä suhteesta rahaan ja omaisuuteen. Tilanteesta, jossa laiminlyödään muita perushyviä – esimerkiksi ystävyyttä, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta – rahanhimon seurauksena. Me kaikki tiedämme, minkälainen sotku siitä seuraa esimerkiksi politiikassa tai pesäpallossa.

Voidaan melkein sanoa, että rahanhimo on määrällisesti yleisin poliitikon kuolinsyistä. Sanasta korruptio tulee aina ensiksi mieleen raha. Eikö tulekin? Arkikielessä korruptio ja lahjukset ovat lähes synonyymejä.

Rahanhimo saa poliitikot pyörtämään periaatteensa. Toisaalta on lohdullista tietää, että ylipäätään oli periaatteita, joita pyörtää. Henkilö, jolla ei ole periaatteita, on vielä pelottavampi kuin periaatteensa pyörtävä. Jälkimmäinen heikko ihminen on kuitenkin ihminen. Edelliseltä puuttuu jotain olennaista, joka tekee hänestä ihmisen.

Joku voisi väittää, ettei periaatteetonta poliitikkoa olekaan. Eikö? Periaatteellisen poliitikon tunnistaa siitä, että hän kohtaa vastustusta. Kameleontit puolestaan ovat notkeita vastuunvälttelijöitä.

Politiikka ja seksi

Jos raha oli itsessään hyvää mutta rahanhimo ei, sama periaate pätee myös suhteessa seksiin.

Tässä voisi puhua seksin sijaan ”nautinnoista” yleisesti, mutta koska elämme ylierotisoituneessa maailmassa, uskottomuus tappaa poliitikon uskottavuuden (ja  pornoriippuvuus hänen avioliitonsa) suuremmalla todennäköisyydellä kuin riippuvuus Vivaldin neljään vuodenaikaan.

Mutta musiikista puheen ollen, Tom Petty kuvasi stereotypian aika hyvin laulussaan ”To Find a Friend”:

In the middle of his life
He left his wife
And ran off to be bad
Boy, it was sad
But he bought a new car
Found a new bar
And went under another name
Created a whole new game

And the days went by like paper in the wind
Everything changed, then changed again
It’s hard to find a friend

Joidenkin mielestä yksityisasiat eivät kuulu politiikkaan. Itse en ole koskaan tällaista logiikkaa ymmärtänyt. Kaksoiselämä kaatuu sisäiseen mahdottomuuteensa. Kotona hankitut tottumukset ja asenteet, sekä hyvät että pahat, näkyvät väistämättä myös työpaikalla ennemmin tai myöhemmin.

Poliitikko, joka ei saa seksiviettiään kuriin, antaa itsestään epäluotettavan ja epästabiilin kuvan.

Ennen kaikkea nautinnonhimo tekee poliitikosta huonon poliitikon. Poliitikon tärkeimpiä hyveitä on käytännöllinen viisaus: kyky hahmottaa todellisuus ja tehdä sen perusteella hyviä päätöksiä. Nautinnonhimo hajottaa tämän kyvyn.

Josef Pieperin sanoissa on viisautta: ”Säädyttömyys ja sieluin antautuminen aistinautintojen maailmaan halvaannuttavat moraalisen ihmispersoonan perustavanlaatuiset voimat: kyvyn havaita hiljaisuudessa kuuluva todellisuuden kutsu ja tehdä tähän hiljaisuuteen vetäytyneenä … konkreettiseen tilanteeseen sopiva päätös. Tätä varsinaisesti tarkoittavat kaikki väitteet, jotka puhuvat harkitsevaisuuden väärentymisestä ja turmeltumisesta, hengen sokeudesta ja ratkaisuvallan hajoamisesta.” (The Four Cardinal Virtues, Notre Dame 2006, s. 160.)

Viisaus ei ole ainoa hyve joka tuhoutuu kontrolloimattoman himon seurauksena. Havardin mukaan se vahingoittaa myös ihmisen tahtoa. ”Se jäytää rohkeutta (kykyä säilyttää suunta) ja oikeudenmukaisuutta; se, joka himoitsee valtaa, rahaa tai nautintoa, tuskin huomioi yhteistä hyvää tai näkee tapaamiensa ihmisten arvokkuutta.”

Se vahingoittaa myös ihmisen sydäntä, ”josta suurisieluisuus ja nöyryys eivät löydä enää sijaa. Vallan, nautintojen ja omaisuuden pakkomielteen sokaisemana kohtuuton ihminen näkee elämän vain aistimusten jatkumona. Hän menettää mission tunteensa ja palvelemisen kykynsä. Näemme hänen persoonansa surkastuvan silmiemme edessä.” (Hyvejohtajuus, Providentia 2009, s. 80.)

Toisaalta on kahdenlaisia uskottomia politiikkoja ja ihmisiä yleensä. Ensimmäinen aiheuttaa seksiskandaalin, jonka jälkeen hän katuu ja tekee parannuksen. Toinen aiheuttaa seksiskandaalin, jonka jälkeen hän jättää puolisonsa ja lastensa äidin/isän ja kertoo naistenlehdissä ”seuranneensa sydäntään” ja olevansa ”vihdoinkin onnellinen”.

Politiikka ja maine

Periaatteessa maine ja valta voitaisiin käsitellä yhdessä. Usein nimittäin syy suojella mainetta liittyy haluun saavuttaa tai suojella valtaa.

Olemme kuulleet fraasin: ”Olipas poliittinen vastaus!” Mitä sillä tarkoitetaan? Sillä tarkoitetaan ympäripyöreitä kannanottoja, sellaisia, jotka eivät loukkaa ketään. Siis mielistelyä. Usein se liittyy vastuunpakoiluun ja oman maineensa suojaamiseen.

On kuitenkin selvää, että liika kiintymys omaan maineeseensa typistää potentiaalisuuden poliittisena toimijana. Tehdään periaatteellisia kompromisseja, jos kasvojen säilyttäminen vaatii sitä. Saat ehkä frendejä mutta tuskin ystäviä.

Muistan hyvin Sari Essayahin kommentin Hyvejohtajuus-kirjan julkistamistilaisuudesta: ”Hyvejohtajuuden ajatukset totuudellisuuden ja rohkeuden hyveistä kolahtivat, ne antoivat rohkeutta jatkaa valitsemallani tiellä politiikassa, jossa hyvä vaatii joskus sitä, ettei kulje valtavirran mukana.” Niinpä. On uskallettava erottua massasta.

Onko poliittinen koreakorrektius sitten erityisen korostunut Suomessa? Näin näyttää olevan. Suomi on yhden totuuden maa. Timo Soinin kirjoitti elämäkerrassaan, että ”Suomessa saa olla mitä tahansa mieltä, paitsi eri mieltä”.

Kansakunnan yksisilmäisyydestä kertoo myös se, että keskustelua dominoi yksi media. Kaiken lisäksi iltapäivälehdet ovat avoliitossa televisiokanavien kanssa. Jopa Ruotsissa on kaksi lehteä, jotka joskus uskaltavat olla eri mieltä. Yhdysvaltalaisessa ja italialaisessa lehdistössä suorastaan tapellaan.

Politiikka ja valta

Olemme kaikki kuulleet sanonnan: ”Valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.” Lauseessa on totuuden siemen. Vallanhimo on nimittäin viimeinen neljästä poliitikon yleisimmästä kuolinsyystä. Esimerkiksi Sokrates pidättäytyi politiikasta varmasti osaksi tämän vuoksi.

Jos Sokrates, Delfoin oraakkelin mukaan maailman viisain ihminen, päätti jättäytyä politiikan ulkopuolelle, onko meillä tavallisilla kuolevaisilla mitään mahdollisuutta? Toivottavasti edellinen sanonta on vain likiarvo, sillä jos se aukottomasti pitäisi paikkansa, poliitikon lahjomattomuuden elinennuste olisi todella lohduton.

Sanoin aiemmin, että rahanhimo on ehkä poliitikon määrällisesti yleisin kuolinsyy. Seksiskandaaliin töksähtänyt poliittinen ura on toinen yleinen ilmiö. Mutta ehkä juuri niiden yleisyys tekee niistä vähemmän vakavan?

Toinen on vallanhimon laita. Vallanhimo on laadullisesti vakavampi kuolinsyy. Siinä on jopa jotain diabolista, sillä se nousee ylpeydestä. Augustinuksen mukaan libido dominandi, ”the lust for dominance”, on kaiken hyvän antiteesi. Hän taisi olla oikeassa. Nimittäin mitä suurempi hyvä, sitä vakavampi on sen hyvän vääristymä ja sitä enemmän pahaa siitä seuraa.

Jos rahanhimo on politiikan yleisin kompastuskivi, vallanhimo on politiikan ominaisin kompastuskivi. Mitä tarkoitan tällä? Sitä, että erityisesti poliitikot joutuvat kamppailemaan vallanhalun myrkkyä vastaan. Se vaivaa manikyristiä vähemmän. Se vaivaa opettajaa enemmän kuin manikyristiä.

Vallanhimon kiusaus voi olla ylitsepääsemätön. Politiikkojen täytyy suojautua sitä vastaan tavoittelemalla nöyryyden hyvettä. Pieperin sanoin vallanhimo ”käy kimppuun lähes yliluonnollisin voimin”. Muistan Eija-Riitta Korholan kertoneen, että poliitikkona hän kaikkein eniten toivoi varjelusta vallanhimon sudenkuopista.

Hyve suojaa ja vahvistaa

Kaiken edellä todetun jälkeen tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Miksi vaivautua!

Ei kuitenkaan kannata lannistua! Rahan-, nautinnon- ja vallanhimoa ei voi paeta jättäytymällä pois yhteiskunnallisista tehtävistä. Ne ovat yleisinhimillisiä haasteita, jotka jokaisen täytyy kohdata.

On olemassa hyviä politiikkoja. Filippiinien presidentti Corazon Aquino (k. 2009) oli konstailemattoman ja lahjomattoman poliitikon perikuva. Syöstyään diktaattori Ferdinand Marcosin maasta, hän istui presidenttinä yhden kuusivuotisen kauden, perusti oikeusistuimia kyseenalaistamaan ja lakkauttamaan absoluuttisen valtansa, eikä sen jälkeen asettunut enää ehdolle.

Sitä paitsi, valta ei turmele hyvepoliitikkoa. Havardin mukaan päinvastoin, hyveellistä ihmistä valta vain vahvistaa, minkä vuoksi valta sopiikin vain hyveellisille. ”Valta ei turmellut Thomas Morea. Juuri oikean vallankäytön ansiosta Thomas Moresta tuli pyhä Thomas More.” (Hyvejohtajuus, s. 134.)

Harjoittamalla hyveitä poliitikko voi rokottaa itsensä poliitikon yleisimpiä kuolinsyitä vastaan.

Harjoittaessa nöyryyden hyvettä, vallanhimo menettää otteensa ja omasta maineestakin tulee toissijaista sisäisen eheyden rinnalla. Harjoittaessa rohkeuden hyvettä, poliitikon kyky sanoa ”ei” ja selvitä vastoinkäymisistä ja vastustuksesta kasvaa. Myös luopuminen rahasta, nautinnoista, maineesta ja vallasta vaatii rohkeutta.

Nostaisin erityisasemaan irtautumisen hyveen. On parasta elää niin, että nauttii kaikesta hyvästä, muttei ole mistään riippuvainen. Ei rahasta, ei seksistä, ei maineesta, ei vallasta.

Hyvepoliitikko on pelottava vastus

Lupasin paljastaa, mitkä sanat puuttuivat alun lainauksesta.

”Monella on nuorena jaloa johtamisen kunnianhimoa, unelmia vahvuudesta, rohkeudesta ja epäitsekkyydestä, koko ihmiskunnan palvelemisesta. Mutta koska heidän arvonsa jäivät vaille hyveen kannatinta, he eivät onnistuneet voittamaan heikkouksiaan. Pian he luopuivat unelmistaan, tulivat epäileviksi ihmisluontoa kohtaan ja hakivat suojaa materiaalisista mukavuuksista, hengellisestä välinpitämättömyydestä ja ’itsensä toteuttamisesta’.”

Teksti jatkuu: ”Kypsät ihmiset sitä vastoin tietävät, että hyveiden avulla heikkoudet voidaan voittaa ja haaveet toteuttaa. He tietävät, ettei inhimillistä potentiaalia tavoiteta kerralla, vaan askel kerrallaan ihmisluontoon kuuluvan rajallisuuden puitteissa. He ovat optimistisia, positiivisia ja kärsivällisiä itsensä ja muiden suhteen.” (Hyvejohtajuus, s. 132.)

Mutta koska heidän arvonsa jäivät vaille hyveen kannatinta, he eivät onnistuneet voittamaan heikkouksiaan. Lauseessa esiintyy sekä kuolinsyy että pelastus. Kuolinsyy: heikkoudet eli vääristynyt kiintyminen perushyviin. Pelastus: hyveen kannatin.

Viimeisen sanan saa rap-artisti Blue yhtyeestä Crucifix: A man who fears nothing is invincible. Lausetta voidaan tarkentaa:  A man who, in pursuit of goodness, fears not the loss of money, reputation, power or pleasure, is invincible.

Hyvepoliitikko on pelottava vastus. Häntä kun ei voi lahjoa tai pelotella millään.