Millaisella polttoaineella sinä teet päätöksesi? Siitä kannattaa ottaa selvää! Väärin tankattu auto ei etene pitkälle. Ystäväni totesi, että hän haluaa vaihtaa työpaikkaa. Nykyisen työpaikan ilmapiiri
Punaviiniä, juustokakkua, rubiininpunaisia tossuja ja korsetteja. Niistä on oodi naisille tehty. Eräänä päivänä en saanut mitään aikaiseksi, joten palkitsin itseni kaatamalla itselleni ison lasin punaviiniä, leikkaamalla
Mistä on kiltit naistenlehdet tehty? Naistenpäivän kunniaksi Katleena Kortesuo kävi läpi Annan, Eevan ja Me Naiset löytääkseen täydellisen naistenlehden formaatin. Syntyi Me Katleenat, voilà! Naistenpäivän
Mitä on hyvä kritiikki? Kolme asiaa luonnehtii sitä. Ensinnäkin sitä annetaan kahden kesken. Toiseksi sillä pyritään tukemaan lähimmäisen kasvua. […] Kolmanneksi hyvää kritiikkiä annetaan rakkaudella.— Stefan
Mitä jos naiskiintiön sijaan panostetaan naisjohtajien valmentamiseen ja mentorointiin? Hallitusten naiskiintiö herättää minussa tunteita. Arvostan sitä, että naisten asemaa yritysmaailmassa tuetaan. Arvostan ajatusta, että naisilla
Itsepetos on niin ovela petoksen muoto, että sitä ei välttämättä huomaa itsekään. Missään tapauksessa ei kuitenkaan voida sanoa, että itsepetos olisi vaaraton petos. Väitän, että
Minun intohimonani on ollut rakentaa kestävä yritys, jossa ihmisiä motivoidaan tekemään erinomaisia tuotteita. Kaikki muu oli toissijaista. Totta kai oli hienoa tehdä voittoa, koska juuri
Isänmaallisuus on Suomessa politisoitunut. Yhdellä laidalla ovat karvalakkinationalistit ja ”isänmaan ystävät” ja toisella taas abstraktia tasa-arvoa ajavat suomalaisuuden halveksijat. Hyvejohtajuus pyysi filosofia apuun. Mitä on
Merellä voi tapahtua mitä tahansa. Merellä asuu valkoisia valaita, sikamaisia noitia ja pikkuruisia ihmisiä. Ja jos henkiinjääneitä kertojia ei ole kuin yksi ainoa, meidänhän on
Älä huiputa itseäsi. Kiireesi johtuu siitä, että teet niin paljon C-luokan asioita, ei siitä, ettei sinulla olisi aikaa A-luokan asioille.— Alan Lakein