Kävin katsomassa elokuvan Jokeri ja pidin siitä. Elokuva oli teknisesti vaikuttava ja sen ohjauksessa oli oivaltavia sävyjä. Toki kaiken kruunasi Joaquin Phoenixin virtuoosimainen roolisuoritus. Surumielinen ja väkivaltainen
Kategoria: Elokuva-analyysit
Hyvejohtajuus.fi: Suomen syvällisimmät elokuva-arviot.
Aku Louhimies ja hienosti valittu näyttelijäkaarti tuovat kankaalle vaikuttavan version Väinö Linnan romaanista. Vähän kun on käännetty, niin on osuttu kohdalleen ja leivänkin päälle on
Japanilaisesta kulttisarjakuvasta ammentava elokuva Ghost in the Shell sai niskaansa paheksunnan ryöpyn. Mistä oikein oli kyse? Oliko reaktio perusteltu? Kannattaako leffa käydä kuitenkin katsomassa? Dosentti
Kesti pitkään ennen kuin uskalsin katsoa Terrence Malickin uusimman elokuvan. Pelotti monestakin syystä. Knight of Cups ei ole saanut kovin hyviä arvioita. Vaikka olen Malick-fani,
Coenin veljesten elokuva Hail, Caesar! on ensi-illassa. Coenien kädenjälki on painettu myös vastikään valmistuneisiin Fargo-televisiosarjan kahteen tuotantokauteen. Timo Nisula arvioi Minnesotan maisemiin aukeavaa moraliteettia. Joel
Näin Macbethin samana päivänä, kun Coldplayn uusi levy A Head Full of Dreams ilmestyi. Duurivoittoisia viisuja sisältävän levyn takakannessa bändi poseeraa hiekkadyynillä, johon on kukkasin
Aku Visala arvioi uuden Star Wars: The Force Awakensin (vailla spoilereita). Hän kertoo pimeän uhan hälvenemisestä ja kuinka elokuva palauttaa Star Warsin juurilleen. The Force
Bond on palannut. Dosentti Olli-Pekka Vainio kertoo, miksi Bond on vapaa-ajallaan lueskellut Nikomakhoksen etiikkaa. Sam Mendesin toinen Bond-ohjaus jatkaa täsmälleen siitä, mihin edellinen Skyfall jäi.
Uusi Mad Max: Fury Road on saapunut valkokankaalle. Aku Visala kertoo arviossaan, kuinka tiukan toimintaelokuvan kuoren alle on ladattu varsin paljon sisältöä. Mitä tapahtuu, kun
Avengers-saaga etenee toiseen elokuvaansa ja meininki vain muuttuu tiukemmaksi – ja poliittisemmaksi. Marvel-sarjakuvauniversumiin perustuvat elokuvat ovat järjestään olleet aika hyviä. Niin on tämäkin. On vaikeaa
District 9:llä scifikansaa sykähdyttänyt Neill Blomkamp palaa juurilleen hienossa tekoälytieteisfantasiassa Chappie. Tietoisuuden filosofia on muodissa. Tästä kertoo se, että elokuvastudiot työntävät aihetta käsitteleviä, mutta onneksi
Onko American Sniper, Chris Kyle, sotahullu vai aito amerikkalainen sankari? Aku Visala tarkastelee Clint Eastwoodin ohjaamaa American Sniper–elokuvaa ja sotilaan hyveitä. Olin viime vuoden marraskuussa
Romantiikasta puhutaan suuria nykyaikana, mutta aivan kuten monet muut sanat – rakkaus, Jumala tai totuus – romantiikka on brutaalisti turmeltu. Sitä käytetään tavoilla, jotka eivät
”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.” Ja hitot. Robert Rodriguezin Sin Cityssä toiset ovat toistaan pahempia. Frank Millerin sarjakuvaan perustuva
Uusi Robocop on keskinkertainen elokuva, mutta se käsittelee yllättävän kiinnostavasti filosofisia kysymyksiä: persoonaa, vapaata tahtoa, sielua. Niskakarvani nousevat aina pystyyn, kun 80-luvun klassikko yritetään siirtää
Mitä saadaan, kun yhdistetään Terence Malickin estetiikka, eteerinen postrock ja Die Hard? Jokainen toiminta-elokuvien ystävä tietää, että Die Hardin kohtaus, jossa Bruce Willis könyää paljasjaloin
Dome Karukoski teki rasismista elokuvan, joka ei käsittele rasismia. Teppo (Peter Franzén) on uusnatsi. Sari (Laura Birn) on tarjoilija. Teppo ja Sari päätyvät sänkyyn. Tepolla
Purema, toinen, ja pian jo zombit alkavat laiduntaa planeetalla. World War Z on elokuva, jossa zombit eivät vain juokse vaan vyöryvät eteenpäin tiiviinä massana. Mutta