Intohimo tuo monelle mieleen eroottisen rakkauden tai taiteilijan hurmioituneen luomisvoiman. Intohimo on voimakasta, räiskyvää tunnetta. Itse olen alkanut katsomaan intohimoa erilaisin silmin: intohimo on voimakkaiden tunteiden lisäksi syvää sitoutumista johonkin.
Me tunnemme intohimoa asioihin, joita tavoittelemme palavasti. Sisällämme herää voimakas, rakkauden kaltainen kaipaus jonkin tavoittamiseksi. Platonin Pitoja mukaillen intohimo voidaan nähdä voimana, joka tavoittelee aina jotain, mitä sillä ei vielä ole.
Intohimo on voimakasta pyrkimystä jotakin kohti: siinä on puutetta, koska se on jotakin vailla, mutta innokkuudessa ja merkityksellisyydessä se on rikas. Intohimo tekee elämästä värikästä, maistuvaa, merkityksellistä. Intohimo avaa elämän elettäväksi, koska se väistämättä osoittaa eteenpäin kohti tulevaa.
Se on sisäisen tyhjyyden vastakohta, jossa ihminen ei pyri enää mitään kohti. Tyhjyydessä ihminen on jo saavuttanut tavoitteensa, tai pitää sen saavuttamista toivottomana.
”Pelkästään toisen valloittamisen sijaan kestävämpi rakkaus tavoittelee jotain syvempää.”
Intohimon ei tarvitse olla pelkästään villiä ja ryöpsähtelevää tunnetta. Se voi olla myös hiljaa kantajansa sisällä kytevää pitkäaikaista rakkautta ihmistä tai asiaa kohtaan. Jos jokin asia on todella arvokas, sen eteen haluaa ponnistella päivästä toiseen.
Jos rakastava ihminen tavoittelee vain toisen ihmisen valloittamista, niin hänen rakkautensa sammuu, kun hän viimein saa toisen itselleen. Pelkästään toisen valloittamisen sijaan kestävämpi rakkaus tavoittelee jotain syvempää.
Rakkaus etsii arvoja, kuten välittäminen, läheisyys ja aitous, joita ei voi lopullisesti “saavuttaa” tai saada itselleen. Tällaisia päämääriä kohti voi silti kasvaa.
Rakkaus on esimerkki intohimosta, joka voi näin jalostaa ihmistä. Rakastamalla oppii vaalimaan arvoja yhä syvemmin ja erottamaan, miten ne toteutuvat parhaiten. Puolisonsa löytänyt etsii yhä syvempää ymmärrystä rakkaudesta, jotta hän voisi rakastaa aidommin ja voimaakkaammin.
Samalla tavalla urheilija tavoittelee esimerkiksi reilua kilpailua, joukkuepelaamista ja erinomaista suoritusta pelkän lopputuloksen sijaan. Voittamisen pakonomainen tavoittelu ilman syvempiä arvoja tekee itse voittamisesta merkityksetöntä.
Tunteet ovat tärkeitä ja ihmistä eteenpäin vieviä, mutta ne eivät voi olla intohimon kannalta määrääviä. Ympäristön tai itsemme luomat odotukset tekevät intohimosta helposti itsetarkoituksen. Silloin intohimo ei synny jonkin arvokkaan päämäärän pohjalta, vaan tärkeintä on tuntea intohimoa sen itsensä vuoksi, “löytää se oma juttu”.
Voisi sanoa, että intohimona on silloin intohimon kokeminen. Tämä ei kuitenkaan pitkällä aikavälillä tuota tyydytystä tai onnellisuutta, sillä omien tunteiden nostaminen elämän merkityksellisyyttä määrittäviksi tekijöiksi luo tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä.
”Ympäristön tai itsemme luomat odotukset tekevät intohimosta helposti itsetarkoituksen.”
Intohimo sanana esiintyy arkikielessä erilaisissa merkityksissä. Sillä voidaan tarkoittaa innokkuutta tai kiinnostusta, sekä vahvaa tunnetta. En halua tehdä vahvoja erotteluja sen suhteen, missä intohimo muuttuu joksikin muuksi, koska intohimon todellisin luonne on sen omakohtaisuus.
Omakohtaisuus on intohimon väkevyyttä: ihminen itse näkee arvokkaita asioita, joita hän haluaa tavoitella, ja joita varten elää. Filosofian vahvin anti intohimon konkreettiseksi löytämiseksi on omakohtaisuuden jalostaminen kohti hyvyyttä ja totuutta.
Intohimon kohdalla ei ole kyse pelkästään henkilön lahjakkuudesta, vaan tavoiteltavan asian totuudesta – onko tämä hyvältä vaikuttava asia aidosti hyvä, ja jos on, niin missä mielessä. Olenko valmis sitoutumaan ja vaalimaan sitä?
Muiden intohimojen arvostelemiseen kannattaa suhtautua varovaisesti. Toisten ihmisten toiminnan taakse saattaa kätkeytyä varsin syviä ja henkilökohtaisia merkityksiä, vaikka tämä puoli ei olisikaan ulkopuolisen nähtävissä.
Siksi onkin vapauttavaa keskittyä oman intohimon jalostamiseen, sillä ainoastaan me itse voimme työstää sitä yhä todemmaksi ja palavammaksi.
