Tie vaikuttavaksi puhujaksi käy hyveiden kautta

Aristoteles määritteli muinoin kolme syytä sille, miksi vakuutumme puheesta. Yksi näistä syistä on ylitse muiden – ja se ei ole lainkaan erossa hyveistä. Hyveet ovat tie vaikuttavaksi puhujaksi.

”Afroamerikkalaisten pitää lopettaa selittelyt ja tukeutua enemmän toinen toisiinsa päästäkseen eteenpäin yhteiskunnassa.”

Tutkijat pyysivät Chicagossa asuvia henkilöitä kertomaan, kuinka paljon samaa tai eri mieltä he olivat yllä olevan väitteen kanssa. Vastaajat olivat sekä valkoisia että afroamerikkalaisia. (Political Persuasion and Attitude Change, The Michigan University Press 1999)

Tutkimuksen jujuna oli se, että lausunnon antajan nimeä vaihdettiin. Toisinaan lausunnon antajaksi ilmoitettiin valkoinen konservatiivi George Bush (vanhempi), toisinaan musta liberaali Jesse Jackson – tai joku muu neljästä käytössä olleesta nimekkäästä henkilöstä.

Silloin kun lausunnon antajaksi ilmoitettiin George Bush, afroamerikkalaiset vastaajat eivät suhtautuneet lausuntoon kovinkaan myötämielisesti. Sen sijaan he kannattivat lausuntoa, jos sen kerrottiin lähteneen Jesse Jacksonin suusta. Lausunto sai afroamerikkalaisten parissa kannatusta myös silloin, jos sen antajaksi mainittiin korkeimman oikeuden tuomari Clarence Thomas, joka on afroamerikkalainen konservatiivi.

Mielenkiintoinen piirre on se, että Jacksonin ja Thomasin yhteiskunnalliset näkemykset poikkesivat suuresti toisistaan. Ihonväri ja kulttuuritausta olivat kuitenkin yhdistävinä tekijöinä niin vahvoja, että ne painoivat vaakakupissa enemmän kuin aatteelliset sisällöt.

Tutkimus on oiva osoitus siitä, että politiikassa – ja monella muullakin elämän alueella – olennaista ei ole välttämättä niinkään se, mitä sanotaan, vaan kuka sanoo. Vaikka inhokki-poliitikko sanoisi (kerrankin) jotain järkevää, tätä ei joko noteerata tai haluta tunnustaa.

Jussi Halla-ahon (PS) lausuntoja eivät jaa somessa kannatusmielessä ketkään muut kuin hänen kannattajansa. Samoin monen mielestä esimerkiksi Li Andersson (Vas) on aina kaikessa väärässä. Nämä selkeästi profiloituneet, mielipiteitä voimakkaasti jakavat poliitikot ovat kannattajakuntiensa johtohahmoja ja heidän edustajiaan.

Ja suurin niistä on – ethos

Äärimmäiset esimerkit politiikan maailmasta osoittavat oikeaksi sen, mitä Aristoteles sanoi vakuuttumisen syistä. Hänen kehittämänsä kolmijako ethos, pathos ja logos on monelle tuttu.

Ethos tarkoittaa puhujan luonnetta, uskottavuutta ja asiantuntemusta, pathos puheen tunnevaikutusta kuulijoihin ja logos puheen järkiargumentteja. Näistä tärkein on Aristoteleen mielestä ethos.

Ei ole niin vaarallista, jos puhuja hapuilee hieman puheensa sisällön kanssa, jos yleisö rakastaa häntä. Tällöin he ovat valmiita kuuntelemaan jokaisen sanan ja tulkitsemaan pienet kömmähdykset parhain päin.

Toisaalta jos yleisö pitää puhujaa epäluotettavana tai jopa pahana ihmisenä, ei hänen puhettaan haluta ottaa vastaan, vaikka sanoma olisi hyvinkin perusteltu. Häntä ei välttämättä haluta edes kuunnella. Tuore esimerkki on buuausten jyly, jolla Matias Turkkila (PS) hiljennettiin Meillä on unelma -mielenosoituksessa Helsingissä 28.7.

Voiko puhuja vaikuttaa ethokseensa?

Puhuja voi vaikuttaa paljonkin siihen, minkälaisen käsityksen kuulijat hänestä saavat. Ensimmäisenä tulee tietenkin nöyrä ja kohtelias käytös. Puhuja voi myös viitata kokemukseensa, osaamiseensa ja asemaansa niin, että ne vahvistavat mielikuvaa asiantuntijasta. Yleisö noteeraa lisäksi signaalit, joita puhujan pukeutuminen, eleet ja kielenkäyttö välittävät.

Tämä on hyvä alku, mutta nämä konstit voivat jäädä liian pinnallisiksi. Ethoksen ytimessä on kysymys, miten puhuja suhtautuu kuulijoihinsa. Haluaako puhuja yleisönsä parasta? Onko hän laatinut puheensa palvellakseen kuulijoitaan? Onko hänellä hyvä tahto?

Mikäli puhuja todella välittää kuulijoistaan – eikä ole kiinnostunut heistä vain oman etunsa välikappaleina – tämä ei voi olla näkymättä ja vaikuttamatta. Ihmiset ovat valmiita kuuntelemaan sitä, joka haluaa heille hyvää.

Tie hyväksi puhujaksi kulkee ethoksen kautta. Tässä retoriikka ja hyveet lyövät toisilleen kättä. Hyveissä edistyminen ja vaikuttavaksi puhujaksi kehittyminen tapahtuvat samaan aikaan ja toisiaan tukien.

Tämä oli myös antiikin ihanne. Ihanteellinen puhuja oli vir bonus, dicendi peritus, hyvä ja puhumiseen harjaantunut mies. Aidosti hyvä puhuja on siis myös hyveellinen.

Uskon että tässä on vaikuttavan puhumisen tärkein avain: Hyvää ihmistä halutaan kuulla; hänen ei tarvitse haalia vaikutusmahdollisuuksia vaan hänelle annetaan ne.

* * *

Lisälukemista: Puhujan hyveet