Omia heikkouksia ja virheitä ei kannata kieltää, vaan myötätuntoisesti hyväksyä ne. Silloin syntyy tilaa ja uskallusta toteuttaa vahvuuksia itselle ominaisella tavalla. Myös suhde toisiin ihmisiin voi muuttua näin armollisemmaksi.
Joskus omat toiveemme saattavat alkaa määrittää meitä, emmekä me määritä enää toiveitamme. Toiveet koskevat usein itseämme, sitä ihmistä joka haluaisimme olla.
Toiveet voivat kytkeytyä minäkuvaamme tavalla, jota emme aina tiedosta: minä haluan olla johtaja, joka on vahva ja itsenäinen. Minä haluan olla myötätuntoinen ihminen, joka auttaa ja kuuntelee muita. Minä haluan olla älykäs visiönääri, joka keksii ja selittää asioita muille.
Epävarmuus herää
Ympäröivä todellisuus saattaa aika ajoin kyseenalaistaa itsellemme asettamat toiveet, mikä helposti tuottaa epävarmuutta, pelkoa ja henkistä kipua.
Myötätuntoiseksi itsensä kokeva ihminen huomaa, ettei väsyneenä jaksakaan kuunnella toista. Vahva johtaja tajuaa kiireen ja stressin keskellä, että kaipaisi itsekin tukea ja kuuntelijaa. Älykäs visionääri huomaa, että kaveriporukassa loistaakin joku häntä kirkkaammin.
Silloin herää epävarmuus: olenko todella se ihminen, joka haluaisin olla? Mitä merkitsee olla vahva johtaja? Entä myötätuntoinen lähimmäinen? Onko vika minussa vai mielikuvassani johtajuudesta/myötätuntoisuudesta/älykkyydestä?
Ehkä ajattelemme, että älykäs ei koskaan ole väärässä, tai myötuntoinen ei koskaan sorru vahingossakaan tuomitsemaan.
Tällaisia ajattelumalleja tarvitsee usein pysähtyä kuuntelemaan, että ne on mahdollista löytää itsestään. Monesti yritämme muuttaa ennemminkin itseämme, ja ajattelumallit jäävät taustalle muuttumattomina.
Oma tapa olla heikkenee
Jos koemme, että vika ei ole ajattelutavassani, vaan minussa itsessäni, seuraa pyrkimys todistaa olevansa halutun mielikuvan mittarit täyttävä henkilö. Mielikuvasta ja sen täyttämisestä tulee elämää ohjaava asioiden mittari, ja se syrjäyttää asiat, jotka itse koemme tärkeiksi ja arvokkaiksi.
Menetämme oman tapamme olla “vahvoja”, “myötätuntoisia” tai “älykkäitä”, koska haluamme täyttää ulkopuolellamme olevat vahvuuden tai myötätuntoisuuden kriteerit.
Ajattelemme, että olemme älykkäitä, jos satumme olemaan porukassa älykkäin. Etsimme erilaisia tapoja osoittaa, että vastaamme hyvän johtajan tai ihmisen määritelmää, ja joskus salaa tunnemme mielihyvää siitä, että täytämme kriteerit paremmin kuin joku toinen.
Vertaileminen ei kerro meille itsestämme mitään uutta, eikä muuta meitä yhtään paremmaksi. Silti se saa mielialamme kohoamaan tai laskemaan, riippuen siitä olemmeko ”voittajia” vai jäämmekö ”alakynteen”.
Heikkouksien ja virheiden tunnustaminen
Joskus on vaikea hyväksyä olevansa ihmisenä monitahoisempi kuin haluaisi ajatella. Vahvassakin ihmisessä on aina heikkoutta, älykkäässä ihmisessä hämmennystä ja ymmärtämättömyyttä, myötätuntoisessa ja hyvää tarkoittavassa henkilössä kylmyyttä ja tuomitsevuutta.
Usein emme halua antaa itsellemme lupaa olla heikkoja tai hämmentyneitä. Emme uskalla olla väärässä tai saada itseämme kiinni tuomitsevuudesta.
Tämä estää meitä näkemästä totuutta itsestämme ja toisistamme. Usein se tekee meistä syyttäjiä, sekä toisten että itsemme. Kun emme näe omia “kuolleita kulmiamme”, me syytämme toisia heidän heikkouksistaan ja etsimme mielellämme vikoja ympärillä olevista.
Jos sisällä asuu tällainen syyttäjä, ihminen pelkää jatkuvasti itsekin tekevänsä virheitä. Ja kun virheitä pelkää, on kiusaus sulkea niiltä silmänsä houkutteleva. Ihminen tekee itse itsestään toivekuvan, joka haluaisi olla – siis virheetön.
On helppo tuomita, kun pitää itseään virheettömänä. On helppo katsoa karsaasti erehdyksiä, jos ei näe niitä omassa itsessään.
Tästä syntyy myötuntoisuutta, jossa ei ole ikinä hetkellistäkään välinpitämättömyyttä. Hyväntekijöitä, jotka eivät koskaan ajattele toisista ilkeästi. Älykkäitä ihmisiä, jotka eivät kertaakaan tee päättelyssään virheitä.
Myötätuntoinen hyväksyminen
Ehkä on toinenkin tie. Myötätuntoisesti hyväksyä itsessään omat heikkoudet. Voi olla huumorintajuinen ihminen, vaikka joskus lipsauttaisi vahingossa toista loukkaavan vitsin. Voi olla viisas, vaikka tekisikin vääriä valintoja. Voi olla välittävä toisia kohtaan, vaikka joskus sortuisikin unohtamaan toisen edun.
Myötätuntoisesti hyväksymällä nämä vajavaisuudet avautuu oma elämä todellisempana. Uskon, että se on ihmisenä kasvamisen kannalta hyvä pohja. Olla tietoinen omista heikkouksistaan, ja silti nähdä vahvuutensa siinä rinnalla.
Ehkä silloin ei sorru niin helposti syyttämään toisia heidän virheistään. Ehkä silloin ei myöskään tarvitse vertailla, mitata ja kilpailla niin usein.
Saan olla minä, yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Hauska omalla tavallani, viisas omalla tavallani, myötätuntoinen omalla tavallani. Enkä vain minä, vaan myös muutkin.
