Nyrpistämme nenäämme ihmisille, jotka täyttävät parisuhteensa mahdottomilla odotuksilla ja siten vievät rakkaudelta kaiken tilan. Halveksuntamme huumassa emme huomaa omia pienenpieniä odotuksiamme, jotka ovat sitäkin vaarallisempia.
Utopiasta
Voin hyvin myöntää: asetan utopistisia odotuksia puolisolleni.
Odotan, että puolisoni…
- tekee minut onnelliseksi,
- lukee ajatukseni,
- on aina iloinen ja hyvällä tuulella,
- tekee asiat oikein (eli minun tavallani), ja
- jakaa kaikki arvoni.
Usein saan kuitenkin itseni kiinni näistä järjettömyyksistä. Koska odotukseni on niin kohtuuton, niin epärealistinen, niin fantasiaa täynnä, ettei sitä oikeastaan häpeä.
”Olinpa hupsu!”
Itse asiassa tunnen iloa! Se, että tunnistin jonkin kohtuuttomuuden osoittaa vain kuinka tarkkasilmäinen olen. Se osoittaa kuinka upea ihminen olen, kun kerran en toivo omalta puolisoltani mahdottomia. Paistattelen omanarvontunnossa ja jakelen itselleni bonuspisteitä.
Kohtuullisuudesta
Ja onhan se hyvä, etten aseta puolisolleni kohtuuttomia odotuksia, mutta lopulta utopiat vain harhauttavat huomiomme pois todellisesta uhkasta: rakkauden näivettäjä on kohtuullinen odotus.
Se on se pieni arkinen toive, joka ei enää ole toive. Se on muuttunut odotukseksi, joka kaiken huipuksi on ystäviemme mielestä erittäin kohtuullinen. ”Totta kai voit odottaa, että puolisosi arvostaa sinua!”
Pakko tämäkin on myöntää: asetan puolisolleni kohtuullisia odotuksia. Tällä hetkellä odotan eniten sitä, että puolisoni…
- pitää lupauksensa eli rakastaa minua myötä- ja vastamäessä,
- on valmis keskustelemaan,
- kunnioittaa minua,
- on rehellinen ja huomaavainen, ja
- jaksaa arkeamme päivästä toiseen.
Eikä kyse ole siitä, toimiiko puoliso näin vai ei. Kyse on siitä, että jos odotamme kaikkea tätä, niin emme ole kovin kiitollisia odotusten täyttyessä.
Pettymyksistä
Sari Liljeström totesi oivasti:
”Jos rakkaudelle asettaa utopistisia odotuksia, elämä näyttäytyy jatkuvana pettymysten ketjuna.”
Vien ajatuksen pidemmälle ja väitän, että voimme poistaa virkkeestä sanan ”utopistinen”.
Totta kai mieheni rakastaa minua! Totta kai vaimoni kykenee keskustelemaan! Totta kai muutamme isompaan asuntoon!
Kun kaikki on itsestään selvää, ei kiitosta heru. Virheet, puutteet ja viivästykset sen sijaan kyllä huomataan.
Illalla väsyneenä ja nälkäisenä rakkaus ei tunnukaan rakkaudelta. Puoliso ei kykenekään tietyn vaikean aiheen käsittelyyn. Ja miten ihmeessä me olemme edelleen jumissa tässä surkeassa kaksiossa?
”Ääh, se on vain arkea. Ei pikku pettymyksiltä voi välttyä.”
Mutta pettymys syntyy odotuksesta ja monta pientä pettymystä on kaksi surullista ihmistä.
Se on varmasti vain arkea, mutta ei arki aina ollut sellaista. Ei aluksi. Silloin kaikki oli rakkautta, jota emme olleet ansainneet.
Joku saattaisi todeta, että ihastuminen haihtuu ja pettymysten täyttämä lattea arki on väistämätöntä, kuin merkki kypsästä rakkaudesta. Mutta ei puolikuollut rakkaus ole kypsää — eikä se ole väistämätöntä.
Emme voi estää lintuja lentämästä päämme yli, mutta voimme estää niitä tekemästä pesää päähämme. Samoin on odotusten laita. Kyse ei ole siitä syntyykö niitä, vaan mitä teemme niille.
Vapaudesta
Ehkä odotukset antavat meille varmuutta ja niistä tulee pitää kiinni?
Jos en selvästi viesti odotuksiani puolison rahankäytön suhteen, voidaan välittömästi sanoa heipat kesän lomamatkalle! Jos kultamussukkani päästää kavereiden kanssa kaupungin yöhön ilman kunnon guilt-trippiä, niin eihän sitä tiedä minä päivänä se palaa!
Joidenkin ihmisten kanssa liekaa tosiaan tarvitaan. Joitakin ihmisiä ei oikeasti voi päästää toteuttamaan itseään ilman mitään rajoja. Näitä ihmisiä nimitetään lapsiksi ja tuota ihmissuhdetta vanhemmuudeksi.
Joskus rahan- tai ajankäytöstä on kenties keskusteltava, ja reunaehdoista on yhdessä sovittava, mutta holhoava napina ja nipotus ei tuo rakkaudellista suhdetta ainakaan lähemmäksi.
Eikä kukaan lopulta kaipaa juuri tiettyä tapaa käyttää aikaa tai rahaa. Me kaipaamme rakkautta. ”Jos se rakastaisi minua, niin kyllä se tekisi näin.” Niinpä pakotamme toista tähän muottiin odotuksillamme ja ihmettelemme, kun oma olo ei olekaan rakastettu, eikä puolisokaan osannut arvostaa panostamme.
Rakkaus ei heru vaatimalla, joskaan odotusten poistaminen ei sekään tuo onnea. Se luo kuitenkin tilan, se luo vapauden, jossa voimme antaa ja vastaanottaa rakkautta ja kiitollisuutta.
Kiitollisuudesta
Pyöräillessä matka taittuu toisinaan yllättävän helposti ja ripeästi. Vasta paluumatkalla vastaan puskeva tuuli kertoo todellisen syyn menomatkan jouhevaan etenemiseen.
Myötätuuli kun jää valitettavan usein huomiotta myös arjessa ja parisuhteessa. Sen tunnistaminen vaatii monesti pysähtymistä ja tarkkailua.
Pohtia voi monelta kantilta.
- Millainen puolisosi on? Mitä hän tekee? Onko se kaikki itsestään selvää?
- Mitä puolisosi on sinulle lopulta velkaa?
- Mitä jos puolisosi menettäisi kyvyn puhua? Kävellä? Jotain muuta merkittävää? Mikä muuttuisi?
- Mitä jos sinä menettäisit puolisosi?
- Miksi sinä haluat elää?
Toisaalta mikään yksittäinen kysymys tai vastaus ei muuta arkea lopullisesti. Sen voi tehdä vain toistuva arviointi, toistuva oman elämän tarkkailu.
Kiitollisuuden hyveestä
Sanalla ”toistuva” on tylsä ja työlään kuuloinen sointi. Viimeistään fraasi ”loppuelämän ajan säännöllisesti toistuva parisuhteen uudelleenarviointi” tappaa kaiken halun tehdä yhtään mitään.
Mutta entä jos se tapahtuisi automaattisesti?
Tätä automaatiota nimitetään tavaksi ja se luodaan esimerkiksi seuraavasti:
21 päivän kiitollisuushaaste:
Kirjaa 21 perättäisenä päivänä
- asia, josta olet kiitollinen ja
- ihminen, joka mahdollisti sen tai sai sen aikaan.
Tee kirjaus samassa paikassa samaan vuorokaudenaikaan ja lisää tuohon paikkaan jokin asia muistuttamaan sinua haasteesta. Jos esimerkiksi teet kirjauksen ennen nukkumaanmenoa, aseta yöpöydällesi vaikkapa kynä ja paperia.
Haasteen idea ei ole poistaa odotuksia, koska negatiivinen komento harvoin toimii. (Älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia! No, mitä ajattelet?)
Sen sijaan tarkoituksena on luoda tapa, joka vahvistuessaan vahvistaa myös luonnettamme. Kiitollisuuden hyve nimittäin raivaa tieltään odotukset, nuo parisuhteen kukoistuksen kurjat kampittajat.
Odotukset näivettävät suhteen, kiitollisuus ravitsee sitä. Helpoin tapa huomata myötätuuli on tehdä huomioimisesta tapa. (Pro-tip: kun keksit kiitosaiheen puolisostasi, kerro se hänelle.)
