Synnynnäinen johtajaluonne – vai voiko johtajuutta oppia, siihen kasvaa? Stina Henriksson jakaa kokemuksiaan vieraskynäkirjoituksessaan.
Aina välillä kuuluu sanottavan, että jotkut ihmiset ovat synnynnäisiä johtajia. Minä en ollut sellainen. Siksi olenkin viimeisen vuoden aikana yllättänyt paljon, kun kerta toisensa jälkeen olen ajautunut johtajan asemaan useissa eri yhteyksissä.
Aloitin uusissa opinnoissa syksyllä, kaiken lisäksi ulkomailla, ensimmäistä kertaa aivan omillani maailmalla. Olin jo muutenkin pitänyt itseäni introverttinä, mutta kansainvälisessä ympäristössä huomioni kiinnittyi tähän yhä enemmän. Ensin minulle iski pieni pelko, että minua pidetään töykeänä suomalaisen varautunein käytöstapoineni, yhdistettynä hiljaiseen luonteeseeni.
Vuoden viisaampana voin kuitenkin sanoa, että niin ei käynyt. Päinvastoin. Vaikka perusluonteeni ei ole muuttunut, löysin itsestäni uusia ominaisuuksia. Eräänlaista johtajuutta.
Olen oppinut paljon johtajuudesta työnatatajiltani. Olen oppinut arvostamaan yrityskulttuuria, jossa keskustellaan ja annetaan palautetta aivan uudella tavalla. Osaksi olen myöskin saanut kokeilla johtajuutta opinoissani.
Johtajuutta on monenlaista
Johtajuutta voi esiintyä useassa eri muodossa; se voi olla työn johtamista kouluprojekteissa, vastuullisten työtehtävien hyväksymistä työpaikalla, aloitteellisemman otteen ottamista ystävyyssuhteissa. Yhdellä osa-alueella vahvistuminen auttaa myös lisäämään johtajuutta muilla elämän osa-alueilla.
Itseäni on yllättänyt, kuinka olen ajautunut johtajan rooliin useissa projekteissa, ja miten paljon minuun mielipiteeseeni ja tietämykseeni luotetaan. Luottamus tuntuu imartelevalta, mutta sen tuoma vastuu on myös pelottavaa.
Tosin, vastuu pistää kehittämään itseään vielä enemmän: tietäessäsi neuvojasi kuunneltavan keskityt myöskin antamaan rakentavaa palautetta ja ehdotuksia, joista voi olla hyötyä, sen sijaan, että keskittyisi pelkästään olemaan kiltti ja kehumaan.
Luottamus on kaiken perusta
Mistä luottamus sitten kumpuaa?
Kova työnteko ja ahkeruus ovat ominaisuuksia, jotka auttavat saavuttamaan luottamusta, mutta pelkkä ahkeruus ei takaa johtajuutta. Tarvitaan myös uteliaisuutta ja intohimoa sitä kohtaan, mitä on tekemässä. Uteliaisuus pitää näyttää. Ihmisiin jotka suhtautuvat tällä tavalla positiivisesti tekemisiinsä on helpompi luottaa. Heiltä on myös helpompaa kysyä kysymyksiä, sillä he jakavat mielellään omia tarinoitaan ja kokemuksiaan.
Olen huomannut, että itsekin oppii enemmän, kun pääsee puhumaan jostain aiheesta jonkun kanssa, ja tavallaan näkemään asiat hiukan etäämmältä.
Itsekriittisyys on hyväksi annosteltuna
Itsekriittisyyttä on hyvä olla, joskaan ei liikaa. Ihmiseen, joka ei näe omassa toiminnassaan ikinä virheitä, on vaikea luottaa. Toisaalta jatkuva itsensä perusteeton kritisoiminen ei myöskään kerää luottamusta. Sen sijaan, että ajattelisi: “tulipa tästä huono, taidan vain olla huono tässä asiassa”, voi ajatella: “Tästä voisi tulla parempi, jos harjoittelisin enemmän. Mikäli teen saman vuoden päästä, tästä tulee paljon parempi, sillä voin opetella tätä lisää.”
Ihmistä, joka osaa myöntää virheensä, mutta haluaa kehittyä, on helpompi arvostaa, kuin ihmistä, joka jatkuvasti moittii itseään tai oman työnsä jälkeä. Samalla kun luottamusta saa muilta, itseluottamuskin kasvaa.
Jokainen voi opetella johtajuutta
Ihminen voi varmasti oppia johtajuudesta loputtomasti, mutta jo pienet oivallukset siitä, miten johtajuutta voi soveltaa omaan elämäänsä, vahvistaa ihmistä paljon ja avaa uusia mahdollisuuksia ympärillä. Tärkeintä on siis luottaa uusien mahdollisuuksien tarjoamiin oppeihin, itseensä ja myöskin muistaa antaa luottamusta muille.
