Minulla on ollut seitsemän vuoden ajan iPhone 4. Vaikka kuinka paljon siitä pidänkin, olen jo pitkän todennut, että puhelin oli eläkepäivänsä ansainnut. Päätin hankkia siis uuden, iPhone 8:n.
Tilasin uuden puhelimen Applen nettisivujen kautta. Prosessissa tapahtui ilmeisesti jokin häiriö, ja tilaukseni ei mennyt läpi. Odotin pari päivää, varmistin pankin kanssa, ettei luottokorttia veloitettu ja tilasin uuden puhelimen toistamiseen.
Toisella kerralla tärppäsi ja kolmen päivän päästä sain puhelimen. Ja se onkin hieno sellainen!
Viikon sisällä sain yllätyksekseni toisenkin puhelimen. Applen ilmoituksesta huolimatta ensimmäinen tilaukseni oli sittenkin mennyt läpi. Soitin pankkiin ja kysyin, onko luottokorttini veloitettu. Vastattiin, ettei ole.
Heti tuli ajatus: ”pitää palauttaa tämä toinen puhelin”. Ja heti myös: ”mutta…”, jota seurasi pitkä litania eri selityksiä siitä, miksi ei tarvitse palauttaa: se ei ole minun virheeni – kuuluu heille ottaa yhteyttä – miksi minun pitää nähdä tästä vaivaa – en ole tehnyt mitään laitonta – yksi yksittäinen kappale se ei merkitse mitään Applelle… ja paljon muita. Sen verran ilmaisen puhelimen hohto ehti sokaista päätöksentekoa.
Otin silti yhteyttä Appleen ja ilmoitin tapahtuneen. Odotetusti puhelimen toisessa päässä pyydettiin ystävällisesti palauttamaan ylimääräinen puhelin, minkä teinkin. Apple hoiti kaikki palautukseen liittyvät järjestelyt.
Olin omaan päätökseeni tyytyväinen. Täytyy tunnustaa, että alussa kirveli: tiesin selvästi, mitä piti tehdä, mutta tunteeni eivät seuranneet järkeni arviointia tilanteesta ja vaikuttivat tahtooni niin, etten heti nauttinut tekemästäni päätöksestä, vaikka tiesinkin sen olevan oikea.
Tämä prosessi auttoi minua jälleen pohtimaan aitoa hyveellisyyttä, sitä että näkee selvästi, mitä on hyvä tehdä, tahtoo tehdä sen ja nauttii sen toteuttamisessa. Vasta silloin voimme puhua aidosta hyveellisyydestä. Muuten ihminen on parhaimmillaan ”pidättyväinen” pahan tekemisestä, muttei hyveellinen. Ja hyvän elämän tavoittelu ei tyydy pahan välttämiseen, vaan se pyrkii hyvän toteuttamiseen. Ja juuri siinä oli koko prosessin ydin. Kiteytän prosessin vielä näin:
Alussa totesin väärän asian: ”pitää palauttaa tämä toinen puhelin”. Siihen oli ”helppoa” löytää vasta-argumentteja. Parempi olisi ollut sanoa ”on hyvä palauttaa tämä toinen puhelin”. Etsimäni valeargumentit eivät olisi sille mitään voineet. Ja koska puhelimen palauttaminen on hyvä asia, nauttiminen sen palauttamisesta on helpompaa.
”Oikea ongelmanasettelu auttaa tekemään oikeat päätökset oikeasta syystä”, ajattelin.
Mitä sinä, hyvä lukija, olisit tässä tilanteessa tehnyt?
