Luovuus ja ajattelu ovat tunnustettuja, mutta silti pääsääntöisesti enemmän vapaa-aikaan kuin työelämään liitettyjä hyveitä. Mielleyhtymä Juha Vainion laulussa esiintyvän hahmon käyskentelystä pitkin kesäistä ahon laitaa yläruumis paljaana yhdistetään helposti vastuuttomuuteen, toisinaan jopa laiskuuteen.
Samaan hengenvetoon kuitenkin rakastamme ajatusta siitä, että uskaltaisimme ottaa irtioton ympäröivän arkemme vaateista ja normeista: olla hetken luovia ja tarttua suvituulen kutsuun.
Arto Paasilinnan romaanissa Jäniksen vuosi päähenkilö Vatanen ottaa hatkat hektisestä elämästään ja kävelee metsään. Tämä alkuasetelma on ollut omiaan nostamaan kirjan yhdeksi kaikkien aikojen rakastetuimmaksi suomalaiseksi klassikoksi. Samoin kuin Junnun värssyssä, myös Vatasen lähtökohdassa kiteytyy se, millaisena me luterilaisen kasvatuksen saaneet koemme työnteon: puurtamisena ja selkä hiessä raatamisena.
Hymy suupielissä viheltely on taivaanrannanmaalareiden hommaa ja työstä nauttiminen laiskan nuorison keksimä itsepetos.
Todellisuudessa ”laiskuus” on ollut läpi historian agitaattori kehitykselle. Laiskimus pyrkii koko ajan kehittämään ideoita, joilla voisi omaa elämäänsä helpottaa. Katsokaa vaikka kansallisantisankariamme Uuno Turhapuroa. Hän käyttää päivittäin paljon aikaa ajatteluun, jonka myötä keksii arkeaan helpottavia asioita. Joskus nuo keksinnöt epäonnistuvat, mutta sitäkin useammin Uunon ajattelun tulokset ovat helpottaneet hänen ja hänen läheistensä arkea, toisinaan jopa pelastaneet pinteestä.
Mitä jos alkaisimme myös työelämässä arvostaa joutenoloa ja ajattelua siten, että hyväksyisimme ne luontevaksi osaksi omaa työskentelyaikatauluamme, erillisenä ja siten aikaa vaativana osa-alueena? Tämä parantaisi varmasti sekä työskentelyn fokusoinnin tehostamista, että myös ihmisen itsensä hyvinvoinnin ymmärtämistä ja kehittämistä.
Toki tämän kaltaisen mahdollisuuden toteuttaminen vaatisi myös luottamusta, johon meidän tulisi olla valmiita vastaamaan ottamalla entistä kokonaisvaltaisemmin vastuuta omasta elämästämme. Mutta hei, eikös suurin osa meistä juuri sitä toivokin? Sitä, että saisimme mahdollisuuden oppia hallitsemaan arkeamme paremmin.
Niin fyysinen, kuin myös henkinen kapasiteettimme on rajallinen. Mikäli toiveissa on kyetä luoda jotain merkityksellistä, tulee ensin varata aikaa sille, että kykenee luomaan tilaa itseensä. Tilaa, joka mahdollistaa uusien ideoiden juurtumisen, kasvamisen ja kukkimisen. Luterilainen työviitta, joka on kirjailtu täyteen Excel-taulukoita, palaverimuistioita ja poskettomia sähköpostiviestiketjuja on polttovalmis.
Toden totta, ahon laidassa käyskenteleminen ei ole uhka, vaan huikea mahdollisuus.
